24 December, 2018

Jouluputki #11: Neulo taas

Keskustelimme lapsen kanssa palindromeista.

Oppi meni tavallaan perille: hän tietää kyllä, mikä saippuakauppias on toisin päin - mutta kertoessaan juttua serkulleen hän kysyy, että tietääkö tämä, mikä saippuamyyjä on toisin päin.

Googlasin pari lisäesimerkkiä ja löysin itsellenikin sopivan:

"Neulo taas, niin saat oluen."

21 December, 2018

Jouluputki #10: Suolla

Lähileikkipuistomme vieressä on metsänpläntti, jonka pohja on lievästi sanottuna märkä.

Käytännössä epäilen, että siellä ei kasva mangrovepuita vain, koska ne eivät nauti lumesta.

Olen useana vuonna katsonut, miten alakouluikäiset rypevät metsässä veden ja punkkien keskellä ja miettinyt, miten kenenkään vanhemmat suostuvat moiseen. No, alkuvuosina mietin moisia. Mitä lähempänä lapseni koulun aloitus on häämöttänyt, sitä synkemmäksi on käynyt epäilykseni siitä, että vanhempien suostumus on tässä asiassa yhtä relevantti kuin auringonpilkku.

Ja niin alkoi koulu.

Seisoimme ensimmäisenä koulupäivänä iltapäiväkerhon pihalla ja kuulimme, että kerhon sallittua aluetta on lähes koko ympäröivä Herttoniemi. Etenkin se märkä metsäpläntti, "suo".

Seisoin kädet ristissä ja rukoilin, että lapseni ei kierisi aivan joka päivä suolla mudassa ja punkkilaumoissa.

Nyt yritän ajatella, että kehittyyhän siinä varmaan vastustuskyky.

17 December, 2018

Jouluputki #9: Tavallaan lomalla

Sillä tavallahan tämä oli tyhmä idea koko jouluputki, että kyllähän tänne ihan mielikseen kirjoittelee vaikkei olisi mitään sanottavaakaan, jos on koneen ääressä.

Mutta nyt kävi niin, että meitä kehotettiin pitämään lomaa.

En tietenkään suostunut, siihenhän olisi palanut lomapäiviä, enkä ollut aikeissa ottaa palkatontakaan lomaa - sehän olisi käytännössä lomautus ilman TE-toimiston maksamia kaljarahoja - mutta sitten esimies sanoi (ei kuitenkaan kirjallisesti), että jos kerran pitää ottaa lomaa niin olkaa poissa.

Poissa. Tietokoneelta.

Huomaatte, mihin tämä on johtava. Mutta yritetään nyt kuitenkin.

Toisaalta kävin kuntosalilla saamassa saliohjelman. Huomenna en varmaankaan kävele, joten siinähän on sitten oivallisesti aikaa näpytellä blogiin kaikenlaisia sanoja putkeen.

13 December, 2018

Jouluputki #8: Omilla jäljillä

Lapsen avaimia ei löytynyt aamulla.

Lapsi hermostui. Häntä aina syytetään kaikesta! Täysin kohtuuttomasti! Ja kohta hän myöhästyy koulustakin vielä!

"No, kultaseni, tulet kyllä huomaamaan, että kun joku on hukassa, niin yleensä se on omilla jäljillä", opetti lapsen isä kärsivällisesti.

"Paitsi isäsi tapauksessa - kun häneltä on joku hukassa, sen epäillään olevan äidin jäljillä", irvaili lapsen äiti.

"EI OLE HAUSKAA! MYÖHÄSTYN KOHTA KOULUSTA JA TIEDÄTTE KENEN SYY SE ON!" huusi lapsi.

Hetken päästä äiti kaivoi avaimet voitonriemuisesti esiin - oman takkinsa taskusta, jonne hän oli ne sijoittanut (omien avaintensa ohella) lähtiessään viemään koiraa ulos.

"Niin, huomaathan, lapseni, että kun joku on hukassa, se on yleensä omilla jäljillä, paitsi silloin kun se on äidin jäljillä", jatkoi lapsen isä opettavaiseen sävyyn.

11 December, 2018

Jouluputki #7: Dialektiikasta

Kuuntelin tuossa juuri Auta Antti! -podcastin ensimmäisen jakson - suosittelen kaikille, vaikka tietenkin se myös herätti vakavan kysymyksen siitä, onko ihmisellä mitään syytä suoltaa kaikenlaisia mielipiteitä internettiin kun kuitenkin on Antti Holma, joka tekee sen paljon paremmin ja vielä kaapissa istuessaan - mutta ihan sama. Hieno ohjelma. Voin suoltaa mielipiteeni siitä.

Nyt on pakko lainata Anttia vähän.
"Keskustelussa tosi usein julkisuudessa haetaan konfliktia, koska konflikti kiinnostaa ihmisiä. [...] Laitetaan siis esimerkiksi tässä tasa-arvoisessa avioliittolaissa vastakkain joku tämmönen vihamielinen aktivistihomo, joka on sitä mieltä, että heteroavioliitto pitäis oikeestaan kieltää ja sitten otetaan sitä vastaan joku Jumalan kyynel -seurakunnan johtaja, joka on sitä mieltä, että homot pitäis polttaa elävältä Iisalmen torilla. Ja sit odotetaan, että ne tappaa toisensa suorassa lähetyksessä."

