11 May, 2016

Niin kuin tanssi matka käy

Olen herännyt talvihorroksestani ja koppeentunut urheilemaan. Juoksun lisäksi tänä vuonna uutuutena lajieni kirjoon (nähdäkseni nyt viimeistään voi puhua kirjosta kun on kaksi eri lajia mukana) on tullut pyöräily.

Ostin nimittäin fillarin. 

Millaisen, on kysytty. No sellaisen jossa on kaksi pyörää, kolme vaihdetta ja jalkajarru. Tylsän. Mahdollisimman epätrendikkään.

Olen ajanut sillä nyt sille konttorille, joka sijaitsee Espoossa. Sielläkin pitää välillä käydä, ja tätä nykyä saatan keksiä tikusta asiaa, sillä fillarointi! Mitä enemmän pyöräilen, sitä enemmän myös mietin tapoja, jolla yhteiskunnallisesti voisi vähentää autoilua.

(Olen autoillut viimeisen vuoden aikana paljon. Olen oppinut, miten olla pelkäämättä autoilua. En ole oppinut erityisemmin nauttimaan siitä. Lisäksi olen entistä vakuuttuneempi siitä, että fiksuilla ratkaisuilla autoilusta voitaisiin helposti karsia ja paljon. Lisäksi osana "valmistaudu yhteiskuntarakenteen romahdukseen" -ajatusprojektiani olen visioinut sähköistettyjen tavarafillareiden käyttöä mökkimatkoilla. Yhteiskuntarakenteen romahdettuakin saa varmasti uusia sisäkumeja vanhojen mennessä puhki. Ja on aikaa löhötä mökillä. Se on semmoinen kevytromahdus.)

Aion iloksenne kirjoittaa muinoin trendikkään top 4 -listan fillaroinnista töihin ja takaisin.

4. Voi nähdä, miten kaupunkisuunnittelu on todella siirtynyt peltilehmien palvonnasta eteenpäin - jossain määrin jopa Espoossa, vaikka sitä vaikea onkin uskoa. 
3. On oikeutettu osallistumaan Kilometrikisaan. Sillä toden totta, miksi tehdä jotain silkasta ilosta jos kerran voi kilpaillakin? 
2. Säästää rahaa. Sisäinen roopeankkani hykertelee joka kerta, kun onnistun välttämään seutulipun hinnan. Tähän mennessä olen tienannut pyöräilemällä perheelle rahaa 24,24 € - ajamalla töihin kolmena päivänä. Seutulippu on synonyymi pystyryöstölle. 
1. Kotiin tultua pitää käydä suihkussa, jonka suorana seurauksena iltapesulla ei tarvitse enää pestä meikkejä pois. Mikä ilo ja autuus!

Noni. Täten liityn ärsyttävien pyöräilyhehkuttajien kuoroon. Missä jäsenkorttini viipyy?

8 comments:

  1. Jaaha. Vai Espooseen. Tämä saattaa minut hämilleni, sillä minusta on ihan kohtuuton ajatus, että itse kitkuttaisin kolmivaihteisellani Lauttasaareen. Tarkoittaako tämä, että se on muka mahdollisuuksien rajoissa?

    ReplyDelete
    Replies
    1. On se! Mutta tiesithän, että fillaria saa kuljettaa metrossa koska tahansa, jos tilaa on, joten mahdollisuuksien rajat muuttuivat juuri siten, että kitkutat fillarillasi metroasemalle ja sitten toiselta metroasemalta Lauttasaareen. Se silta on rasittava, mutta kaunis.

      Delete
  2. Pyöräily on ihanaa. <3 Se on ollut ykkösetenemismuotoni (minulle pyöräily on liikennöintiä, ei liikuntaa) aina ja nykyinen työmatka on erityisen ihana, sitä pyöräilee mielikseen. Polkeminen Helsingissä on tätä nykyä oikein nautinnollista, vähän reittiä suunnittelemalla pääsee pyöräkaistoja lähes minne vain. Toki ne välillä lopahtavat kesken kaiken tai keskellä pyöräkaistaa onkin bussipysäkki ja ihmislauma, mutta se on pientä. Oikeasti pyöräilijällä on täällä jo tosi hyvät olosuhteet. Paremmat ovat vain Oulussa, mutta Oulu onkin pyöräilymielessä Suomen Kööpenhamina.

