Ihan alkuun tehdään lähtökohdat selviksi: minä rakastan muumeja.
Nousiko mieleesi tv-sarja? Toivottavasti ei. Jos nousi, ole ystävällinen, äläkä tunnusta sitä ainakaan täällä. En nimittäin osaa useinkaan käyttäytyä aikuisesti tämän asian suhteen.
Rakastan Tove Janssonin muumeja - niitä kirjoja, joiden tunnelmat ovat käsinkosketeltavat, erilaiset ja erikoiset ja silti niin todet, ja joiden kuvitus on ilmeikästä ja vivahteikasta.
Kun ajattelen tv-sarjaa, uusia post-Jansson-kuvakirjoja tai kaupallistettua muumikrääsää, tulen aggressiivisen vihaiseksi.
Voi olla, että vihani on perusteetonta - kiukkuisen ihmisen kätinää. Ei minulla nimittäin tietenkään ole mitään käsitystä siitä, mitä Jansson ajatteli pastellimuumeista. Ehkä hän nauroi matkalla pankkiin (itse asiassa todella toivon, että hän nauroi matkalla pankkiin.) Ehkä hän ei piitannut koko jutusta vähäjääkään. Toivottavasti hänestä ei kumminkaan tuntunut samalta kuin minusta.
No nyt sitten jostain syystä kuitenkin ajattelin, että retki Muumimaailmaan saattaisi olla hauska juttu. Ajattelin, että osaisin suhtautua sillä tavalla, että kyse ei ole niinkään muumeista kuin niiden toisesta ulottuvuudesta tulleista ällöserkuista, puumeista.
Ja tavallaanhan retki olikin tosi hauska juttu!
Hauskuus koostui seuraavista:
Ai niin. Ja onneksi mukana oli mies. Onneksi. Sen lisäksi, että tyyppi piti minut järjissäni, sain paljon enemmän irti mukelonkin ilosta. Että jos olette kuin minä, ja silti menette Muumimaailmaan, ottakaa mukaan luotettava tukihenkilö.
Nousiko mieleesi tv-sarja? Toivottavasti ei. Jos nousi, ole ystävällinen, äläkä tunnusta sitä ainakaan täällä. En nimittäin osaa useinkaan käyttäytyä aikuisesti tämän asian suhteen.
Rakastan Tove Janssonin muumeja - niitä kirjoja, joiden tunnelmat ovat käsinkosketeltavat, erilaiset ja erikoiset ja silti niin todet, ja joiden kuvitus on ilmeikästä ja vivahteikasta.
Kun ajattelen tv-sarjaa, uusia post-Jansson-kuvakirjoja tai kaupallistettua muumikrääsää, tulen aggressiivisen vihaiseksi.
Voi olla, että vihani on perusteetonta - kiukkuisen ihmisen kätinää. Ei minulla nimittäin tietenkään ole mitään käsitystä siitä, mitä Jansson ajatteli pastellimuumeista. Ehkä hän nauroi matkalla pankkiin (itse asiassa todella toivon, että hän nauroi matkalla pankkiin.) Ehkä hän ei piitannut koko jutusta vähäjääkään. Toivottavasti hänestä ei kumminkaan tuntunut samalta kuin minusta.
No nyt sitten jostain syystä kuitenkin ajattelin, että retki Muumimaailmaan saattaisi olla hauska juttu. Ajattelin, että osaisin suhtautua sillä tavalla, että kyse ei ole niinkään muumeista kuin niiden toisesta ulottuvuudesta tulleista ällöserkuista, puumeista.
Ja tavallaanhan retki olikin tosi hauska juttu!
Hauskuus koostui seuraavista:
- Lapsella oli selvästi ihan huikean hauskaa, olimme siitä miehen kanssa molemmat tosi iloisia (92% hauskuudesta)
- Kotilounasbuffassa oli Tabasco-pullo (5%)
- Jäätelökiskalla sai itse koristella annoksensa strösselillä (3%)
- Olen ihminen, joka alkaa väenpaljoudessa usein pohtia, onko paniikkihäiriö kirjoitettu minunkin tähtiini - niinpä nieleskelin itkua, mutta ihan vähän vain, lupaan
- Ajattelin rumia sanoja (niin rumia, etten kirjoita niitä tänne, en tohdi) lähes aina, kun näin ... mitään. Siis että mistä asti drontti Edvard on ollut violetti lohikäärme? Kuka tästä vastaa? Hänen päälleen sietäisi jonkun drontin istua.
- Mesta on pystyryöstö sekä rahan että ajan suhteen. Terkkuja vaan muumiparkista, josta bussikuljetus junalle, jonka jälkeen pitää kävellä sillalle.
Ai niin. Ja onneksi mukana oli mies. Onneksi. Sen lisäksi, että tyyppi piti minut järjissäni, sain paljon enemmän irti mukelonkin ilosta. Että jos olette kuin minä, ja silti menette Muumimaailmaan, ottakaa mukaan luotettava tukihenkilö.