Sunnuntai

Parasta: kun voi syödä sitruunamarenkipiirakkaa jokaisen aterian päätteeksi tai tilalla.

Pahinta: internet on särki. Vaikea uskoa, että edes kännykän internet toimii kunnolla, niin hiljaista on. Ja ihailijapostista vapaata. Vaikka sellaista on kyllä aina.

Siltä väliltä: kun kaulallesi fiksuna istuttamasi vauva ensin kuolaa silmääsi ja sitten ottaa kahdella pienellä tahmaisella nyrkillä tiukan otteen hiuksistasi, etkä voi irrottaa pikku käsiä, koska em. vauva ei vielä istu kunnolla etkä täten voi irrottaa omia käsiäsi vauvasta, joten olet nalkissa ja puoliksi sokea.

Koiran voinnista huolestuneille: se on elämänsä kunnossa, loikkii ulkona korvat lepattaen. Paitsi nyt se on sisällä. Luojan kiitos.

Koira ja vauva, redux

Meillä kävi tänään pieniä vieraita. Koira, joka osaa käyttäytyä hyvin talouteen kuuluvan vauvan kanssa, ei oikein osaa yleistää käyttäytymissääntöjä muihin vauvoihin (taaperoista ja sitä vanhemmista nyt puhumattakaan) ja pääsi jäähylle.

Rauhallista teeskennellen

Jäähyllä ollessaan koira, tuo rotunsa ylpeys ja Kaakkois-Helsingin älykkö, oli kietaissut vauvantarvikehyllystä Gefilus-tipat*, joita d-vitamiinin turvaamiseksi vauvalle annetaan ja huvikseen syönyt sekä loput tipat että ilmeisesti osan erittäin kovamuovisesta pullosta. Nam nam.

En tiijä. Onneksi pullo ei ole lasia, tai luonnonvalinta ehkä tekisi tehtävänsä. Nyt pidämme peukkuja, että Gefilus-tippojen maitohappobakteerit auttavat mahdollisiin vatsavaivoihin ja että ne kovat sirut, joita karkeakarvainen termiittimme on niellyt, eivät aiheuta vakavampaa vatsakatarria. Parempi emäntä kuskaisi piskin ehkä Viikkiin, mutta en tiedä, mitä nekään siellä voivat tehdä - sitäpaitsi jälkikäteen ajatellen olen melko varma siitä, että siruistakin suuri osa saatiin talteen.

* 20€ / plo. Vanhemmuus on hauskaa ja edullista.

Hammas

Tänä päivänä, anno domini 2012, löysimme tyttäreltä ensimmäisen hampaan. Jos valo olisi ollut parempi, olisimme saattaneet löytää hampaan jo eilen, mutta ei ollut, emmekä löytäneet.

"Hammas!" sanoi mieheni. "Miltä nyt tuntuu? Mitä aiot tehdä sillä? Aiotko purra kaikkia?"

Tytär hymyili tyytyväisenä ja yksihampaisena, mutta näytti hieman siltä, ettei asiaa oltu sen pidemmälle pohdittu.

"Yksihampaisena voit olla VR:n konduktööri", ehdotti lapsen isä. "Leimaat lippuja puremalla niihin reiän. Se voisi olla sun ensimmäinen palkkatyö."

Tämä oli minustakin oikein hyvä ajatus, sillä isoisäni oli Valtion Rautateiden palveluksessa asemapäällikkönä (ennen nykyistä junamatkustelun alennustilaa) ja työtä junailun parissa voidaan pitää suvun kunniakkaana perinteenä. Tytär näytti kuitenkin siltä, että jatkaa mieluummin maidonjuomishommissa pro bono -pohjalta. Välitöntä elintason nousua ei siis odotettavissa, puremia sen sijaan kyllä.

Musiikillisia havaintoja

Musiikillinen havainto #1:

Varmaan tiesittekin jo, mutta Leonard Cohenin uutta levyä voi kuunnella ennakkoon perjantaihin asti Nytin sivuilla. Itse ajattelin odottaa, että saan levyn fyysisenä objektina tassuihini, mutten malttanutkaan. Meillä Leonardin kanssa on takanamme pitkä, syvällinen ja - kuten ehkä arvaattekin - yksipuolinen suhde. On mennyt joitakin vuosia niin, että olemme henganneet keskenämme - tai siis minä Leonardin kanssa, hän ei puolestaan tietäne olemassaolostani.

