Usein on käyty tämmöinen keskustelu:
Kerran käytiin sitten tämmöinen:
(Silleen ihan hyvä, että jalkapalloilua ei ole vielä edes aloitettu. Usko on vahva.)
Epäilin vähän itsekseni, että into ja tunteen palo muskaria kohtaan on kummunnut ehkä kuvitelmasta, jonka mukaan talouden yli 30-vuotiaiden keskuudessa pidetään tärkeänä, että lapsi käy muskarissa.
Se, että ipanalla ei ole sisäistä tunteen paloa musiikkileikkikouluun, ei itseäni oikeastaan yllätä. Olenhan kuunnellut mestan menoa joka toinen viikko oven takaa. Touhu tuntuu kovin vakavalta.
En tiedä, mitä odotin. Tai tiedänpä. Odotin enemmän musiikista nauttimista ja lauleskelua, vähemmän sävelkorkeuksia ja semmosta teoreettista puolta, jota oven takaa aika paljon tuntuu kaikuvan. Ei sillä, ettenkö uskoisi sen teoreettisen puolen olevan tärkeä - mutta kun. Kun. Jos 45 minuuttiin mahtuu parhaassa tapauksessa kaksi tai kolme erilaista laulua, joku laajan oppimäärän mukaisen opetussuunnitelman painotuksissa tuntuu olevan vähän pielessä.
Siis mehän lauletaan skidin kanssa kotona kolmessa vartissa koko Soiva laulukirja läpi. Ei ehkä erityisen hyvin, mutta tosi iloisesti kuitenkin.
Ja sitä olen tässä miettinyt, että kun on laaja oppimäärä ja opetussuunnitelma ja kaikkea, unohtuuko siinä musiikista se puoli, joka saa sydämen lyömään nopeammin ja jalat nousemaan maasta sentin verran ja auringon paistamaan pilvisenäkin päivänä? Puhumattakaan siitä puolesta, joka sanoittaa kaikki tunteet ja antaa tilaa itkulle?
Vai pitäiskö mun nyt vaan pitää pääni kiinni kun selvästi en ymmärrä musiikkipedagogiikasta hölkäsen pöläystä?
"Mennääs muskariin."
"Eiiiiii!"
"No pitäiskö meidän lopettaa se syksyllä, jos se ei ole susta kivaa?"
"Hyvä on. Mennään muskariin."
Kerran käytiin sitten tämmöinen:
"Sun pitää nyt miettiä, haluatko sä jatkaa muskarissa."
"Haluan."
"Kun mä oon aatellut näiden harrastusjuttujen kanssa, että voidaan kokeilla kaikenlaista, ja niitä jatketaan mistä sinä tykkäät, ja jos et jostain välitä niin sitten lopetetaan se ja tehdään jotain muuta. Tai ollaan vain kotona."
"... No siinä tapauksessa haluaisin, että muskari lopetetaan. Mutta jumppaa ja jalkapalloilua jatketaan!"
(Silleen ihan hyvä, että jalkapalloilua ei ole vielä edes aloitettu. Usko on vahva.)
Epäilin vähän itsekseni, että into ja tunteen palo muskaria kohtaan on kummunnut ehkä kuvitelmasta, jonka mukaan talouden yli 30-vuotiaiden keskuudessa pidetään tärkeänä, että lapsi käy muskarissa.
Se, että ipanalla ei ole sisäistä tunteen paloa musiikkileikkikouluun, ei itseäni oikeastaan yllätä. Olenhan kuunnellut mestan menoa joka toinen viikko oven takaa. Touhu tuntuu kovin vakavalta.
En tiedä, mitä odotin. Tai tiedänpä. Odotin enemmän musiikista nauttimista ja lauleskelua, vähemmän sävelkorkeuksia ja semmosta teoreettista puolta, jota oven takaa aika paljon tuntuu kaikuvan. Ei sillä, ettenkö uskoisi sen teoreettisen puolen olevan tärkeä - mutta kun. Kun. Jos 45 minuuttiin mahtuu parhaassa tapauksessa kaksi tai kolme erilaista laulua, joku laajan oppimäärän mukaisen opetussuunnitelman painotuksissa tuntuu olevan vähän pielessä.
