29 February, 2012

Lapas-nyyh

Tänään taas muistin, miksi opettelin aikanaan neulomaan lapasia. Kävelyllä harhateille joutui toinen lapainen Wurmin pariksi neulotusta kaksikosta. Yleensä hukkaan pari paria vuodessa; tänä vuonna on mennyt aika hyvin. Tähän asti.

Niin että jos joku Herttoniemessä hortoileva löytää harmaakimalteisen lapaisen, saa palauttaa. Tarjoan kahvit ja lupaan pidättäytyä halaamasta.

Mies käski äkkiä tehdä uudet lapaset, jotka raaskii hukata, koskapa loppukesästä tekemäni lapaspari on työläytensä puolesta sitä sorttia, joka käyttämisen sijaan kehystetään seinälle. Etteivät huku. Ennen kuin seuraavassa muutossa.

25 February, 2012

Vielä vähän unijuttuja

Meillä, kuten ehkä tiedättekin, on nukuttu perhepedissä siitä asti kun tyttö saatiin laitoksella kanssani samaan huoneeseen, mutta nyt se on loppu. Tai ainakin lopuhko.

Havaitsin toissaviikolla nukkuvani älyttömän huonosti. Neiti potki, huiski ja kääntyili vieressä. Mieskään ei ollut tyytyväinen: heti, kun hän erehtyi kääntymään toiselle kyljelleen, tyttö ojensi kätensä ja ropsutteli isänsä kättä. Nuku siinä sitten.

Niinpä tytär laitetaan nyt yöksi omaan sänkyynsä. Tätä on jatkunut maanantaista, ja viime yönä saavutettiin jonkinlainen ennätys: kaivoin likan viereeni vasta kahdelta yöllä ja silloinkin siksi, että huomasin makaavani maitolätäkössä (pinnasängyssä taidettiin olla hereillä, mutta ei, tadaa, kiukkuisia tai äänekkäitä.)

Terveydenhoitajattaremme sanoi seuraavaa:
  • Hyvä.
  • Oma jaksaminen on erittäin olennaista.
  • Kuuden kuukauden iässä eivät yösyötöt ja sitä myötä mutsien yötyöt ole nälkäkuoleman välttämiseksi välttämättömiä, joten tästä vauvan kannalta mukavasta tavasta voi pikku hiljaa opetella eroon.
  • Olkaa johdonmukaisia.

Viimeinen kohta on muuten vaikein. Kaikki, joille se tuli yllätyksenä, voivat nostaa 147. hiuksen vasemmalta.

Ehkä tästä kuitenkin päästään jonkinlaiseen kaikkia tyydyttävään lopputulokseen - mahdollisimman pian, toivon, sillä yhtäkkiä niskaan kumuloitunut väsymys aiheuttaa järjetöntä itkuisuutta. Otaksun, että miesparkakin alkaa tuntea kohta olonsa surkeaksi kun tytär karjuu makuuhuoneessa ja vaimo itkee olohuoneessa (tai aamiaisella juustoa höylätessään yleisestä liikutuksesta, tai Mannerheimin Lastensuojeluliiton opastavaa liparetta lukiessaan, tai Ruotsin prinsessauutisille, ja jos maa olisi paljaana, toden totta itkisin varmasti sillekin, että ruoho kasvaa niin surullisen näköisesti.) (Tytär on kuitenkin normaali iloinen itsensä, vaikka äitinsä itkee aamupalalla juustoa höylätessään, joten stereona kyyneleet vuotavat vain iltaisin.)

Tämä siis selityksenä sille, ettei blogissa tapahdu muuta kuin rikkimenneen templaten korjausta. Pääni ei ole tällä hetkellä soveliaassa tilassa mielipiteiden tuottamiseen.

