Minulla on aina silloin tällöin tapana lainata kirjastosta lastenkirja Vesta-Linnea ja hirviöäiti. Etenkin siis silloin, kun ajattelen lapseni tarvitsevan vertaistukea.
Niin nyt sunnuntainakin, kun lähdimme kirjastoon otettuamme sitä ennen äänekkäästi yhteen - tällä kertaa pukeutumiseen liittyvistä kysymyksistä, joihin meinasin paneutua syvemmin kunnes tajusin, että jos ei ollut paikalla, tuskin voi mitenkään käsittää, miten asiasta voi saada äänekkään yhteenoton. (Jos kohta väitän, että lähes kaikki perheensisäiset riidat ovat sellaisia, että Asterix pitäisi ydinperheyttä varmasti vain yhtenä roomalaisen hulluuden erikoisena ilmentymänä.)
Itse kirjastoreissu sujui kyllä oikein mukavissa merkeissä, mutta tässä on ollut vähän sellaista kasvattamisen tarvetta viime aikoina puolin ja toisin.
Eilen eräs isä luki lapselleen iltasaduksi teoksen Vesta-Linnea ja hirviöäiti ja herätteli sitten varovaisesti keskustelua siitä, tuntuuko tyttärestä joskus samalta (äänekästä yhteenottoa seuranneena ja sovitelleena henkilönä miehelleni eivät varmaan jääneet kirjan lainaamisperusteet ja fiilikseni asian tiimoilta kovinkaan suureksi arvoitukseksi.)
Tytär oli nauranut ja sanonut, että eihän minulla ole hirviöäiti.
Ajattelin tämän itselleni äitienpäivälahjaksi.
Niin nyt sunnuntainakin, kun lähdimme kirjastoon otettuamme sitä ennen äänekkäästi yhteen - tällä kertaa pukeutumiseen liittyvistä kysymyksistä, joihin meinasin paneutua syvemmin kunnes tajusin, että jos ei ollut paikalla, tuskin voi mitenkään käsittää, miten asiasta voi saada äänekkään yhteenoton. (Jos kohta väitän, että lähes kaikki perheensisäiset riidat ovat sellaisia, että Asterix pitäisi ydinperheyttä varmasti vain yhtenä roomalaisen hulluuden erikoisena ilmentymänä.)
Itse kirjastoreissu sujui kyllä oikein mukavissa merkeissä, mutta tässä on ollut vähän sellaista kasvattamisen tarvetta viime aikoina puolin ja toisin.
Eilen eräs isä luki lapselleen iltasaduksi teoksen Vesta-Linnea ja hirviöäiti ja herätteli sitten varovaisesti keskustelua siitä, tuntuuko tyttärestä joskus samalta (äänekästä yhteenottoa seuranneena ja sovitelleena henkilönä miehelleni eivät varmaan jääneet kirjan lainaamisperusteet ja fiilikseni asian tiimoilta kovinkaan suureksi arvoitukseksi.)
Tytär oli nauranut ja sanonut, että eihän minulla ole hirviöäiti.
Ajattelin tämän itselleni äitienpäivälahjaksi.
Ihana! Onneks lapset osaa olla armollisia meitä kohtaan. Ja mä kyllä aivan täysin ymmärrän, että mistä vaan voi saada kotona aikaan äänekkään yhteenoton. <3
ReplyDeleteOli se! Ihana ja armollinen.
Delete(Ja hirveän helpottavaa, että ymmärrät. Se on parasta, ettei ole ainoa äänekäs tässä maassa.)
Ihana kyllä. Totta tosiaan. Eihän se oma maailman paras äiti voi mikään hirviöäiti olla.
ReplyDeleteNiin! Tai ainakaan koko aikaa ja kuka sitä vanhoja muistelemaan!
DeleteNo äläpä! Lapset on kyllä niin anteeksiantavia. Ei ne enää iltapäivällä muista että äiti oli aamulla vähän kireä kun kiikutti niitä päiväkotiin. Ennemminki katsovat hölmistyneenä että mitä toi äiti horisee kun pyytää aamuisia anteeksi iltapäivällä. Pitäis itsekin oppia tätä.
DeleteItse asiassa musta on vähän masentavaa, miten kauhean paljon pitempään mä nykyään osaan olla kärttyisä kun sille päälle satun. Tää on ihan uusi, ei-toivottu kehityssuunta. Pitää vilkuilla ipanan otteita oppimismielessä enemmänkin.
DeleteOih <3! Hieno lahja!
ReplyDeleteOli, paras mahdollinen :)
DeleteOi! :)
ReplyDeleteMinä sain jokin aika sitten kuulla olevani "joskus ihan kiva".
