10 July, 2013

Ostoshaaste 2013 - Q2

Ruoska-aika, lapset.


Tämä kakkoskvartaali meni osin hienosti (huhtikuussa en tainnut ostaa juuri mitään) ja osin lepsusti. Käytämme hieman erilaista jaottelua kuin ykköskvartaalissa.

Kengät:
  • Tennarit
  • Juoksukengät
  • Kiilakorkoiset
Yhteenvetona huomautan, että kaikille on tullut yllättävän paljon käyttöä, joten ostokset sinänsä ovat olleet onnistuneet. Varsinkin juoksukengät ovat olleet riemullinen löytö - saadakseen luvan myyjältä niiden ostoon oli innokkaan juoksijattaren paineltava ympäri Kampin kauppakeskusta kandidaatit jaloissaan. (Niin, se olin minä, mutta kyllä te sen olisitte arvanneetkin jos olisitte sattuneet näkemään.) Myönteisenä ilmiönä vastaan on otettu esimerkiksi se, etteivät varpaankynteni enää yritä irrota. Mutta on niistä muistakin iloa ollut, sillä släbäreiden lisäksi en ole sitten muita kenkiä keväällä käyttänytkään.

Vaatteet:
  • Kolme mustaa toppia
  • Huppari
  • Maksihame
  • Bikiniyläosa
Käytän mustia toppeja kaiken alla, mutta osa vanhoista alkoi jo osoittaa integriteetin (ja ompelulangan) haihtumisen merkkejä. Täten uudet. Huppari oli ihan ääliöostos, rrrrrrakstan sitä, mutta se on niin neonvärinen, etten uskalla se päällä minnekään. (Äidit. Seuraus voi olla tämänkaltainen, mikäli ette osta lapsellenne neonvärisiä ulkoiluvaatteita kun he sellaisia kahdeksankymmentäluvulla vaativat. Arvokas oppimiskokemus jää saamatta.) Maksihame on ollut oikein mukava ja noin, mutta jos aivan rehellinen olen, luulen, että olisin pärjännyt ilmankin. Etenkin kun tingin standardeistani ja ostin trikoisen, vaikkei pitänyt. Bikiniyläosa tuli tarpeeseen, sillä äitiysloman aikana ostettujen biksujen toppi oli laajentunut kaapissa.

Juoksuvaatteet:
  • Kahdet juoksushortsit. KAHDET. For crying out loud.
  •  Juoksutoppi
Tämä tuntuu epäilyttävän vähäiseltä, koska minusta tuntuu, etten ole koko keväänä muuta tehnytkään kuin viettänyt aikaa urheiluvaatekaupoissa ja urheiluvaateverkkokaupoissa. Ilmeisesti en kuitenkaan ole ostanut juurikaan suhteessa kaupoissa luuhattuun aikaan. Shortsit #1 olivat virheostos, sillä niiden lahkeet olivat liian lyhyet, mistä seurasi tuska ja ahdistus. Shortsit #2 ovat taskuja vaille passelit. Juoksutoppi on sikäli mainio, ettei se hierrä mistään suunnasta.

Olen tässä välillä tosin myös saanut yhden paidan lahjaksi ja neulonut kaksi, mutta niitä ei mitenkään voida laskea eihän, lahjojen saaminen ja neulonta ovat molemmat pikemminkin harrastuksiani kuin kuluttamista.

3 comments:

  1. Ei tämä minusta kovin kauhealta vaikuta, voit laskea ruoskan. Minäkin taidan ruveta harrastamaan lahjojen saamista, kuulostaa mukavalta!

    ReplyDelete
  2. Samaa mieltä, ei tähän ruoskaa tarvita.

    Voi kun minäkin saisin ne lenkkarit ostettua, puuh. Eipä sillä, en nykyään kyllä juokse, mutta silti. Juoksen taas kun on viileää.

    ReplyDelete
  3. Kiitos synninpäästöstä, ihanat!

    Siina, se on huikea harrastus. Etenkin jos saa lahjoja joltain, jolla on hyvä maku :D

    Jennijee, kyllä kunnon lenkkarit vain tekevät ihmeitä. Niiden ostaminen vain on suoritus jo sinänsä.

    ReplyDelete

Note: Only a member of this blog may post a comment.