Vaikka muistelen, että Leonardia olisi kuunneltu meillä kotona kun olin lapsi (sillä biiseistä osa on kyllä koodattu johonkin selkäytimeni tienoille) oli suhteemme itse asiassa pitkään negatiivinen - eräs radiotoimittaja dissasi Cohenia kun olin herkässä iässä, ja koska radio oli jotakuinkin siisteintä ikinä, uskoin kyselemättä. Myöhemmin eräs opiskelutoveri yritti vakuuttaa minun olevan väärässä, mutta meni vuosia, ennen kuin tiesin todella olleeni väärässä. Väärässä oleminen on muuten jännää: heti kun huomaa olleensa väärässä, lakkaa olemasta väärässä ja on taas oikeassa.

Kun aloin olla taas oikeassa, menin katsomaan Cohenia pari kertaa livenä - yhdet hienoimmista livekeikoista ikinä. Missään. Taisin kyllä itkeä melko lailla. Toisella keikalla kuultiin myös uudella levylläkin vaikutuksen tekevä Darkness - pidin siitä niin, etten tainnut edes uskaltaa toivoa uutta levyä.

Ja hienolta kuulostaa. Ensi viikolla teen ekskursion levykauppa Stupidoon hakemaan levyn, ja tukin luultavasti koko paikan lastenvaunuilla.


Musiikillinen havainto #2:

Mies hommasi meille liput Brucen keikalle - aiemmin näkemäni ovat yhdet hienoimmista livekeikoista ikinä. Missään. Tänään tulivat myyntiin. Menemme kentälle, huolimatta siitä, että a) rakas mieheni yritti ehdotella katsomopaikkoja "kun alkaa tätä ikääkin jo olla" ja b) selkäni tuskin kestää kolmen tunnin livekeikkaa. Luotan endorfiinin puuduttavaan vaikutukseen. Springsteen on paras. Yhtä paras kuin Cohen. Vaikka vähän eri tavalla.

Ja voi onnea, sinne tulee muitakin ihania ja viisaita ihmisiä.

Vaatekaappi

Siivosin vaatekaappini (sen, jota rakas mieheni on valitettavan osuvasti jo pidempään kutsunut "Babylonian riippuviksi vaatepuutarhoiksi") lauantaina.

Järkyttävä määrä vaatteita meni keräyspisteeseen ja vielä järkyttävämpi satsi suoraan energiajakeeseen (tiedättehän, ne trikoopaidat, jotka alkavat tuoksua epämiellyttävästi heti, kun ne laittaa päälle ja muuta sen sellaista.) Mikä masentavinta: olen tehnyt homman vuosien saatossa useita kertoja. Viimeksi raskaana ollessani. 

Mutta vihdoin tapahtui edistysaskel. Koska en ole ostanut juurikaan vaatteita (paksuusvaatteita ei lasketa) noin vuoteen, siivouksesta jäi näkyvä jälki. Kaapissa on nyt tyhjiä hyllyjä! Siellä ei ole enää vaatteita, joita en käytä (koska en mahdu niihin "vielä" tai koska ne olivatkin ihan tyhmiä ostoksia, mitä oikein kaupassa ajattelin). Siellä on vaatteita, joista pidän ja joita aion käyttää jatkossakin. No, on siellä vähän sellaisiakin, joihin en mahdu vielä - mutta paksuuskilojakaan ei lasketa.

Mies kehui aikaansaannostani asiaankuuluvalla tavalla ja sanoi, että nyt hänen puolensa kaapista (se, jossa t-paidat on viikattu kuin kaupassa ikään) näyttää kauheammalta. Lohdutin: ei tämä nyt mikään kisa ole. Mies vastasi, että hän on kyllä koko ajan suhtautunut vaatekaappeihimme kisana, jossa hän on suvereeni voittaja.

En oikein tiedä, tuntuiko viikonloppuna voitokkaammalta lauantaina klo 14 kun sain homman päätökseen vai sunnuntaina klo 22 kun ihmiskunta yllätti iloisesti sijoittamalla Haaviston toiselle kierrokselle.

