Ruoka, jota lapsi ei syönyt

Olenko maininnut, että meillä on paras neuvolantäti? Käytän sanaa "täti" tässä jonkinlaisena paremman sanan paikanvaraajana, hän on varmasti minua nuorempi, mutta parhautta silti. Välillä oikein harmittaa, ettei ole enempää asiaa neuvolaan.

Tänään kävin mittauttamassa ja rokotuttamassa tyttären.

Keskustelimme myös ruoka-asiasta. Minusta on tullut varsin paatunut joulun jälkeen, jolloin lapsi eli kaksi viikkoa piparinmuruilla, juustolla ja maidolla ja jäi kuin jäikin henkiin. Nykyään en korvaani juuri lotkauta, jos ruoka ei maistu. Seuraavalla aterialla ehkä taas maistuu. Tai viimeistään seuraavana päivänä päiväkodissa, jossa ruokaa kuulemma lapioidaan ääntä kohti äänen nopeudella.

Meillä on edelleen vedetty aika paljon safkaa purkista. Tästä pitäisi nyt kuitenkin päästä eroon, ja siitä päästään eroon siten, että

1. Päävastuullinen kokki (jostain syystä enimmäkseen minä) tekee niitä ruokia, joita haluaa tehdä eikä yritä optimoida muun perheenjäsenten makunystyröiden ja tähtien asennon mukaan ruokaa, jota kaikki syövät (ja saa sitten hermoromahduksen päädyttyään syömään kyynelillä maustetun ruoan yksin, aivan yksin)
2. Lapsi syö jos syö, mutta syömättömyyttä ei paikkailla leivällä.

En usko, että kukaan lapsi näännyttää itseään tahallaan nälkään - jos on varaa nirsoilla, ruokaa saa tarpeeksi. Ja jos menetän yöuneni syömishommien vuoksi, ainoa lopputulos lienee, että minä en nuku.

Paras neuvolahenkilö komppasi, eikä lapsen kasvussakaan mikään viitannut siihen, että nälkäkuoleman uhka olisi välitön.

Tässä siis itselle muistiin jälleen yksi ruoka, jota lapsi ei juuri syönyt, mutta josta minä kyllä pidin.

Hernesosekeitto Lauran tähdestä bongattuna

• 800 g pakasteherneitä
• 2 sipulia
• 4 valkosipulinkynttä
• 2 pientä peruna
• oliiviöljyä
• n. 8 dl vettä
• 1 (kana)liemikuutio
• 200 g tuorejuustoa
• (tuoretta basilikaa)
• valkopippuria
• suolaa
• limen mehua

Kuullota sipulit, lisää kattilaan perunat, herneet, liemikuutio ja vesi. Keitä vartti, soseuta, lisää tuorejuusto, mausta, syö.

Reseptiteknisiä havaintoja:

- Alkuperäisohjeen mukaan tuorejuustosta ja maitotilkasta voi sekoittaa tahnan keiton päälle, minä käytin turkkilaista jugurttia.
- Unohdin basilikan.
- En lukenut ohjetta valkosipulin määrän suhteen. Keitosta tulee syömäkelpoista yhdelläkin kynnellä.
- Laitoin kolme perunaa ja kanaliemen sijaan kasvislientä.
- KYLLÄ, meillä oli lime jääkaapissa. Käytin ihan aitoa ja oikeaa limen mehua, ite puristin. Riemuitkaa!

Hummuksehko

Tämä tässä on hummusta:

Tällä kertaa ilman persiljaa.

No. Hummuksehkoa. Siinähän ei ole tahinia, joka sekä työkavereideni ("eihän se sit mitään hummusta oo") että Vegestanin kirjoittajan Sally Butcherin mielestä olennainen osa aitoa hummuskokemusta.

Vaikka S. Butcher on varmasti asiansa osaava rouva, viittaan hänelle kintaalla. En ole tarvinnut tahinia mihinkään. En ole tarvinnut myöskään itse liotettuja kikherneitä mihinkään - vaikka niistä tuleva hummus on kuulemma paljon parempaa. Voi olla niinkin, mutta sitten ollaan jo lähellä makusingulariteettia, ja mitä siitäkin sitten seuraisi.