Word.

No, jotenkin jostain kouluajoilta kumpusi muistikuva siitä, miten keskustelu ikään kuin ideaalimaailmassa menisi. Että on teesi ja antiteesi - äskeisessä esimerkissä siis heteroavioliiton kielto vs. Iisalmen torille pykätyt roviot - ja sitten lopuksi tulee synteesi, jossa jotenkin otetaan huomioon nämä molemmat kannat totuutta etsittäessä. Tosin en nyt ole ihan varma, mikä se tässä voisi olla. Ehkä voisimme aloittaa siitä, että emme pyrkisi ruttamaan mahdollisimman kaukaista teesiä ja antiteesiä synteesiksi.

(Menin jopa lukemaan Wikipedia-artikkelin dialektiikasta.)

Ja nyt on huomioitava, että koska julkisesta keskustelusta usein tahallaan skipataan synteesivaihe kokonaan pois, sille ei ehkä pitäisi suoda keskustelun arvonimeä ollenkaan.

A-Studio: Talk voi tällä puheella muuttaa nimensä muotoon A-Studio: Noise (ja edes Yle voisi joskus vähän yrittää.)

10 December, 2018

Jouluputki #6: Aika-avaruuden omituisuuksia

Iltaa!

Hämmentyneenä huomasin - huomasitteko te?  - että tämän vuoden joulukuussa ei ollut lainkaan 8. ja 9. päivää. Siksi siis kirjoitan teille vasta tässä joulukuun 10. päivänä, herran vuonna 2018. Tutkimaton on aika-avaruus.

Olen ajatellut, että työasioista nariseminen blogissa on vähän jotain sellaista mitä ei tehdä. Ensinnäkin, joku potentiaalinen työnantaja voi lukea sen ja ajatella, että onpa nuiva naikkonen, ja toisaalta minulla kai on joku salassapitosopimus tai jotain sen kaltaista, ja sen ohi on tietenkin vähän jännittävää puhua - vaikka ei kai se omia fiiliksiäni koske.

Koska tässä viimeinen vuosi on kuitenkin vietetty enemmän tai vähemmän turhautuneena, olin jo rikkomassa omia sääntöjäni ja kirjoittamassa työasioista, kun tajusin jotain (minua) kiinnostavaa.

Viime viikolla olin sellaisessa mielentilassa, että kun projektin vetäjä otti yhteyttä, korvistani alkoi tupruta savua vain hänen nimensä näkemisestä.

Tilannetta ei varsinaisesti helpottanut se, että hän otti yhteyttä kysyäkseen, miten sujuu, sillä sankka korvasavuni oli saavuttanut Espoon ja levittäytyi kovaa vauhtia muualle Suomeen.

Tässä oli jotain kiusallisen tuttua. Hänhän käytti minun lähtökohtaista tapaani ratkaista potentiaalisia konfliktitilanteita!

Oma tapani on seuraava:

  1. Havainnoi, että jotakuta ärsyttää - mielellään tarkkuudella, jolle vetää vertoja vain valkohain kyky haistaa veri
  2. Yritä heti tehdä tilanteelle jotain.

Tästä tavasta eroonpääseminen on vaatinut vuosia ja rutkasti jotain, mitä naistenlehdissä varmaan kutsuttaisiin "parisuhteen eteen tehtäväksi työksi"*, sillä ensimmäinen ja paras opettajani aiheessa on ollut mieheni. Hän ei lainkaan nauti siitä, että yritän piristää kun häntä ärsyttää. (Seuraava opettaja on ollut tyttäreni. Häntäkin vituttaa moinen.)

Ja nyt, jo 39 vuoden herkässä iässä tajuan, että oma tapani toimia on ihan perseestä enkä todellakaan halua, että minuakaan kohdellaan niin.

Aika katumusharjoitusten, jälleen kerran.


* En ole ikinä ollut ihan varma, mitä se työ, jota parisuhteet vaativat, on - mutta olen melko varma, että siihen ei liity ensimmäisen mielikuvani mukainen hiekan lapiointi yhdessä puolison kanssa.

07 December, 2018

Jouluputki #5

Kuja tolikka keksi, että blogiin pitää kirjoittaa joka päivä?

Silloinkin, kun on vähän kirjallisuudesta hiprakassa ja akuutissa sipsipulassa?

Kun on siivonnut ja kuullut, että lapsi on siivoamisen sijaan nähnyt ketunpoikasen? Ja kun on vienyt baarin jälkeen koiran ulos, ja muistanut ulkona, koiran hyppiessä kuin vasikka, että vuorokausi vaihtuu ihan just?

Vetäkää dunkkuun sitä torvea, jos tapaatte.