17 February, 2012

Kotisynnytys

Eräs tuttavani herkeni Facebookissa kertomaan olleensa hiljattain mukana kotisynnytyksessä. Tämä herätti allekirjoittaneessa hämmentynyttä kiinnostusta aihetta kohtaan: miksi ihmeessä kukaan haluaisi synnyttää kotona? Sairaalassa on sentään ihmisiä, jotka moppaavat jälkikäteen. Puhumattakaan siitä, että istukka päätyy oikeaoppisesti siihen paikkaan, johon käytettyjen istukoiden tuleekin päätyä.

No, nyt selvisi. Jos vaikka olisi niin, että valitsemani synnytyssairaalan parkkipaikka olisi suljettu, jotta "televisiokanavien lähetysautot mahtuisivat paremmin pihaan h-hetken saavuttua", minäkin ehkä mieluummin pusertaisin lapsen maailmaan kotona kuin lähtisin laitokselle jänskäämään, onnistuuko joku kameraryhmä tekemään rynnäkön synnytyssaliin asti.

Sitäpaitsi Victorialla on taatusti sisäkkö, joka moppaa jälkikäteen.

12 February, 2012

Haaste ja tunnustus

Sain Project Mamalta Vuoden mutsi -tunnustuksen, josta häkellyin niin, että taannuin hetkeksi jokeltamaan, kuten mainittua. Sitten iski kauhea tyhjän tekstikentän kammo. Tunnustan suuremmin nolostumatta, että haaveilen valtavasti tunnustusten saamisesta, mutta sitten jos saan sellaisia, herkkä mieleni järkkyy vähintään yhtä valtavasti. Quod scripsi, scripsi - mutten ehkä ihan tosissani tullut ajatelleeksi, että joku saattaisi lukeakin. Kiitos!

Vuoden mutsi -haaste on myös kirjapromoa, mistä syystä nostan pipoa - on mahtavaa, kun joku saa kirjan aikaiseksi ja vielä parempaa on, jos (kuten siis nyt) kirjoittajakaksikolla on taito herättää ajatuksia.


1. Tunnen itseni Vuoden Mutsiksi kun... mietin, mistä saa vauvakokoisia pakkopaitoja, joilla estää bataattisoseen kulkeutuminen kulmakarvoihin, (yllättävän syvälle) nenään, korviin, kaikkien osapuolten vaatteisiin ja koiran nenään. Unohtakaa sormiruokailu. Mitä vähemmän eviä evästauolla liikutetaan, sen parempi.
2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on... viihdyttää vauvaikäistä. Miksei tyttären mielestä ole viihdyttävää katsoa, kun neulon tai luen? Luen sitten ääneen. Joycen Odysseusta. Hah.
3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän... hekottaa iloisena. Yleensä kaikelle muulle, mutta joskus myös äidilleen. Epäilyttävän usein silloin, kun laulan.
4. Kello 12 yöllä olen yleensä... tiukasti unessa. Jos en ole tiukasti unessa, kellään ei ole hauskaa.
5. Kello 8 aamulla olen yleensä... hiipimässä salakähmäisesti sängystä siinä toivossa, että jälkikasvu vielä hetken  (lue "90 minuuttia") nukkuisi ja soisi äidilleen virkistävän aamuisen kahvi- ja internettuokion.
6. Haluaisin sanoa lapsen/lasten isälle, että... olet paras mahdollinen isä lapselleni, siitäkin huolimatta, että olet a) ärsyttävällä tavalla usein oikeassa ja b) niin kuolettavasti haavoittunut sormesta, ettet voi lähteä vauvauintiin ensi keskiviikkona.
7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että... kiitos ruoka- ja pullalähetyksestä! Olet paras mutsi, tiesithän.
8. Viimeksi kiroilin, kun... pa muistaisin. Vaan en muista, koska kiroilen liikaa: päiväohjelmassa on yleensä vähintään yksi päivittäinen kiroilusessio koiralle, joka ärjyy kulmat kurtussa kohti rappukäytävässä liikkuvia epäilyttäviä kanaljia - naapuriparat. Minäparka. (Mutta ei lapsiparka, joka on täysin paatunut ja seuraa äitinsä koiran kanssa käymiä keskustelutuokioita yksihampaisesti hymyillen.)
9. En ole koskaan osannut... olla vain, tekemättä mitään. Jo kaupan kassajono on yleensä tappava silkassa tylsyydessään - kuljetan kirjaa (itse asiassa mieluiten kahta, ja neuletyötä) aina* mukana jos en muuten niin siksi, että koska tahansa voi joutua sairaalan päivystykseen, jossa tapahtuu aikadilataatio ja jokainen minuutti kestää pidempään kuin matka Andromedaan kuusi vuotta vanhoja Vene-lehtiä selaillessa. (Kiitos modernin teknologian, nykyään kaupan kassajonossa voi lukea puhelimella blogeja tai kirjaa. Kiitos, moderni teknologia, kiitos kiitos kiitos.)
10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä, on... tuota noin niin, lukea kirjaa mukavassa ympäristössä lasi viiniä vieressä. Ja loppu pullosta toisella puolella. Ja sillä tavalla, että viinipullon toisella puolella on puoliso, jolla myös on hyvä kirja. Keskustelu, se on varmasti jotain syötävää.