Jos nyt haluaisitte tehdä hummusta kuten minä teen hummusta, toimisitte seuraavasti:

1. Kaupasta noutaisitte kaksi tahi kolme purkkia kikherneitä, riippuen koosta. Pirkan versio on hyvä, GoGreenin ehkä vielä parempi.
2. Nappaisitte mukaanne myös nipun persiljaa ja jonkin sitruunamehun lähteen. Koska olen laiska, oma sitruunamehulähteeni on lasisessa pullossa.
3. Kotona laittaisitte astiaan valutetut kikherneet ja persiljanipun (varretkin voi heittää huoletta sekaan), maustaisitte esimerkiksi jollakin pippurilla (itse käytän liberaalisti cayennepippuria), suolalla ja muilla sopiviksi katsomillanne mausteilla. Osa teistä saattaisi heittää mukaan pari kynttä valkosipulia. Muita maustevinkkejä voisitte katsoa vaikka siitä Pirkan kikhernepaketista.
4. Päälle lorottaisitte reippaasti sitruunamehua ja jotakin sopivaa ruokaöljyä, itse käytän mietoa oliiviöljyä. Vedelläkin voi tahnaa ohentaa, jos pelkää hammaslääkäriä ja kaloreita. 
5. Sitten sauvasekoittimella tai blenderillä hurauttaisitte kaiken tahnaksi. Jos koostumus olisi liian jäykkää, lisäisitte nestettä.

Sitten söisitte hummusta kaiken kanssa ja ilman mitään tekosyylisuketta. Onneksi teitte sitä ison satsin!

(Ollakseni aivan rehellinen, ei tämä minusta aivan oikeuksiinsa pääse jälkiuuniruisleivän kanssa, mutta hapankorpun päällä toimii kuin häkä.)

Tein hummusta pitkästä aikaa viime keväänä, kun pyrin vähentämään juuston syömistä. Pyrkimys onnistui hienosti, juuston syöntini romahti. Valitettavasti söin hummusta kuin hullu. Nyt pystyn jo johonkin kohtuutta muistuttavaan, mutta vain vaivoin. Hyvää on! Siis minusta, huomaan pelkääväni, että jos nyt ette pidäkään, pidätte minua jotenkin vähän hulluna tai viallisena. Toisaalta, se jättää enemmän kikherneitä minulle.

Pastaa itsesäälipäivälle

Tämä neulontajuttu on nyt jotenkin kovin epäonnista. Lapsen pusero on valmistumaisillaan: hupusta puuttuu vielä suikale. Mutta lanka on tietenkin loppu.

Koska olen noheva mimmi, nappasin lankaa tänään kerän mukaani kun kävin kaupungilla. Koska en kuitenkaan ole lainkaan niin noheva kuin kuvittelen, lanka oli väärää: ei tullut mieleenkään, että Rowan on tuonut markkinoille a. Wool Cotton ja b. Wool Cotton 4 ply -langat erikseen. Kotona selvisi, että oli Wool Cottonia vaikka piti olla WC 4 ply:ta.

Voisin tietenkin aloittaa jonkun niistä paidoista ja/tai villatakeista, joihin olen hamstrannut lankaa, mutta kierin ehkä mieluummin itsesäälissä. Sitäpaitsi rannettakin särkee. Jos se prakaa, kaikki on menetetty. Nyt tarvittaneen tiukkoja toimenpiteitä tilanteen pelastamiseksi (tällä en tarkoita, että aikoisin toimia järkevästi esimerkiksi pitämällä neulontataukoa. Tarkoitan, että aion syödä särkylääkettä ja harjoittaa huomiottajättämisen jaloa taitoa.)

Ruoanlaitto sentään sujui. Olin pitänyt puhelimen selaimessa viikkotolkulla Chicling-blogin korianteri-inkivääripestopastan ohjetta, ja se oli just niin hyvää kuin ajattelinkin - mutta ihan eri tavalla. Pelkäsin, että isoin koskaan ruokaan laittamani pala inkivääriä ja kolme puskaa korianteria olisivat jotenkin tosi överiä, mutta eivät ne olleet sitä ollenkaan. Mönjä oli uskottavasti pestoa, ja blenderimmekin ehkä joskus toipuu.

Korianteri-inkivääripestopasta

• iso pala inkivääriä
• 3-4 korianteripuskaa (kaupasta saatavia, kyllä te tiedätte)
• 50 g parmesania
• jonkun verran paahdettuja pinjansiemeniä
• 1-2 valkosipulinkynttä
• chiliä (jäi jostain syystä pois)
• öljyä
• sitruunamehua
• suolaa ja pippuria

Silppua silppuamista vaativa ja heitä listan alkupää blenderiin. Minä lisäsin epäilemättä vääräoppisesti öljyn tässä vaiheessa, ettei blenderi vallan tikahdu (kovasti se kyllä yritti). Mausta. Maista. (Riittää sen maistelun kanssa.)

Tarjoilu tapahtui niin, että keitin pastaa ja ohjeen mukaisesti laitoin noin ruokalusikallisen pestoa messiin. Sitten laitoin ns. kerta kiellon päälle -lusikallisen.

Pasta oli törkeän hyvää, mutta itse pesto ... no, sen hyvyys on varmaan jo laittoman puolella. Tätä viitsii tarjota mösjööllekin, kunhan palaa ruskaretkeltä (!!!) - yleensä tyyppi ei ole niin fiiliksissä kovin aasialaisista mauista, mutta tämän suhteen en ennakoi ongelmia.

