Disclaimer: pelkään, että olen jo kirjoittanut tänne jotain tismalleen samankaltaista. En vain löydä sitä. Jos olen, tiedätte, että hidas liukumiseni kohti vanhuutta on nyt todella alkanut.
Urheilu on aina niin tehokasta kun sen aloittaa, sanoi eräs ystäväni kerran. Tosi on. Itse tykkään kovasti aloittamisesta. Intoa puhkuen sitä säntää uuden, tai vanhan, urheilulajin kimppuun, ja edistyminen on tosiaan alkuun nopeaa. Eilen aloitin joogan.
Olen aloittanut joogan niin monta kertaa vuosien varrella, että vaikka kohtuullisen perustellusti voin sanoa harrastavani joogaa, vielä perustellumpaa olisi sanoa, että harrastan joogan aloittamista. Kun ihan ensimmäisen kerran taannoin aloitin joogan (itse asiassa, kun ihan ensimmäisen kerran aloitin astangajoogan, missä vaiheessa olin käynyt jo hathajoogan alkeiskurssilla seuraamassa kuinka pikkusisareni nukahti tunnille) kuuntelin, kuinka ohjaaja kertoi joidenkin ihmisten nauttivan vuosien ajan ihan vaan alkeistunneista. Ajattelin näitä ihmisiä säälien ja olin varma, että vuodessa seisoisin jo Mysore-tunneilla päälläni. Jep jep. Kuka edes haluaa jonnekin Mysore-tunneille? Mysore on sitäpaitsi kaupunki Bangaloren vieressä, eikä täten minusta mitään, mihin voidaan etuliittää sana "alkeis".*
Mutta kyllä se silti oli taas ihanaa. Ihanaa. Teki hyvää, ja tänään särkee sekä jalkoja että vatsaa. Lisäksi ensimmäistä kertaa noin vuoteen tuntui siltä, että saan alaselkäni ehkä joskus kuntoon - kiitos raskauden, se onkin kiukutellut jo pitempään. Mutta ei niin hyvää ettei jotain huonoakin. Yöllä heräsin ymmärrykseen siitä, että ellen kohta saa vettä, muutun hiekkapatsaaksi ja murenen pois. Eikä se sovi; minulla on vielä paljon lukemattomia kirjoja. Neulomattomasta langasta puhumattakaan. Valitettavasti nuorin perheenjäsenemme suoritti ruokailuaan oivallukseni hetkellä, eikä sängystä käynyt nouseminen.
Hämmentävää kyllä, sen lisäksi, että jooga teki hyvää, tuli myös ikävä raskausvatsaa - viimeksi kun tervehdin aurinkoa, tein se nuorin perheenjäsen mukanani. Myönnän, että monia liikkeistä tuli tuolloin suoritettua hieman kevennetysti, mutta tulihan siitä kunnon egobuusti kun sentään pääsi ihan oikeaan joogaan ystävieni harjoittaman mammajoogan sijasta. Niin kauan kuin pääsi. Ystävät sitten mammajoogasivat koko kesän kun minä kävelin kärttyisänä ympäriinsä koiran kanssa.
* Jos jollekulle nyt tulee mieleen sananlasku ketuista ja pihlajanmarjoista, kerrottakoon hänelle, että se sananlasku todellakin kertoo minusta.
Urheilu on aina niin tehokasta kun sen aloittaa, sanoi eräs ystäväni kerran. Tosi on. Itse tykkään kovasti aloittamisesta. Intoa puhkuen sitä säntää uuden, tai vanhan, urheilulajin kimppuun, ja edistyminen on tosiaan alkuun nopeaa. Eilen aloitin joogan.
Olen aloittanut joogan niin monta kertaa vuosien varrella, että vaikka kohtuullisen perustellusti voin sanoa harrastavani joogaa, vielä perustellumpaa olisi sanoa, että harrastan joogan aloittamista. Kun ihan ensimmäisen kerran taannoin aloitin joogan (itse asiassa, kun ihan ensimmäisen kerran aloitin astangajoogan, missä vaiheessa olin käynyt jo hathajoogan alkeiskurssilla seuraamassa kuinka pikkusisareni nukahti tunnille) kuuntelin, kuinka ohjaaja kertoi joidenkin ihmisten nauttivan vuosien ajan ihan vaan alkeistunneista. Ajattelin näitä ihmisiä säälien ja olin varma, että vuodessa seisoisin jo Mysore-tunneilla päälläni. Jep jep. Kuka edes haluaa jonnekin Mysore-tunneille? Mysore on sitäpaitsi kaupunki Bangaloren vieressä, eikä täten minusta mitään, mihin voidaan etuliittää sana "alkeis".*
Mutta kyllä se silti oli taas ihanaa. Ihanaa. Teki hyvää, ja tänään särkee sekä jalkoja että vatsaa. Lisäksi ensimmäistä kertaa noin vuoteen tuntui siltä, että saan alaselkäni ehkä joskus kuntoon - kiitos raskauden, se onkin kiukutellut jo pitempään. Mutta ei niin hyvää ettei jotain huonoakin. Yöllä heräsin ymmärrykseen siitä, että ellen kohta saa vettä, muutun hiekkapatsaaksi ja murenen pois. Eikä se sovi; minulla on vielä paljon lukemattomia kirjoja. Neulomattomasta langasta puhumattakaan. Valitettavasti nuorin perheenjäsenemme suoritti ruokailuaan oivallukseni hetkellä, eikä sängystä käynyt nouseminen.
Hämmentävää kyllä, sen lisäksi, että jooga teki hyvää, tuli myös ikävä raskausvatsaa - viimeksi kun tervehdin aurinkoa, tein se nuorin perheenjäsen mukanani. Myönnän, että monia liikkeistä tuli tuolloin suoritettua hieman kevennetysti, mutta tulihan siitä kunnon egobuusti kun sentään pääsi ihan oikeaan joogaan ystävieni harjoittaman mammajoogan sijasta. Niin kauan kuin pääsi. Ystävät sitten mammajoogasivat koko kesän kun minä kävelin kärttyisänä ympäriinsä koiran kanssa.
* Jos jollekulle nyt tulee mieleen sananlasku ketuista ja pihlajanmarjoista, kerrottakoon hänelle, että se sananlasku todellakin kertoo minusta.
Selvä pyy. Minäpä muistan.
ReplyDeleteEn tosin suhtautua asiaan omalla kohdallani toisin, mutta lupaan pysytellä tietoisena siitä, että joogalla voisi olla enemmänkin tarjottavaa.
Perinteisessä joogamenetelmässä on juuri tavoitteena tuoda tasapainoa ja harmoniaa kaikille elämän osa-alueille. Siihen kannattaa tähdätä :)
ReplyDeleteTosi on! Että kannattaa tähdätä siis. Mutta käytännössä mun pitää ainakin juuri nyt tähdätä siihen jollain toisella tavalla. Luotan kumminkin siihen, että harmonia on löydettävissä muutoinkin, vaikka pakko myöntää, että jooga on siihen varmasti oikein hyvä keino.
Delete