Siis mehän lauletaan skidin kanssa kotona kolmessa vartissa koko Soiva laulukirja läpi. Ei ehkä erityisen hyvin, mutta tosi iloisesti kuitenkin.
Ja sitä olen tässä miettinyt, että kun on laaja oppimäärä ja opetussuunnitelma ja kaikkea, unohtuuko siinä musiikista se puoli, joka saa sydämen lyömään nopeammin ja jalat nousemaan maasta sentin verran ja auringon paistamaan pilvisenäkin päivänä? Puhumattakaan siitä puolesta, joka sanoittaa kaikki tunteet ja antaa tilaa itkulle?
Vai pitäiskö mun nyt vaan pitää pääni kiinni kun selvästi en ymmärrä musiikkipedagogiikasta hölkäsen pöläystä?
Kuulostaa aika -noh- tylsältä. Mut mä en ole pätkääkään musikaalinen, joten se siitä. Vihasin peruskoulussa niitä taa-ti-ti ti-ti-taa taputteluitakin. Laulaa kyllä tykkäsin ja tykkään. Nautin niin kauan kunnes lapseni kasvavat vanhemmiksi ja alkavat huomautella nuotin vierestä hoilaamistani. Toistaiseksi meillä kaikilla on oikein hauskaa, kun lauletaan.
ReplyDeleteNo niin minustakin! Siis nimenomaan tylsältä. Eikö motivaatio teorian oppimiseen noin teoriassa voisi tulla nimenomaan sen oman innostuksen kautta? Entäs jos innostus tapetaan?
DeleteKaveri just sanoi, että sen muksu olisi laulutunneilta halunnut lähinnä, että saisi jonkun kanssa laulaa Uralin pihlajan. Ymmärrän tosi hyvin, siis sitä muksua. Laulaminen yhdessä on ihanaa!
Hei mä olen (myös) musaope ja olen kyllä kanssasi samaa mieltä! Kaikenikäisten pitää saada nauttia musisoimisesta ja yhdessä laulamisesta, ja etenkin noin pienten pitäisi saada vaan laulaa ja leikkiä ja tanssia ja rymistellä samalla jotain rytmimunaa (kuulostaa osittain myös mun nelosluokkalaisille pitämältä oppintunnilta). Meidän skidit rakastaa muskaria ja veikkaisin sen kertovan hyvää niiden opettajasta.
ReplyDeleteNyt mulle tuli vähän syyllinen olo. Ehkä ne niiden ovien takana tekee just sitä? Tai siis kyllä mä tiedän, että ne myös tanssii - kai. Kaipaisin silti vain vähän laajempaa laulurepertuaaria ja ehkä jopa niin, että suhde uuden ja tutun välillä olisi vähän toinen. Ehkä ipanat kailottaisivat iloisemmin, jos biisi olisi aivan tuttu?
DeleteTai siis. Osuit selvästi johonkin hermoon tuolla opettaja-asialla :D Katsos kun toisaalta en usko, että opettaja olisi huono, en vain voi olla miettimättä, järjestäisikö hän musiikinopetuksensa jotenkin toisin jos musiikkiopisto ei sanelisi jotain standardeja.
Musiikinopetus osaa toisinaan olla todella kuivaa. Itse sain lapsena nauttia rinnakkain sekä jäykän autoritäärisestä musiikkiopetuspedagogiasta että luovasta tekemisen meiningistä etnomusiikkipainottuneen koulun musiikkiopettajan ansiosta. Kyllä oli jälkimmäisen ohjauksessa aina parempi fiilis. Muskari vaihtoon, ainakin, ellei kokonaan jäähylle.
ReplyDeleteMenee varmaan kokonaan jäähylle nyt toistaiseksi, en näe mitään mieltä siinä, että harrastetaan jotain mikä ei ole superhauskaa. Musiikkia voi harrastaa toisinkin ja pääseehän sinne sitten takaisin jos alkaa tuntua.
DeleteMä oon nyt vähän rikki siitä, että tulin tässä vissiin haukkuneeksi musiikin opettajan, vaikka ei se ollut tarkoitus :D Mietin vain, miksi sen pitää olla jo niin kauhean rakenteistettua tän ikäisillä, että opetussuunnitelmat ja kaikkea.