(Tietenkin tähänkin piti lähteä erikseen hakemaan parmesania kaupasta, kun olin unohtanut edelliset päiväksi pöydälle.)

Pakastemaissin paras loppusijoituspaikka

...on epävalokuvauksellinen keitto. Tämä on alunperin käsittääkseni Martha Stewartin soppaohje, paksu keitto, jolle englanninkielinen termi on ihana chowder. Ihastuin tähän kun äiti toi lastin erilaisia pakastekeittoja äitiysloman sitä ... äitinä olemisen vaihetta aloittelevalle tyttärelleen, ja sanottakoon, että iloa niistä keitoista olikin kun mies meni nauttimaan työpaikkalounaista.

Parsakaali-pekonikeitto summittaisilla ainesmäärillä

• Iso parsakaali (itselläni oli noin 750 g)
• Iso jauhoinen peruna (tai pari, koska itse ostan kaikkea aina kaksi)
• Sipuli
• 200 g pakastemaissia (jyviä, ei tähkiä)
• 4 siivua pekonia (tai koko pekonipaketti, kuten minulla, tietenkin)
• 2 dl kermaa, tai vähän enemmän maitoa
• Litran verran kana- tai kasvislientä
• ~0,5 dl jauhoja
• Kuivattua timjamia, suolaa ja mustapippuria

Alkuvalmistelut: kuori sipuli ja peruna(t), silppua kaikki silppuamista kaipaava.

Paista sitten pekoni isossa kattilassa. Kun pekoni on rapsakkaa, siirrä se sivuun ja kuullota sipuli pekonin rasvassa. Lisää sitten jauhot ja paista koko ajan sekoittaen noin 30 sekuntia. Lisää valitsemasi liemi ja peruna ja kiehauta. Vähennä sitten lämpöä. Kun peruna on pehmennyt, lisää parsakaali, maissi, timjami ja maitotuote. Keitä 8-10 minuuttia, tai pidempäänkin kuten minä taisin (mutta älä polta pohjaan kuten minä vähän taisin), mausta ja tarjoile pekonisilpun kanssa.

Koska tarjoilin ruoan itselleni, ja sitä oli syytäkin jäädä seuraaviin aterioihin, on pekonisilppu nyt siis keiton seassa. Maailmantuskaa kärsiville mainittakoon, että Stockan Herkusta saa luomupekonia - sieltä minäkin hain omani, ja tiedosta kiitän Kulinaarimurulan Jaanaa.

Ohrasta ja siitä, miten joskus tarvitsee uuden alun

Tämä ei ole ruokablogi, vähän samaan tapaan kuin Korianteria on ... oli* ... ruokablogi. En osaa innostua ruoasta samalla tavoin kuin Korianterin alkuaikoina - nautin kauheasti hyvästä ruoasta, mutten jaksa inspiroitua siitä juurikaan. Ruoka sinänsä on kyllä ilmiönä mielenkiintoinen asia, ja jos nyt on lukenut tähän mennessä kirjoittamani 11 postausta läpi, voinee huomata, että se jossain määrin yhä kiinnostaa.

Pidätän kuitenkin oikeuden jorista täällä myös resepteistä, joista pidän. Viimeksi pidin Ruokahommia-blogin Vääräuskoisen herkkutabuleesta, tabboulehista ohralla. (Tykkäsin myös sanasta tabulee, joka muistutti sanaa jubilee, josta en oikein tiennyt, mitä se on, paitsi että nyt tiedän kiitos Hesarin mahtavan tiedetoimittajan Jani Kaaron.)

Vääräuskoisen herkkutabulee liinamaisittain sisälsi aika vähän aineksia:

• 1,5 dl täysjyväohraa, sitä jolla oli lyhyempi keittoaika
• 3 tomaattia
• 2 pientä punasipulia
• aika lailla tuoretta minttua ja persiljaa

Salaisuus oli tietenkin kastikkeessa, johon tuli summittaisin mittasuhtein:

• Sitruunamehua (yhden sitruunan mehu - elän täsmälleen sitruunankokoisilla yksiköillä)
• Oliiviöljyä
• Merisuolaa
• Mustapippuria
• Valkosipulin kynsi

Sillä välin, kun ohran keittää (ehkäpä suolalla maustetussa vedessä), on hyvä pilkkoa yrtit, tomaatit ja sipulit ja sekoittaa kastike. Kun ohra on kiehunut ja jäähtynyt, kaikki yhdistetään ja syödään.

* Vaikka sen suurempia lopetusjuhlallisuuksia ei varmasti tule, koen pelkästään ruokaan keskittyvän blogin ylläpitämisen sen verran hankalaksi ja kuristavaksi, että Korianterilan henkiinheräämistä odotellessa ei kannattane pidätellä henkeä. Tiedetään, omia ongelmiahan nämä.