Lauantain voitokkuudesta on kuitenkin selvä seuraus. En halua ostaa vaatteita. Enää ikinä. Haluan ihailla vaatekaappini tyhjiä hyllyjä.

Edit. Oli siitä siivouksesta muutakin hyötyä. Löysin myös eräät sukkapuikot ja setin päättelyyn sopivia neuloja, jotka olin laittanut sinne "talteen".

Miesinsinöörit, for the annoyance

Eilen mies ja vauva lähtivät vauvauintiin. Ennen kuin lähtivät, sanoin miehelle, että rattaissa on kiinni talvisuoja, jonka neljästä nepparista olen onnistunut löytämään kiinnityspaikan vain kahdelle - mutta että olisin luottavainen siitä, että mieskin ne kaksi paikkaa löytää, koska a) yksi on malliksi kiinni ja b) onhan hän sentään mies ja insinööri*.

Metroasemalta tuli sähköpostiin kuva siitä, miten ne kaksi muuta nepparia piti laittaa. Murjotin. Kaiken lisäksi nepparit oli kiinnitetty juuri siihen, mihin olin niitä itsekin yrittänyt kiinnittää, onnistumatta. Eivät vain menneet kiinni.

Kotiin päästyään mies selitti, että "sä et onnistunut siinä neppareiden kiinnityksessä, koska - ja kuten, jos olisit katsonut tarkemmin, olisit huomannut - niiden neppareiden vastakappaleiden ympärille oli laitettu leluauton renkaat. Katso. Tällaiset. Toinen paksumpi ja toinen ohuempi, siinä on formula-auton etu- ja takarengas."

Närkästyksestä toivuttuani täytyy myöntää, että arvostukseni sitä lasta kohtaan, joka rattaita meidän vauvaa ennen käytti, nousi huimasti. Oletan, että tarkoituksena ei välttämättä ollut diabolinen juoni uusia omistajia vastaan, mutta silti. Melko mainio silmä mahdollisuuksille maailmassa.

* Hyvä on. Sanotaan kaikki yhdessä. Diplomi-insinööri.

Jooga

Disclaimer: pelkään, että olen jo kirjoittanut tänne jotain tismalleen samankaltaista. En vain löydä sitä. Jos olen, tiedätte, että hidas liukumiseni kohti vanhuutta on nyt todella alkanut.

Urheilu on aina niin tehokasta kun sen aloittaa, sanoi eräs ystäväni kerran. Tosi on. Itse tykkään kovasti aloittamisesta. Intoa puhkuen sitä säntää uuden, tai vanhan, urheilulajin kimppuun, ja edistyminen on tosiaan alkuun nopeaa. Eilen aloitin joogan.

Olen aloittanut joogan niin monta kertaa vuosien varrella, että vaikka kohtuullisen perustellusti voin sanoa harrastavani joogaa, vielä perustellumpaa olisi sanoa, että harrastan joogan aloittamista. Kun ihan ensimmäisen kerran taannoin aloitin joogan (itse asiassa, kun ihan ensimmäisen kerran aloitin astangajoogan, missä vaiheessa olin käynyt jo hathajoogan alkeiskurssilla seuraamassa kuinka pikkusisareni nukahti tunnille) kuuntelin, kuinka ohjaaja kertoi joidenkin ihmisten nauttivan vuosien ajan ihan vaan alkeistunneista. Ajattelin näitä ihmisiä säälien ja olin varma, että vuodessa seisoisin jo Mysore-tunneilla päälläni. Jep jep. Kuka edes haluaa jonnekin Mysore-tunneille? Mysore on sitäpaitsi kaupunki Bangaloren vieressä, eikä täten minusta mitään, mihin voidaan etuliittää sana "alkeis".*

Mutta kyllä se silti oli taas ihanaa. Ihanaa. Teki hyvää, ja tänään särkee sekä jalkoja että vatsaa. Lisäksi ensimmäistä kertaa noin vuoteen tuntui siltä, että saan alaselkäni ehkä joskus kuntoon - kiitos raskauden, se onkin kiukutellut jo pitempään. Mutta ei niin hyvää ettei jotain huonoakin. Yöllä heräsin ymmärrykseen siitä, että ellen kohta saa vettä, muutun hiekkapatsaaksi ja murenen pois. Eikä se sovi; minulla on vielä paljon lukemattomia kirjoja. Neulomattomasta langasta puhumattakaan. Valitettavasti nuorin perheenjäsenemme suoritti ruokailuaan oivallukseni hetkellä, eikä sängystä käynyt nouseminen.