Niin siis varmasti musiikkiopistoympäristössä voi olla hyvin tiukat raamit (varsinkin tutkinto-oppilaille, jollainen olin siis itse), joiden ulkopuolelle ei niin vaan saakaan poukkoilla. Ja toisaalta entiselle musiikinopettajalleni annettu vapaat kädet toteuttaa itseään. Opettajan työskentely-ympäristö vaikuttaa varmasti aika paljon siihen, miten päätyy opettamaan.
DeleteJoo! Tai siis mä ymmärrän, että tutkinto-oppilas schmutkinto-oppilas, se on ihan ok. Mutta nää on poukkoilevia neljävuotiaita, ne tarvii raamien sijasta vaikka Meksikon pikajunaa - tai no ehkä sentään Hämä-hämä-häkkiä, mutta paljon sitten sitä.
DeleteTaitaa riippua myös muskarista sekä muskarinopesta. Meillä Espoon Musiikkiopiston muskarit on laulua, soittoa (=paukuttamista), tanssia ja juoksentelua viisivuotiaaksi, sitten alkavat rämpyttää kanneltakin kaiken tuon ohella. Vasta alakouluikäisenä alkaa yhtään vakavampi oppiminen, mutta ei sekään kai niin vakavaa ole.
ReplyDeleteMeillä tanssitunnit loppuivat kuin seinään kun yksi ryhmässä oleva päiväkotikaveri oli nauranut meidän neidin tanssille. Se siitä sitten. Kesti viikkoja, että saatiin syy selville. Yleensä vastaukset vaihtelivat "siellä ei ole kissoja - minun pyöräni ei halua mennä siihen suuntaan" välillä... (Sari)
Mjoo. Onhan tuollakin varmaan paljon paukuttamista, laulua ja juoksemista - mutta samalla myös aika paljon äänenkorkeuksia ja sen semmoista. Itse huomaan miettiväni lähinnä, voisko musiikkiopisto vähän höllätä systeeminsä kanssa, sillä ilmeisesti kaikki opet siellä noudattavat samaa systeemiä.
DeleteJa ai kauhea, miten ikävä tilanne tuollainen nauru. Skideillä ei oikein tunnu olevan vielä taitoa nauraa itselleen, joten kaverin nauru varmasti todella satutti. Ja sen vastauksen kaivaminen esiin on välillä semmosta, että helpompi ois kaivaa kivestä öljyä. Toivottavasti into vielä palaa.
Me käytiin esikoisen kanssa samantien vauvamuskarissa kaksi kertaa - ensimmäisen ja viimeisen - siitä syystä, että meno oli TYLSÄÄ. Vetäjä oli pliisu ja flegmaattinen, ei ihan sellainen ilopilleri, jollaiseksi olisin muskarin vetäjän kuvitellut. Liian helpolla luovutettiin, varsinkin siihen nähden, että meille molemmille vanhemmille musiikki on tosi tärkeää, mutta toistaiseksi laulellaan ja kuunnellaan musiikkia paljon ihan täällä kotioloissa, ja mietitään sitten jatkossa vähän skarpimpaa linjaa tähän. Meidän pojat 2,5 ja 3,5 tykkää tosi kovasti laulaa kotona karaokea (taloudesta löytyy yksi lasten karaoke-dvd), se on hauskaa, vaikkakin vielä vähän, hmm... sellaista harjoittelua ;)
ReplyDeleteNo mutta toihan kuulostaa hyvältä. Musiikissa ehkä ois tärkeintä oppia nauttimaan siitä, sikäli kun se on mahdollista. Oon aina ajatellut, että tietty perehtyneisyys voi lisätä nautintoa, mutta kai siinäkin on joku roti, että miten sen perehtyneisyyden tarjoaa.
DeleteHarjoittelua harjoittelua :D Mutta kotona laulaminenkin on ihanaa ja tärkeää, ja sitä paitsi hampaiden pesu menee paljon nopeammin jos samalla laulaa jotain. Siis äiti laulaa. Lapsi pitää suutaan auki eikä kerrankin voi protestoida.
Rokkimuskari ? :)
ReplyDeleteTeoriassa ehkä, mutta käytännössä pitäisi olla lähialueella ja sopivaan aikaan kanssa :D
Delete