26 March, 2020

Get out while the getting's good

Kuten Facebookissakin ilmoitin, olen aina halunnut sanoa "get out while the getting's good". Mutta toisaalta myös teimme niin eilen.

Ehkä vähän hätiköimme, mistä sitä tietää, mutta täällä sitä nyt istutaan Kanta-Hämeen sydämessä, alkukodissani, ja katsellaan paljaita omenapuita ikkunasta. Kyllä, niitä puita, joista tämä blogikin on saanut nimensä.

Viimeksi, kun meillä tehtiin kotona iso remontti, koira oli päivisin yksin kotona ja kakkaili sisälle. Sisälle kakkailu oli ärsyttävää, mutta se, mikä oli ihan aidosti kamalaa oli tajuta, miten hirveästi koira oli pelästynyt ja pelännyt meteliä.

Nyt oli aika selvää, että toiste emme tee samaa virhettä. Koiralle oli järjestelty sukulaisilta noin seitsemän erilaista hoitopaikkaa, ja sitten tuli korona.

And the rest is history.

En ihan aidosti koe, että tässä olisi ollut vaihtoehtoja, mutta syyllistyin toki silti, kun katsoin Sanna Marinin tiukkaa ilmettä telkkarissa.

Pelkään, että Sanna Marin olisi todella pettynyt meihin. Ja kuten kunnon auktoriteettiuskoinen ainakin, minä haluaisin, että Sanna Marin olisi meistä ylpeä.

2 comments:

Note: Only a member of this blog may post a comment.