Asiaton sosiaalinen mediakatsaus

Ystävät ja kylänhenkilöt. Olen laajentanut sosiaalisen median verkkojani. Seuraa näkemyksiä.

Twitter

Twitterillä on maine paikkana, jossa ammatti-ihmiset voivat esitellä nohevuuttaan muille ammatti-ihmisille. Sopii kieltämättä erityisen hyvin ytimekkäille nokkeluuksille, mutta ammattimaisuus valitettavasti usein kääntyy twiiteiksi kaiken maailman seminaaripuhujien lausunnoista. On mahdollista, että vielä puhujan suusta lähtiessään lausunto on ollut kirkas, kuulas ja valaistumista edesauttava, mutta Twitteriin ehtiessään siitä on riivitty konteksti ja tuloksena on yleensä 140 merkkiä latteuksia ja hashtageja.

Itse olen vierastanut Twitteriä pitkään myös sen kaupunkilaisserkku-fiiliksen vuoksi. Joku sen kerran Twitterissä kiteyttikin niin, että - ja nyt lainaan ulkomuistista, en piru vie löydä kyseistä twiittiä mistään - Facebook on vähän kuin Twitterin nolo maalaisserkku. Koska siis järkyttävässä itsetyytyväisyyden määrässä ei ole niin mitään noloa.

Mutta parhaimillaan Twitter on kyllä ihan kultaa. Siellä twiittaa esimerkiksi Antti Nylén, joka on näemmä uusi idolini ihan kaikessa. Muista: mitä vähemmän hashtageja, sitä enemmän asiaa. Yksinkertainen matemaattinen laskutoimitus.

Itse olen hypännyt Twitteriin ihan kehityksen eturintamassa, leuhkis, (ja sitten jättänyt tilin telakalle) mistä syystä minut löytää sieltä reteästi käyttäjänimellä Liina. Varoitan jo tässä välissä, että oma tuotantoni on aika tylsää. Älkää seuratko.

Instagram

No tietenkin aloin kun Siinakin kerran. Ja kun Siinakin kerran, minäkin aloitin sen #100happydays -haasteen, huolimatta Siinan sohvan toisen pään lausunnoista. Saan jos haluan.

Merkittävä prosenttiosuus instagram-tuotannostani. Kuten näette, tämäkin kannattaa passata.

Eilen melkein kuvasin esimerkiksi onnelliseksi hetkeksi sen, että palaveri oli ulkona, mutta sitten muistin, että en erityisemmin pidä palavereista, olivat ne missä tahansa. Päätäkin särki, janotti ja kuuma oli, ei ole länsimaisen ihmisen hyvä olla tässä maailmassa. Lisäksi pidän epäilyttävänä sitäkin, että päivän onnellinen hetki koettaisiin töissä. (Olen tarkastellut tätä ajatusta nyt hetken, ja huomannut, että se ei kestä minkäänlaista lähempää analyysia ja kumpuaa vain tarpeestani olla tyyppi, jolla on vapaalla kivempaa kuin töissä (missä olen ihailtavasti onnistunut) joten ystävällisesti älkää kohdistako ajatukseen kriittistä silmää.)

Instagramiin en hypännyt kovin aikaisin mukaan, joten siellä olen nimellä liina_ivalo. Tämä älykkyyden huipentuma perustuu siihen, että hyvin rakas ystävä totesi kerran onnellisena tietävänsä toisen nimeni. "Se on ... se on ... Ivalo!" (Ei se ole.)

Kellokorttikokemuksia

Kiitos suositun illuusion siitä, että kymmenesosa lohjalaismuksuista ei pääse ikinä lomalle, viime päivinä on keskusteltu. Yksi niistä asioista, joista on keskusteltu, ovat kellokortit päiväkodissa.

Meillähän sellainen on. Olemme kokeilupäiväkodin asiakkaita: avainnippuun lisättiin syksymmällä lätkä, jota piti esitellä päiväkodin työntekijän puhelimelle mennen, tullen ja palatessa. Kaksi viikkoa. Sitten kaikki unohtivat käyttää sitä.

Miksi?

Minä olen sillä tavalla erikoinen yksilö, että pidän laitteista, jotka sanovat "piip". (Silläkin tavalla olen erikoinen, että tunnustan tämän netissä.) Tästä huolimatta minustakin lätkä oli ihan idioottimainen keksintö.

Ensinnäkään siitä ei ole mitään hyötyä kellekään käyttäjistä. Siitä on hyötyä vain jollekulle toimistohenkilölle, jonka toimisto sijaitsee melko kaukana päiväkodista. Tarkalleen ottaen siitä ei ole hyötyä edes edellämainitulle toimistohenkilölle, sillä hänen saamansa data on sutta ja sekundaa, mutta hän sentään teoriassa voisi hyötyä.

Päiväkodin työntekijän hommiin kellokorttilätkä ei tuo helpotusta, eikä siitä todellakaan ole vanhemmallekaan riemua, sillä kellokorttiin kirjatut tunnit eivät vaikuta mihinkään. Toistaiseksi ainoa käytännön vaikutus, joka hommasta on ollut on se, että niinä päivinä kun lätkää on käytetty, keskustelun painopiste on siirtynyt lapsen päivästä siihen, miksei se juuttaan puhelin voi taaskaan toimia.

Tekninen testaus voidaan suorittaa* jossain muualla kuin käyttöympäristössä; käyttökontekstissa suoritettu kokeilu yllättää kaikki suuresti osoittamalla, että uusille teknologioille olisi hyvä olla jonkin sortin funktio käyttäjiensä arjessa. Siis muukin kuin ylhäältä saneltu pakko.

Yksi hyvä funktio olisi tietenkin se, että lapsen päivähoitomaksu pienenisi, mikäli kellokortti osoittaisi hänen viettävän maksuperustettaan merkittävästi vähemmän aikaa hoidossa. Sitä odotellessa. (Ja kuten tuolla Täti-ihmisen tontilla sanoin, meitä tämä tuskin auttaisi, mutta olisin valmis käyttämään kellokorttia, jos siitä olisi hyötyä edes jollekulle.)

* Ja olisi tosi kiva, jos viitsisitte.