Taklaan tässä viimeisellä lomaviikolla järjestyksessä kaikki mieltäni kaihertavat päivänpoliittiset aiheet.
Tai ainakin tämän yhteiskuntasopimuksen, joka on minusta jollakin tavalla aivan käsittämätön.
Eilen A-Studiossa haastateltiin jotain tyyppiä, joka ohimennen heitti teollisuudesta hävinneen lukuisia työpaikkoja. (Ymmärrättehän, etten suinkaan viitsinyt tsekata tarkemmin tätä tekstiä varten, mitä mimmi todellisuudessa sanoi, joten kaikki mahdolliset ajatusvirheet ovat nyt ja aina omiani.) Jäin miettimään teollisuuden työpaikkoja ja niiden katoa.
Varmasti on niin, että teollisuudesta on hävinnyt duunia siksi, että teollisuus on ollut osin kannattamatonta ja työtä on vähentynyt sen vuoksi. Toisaalta duunia on luullakseni hävinnyt myös siksi, että tiettyjä rutiininomaisia työsuoritteita on automatisoitu. Työn luonne on muuttunut, ja varsinaisia ihmishenkilöitä töissä on tarvittu vähemmän.
Muistan nähneeni spekulaatiota siitä, että seuraavaksi esim. logistiikka saattaisi olla hyvinkin mainio automatisoinnin kohde, eikä varmaankaan kukaan ole unohtanut useiden toimijoiden kehittelevän itseään ajavia autoja. Se, haluaako satunnainen kanssa-autoilija ohittaa rekkaa, jota ajaa tietokone vs. yliväsynyt rekkakuski on asia, jolla tuskin tässä keskustelussa on mitään väliä (mutta nähtyäni parikin jänskää tilannetta maamme teillä tänä kesänä, suhtaudun automaatteihin varovaisen myönteisesti.)
NO. On totta, että teknologistuminen on tuonut mukanaan uutta ja erilaista työtä, mutta samalla voidaan nähdä, että se, mikä oikeastaan on työtä, on ajan mukaan muuttunut. Selväpiirteisiä ammatteja on vähemmän. Niitä tyyppejä, jotka ruotsin yo-aineessa voivat kirjoittaa vanhempiensa ammatin yhdellä helpolla sanalla ja samalla olla rehellisiä, on vähenevässä määrin.
Tämänsuuntainen kehitys ei mihinkään pysähdy. Sillä hetkellä, kun joku neropatti keksii laitteen, joka ompelee - tai 3D-tulostaa - paidan halvemmalla kuin bangladeshilaisessa hikipajassa hommaan kyetään, voimme kaikki lakata olemasta huolissamme bangladeshilaisten hikipajojen työoloista. Niitä ei nimittäin sitten enää ole.
Ammatit, jotka spekulaatioiden mukaan eivät ole vaarassa hävitä, ovat yhä enenevässä määrin jotenkin ihmisiin liittyviä hörhöhommia: lääkäreillä, joogaohjaajilla, ammattijärjestäjillä, terapeuteilla ja kaltaisillani käyttöliittymäsuunnittelijahöpsöillä riittänee tekemistä. Etenkin joogaohjaajilla.
No ei se mitään. Kehitys voi olla - ja uskoni mukaan onkin - ihan hyvä asia. Mutta kun päässä jyskyttää liuta tällaisia ajatuksia, alkaa epäillä, tarkoitetaanko yhteiskuntasopimuksella diiliä, jossa me kaikki lupaamme toisillemme, että käyttäydymme siivosti emmekä vaadi liikoja, ja maailma vastaavasti lupaa olla muuttumatta.
Kun kesällä Microsoft ilmoitti irtisanovansa, vaati Olli Rehn heitä perustamaan sen luvatun datakeskuksen kompensoimaan menetettyjä duuneja. Onneksi joku Facebookissa puki hämmentyneet fiilikseni sanoiksi: datakeskusten koko pointti on, etteivät ne työllistä massoja. Ne varmistavat, että palvelinten ylläpitoon tarvitaan mahdollisimman vähän ihmiskäsiä.
Olisin tosi paljon onnellisempi, jos mulla olis ollenkaan sellainen olo, että maan poliittinen johto pohtii tulevaa, tai edes olisi jotenkin perillä jostakin. Että joku miettisi, millainen talous sitten on, kun rekkakuskeja ei tarvita mutta joogaohjaajia tarvitaan. Että sitäkin vaihtoehtoa pohdittais ihan vakavissaan, että tulevaisuudessa kokopäiväistä duunia ei ehkä ole suurimmalle osalle. Että miten tämä homma sitten toimii.
Mutta ehkäpä poliitikot ajattelevat, että ilmastonmuutos hoitaa sen ongelman sitten: kun ei ole ihmiskuntaa, ei ole lyhytnäköistä talouspolitiikkaa tuomitsevia historioitsijoitakaan. Ja se on kyllä ihan totta.
