26 January, 2015

Taisteluvompatin paluu

Joskus viime vuosikymmenellä minulla oli kiihkeä, useita vuosia kestänyt suhde bodycombatiin (tai, näemmä, BODYCOMBAT™:iin), tuohon aggrejumppien keisarinnaan. Luuhasin salilla niin, että muutaman samanhenkisen kaverin kesken nimitykseksi liimaantui combatwombat. Ihan erityisesti kävin Ruoholahden Satsilla, jossa legendaarisia tiistaitunteja veti Markus - siellä minä ja salin täydeltä muita löimme ja potkimme ilmaa ja kuuliaisesti karjuimme sivupotkun aikana. Fun was had by all.

Selvitin viehtymystäni sille pojalle, jota tuolloin heilastelin. Hänestä koko juttu "kuulostaa joltain lahkolta, jonka ylipapit ovat markuksia". (Se oli minusta niin hassua, että menin myöhemmin tyypin kanssa naimisiin. Kyllä hyvällä huumorintajulla pääsee pitkälle.)

Ehdollistuin tänä ajanjaksona joillekin konseptijumpan biiseille niin, että esimerkiksi Meat Loafin ja Cherin yhteislaulu "Dead Ringer for Love" saa yhä aikaan pavlovilaisen endorfiinireaktion. Sanon tämän nyt siltä varalta, että erehdyn ikinä jakamaan teille juoksusoittolistani, ja sitten ihmettelette, miksi kellään olisi juoksulistallaan Meat Loafin ja Cherin "Dead Ringer for Love." SIKSI.

No, sitten kävi kuten tällaisille romansseille joskus käy. Kyllästyin. En halunnut enää tietääkään mistään combatista. Olin ihan kiukkuinen koko uskonn lajille. Kaikki entiset lahkolaistoverit kanssatreenaajat olivat tyhmiä, tyhmiä, miksi he yhä viitsivät viettää aikaansa jonkin niin typerän asian parissa, tyhmää.

Jossain välissä rauhoituin ja unohdin koko jutun.

Nyt joulun jälkeen huimasi ihan kauheasti. Lääkäri diagnosoi minulta sekä perunapellon kaltaiset niska- ja hartialihakset että poskiontelontulehduksen. Antibioottikuuri ei vaikuttanut huimaukseen yhtään; aloin jo hyvin huolestuneena pohtia kutimointitaukoa. Silloin muistin combatin ja sen, miten kaikesta ylivertaisesta tyhmyydestään huolimatta se sai hartioihin liikettä.

Vuosien jälkeen siis menin varovaisesti aggrejumppaamaan, ja mahdollisuuksien rajoissa olevien itkuraivareiden sijaan ... sehän tuntuikin ihan mukavalta. Huimauskin on tiessään. Dead Ringer for Lovea ei kyllä ole soitettu, mutta muunlaista edistymistä on tapahtunut: combatin kirkko on emansipoitunut ja ylipapit ovat tätä nykyä eerikoita. Uudella salillani ei kyllä kukaan karju, en edes minä, ellen sitten joku kerta vielä innoissani unohda käyttäytyä siivosti. Eihän sitä koskaan tiedä.

Vain yhtä vielä ihmettelen. Nimittäin tämän tulossa olevan uuden ohjelman myötä My Chemical Romancen sinänsä oikein hauska levy The Black Parade on nyt laskelmieni mukaan fiitannut Les Millsin konseptijumpissa kokonaisuudessaan. Nyt pitäisikin enää tietää, kuka Les Millsillä on jonkun MCR:n jäsenen kummitäti tai -setä.

Koska sellaiset asiat nyt vain pitää tietää, siksi.

22 comments:

  1. Mulla on myös viharakkaus-suhde Bodycombatiin. Nyrkkeilyä vuosikausia harrastaneena ekat Bodycombatit tuntui tosi pöljältä mutta aloin pitää hommaa sitten enempi varjonyrkkeilyn tyyppisenä. Vaikka sinänsähän eka virhe on tulla Bodycombatiin vetämään jotain nyrkkeilyn tekniikoita. Hyvin siinä saa kyllä aivot nollattua ja juurikin tuota liikettä ja virtaa niska-hartioihin.

