#hellewau

Semmosta. Lämmintä on ollut, mutta sen olette ehkä huomanneet. Siitä toisaalta ette tiedä mitään, että minä en ole helteestä murjottanut (vaikka aiemmassa elämässä olen ollut ehkä vähän sellainen tyyppi, että mukavuuslämpötila-alue on kapea ja ahdas.) Syytän tästä mielelläni FFFifin tavoin juoksuharrastusta, joka tuntuu muuttaneen jotain termostaattiasetusta jossain.

Toisaalta asenteellakin on vähän väliä. Siina niin hyvin sanoi meillä käydessään (Siina kävi meillä! Oli niin parasta! Eksklusiivisiin tarjoiluihin syvästi uskovana tarjosin skumppaa ja sipsejä! Parasta oli!) että kun nyt vain hyväksyy, että koko ajan on vähän nihkeä olo, niin ei se sitten niin haittaa. Totta se on, ei haittaakaan.

Tähän asti olen ajatellut, etten uudelleenjulkaise täällä Instagram-kuvia, mutta toiseksi määrittävin luonteenpiirteeni iski. Filtteriä jaksoin kuitenkin käyttää.

Eilen ajattelin myös, että on kyllä tosi mukavaa, kun helteen myötä ruokahalu on vähän mitä on, eikä töihinpaluuseen yleensä liittyvää tarvetta syödä kaikki vastaantuleva (tai pakoonjuokseva) ole esiintynyt. Illalla sitten juoksulenkillä viimeisetkin verensokerit valuivat kai hien mukana hiekalle ja tulin ajatelleeksi, että ehkä nyt jotain sentään voisi nauttia, etenkin jos aikoo urheilla.

Suurimmat helteen riskit ovat minusta liittyneet lapsen uniin, mutta eilen kävi ilmi, että ne toissayönä havaitut hikikarpalot nukkuvan ipanan iholla (joiden johdosta menin huolestuneena unille ja nukuin kuin sämpylä aamuun asti kertaakaan asiaa ajattelematta) kai johtuivat kuitenkin siitä märkivästä korvatulehduksesta ja sen nostattamasta pienestä lämmöstä, eivät niinkään helteestä sinänsä.

Töihin jouduin takaisin. Siihen on liittynyt pientä järjestäytymisen tarvetta (ajattelin lomalla, että hoidan kaikki ikävät byrokratia-asiat töissä sitten niin ei mene loma pilalle, semminkin kun ne enimmäkseen ovat työnantajan aiheuttamia byrokratiahommia niin kerta), joka on aiheuttanut lievää ahdistusta. Lomautusilmoituksen sentään löysin rutusta erään laukun pohjalta, mikä oli myönteistä työttömyyskorvausta ajatellen. (Viikosta mahtaa tilille kilahtaa melkoinen summa. Vien perheen nakkikioskille niillä rahoilla. Tai jäätelölle. Mutta ei molempiin.)

E-pilleriresepti sen sijaan oli edelleen teillä tietymättömillä. Muistin vain, että olin laittanut sen johonkin erityisen nohevaan paikkaan JA miettinyt, mahdankohan täältä muistaa sitä etsiä, kun tarve tulee. Mies oli sitä mieltä, että tämä ei ole mikään syy tehdä toista lasta ja etsi enemmän ja muutu järjestelmälliseksi. Koska pohjimmiltani olen samaa mieltä, varasin lääkäriajan tälle päivälle vain löytääkseni reseptin kaksi tuntia myöhemmin työpöydältäni.

Tästä haluaisin mieluiten syyttää hellettä (määrittävimmän luonteenpiirteeni sijaan, tarkoitan.)