Tai ainakin tämän yhteiskuntasopimuksen, joka on minusta jollakin tavalla aivan käsittämätön.
Eilen A-Studiossa haastateltiin jotain tyyppiä, joka ohimennen heitti teollisuudesta hävinneen lukuisia työpaikkoja. (Ymmärrättehän, etten suinkaan viitsinyt tsekata tarkemmin tätä tekstiä varten, mitä mimmi todellisuudessa sanoi, joten kaikki mahdolliset ajatusvirheet ovat nyt ja aina omiani.) Jäin miettimään teollisuuden työpaikkoja ja niiden katoa.
Varmasti on niin, että teollisuudesta on hävinnyt duunia siksi, että teollisuus on ollut osin kannattamatonta ja työtä on vähentynyt sen vuoksi. Toisaalta duunia on luullakseni hävinnyt myös siksi, että tiettyjä rutiininomaisia työsuoritteita on automatisoitu. Työn luonne on muuttunut, ja varsinaisia ihmishenkilöitä töissä on tarvittu vähemmän.
Muistan nähneeni spekulaatiota siitä, että seuraavaksi esim. logistiikka saattaisi olla hyvinkin mainio automatisoinnin kohde, eikä varmaankaan kukaan ole unohtanut useiden toimijoiden kehittelevän itseään ajavia autoja. Se, haluaako satunnainen kanssa-autoilija ohittaa rekkaa, jota ajaa tietokone vs. yliväsynyt rekkakuski on asia, jolla tuskin tässä keskustelussa on mitään väliä (mutta nähtyäni parikin jänskää tilannetta maamme teillä tänä kesänä, suhtaudun automaatteihin varovaisen myönteisesti.)
NO. On totta, että teknologistuminen on tuonut mukanaan uutta ja erilaista työtä, mutta samalla voidaan nähdä, että se, mikä oikeastaan on työtä, on ajan mukaan muuttunut. Selväpiirteisiä ammatteja on vähemmän. Niitä tyyppejä, jotka ruotsin yo-aineessa voivat kirjoittaa vanhempiensa ammatin yhdellä helpolla sanalla ja samalla olla rehellisiä, on vähenevässä määrin.
Tämänsuuntainen kehitys ei mihinkään pysähdy. Sillä hetkellä, kun joku neropatti keksii laitteen, joka ompelee - tai 3D-tulostaa - paidan halvemmalla kuin bangladeshilaisessa hikipajassa hommaan kyetään, voimme kaikki lakata olemasta huolissamme bangladeshilaisten hikipajojen työoloista. Niitä ei nimittäin sitten enää ole.
Ammatit, jotka spekulaatioiden mukaan eivät ole vaarassa hävitä, ovat yhä enenevässä määrin jotenkin ihmisiin liittyviä hörhöhommia: lääkäreillä, joogaohjaajilla, ammattijärjestäjillä, terapeuteilla ja kaltaisillani käyttöliittymäsuunnittelijahöpsöillä riittänee tekemistä. Etenkin joogaohjaajilla.
No ei se mitään. Kehitys voi olla - ja uskoni mukaan onkin - ihan hyvä asia. Mutta kun päässä jyskyttää liuta tällaisia ajatuksia, alkaa epäillä, tarkoitetaanko yhteiskuntasopimuksella diiliä, jossa me kaikki lupaamme toisillemme, että käyttäydymme siivosti emmekä vaadi liikoja, ja maailma vastaavasti lupaa olla muuttumatta.
Kun kesällä Microsoft ilmoitti irtisanovansa, vaati Olli Rehn heitä perustamaan sen luvatun datakeskuksen kompensoimaan menetettyjä duuneja. Onneksi joku Facebookissa puki hämmentyneet fiilikseni sanoiksi: datakeskusten koko pointti on, etteivät ne työllistä massoja. Ne varmistavat, että palvelinten ylläpitoon tarvitaan mahdollisimman vähän ihmiskäsiä.
Olisin tosi paljon onnellisempi, jos mulla olis ollenkaan sellainen olo, että maan poliittinen johto pohtii tulevaa, tai edes olisi jotenkin perillä jostakin. Että joku miettisi, millainen talous sitten on, kun rekkakuskeja ei tarvita mutta joogaohjaajia tarvitaan. Että sitäkin vaihtoehtoa pohdittais ihan vakavissaan, että tulevaisuudessa kokopäiväistä duunia ei ehkä ole suurimmalle osalle. Että miten tämä homma sitten toimii.
Mutta ehkäpä poliitikot ajattelevat, että ilmastonmuutos hoitaa sen ongelman sitten: kun ei ole ihmiskuntaa, ei ole lyhytnäköistä talouspolitiikkaa tuomitsevia historioitsijoitakaan. Ja se on kyllä ihan totta.