    Mä olen käynyt aika monen eri ohjaajan tunnilla ja on se vaan aina hassua seurata miten osa on todella uskottavia ja osalle ei sitten istu yhtään se "LYÖ SITÄ VASTUSTAJAA, PAKOTA SE MAAHAN!!!!!"-mentaliteetti. Meinaa mennä joskus vallan hirnumiseksi koko tunti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No joo, mulle on itse asiassa tosi iso ongelma ollut siinä, että en mene combattiin elvistelemään viiden nyrkkeilytunnin kokemuksellani. Koska se on tyhmää ja koska en mitään OIKEASTI osaa.

      Mutta on niin ihanaa, kun ei hartioita ihan koko ajan särje.

      Ohjaajissa on kyllä hurjia eroja. Meidän salilla on kaksi ohjaajaa, joista kävin nyt tämän combattia Suomessa kouluttavan tunnilla eilen. Muistin taas, että silloin kun combatissa antaa kaikkensa, lähtee salista tutisevin jaloin. On se toinenkin ohjaaja oikein hyvä, mutta jotenkin sillä tavalla ehkä pikemminkin suloinen kuin taistelevainen. Että ihan samaan ei päästä.

      Delete
  2. Oih! Good old times :)! Ruohis oli parasta... Kiva, että olet löytänyt takaisin lajin pariin! Ja tiedoksesi: legendaariset tiistaitunnit by M ovat nykyään legendaarisia maanantaitunteja. Okej, Espoossa, mut silti :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. KYLLÄ! Mietin muuten juuri tässä, miten hassua on, että me ollaan tutustuttu salilla. Hassua ja siistiä.

      Mä vähän ikään kuin yritin selvittää, vieläkö niitä legendaarisia tunteja on, mutten jaksanut kovin tarmokkaasti käyttää internetsiä. Esimerkiksi en jaksanut mennä Satsin sivuille. Kiitos siis tiedosta. Pitäisköhän joskus pyrkiä sinne Espooseen taisteluturistiksi :D

      Delete
    2. No eikö tämä ollut ihan tarmokasta internetsin käyttöä, noin niinku selvitysmielessä :)? Ehdottomasti pitää lähteä Espooseen turreksi!

      Delete
    3. Totta! Parviäly for the win!

      Millanen sää siellä Espoossa on tähän aikaan vuotta? Jos kiva, mä tulen. Täällä itäisessä satamakaupungissa sää on surkea.

      Delete
  3. Mulla on eteerinen viehtymys bodywompatin kalvakkaan pikkusiskoon bodybalanceen. Nautin siitä aivan aidosti, varsinkin, jos vetäjä ei yritä olla turhan namasteeee (joogan teennäinen ymppääminen mukaan vertautuu ilman hakkaamisen liialliseen eläytymiseen). Balance auttaa kans pottupeltoihin ja muihinkin kremppoihin, mun huonekaverin fysioterapeutti suositteli sille sitä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen kuullut muualtakin myönteisiä todistuksia bodybalancen puolesta, mutta jotenkin mulla on sellainen kummallinen juttu, että kun maksan jumpasta 10 kerran kortilla, haluan, että jokainen kerta kuluu asialliseen hikoiluun eikä mihinkään lempeään venymiseen.

      Tämä on tyhmää, koska mun pitäisi kyllä venyä, lempeästi tai tuskaisesti. Ehkä pitäisi siis kokeilla.

      Mä aattelen niistä eläytymisjutuista silleen nykyisin, että ovat ikään kuin leikkiä aikuisille. Ja sellaisesta minä tykkään.

      Delete
    2. Ah toi ois hyvä suhtautuminen, leikkiä aikuisille. Olen vaan tylsä aikuinen, joka ei pidä leikkimisestä :'(

      Hah, sun pitää kokeilla balancea, kun oot selvästi balance-ennakkoluuloinen! Et selvästikään tiedä miltä tuntuu, kun lempeys kättelee tuskaa!

      Delete
    3. Mun tekis myös mieli väittää, etten pidä leikkimisestä, mutta sehän on selkeesti valhe. Oon vaan jämähtänyt siihen vaiheeseen, jossa leikin mieluiten yksin muiden rinnalla.

      Itse asiassa oon kuule kerran Balancessa käynyt. Seuranneita selkäkipuja paranneltiin useita viikkoja. Että kyllä tiedän :D

      Delete
    4. Bodybalance <3
      Mä muuten luin, että Ehtoisan Emännän huone_kasvin_ fyssari suositteli... Hetken olin että wtf ja kun tajusin oman lukihäiriöni, tuli kahvia nenästä... Aamun tahaton piristys :D

      Delete
    5. Toivottavasti ei enää nenää kirvele :D

      (Vakavasti, olen kuullut marsuista, joita viedään kiropraktikoille, että miksi ei sitten kohta huonekasveja...)