Laitan haasteen eteenpäin tuleville mutseille, jotka saavat vastata tähän heti tai sitten kun jälkikasvu on perillä, kuinka vain - olkaa ystävälliset, Annukka, Lydas ja Päivänkakkara.

* Myös, aviomieheni mukaan ainoana ihmisenä maailmassa, esimerkiksi Ilosaarirockissa.

07 February, 2012

Grove

Häkellyin siksi paljon Project Maman haasteesta ja tunnustuksesta, että istun hetken ujona pöydän alla ja kerron sieltä lehtolapasista (haha, see what I did there?) - palaan siihen haasteeseen huomenna, jolloin ehkä taas ajatus kulkee.

Niin ne lapaiset. Tilasin taannoin lankaa Brooklyn Tweediltä. Toimituksessa kesti iän kaiken, ja lanka (vaikka sinänsä ihanaa) oli saapuessaan eri väriä kuin tilauslomakkeella oli spesifioitu, joten hermoromahduksen ainekset olivat kasassa. Älköön kukaan Brooklyn Tweediltä langan tilaamista harkitseva nyt kuitenkaan masentuko tai tämän vuoksi epäröikö, sillä asiakaspalvelu oli mahdollisesti parasta ja ystävällisintä missään verkkokaupassa, tai missään ikinä, kohtaamaani. Langan vaihto olisi toki onnistunut, mutta päädyin sitten pitämään virhelangankin, koska se oli eri kauniin väristä ja tiesin heti, mihin sitä voisi käyttää.

Olen kohtuullisen itsekäs neuloja; lupailen vaikka mitä sinne ja tänne ja sitten kuitenkin teen itselleni juttuja, koska ... teen juttuja, joista pidän tosi paljon. Ja hittojako niitä sitten muille antamaan. Laittavat kaappiin vielä, mahdollisesti viikattuna, ja se on ihan eri juttu kuin se, että ruttaa itse omat neuleensa kaapin pohjalle. Kun oikea lanka kuitenkin käytännössä käveli syliin, ja mallikin, Brooklyn Tweedin Grove, oli välittömästi selvillä, tein mutsille lapaset. (Sitten laitoin lapaset postiin, ja niiden ollessa matkalla pidin äidille puhelimessa luennon siitä, miten missään nimessä ei kannata neuloa muille kuin itselleen. Ilmeisesti vanttuut tulivat täytenä yllätyksenä.)

Tällaiset niistä tuli:


Niissä on virheitä, mutta en kerro missä. Se on minun ja neulonnan jumalien välinen asia. Sitäpaitsi ne ovat yhdenmukaisia virheitä - leipälajini.

Phlunssa

Anteeksi typäre otsikointi, yritin vastustaa itseäni tässä asiassa, mutta hävisin.