    Jäsenkortiksi käynee kypärän hikiseksi liiskaama otsatukka, sadehousut vedettyinä farkkujen päälle taikka kommandopipomaiset merinovillaviritykset - vuodenajasta riippuen. Vuoden ympäri käytössä oleva tunnistusmenetelmä on kaukaa kuultavissa oleva motkotus milloin mistäkin työmaasta, joka haittaa pyöräilijän matkantekoa vakireitillään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä oon vähän salaa kade siitä, että pyöräily on sulle liikennöintiä eikä liikuntaa, koska mulle se toden totta on molempia :D

      Aika sujuvasti muuten tää kaupunkipyöräily on mennyt - en ole ollenkaan vielä löytänyt itsestäni mitään aggrefillaroijaa vaan ihmismassojenkin keskellä olen osannut mennä silleen, että anteeksi nyt, minäpä jarrutan, totta kai tästä pitää kaikkien mahtua. Kuten sanoit, pieniä ovat esteet ja hidasteet - ja jarrun paikka pitää aina muistaa.

      Otsatukka! SE on vielä leikkaamatta.

      Delete
  3. Sama tilanne. Ostin uuden fillarin, vaikka edellinen oli vain 27 vuotta vanha. Enkä malta olla pyöräilemättä töihin, Itä-Helsingistä Espooseen. Ja vielä takaisinkin. Samalla "leikkimielisesti" kisailla Kilometrikisassa (korpeaa jo ajatus kesälomasta, jolloin en pääse pyöräilemään) ja laittaa firma maksamaan Punaiselle Ristille. Voittaa autossa jonottamisen ja bussissa & metrossa istuskelun. Vain vähän kaipaan bussi- ja metromatkojen neulomis- ja lukuaikaa.
    Hyvää pyöräilykesää meille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vain 27 vuotta :D Meillä on siis melkein sama pyörämatka. Ja samat bussiharrastukset. Hauskaa!

      Toi "leikkimielinen" kisailu on haaste. Onneksi se on toistaiseksi pysynytkin kohdallani leikkimielisenä - meidän firman joukkueessa eniten ajanut oli pari päivää sitten sotkenut vajaan 1000 kilsaa kun itse olin ajanut 140. Että tota. Voittokahinoihin ei ole asiaa. (Jos kohta työkaveri visioi sitä, miten kesälomalla tilaan pyörän mökille pysyäkseni skabassa mukana. Amazonin lennokin laskiessa fillaria mökkipihalle Liina on trikoissaan, kypärä päässä lämmittelemässä alla. Pelottava ja mahdollinen skenaario.)

      Mahtavaa pyöräilykesää!

      Delete
  4. jee!
    pyöräily on ihan parasta, eikä yhtään liikuntaa vaan liikenemistä.
    Uudella pyörällä kelpaa suhistaa menemään ja kartuttaa kilometrikisaa - minulla on päätähuimaava yhden naisen joukkue. Sijoitus tällä hetkellä piensarjassa 1700-jotain. Jee.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yhden naisen joukkue on hieno ajatus! Aina voi voittaa. Mä oisin heti tehnyt itselleni semmoisen mutta en tehnytkään. Koska ilmeisesti joukkueita voi olla yksi per lärvi. (Jostain syystä valikossa silti lukee "omat joukkueet", mutta semmosta se on näissä käyttöliittymäsuunnittelukuvioissa, että aina joku lukee kuin piru raamattua.)

      Mutta kyllä se hikoilun määrästä päätellen edelleen on mulle liikuntoa :D

      Delete

Note: Only a member of this blog may post a comment.