Meillä ei olekaan luettu Hirviöäitiä vähään aikaan. Pitääkin korjata asia jossain vaiheessa.
Ei huono sekään! Oletan, että adjektiivien ylitsevuotavaisuus hieman hellittää kun lapsi kasvaa.
DeleteMä aion lukea muutkin Vesta-Linneat nyt.
Mä selailin Hirviöäitiä pari vuotta sitten kun odotin toista lasta, se oli laitettu sellaiseen "perheeseen tulee vauva" -teemalokeroon. En pystynyt kuitenkaan lainaamaan, ehkä järkytyinkin vähän... Nyt sille saattais kuitenkin olla tilausta, ehkä kantti jo kestää :)
ReplyDeleteEn lupaa mitään kantin kestämisestä. Luin sen kirjan itse ipanalle seuraavana iltana, ja jossain vaiheessa lapsi kysyi, että miksi sä itket. Oli vähän vaikea selittää :D
DeleteMutta eihän se hirviöäitikään ole mikään hirviöäiti?! Tai siis, tuota, onko? O_o
ReplyDeleteEi. Paitsi omasta mielestään. Kuten varmaan me kaikki joskus, omasta mielestämme.
DeleteLapsissa parasta on, että ne leppyy niin nopeasti. Paviaani, joka viisi minuuttia sitten huusi "kakka, sinä et enää ole minun äiti!" tulee halaamaan ja sanoo, että sinä olet maailman ihanin äiti ärpänö.
ReplyDeleteNiin, se on ihanaa! Lapsi on jotenkin "sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa" -sanonnan henkilöitymä! Ei muista vanhoja mutta saattaa silti vahingossa tökätä silmään <3
DeleteVoi, miten ihana kommentti! Lasten suusta, lasten suusta se totuus kuuluu...
ReplyDeleteTai toivon kovasti, että ainakaan ei kovin iso valhe :D
DeleteHeippa. Aattelin tulla sanomaan heippa, kun en ole piiiitkään aikaan kommentoinut, vaikka lukemassa olen käynytkin. Tämäkin postaus just niinkuin tänään saattaa olla ajankohtainen täällä meidänkin huushollissa. Hitto mitä veivaamista, vetkuttelua ja juksaamista! Ja sitten menin sähisemään hampaittenvälistä ja laitoin päikkäreille enkä lukenut mitään. Oispa ollu tuo kirja siinä hollilla, niin oisin voinut mennä vähän itseeni. Niin kauhean kamala mieli tuli.
ReplyDeleteJa sitten se nukkui kaksi tuntia. Mutta ihan oikein mulle, sain kaksi tuntia kitua siinä morkkiksessa ja pyytää sitten anteeksi. Onneksi antoi ja halusi tulla vielä syliinkin.
Joo, on tää välillä sellaista. Mutta tosiaan, tuskimpa nuo ipanat näitä oikeasti oikeasti vatvoo koko ajan omassa mielessään, että tässäkin on ehkä parempi se, että enemmän ja ennemmin me kuin ne :)
Mutta heippahan mun piti vain tulla sanomaan, ja sitten tyrskäytän oikein kunnolla huonomutsi-fiilikseni tähän. Sorppa.
Enni
Heippa! Kiva kun tulit. Se teki iloiseksi! (Blogger tulkitsi kommenttisi spämmiksi, siksi se ei heti näkynyt. Onneksi on complain to Google -nappi niin voin antaa tästä palautetta Bloggerille.)
DeleteJoskushan se on tollasta! Mutta toisaalta, ehkä se veivaaminen, vetkuttelu ja juksaaminen kertoi myös väsymyksestä. Ja olikohan se toisaalta toi Bleue, jonka Instagramista luin, että ois ihan ok myös antaa sen oman kiukkunsa näkyä eikä olla ulospäin rauhallinen mutta sisäisesti raivoisa. Sitäkin kun kyllä joskus allekirjoittaneelle käy.
Mutta onneksi on ne sylittelyhetket sitten, kyllä se auttaa.
Kuule saat aina tyrskäyttää huonomutsi-fiiliksesi jos siltä tuntuu, eikä mitään anteeksipyytelyitä. Eihän niitä nyt pidä pullottamaan alkaa, vaan sitten tyrskäyttämällä huomaa, että ihan hyviähän tässä ollaankin.
Euroviisukommentointia tulossa...?:)
ReplyDeleteNäköjään! Olen yhtä yllättynyt kuin sinäkin :D
DeleteIhanaa:D t. Uskollinen Euroviisulivekommentointisi seuraaja:D
ReplyDeleteHyvä näin :D Mutta mä nyt varoituksen sanana kerron, että torstai ja lauantai jäävät varmaan väliin :D
Delete