Hämmentävää kyllä, sen lisäksi, että jooga teki hyvää, tuli myös ikävä raskausvatsaa - viimeksi kun tervehdin aurinkoa, tein se nuorin perheenjäsen mukanani. Myönnän, että monia liikkeistä tuli tuolloin suoritettua hieman kevennetysti, mutta tulihan siitä kunnon egobuusti kun sentään pääsi ihan oikeaan joogaan ystävieni harjoittaman mammajoogan sijasta. Niin kauan kuin pääsi. Ystävät sitten mammajoogasivat koko kesän kun minä kävelin kärttyisänä ympäriinsä koiran kanssa.

* Jos jollekulle nyt tulee mieleen sananlasku ketuista ja pihlajanmarjoista, kerrottakoon hänelle, että se sananlasku todellakin kertoo minusta.

Sukkatehdas

Girasolen jälkeen halusin tehdä jotain epähaastavaa, joten tein tyttärelle sukat. Päätin tehdä junasukat, koska niitä ja niiden jalassa pysymistä kehuttiin kilpaa joka paikassa niin, että näin jo unia siitä, miten noita ihmesukkia pitää irrottaa vauvan jaloista sorkkaraudan ja saksien avulla.

Hyvä on, en nähnyt.

Lanka oli Sublimen baby cashmere merino silk dk - vähän paksumpaa kuin ohje vaati, ja sukista tuli isommat, mutta menevätpähän sitten pidempään. Langassa on jumalaisen kaunis, hivenen oranssiin taittava punaisen sävy, jota te ette kuvasta näe, koska kuvaa ei otettu päivänvalossa, mutta sellaista se elämä on.

Koska lähipiiri tuo maailmaan lapsia kiihtyvällä tahdilla, paukutin toisetkin; eri langasta tosin, joten lopputulos on vauvansukkamaisempi. Luultavasti päädyn tekemään vielä vähintään yhdet. Erityisen kivaa pienten sukkien tekemisessä on muuten se, että ellei lanka lopu kesken, pääteltävää tulee minimaalisen vähän.

Mustavalkoista kuin Daltonin veljesten vaatetus

Jos mustavalkoisesta tykkää, niin tarjolla olisi päivähoitoaiheista tappelua.

Jätetään nyt hetkeksi huomiotta se, että jyrkkä kommentointi arasta aiheesta on paras tapa saada klikkejä saitille - minusta kiinnostavinta oli se, että kirjoittaja ilmeisesti kuvittelee päivähoidon olevan jotakin, jonne avuton lapsi eräänä aamuna viedään, ja josta joidenkin vuosien päästä, heti esikoulun jälkeen, hän vihdoin kotiutuu.

Aika jännä.

Uuden vuoden lupauksettomia

En yleensä tee uuden vuoden lupauksia, koska en suuremmin välitä vuoden vaihtumisesta ja kaiken muuttumisesta paremmaksi kahdentoista kellonlyönnin aikana, mutta on tiettyjä asioita*, joissa voisin luultavasti pyrkiä kasvamaan ihmisenä loppuelämäni vuosien ajan.

1. En ehdoin tahdoin lue blogeja tahi saitteja, joiden tiedän jo etukäteen ärsyttävän. Jos kuitenkin vahingossa luen, en kommentoi nenäkkäästi tai muutoinkaan. Tiedättehän sen nettikeskusteluihinkin pätevän huomion: "Jos väittelet idiootin kanssa, pidä huoli ettei hän tee samoin"? Pelkään tarjonneeni turhan monta kertaa muille netin kansalaisille tilaisuuden harjoitella tätä.
2. Vähennän lihan syöntiä entisestään. On varmaankin turha kuvitella, että ikinä siirtyisin täyteen kasvisravintoon (ikinä, poislukien lainsäädännölliset muutokset) mutta näen itseni kyllä osana sitä trendiä, jossa lihaa pidetään erityisherkkuna, ei jokapäiväisenä tuotteena. Tofua en luultavasti (monista hyvistä päätöksistä huolimatta) varmaankaan ikinä opi valmistamaan, mutta kikhernekuningattareksi on vielä mahdollisuuksia.
3. Yritän tulla vähemmän, en enemmän, mustavalkoiseksi ajatusmaailmaltani.

