Mikä lapselle nimeksi?

Törmäsin Project Maman kommenttilootan keskusteluun aiheesta "nimet" ja muistin, että sikiön kohdalla ei ole täydellisen auki vain etunimi. Sukunimestäkään ei ole mitään hajua.

Kun menimme naimisiin, kellään ei tuntunut olevan mitään intohimoja aiheesta (joskin monsieur ehdotti huvikseen erilaisia hybridejä, jotka riemastuttivat kaikkia - myös pappia). Mies oli sitä mieltä, että saan pitää nimeni tai ottaa hänen nimensä, kumpi vain paremmalta tuntuu. Minä arvoin kahden kivan nimen välillä ja päädyin pitämään omani kahdesta syystä: a) olen laiska ja b) se ihan oikeasti on identiteettikysymys. Myös naiselle. Minä olen minä ja vaikka kavereilleni olen varmaan lähinnä "Liina", esimerkiksi potentiaalisille työnantajille olen varmaankin tunnistettavampi etunimi-sukunimi -kombolla. En halua lähteä rakentamaan ammatti-identiteettiänikään uudestaan.

No, nyt on siis tilanne se, että edelleen on perheessä kaksi kivaa, harvinaista ja helposti väärinkuultua sukunimeä, eikä kummallakaan meistä tunnu olevan sen suurempaa halua varmistaa, että juuri sen oman nimen edustus pallollamme jatkuu. Jossain määrin jopa päinvastoin; minusta olisi oikein ok antaa lapselle sukunimeksi miehen nimi, miehen epämääräinen mumina aiheen tiimoilta tuntuu viittaavan päinvastaiseen kantaan.

Lopputulos: tämä tulee lisäämään nimenvalinnan vaikeutta, koska mahdollisten permutaatioiden määrä on isompi. Huomattavasti isompi. Yhden sukunimen kanssa epätoimiva nimiyhdistelmä voi olla ihan toimiva toisen sukunimen kanssa. Jos tähän lisää vielä sen, että a) emme tiedä, onko tulokas tyttö, poika vai intersukupuolinen yksilö ja b) emme ole alkaneet pohtiakaan mahdollisia nimiyhdistelmiä, alkaa näyttää todennäköiseltä, että valtio tulee nimeämään lapsemme* (luultavasti viimeistään kouluikään mennessä).

Argh.

* Tähän siis sisältyy otaksuma siitä, että nimiasiaa lukuunottamatta kaikki menee hyvin.