19 March, 2013

Kansalaisaloitepalvelu! Missä on mun popcornit!

Ihan mahtava systeemi tämä uusi kansalaisaloitepalvelu.

Ensinnäkin siellä voi tietenkin allekirjoittaa tasa-arvoista avioliittolakia koskevan aloitteen, täällä näin, älkää hämääntykö siitä, että aloitteen otsikko on mitä on, sellaista se on kun ihminen kohtaa modernin lomakesuunnittelun.

Sitten voisi jäädä jumiin tuijottamaan esimerkiksi sitä, montako tuntia menee siihen, että (me) tasa-arvoista avioliittolakia kannattavat ohitamme joukkovoimassa (ne) pakkoruotsia vastustavat. Siis voisi, ellei pakkoruotsin ohi olisi menty huminalla aamukympiltä. (Ruotsin opiskelu on muuten aihe, josta en jaksa intoutua suuntaan tai toiseen, mutta huomaatte, että vältän silti niihin identifioitumista, eli koen vissiin pakkoruotsista möyhöämisen jotenkin kiusallisensa. Itsehän möyhöän vain tyylillä ja tärkeistä asioista.)

Seuraavaksi kannattaa tutkia muita aloitteita. Itse koen vuosi vuodelta läheisemmäksi tämän kesäajasta luopumisen, ja niin kokee näemmä seitsemisentuhatta muutakin ihmistä. Odotan allekirjoituspiikkiä maaliskuun lopun tienoille ja aloitteen surullista näivettymistä sitten kesäkuulle.

Tekijänoikeuslakiin pitää tietenkin saada järkeä. Jos ei jaksa lukea, mitä "järki" tässä tapauksessa tarkoittaa, voi bongata aloitteen vastuuhenkilöistä jonkun poliitikon, josta muistaa joskus kuulleensa ehkä jotain myönteistä ja allekirjoittaa samalla höyryllä, jolla on tähänkin asti edennyt.

Vähiten allekirjoituksia on kerännyt, ahem, Valtionverotuksen työurien pidentämisvähennys, kaksikymmentä kappaletta. Käsi ylös, jos tuosta ymmärrätte, mistä on kyse. Pidän tosin kovasti sanasta "pidentämisvähennys" - aion tulevaisuudessa yrittää ujuttaa sen keskusteluihin vähintään kerran päivässä.

4 comments:

  1. Mäkin allekirjoitin! Ja meuhasin blogissa niistä, jotka ei sen aloitteen päälle ymmärrä. Tunteita herättävää tämä kansalaisvaikuttaminen.

    ReplyDelete
  2. JEE! Kai allekirjoitit myös kesäaika-aloitteen? Kyllä? Sehän menee siinä sivussa kivasti.

    Osa niistä aloitteista oli kyllä sellaisia, ettei aivan välttämättä toivonut niille suurta menestystä.

    ReplyDelete
  3. Mun on pakko tunnustaa kaiken elämän lamauttava laiskuuteni jopa tässä asiassa: Eilen olin aamulla tohinalla menossa sitä (avioliitto)aloitetta allekirjoittamaan, kunnes ne pankkitunnukset. En jaksanut kaivaa. Sitten huojentuneena illalla huomasin, ettei niitä tunnuksia tarvitsekaan kaivaa esiin, koska 80 000. Vedin tapahtumien kulusta johtopäätöksen, että tarpeeksi kun odottaa (eikä aina tarvitse odottaa kauankaan), niin joku muu hoitaa homman puolestani. ;)

    ReplyDelete
  4. No mutta nyt silti heti allekirjoittamaan, koska nimien vyöry on vahva viesti poliitikoille! Plus että sillä samalla tunnistautumisella voi sitten allekirjoittaa aloitteen kesäaikapuljauksen lopettamiseksi #omalehmäojassa :D

    ReplyDelete

Note: Only a member of this blog may post a comment.