Olen jo päättänyt, että lopetan uutisten seuraamisen välittömästi kun tiedän, milloin Uusimaa eristetään ja milloin meidän on siis siirryttävä julkisivuremonttievakkoomme (nämä kaksi ajankohtaa eivät ole yhteneväiset, mutta selkeästi toisiinsa yhteydessä ovat kuitenkin.)
Asioita, joille en voi mitään, mutta joilta en tällä hetkellä uutissivustoja kytätessäni voi välttyä:
Asioita, joille en voi mitään, mutta joilta en tällä hetkellä uutissivustoja kytätessäni voi välttyä:
- Kansan- ja maailmantaloudellinen katastrofi
- Espanjan koronakuolemien määrät
- Perutut ja siirretyt urheilutapahtumat
- Julkisuuden henkilöt, jotka ovat sairastuneet tai kuolleet koronavirukseen
- Julkisuuden henkilöt, joilla on mielipide koronaviruksesta eikä tarpeeksi ymmärrystä pitää suutaan kiinni (looking at you, Teemu Selänne)
- Donald Trump
- Ja sokerina pohjalla: kaikenlaiset vinkit perheiden yhteiseen touhuamiseen näinä vaikeina aikoina
Mutta ehkä te haluattekin kovasti tietää vinkkini sujuvaan etäkoulutyöskentelyyn?
Ne tulevat tässä: hanki välittömästi mahdollisimman paljon erilaisia ruutuaikaa tarjoavia laitteita. Sovi itsesi kanssa, että kunhan annetut tehtävät tulevat edes suurinpiirten / joskus tehdyksi, on ihan se ja sama, vaikka koulupäivä aloitetaan lööbauksella. Sekin on rutiini, että herätään aamulla.
Ja jos haluat välttämättä tehdä värikkään lukujärjestyksen, tee se vessapaperille, jotta tuotoksellasi on edes jotain arvoa myöhemmin.
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.