Neidillä on elämänsä ensimmäinen räkäinen flunssa. En ole tästä kovinkaan rikki, koska kuumetta ei ilmeisesti ole, ja typy on iloinen kuin possu mudassa, mutta onhan se kieltämättä sydäntä- ja hermojaraastavaa kuunneltavaa kun toinen röhisten yrittää nauttia iltamaitonsa.

Niinpä tyhjäsin tyttären nenän ns. Nenä-Friidalla (anteeksi myös se, että linkki vie saitille nimeltä raskaaksi.com, jonka olemassaolon tosiseikka saattoi olla itselleni liikaa) ja sehän oli sekä helppokäyttöinen että auttoi! Ainakin kuusi minuuttia! Räkä kun tunnetusti on ainoa aidosti ehtymätön luonnonvara ja sen valjastaminen energiantuotantoon luultavasti ratkaisisi maailman energiapulmat.*

Vaikka helpotus ei ole pitkäkestoinen, suosittelen vehjettä kuitenkin perhevalmennustuttavuuksien kokemuksiin perustuen. (Miksi hankkia omia kokemuksia jos voi huoletta omia muiden?) Vauvathan hengittävät lähinnä vain nenän kautta, joten kyseisten tuttavuuksien tukkoinen poikanen oli viety sairaalaan rööri-imuriin jokseenkin kiireellä, kun happi ei tuntunut liikkuvan enää mistään raosta.

Sitäpaitsi systeemi on kerrankin edukas vauvatavara, putki ja paketti lisäfilttereitä maksoivat noin kympin.

* Yhdestä nenästä kertymä on ehkä pieni, mutta miettikää kuinka monia flunssaisia neniä maailmassa tälläkin hetkellä on!

01 February, 2012

Karma ja henkilökohtainen lämmönsäätely

Teini-iässä ja vähän myöhemminkin yksi yleisimmin kuulemiani lauseita oli "Takki kiinni!" Tämän huomautuksen tarkoituksena oli saada minut, rontti, ymmärtämään, että elämäni merkittävien sidosryhmien edustajille (tällä viittaan lähinnä äitiini ja isäpuoleeni) tuli vilunväreitä, paleltumia ja kylmänkyhmyjä minun avonaisen takkini näkemisestä, ei niinkään säätilan vuoksi.

Se, mitä elämäni tärkeiden sidosryhmien edustajat puolestaan eivät ymmärtäneet oli se, etten suinkaan pitänyt takkia auki ja pipoa taskussa jostain epämääräisestä tarpeesta olla katu-uskottavampi, vaan siksi, että takki kiinni ja pipo päässä tuli kuuma, hiki ja ahdistus.

Jokin on muuttunut. Syytän vaihtelevasti imetyshormoneita ja ikää. Nyt ei liikaa vaatetta voi yllä ollakaan; taannoin neulomani Wurm, jonka pelkäsin jäävän tyystin käyttämättä koska se on a) pipo, b) paksu ja c) villaa, on nykyään tärkein ulkovaatteeni edellämainituista syistä a), b) ja c) johtuen. Sen sijaan aiemmin syksyllä puuvillalangasta tikkuamani pipo tuntuu huonolta vitsiltä.

Otaksun kuitenkin, että saamme sellaisia lapsia, jotka ansaitsemme. Tytär selvästi inhoaa liikaa vaatetusta ja hänet onkin usein äitiyspakkauksen toppapuvusta kalastettu hikoilevana pois. Luultavasti hänestä tulee neljävuotias joka riisuu kaikki vaatteensa pakkasella kokien ne epämukaviksi, ja teini-ikää ajatellen onkin ehkä jo parasta alkaa harjoitella sopivaa intonaatiota lausetta "Takki kiinni!" varten.

Tämän on toki ymmärtänyt myös liian vähän tunnettu ajattelija, Ambrose Bierce:
"Sweater, n.: garment worn by child when its mother is feeling chilly."
- Ambrose Bierce, The Devil's Dictionary