Siinä, katsotaan, miten käy. Sen voin luvata, että tuskin vuoden päästä näette selvitystä siitä, miten olen onnistunut - missään näistä ei ole mitään järkeä vain vuoden projektina.

* Hyvä, nämä tosiaan ovat niitä asioita, jotka itse näen. En halua edes ajatella, mitä kauheuksia piilee luonteeni siinä osassa, joka ei ole minulle selvä, mutta kaikille muille on.

Nuori neiti Castafiore

Eräs taloudessamme asuva nuorehko neiti-ihminen on löytänyt korkeat äänet ja päästelee niitä nyt silkasta kiljahtelun riemusta.

Nuoren neiti Castafioren isä pelkää tinnitusta, mutta neiti itse tuntuu pelkäävän vain sitä, ettei ehdi saada yhtäkään ikkunalasia rikki ennen kuin sosiaalistumisen tuottama paine estää yritykset.

Tietääkö joku, onko Asterixista* tuttu kikka laittaa persiljaa korviin kuinkakin tehokas kuulon suojain?

PS. Koira suhtautuu asiaan epäilyttävän lunkisti eikä lotkauta korvaansakaan. Epäilen, että se on jo laittanut persiljaa korviin - kai se muuten olisi vähintäänkin karannut.

* Katson yhä, että lukiossa hataralle pohjalle jäänyt historian tuntemus korvautuu erinomaisella Asterixin** tuntemuksella. Mieheni mielestä on jollain tapaa selityisvoimaista, että osaan pätkiä Asterix-albumeista ulkoa.
** Kyllä minäkin silti tiedän, että Bianca Castafiore ylä-äänineen on tuttu Lucky Lukesta.

Girasole

No niin, kaikki te, jotka epäilitte, te, jotka ette epäilleet ja tekin, joita asia ei todellakaan kiinnostanut: Girasole on päättelyä ja pingotusta vaille valmis.

On vielä hieman epäselvää, mihin minä (tai todellakaan kukaan) tarvitsee täysin pyöreää huivia, mutta valmis se on. Ja aika hieno, vaikka itse sanonkin.

Speksit:
Malli Brooklyn Tweed Girasole
Lanka BC Garn Jaipur Silk Fino

Synkkänä Vuodenvaihteessa -kerhon toimintaa

No, nyt se on ohi. Vihdoin. Päätä särkee kuin olisin jotenkin juhlinutkin - lapset, ottakaa se Burana ennen nukkumaan menoa. Ei se hedari kuitenkaan mene nukkumalla pois.

Synkeänä Vuodenvaihteessa -kerhon ylimmäinen valittaja jupisee:

Viime vuoden viimeisenä kirjana luin mainion Jonathan Franzenin teoksen Vapaus*, joka kuin ohimennen (eikä sitten kuitenkaan niin ohimennen) käsittelee vapautta tuhoavana voimana. Eilen tämä voima jotenkin kristalloitui ilotulitteissa, joiden paukuttelu nyt vaan pitää sallia, vaikka ilo niistä on aika lyhytkestoinen, käsikaupassa myytävät paukut enimmäkseen tylsiä, pamauksista kärsivien koirien lisäksi otaksun, etteivät kaikki puput, ketut, supikoirat, pulut, pöllöt ja myyrätkään ole ihan onskuna, roskaa jää joka puolelle ihan saatanasti koska omien jälkien siivoaminen on ikävän lisäksi myös osin mahdotonta (eihän sitä tiedä, minne se raketinjämä sattuu putoamaan), joku tolikka aina ampuu kaveriltaan silmät raketilla ja rahaa tulee käytettyä vielä typerämmin kuin minäkään öisin unissani pystyn mutta KUN SIIHEN ON OIKEUS.

* Tästä toki lisää myöhemmin Sivukirjaston puolella