      Delete
  4. Mä en ole ikinä edes käynyt Ruoholahden Satsissa, mutta silti olen kuullut puhuttavan tästä ohjaajasta oman salini käytävillä (samaa firmaa). Tämä ehkä selittää miksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä selittää.

      En ikinä unohda, miten tiistain tunneille paikka piti varata viimeistään edellisen viikon keskiviikkona klo 08:10. Parempi oli, jos jaksoi odottaa vuorokauden vaihtumista tiistaista keskiviikoksi.

      Tämä hieman pienemmän sitoutumisen tie sopii oikeastaan paremmin.

      Delete
    2. Been there, still doing that...

      Delete
    3. Jaksaa jaksaa! Ei jumppahirmun tarvitse nukkua, jos on kiire varata paikka tunnille!

      Delete
  5. Mä mietin pitkään, mitä lähtisin tänä talvena harrastamaan, kun joogasali jäi Coloradoon, samoin juoksukengät (ei huvita juosta jatkuvasti räntäsateessa), kuntosalikorttia ei ole ja uimaan en jaksa useammin kuin kerran viikossa, koska paikallisissa uimahalleissa ei ole ratoja, ja en kestä sitä "suloisesti sekaisin"-meininkiä.

    Sitten tajusin, että hauskinta liikkuessa IKINÄ mulla oli vuonna 2009 Bollywood-tanssitunneilla. Löysin yhden intialaisen vetämät tanssitunnit täältä, ja tänään olen menossa ekaa kertaa! Jipii!

    Sormet ristissä, ettei opettaja ole ääliö...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Bollywood on kyllä ehdottomasti yksi niistä asioista, joita voisi harrastaa. Oon tykännyt siitä ihan hulluna aina, kun olen päässyt kokeilemaan. Vaan jostain syystä en hanskaa sellaista säännöllistä liikuntaharrastusta. Miksen? Olen useasti yrittänyt, ja alan epäillä, että mussa on vikaa.

      Oliko opettaja ääliö? Toivottavasti ei, toivottavasti oli hauskinta ikinä!

      Delete
    2. Ei ollut, oli mukava, ja yllättäen yhdeksästä "oppilaasta" kaksi oli mun lisäksi suomalaisia, kaikki toisistamme tietämättä. Mulla on teoria, että bollywoodin rytmit sopii jotenkin hyvin suomalaiseen rytmitajuun, siis etenkin jos latinorytmit ei uppoa yhtään...

      Etnofitnessille saa hei 5, 10 ja 15 kerran kortteja, ja jos ilmoittautuukin säännöllisesti jollekin kurssille, niin poissaolot saa aina käydä korvaamassa muilla tunneilla (vaikka eri tanssilajin). Niillä on useampi bollywood&bangra-kurssi käynnissä, sali kätevästi Sörkassa ja 1-2-tason tunteja vetävä Johanna on paras bollywood-ohjaaja ikinä, suosittelen!

      Delete
    3. Joo, jotain geneettisesti vetoavaa niissä rytmeissä kyllä on. Mutta lasketko latinorytmit samaan kastiin karibialaisen menon kanssa? Meinaan siis dancehallia.

      Mulla on toinen teoria, ja se on se, että täällä heittäydytään täydellä sydämellä ja pelottavalla innolla asioihin, joihin jotenkin liittyy aurinko ja lämpö. Esim. kahvi, chilit, jooga, Bollywood ja dancehall. Se kertoo epätoivostamme.

      Ton Etnofitnessin vois kyllä tsekata. Joskus siellä kävinkin mutten sit jostain syystä kokenut aivan omakseni - tai käviköhän siinä niin, etten löytänyt sopivaan aikaan tuntia.

      Delete
  6. Ootsä liittynyt meidän lahkoon?
    Joku kerta yhdessä?
    Mulla on myös vapaalippuja vapaamatkustajille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä oon käynyt Foreverin lahkokokoontumisissa. Mutta ehdottomasti yhdessä joku kerta, etenkin jos sulla on vapaamatkustajapaikkoja! Koska mennään?

      Delete

Note: Only a member of this blog may post a comment.