02 April, 2020

Puhelin. Videopuhelin.

Tiedättekö, mitä ihmiset ovat viime aikoina löytäneet?

Jep. Puhelimensa soittotoiminnon. Mutta jotta asia ei olisi näin yksinkertainen, moni heistä on löytänyt myös puhelimensa videoyhteyden.

Tämä on tavallaan vähän raskasta, vaikka samalla siis myös tosi ihanaa.

Juuri, kun luuli kouluttaneensa kaikki siihen, että mulle ei soitella, kaikki ovatkin yhtäkkiä silleen, että hei, poikkeustila, soitanpa Liinalle!

Ja sitten koska nämä kaikki ovat rakkaita, paitsi ne kaksi työkaveriani, joita en vielä ehtinyt kouluttaa, ja jotka ehkä ovat vasta tasolla "kovasti pidettyjä", vastaan puhelimeen. Videoyhteydellä.

Eikä siinäkään sinänsä vielä mitään - koska he ovat rakkaita, paitsi ne työkaverit, mutta he eivät vaadikaan videoyhteyttä, olen ihan fine sen kanssa, että puhelimen toisessa päässä olevat henkilöt näkevät minut luonnontilaisena - mutta en ikinä ehdi virittää neuletyötä mukaan näihin sessioihin.

Ja neuleprojekti on sama minulle kuin turvariepu Epulle, ja jos et tiedä kuka Eppu on, palaa takaisin sarjakuvien ala-asteelle.

Vastedes toivon, että ihmiset löytäisivät sydämistään myös halun varoittaa etukäteen: "Aion soittaa viiden minuutin kuluttua. Siis sinulle. Viritä riepu."

8 comments:

  1. Tämä. Puhelut on ihan todella typerä idea myös siksi, että niistä ei jää muistiinpanoja, toisin kuin kirjoittamalla käydyistä keskusteluista. En minä ikinä muista puolen tunnin päästä mitä on sovittu, enkä tosiaankaan soita takaisin kysyäkseni, vaan arvaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämän vuoksi puolison kanssa on hyvä keskustella vain pikaviestimin. Ei tarvitse kinata sittemmin kumpi sanoi mitäkin, ja oliko asiasta ollut puhetta jo aiemmin.

      Kavereiden kanssa voi kai jutella ihan silleen sopimatta mitään? Vai?

      Delete
    2. Totta! Chatti on paljon parempi! Siitä voi tarkalleen ottaen katsoa, että oikeastaan mitään ei sovittu.

      Toimii töissä ja puolison kanssa. Kavereiden kanssa jutteleminen on puolestaan lähtökohtaisestikin epäilyttävää.

      Delete
  2. Niin ja olen huomannut sinun palanneen ja lukenut joka postauksen, yritän jatkossa myös kommentoida. Meinaa unohtua miten tämä blogihomma menikään!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sama homma! En esim. muistanut, että kommentteihin pitää vastata. Vaikeaa on.

      Delete
  3. Minä myös opettelen soittamista. Vaikeaa hommaa! Mutta ihan näppärästi se myös sujuu: lähetin tänään puolenpäivän aikaan viestin ystävälle, että soitetaanko puhelimella kuudelta. Hänelle sopi. Soitimme kuudelta. Kuinka kätevää!

    (Mutta onko siis muitakin tapoja soittaa? Siis, gasp, pyytämättä?!)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä! Jotkut soittavat pyytämättä ja yllättäen. Minusta moinen spontaanius on syytä kätkeä ihmiskunnasta pikimmiten pois.

      Delete
  4. Juu tämä on niin tuttua. Lähinnä koska äitini, tätini ja mummoni ovat nyt pärähtäneet 2020 luvulle ja löytäneet whatsapp puhelut. Ja ne on pakko tehdä tottakai videona ajattelematta hetkekään olenko esim. sellaisessa paikassa, että haluan myös kanssaihmisteni kuulevan ja onko minulla edes aikaa moiseen. Jos olen kylässä, en välttämättä halua puhua tunnin maratoonivideopuhelua keskustellen siitä, miten whatsappin ilmoitukset saa päälle ja mitä uusia kukkia puutarhaan on istutettu. Ja kun videopuhelulle ei ole mitään järjellistä perustelua. Pelkkä puhuva pää. Plus koska he vaativat osallistumiseni kameran toiselle puolelle, joudun pönöttämään puhelin kädessä, kunnes kyynärtaive puutuu. Kuulokkeet kuitenkin normipuhelussa jättäisivät kädet vapaiksi. Se on vielä just fine, jos kaveri soittaa videopuhelun minulle kun olen Alkossa, että osaan ostaa oikeanlaista viiniä, mutta siinäkin piti viininvalinnan jälkeen toppuutella, kun juttu alkoi lähteä laukalle, että hei tässä kioskissa kaikki kuulee mitä sä sanot. Ryhmäpuhelut on eri juttu. Niissä liputan videoyhteyden puolesta, mutta ne on yleensä ennalta sovittuja

    ReplyDelete