"Ajattele jos olisi sellainen päälläistuttavan ruohonleikkurin kaltainen imurointikone! Tai moppauslaite!"
"Joo, tosi hienoa."
"Se voisi olla enemmän niin kuin Segway! Mun pitää keksiä sellainen!"
"Selvä se."
"Meistä tulee rikkaita!"
"Joo, kiva juttu."
"Nyt sua ehkä naurattaa, mutta sitten ei enää naurata!"
"Miks, eikö se olekaan kiva juttu?"
Siivosimme tänään. Torstaisiivouksesta on sovittu joskus vuonna miekka ja kirves, tai ehkä ajanlaskun ensimmäisinä vuosina. Logiikka on selkeä: on kiva, että viikonloppuna on siistiä, mutta viikonloppuna ei ole kiva siivota. Siispä tuomion torstai.
Aiemmin meillä oli yleensä aika kiukkuista torstaisin. Minua ärsytti kun mies oli aina niin kärttyisä. Miestä ärsytti kun minä olin aina niin kärttyisä.
Vuosien kuluessa tajuntaani pikku hiljaa lipui seuraava ajatus: onko mahdollista, että se todella olenkin minä, joka olen kärttyisä, ja sitten projisoin tunteeni mieheen?
Päätin kokeilla muutosta. Oli se mahdollista, piru vie.
Muutakin on siivottu. Mies halusi ostaa uusia astioita. Minä en ollut niin innoissani, sillä vanhat astiat olivat minusta aivan käyttökelpoisia, useimmat yhdessä osassakin vielä. Mutta mies esitti käytettävyyteen liittyviä argumentteja*, joihin minun oli ammatillisista syistä taivuttava.
Prosessiin kuului keittiön kaappien siivousta. Siivouksen yhteydessä löytyi aika paljon teetä. Aika paljon etenkin siihen nähden, miten paljon teetä taloudessamme kulutetaan.
"Täälläkin on teetä! Ei hyvän tähden!" kailotti mies ja tuijotti tee- ja suolakaapiksi** nimeämäänsä kaappia järkyttyneenä. "Mitä sä teet jos joku kaveri tulee kylään ja sä tarjoat sille teetä ja alat luetella, mitä kaikkea täällä on tarjolla? Sehän saa hermoromahduksen ennen puoltaväliä."
Minä nakkelin niskojani ja kieltäydyin sanomasta, että sellaisia tilanteita varten on Earl Greyta pusseissa, koska jotain olen minäkin oppinut niistä kerroista, kun kavereita tulee kylään teelle ja hermoromahdukselle.
Perheriitojen jälkeen minulle jää nykyisin alavireinen olo helposti päälle, etenkin kun samaan aikaan tulee flunssa, mutta onneksi enimmäkseen on kuitenkin leppoista, jopa siivotessa. Vaikka mies suhtautuukin epäilevästi moppi-Segwayhini.
Ja nyt ehkä vähän teetä.
* Ruoka kuulemma sinkoutuu 24 h -lautasten loivan reunan yli heti, kun sille näyttää haarukkaa.
** Pari kuukautta sitten ostin hajamielisyyksissäni uuden suolapurkin kerran viikossa varmuuden vuoksi. Nyt saa maailmanloppu tulla!
"Joo, tosi hienoa."
"Se voisi olla enemmän niin kuin Segway! Mun pitää keksiä sellainen!"
"Selvä se."
"Meistä tulee rikkaita!"
"Joo, kiva juttu."
"Nyt sua ehkä naurattaa, mutta sitten ei enää naurata!"
"Miks, eikö se olekaan kiva juttu?"
Siivosimme tänään. Torstaisiivouksesta on sovittu joskus vuonna miekka ja kirves, tai ehkä ajanlaskun ensimmäisinä vuosina. Logiikka on selkeä: on kiva, että viikonloppuna on siistiä, mutta viikonloppuna ei ole kiva siivota. Siispä tuomion torstai.
Aiemmin meillä oli yleensä aika kiukkuista torstaisin. Minua ärsytti kun mies oli aina niin kärttyisä. Miestä ärsytti kun minä olin aina niin kärttyisä.
Vuosien kuluessa tajuntaani pikku hiljaa lipui seuraava ajatus: onko mahdollista, että se todella olenkin minä, joka olen kärttyisä, ja sitten projisoin tunteeni mieheen?
Päätin kokeilla muutosta. Oli se mahdollista, piru vie.
Muutakin on siivottu. Mies halusi ostaa uusia astioita. Minä en ollut niin innoissani, sillä vanhat astiat olivat minusta aivan käyttökelpoisia, useimmat yhdessä osassakin vielä. Mutta mies esitti käytettävyyteen liittyviä argumentteja*, joihin minun oli ammatillisista syistä taivuttava.
Prosessiin kuului keittiön kaappien siivousta. Siivouksen yhteydessä löytyi aika paljon teetä. Aika paljon etenkin siihen nähden, miten paljon teetä taloudessamme kulutetaan.
"Täälläkin on teetä! Ei hyvän tähden!" kailotti mies ja tuijotti tee- ja suolakaapiksi** nimeämäänsä kaappia järkyttyneenä. "Mitä sä teet jos joku kaveri tulee kylään ja sä tarjoat sille teetä ja alat luetella, mitä kaikkea täällä on tarjolla? Sehän saa hermoromahduksen ennen puoltaväliä."
![]() |
| Osanen teekokoelmasta. |