Ehkä mainitsinkin

...viime vuonna hammaslääkäripelosta?

Tämä on ihan kauhean noloa ja äiti siellä häpeää silmät päästään, mutta toisin kuin kaikki muut typerät pelkoni, hammaslääkärikammo ei lienny iän mukana ollenkaan. Se vain pahenee. Kylven mieluummin hämähäkkialtaassa kuin avaan suutani hammaslääkärille.

Viime vuonna kohtaamani hammaslääkäri lähestyi minua kirjeitse: on taas hammastarkastuksen aika.

"EISAATANA SE TIETÄÄ MISSÄ MÄ ASUN", huusin ja sukelsin välittömästi lipaston alle. (Ja se, ystävät, olikin melkoinen temppu, sillä lipaston ja lattian väliin jää 6 cm.)

Päädyin silti tarkastettavaksi. Nimittäin (käsi ylös te, jotka tiedätte, kuka on Einomies Porkkakoski? Sillä äänensävyllä on luettava edeltävä "nimittäin") joitakin päiviä jatkuneen, kummallisen ienjomotuksen ohella alaleukaani alkoi särkeä, siitä ienkivun alta, ikään kuin. Varovasti kurkistin alahuulen alle hampaita pestessäni ja sain melkein paniikkikohtauksen. Yhden alaetuhampaani ienraja on vetäytynyt, tiedän sen, mutta yhtäkkiä vaiva näytti niin pahalta, että tiesin jonottavani tekohampaita ennen kuin tämä kvartaali olisi saatu paketoitua.

Sen jälkeen päättelin leukakivun tarkoittavan, että leukaluuni mätänee.

"Menet hammaslääkäriin", sanoi mies. "Eikä se leukaluu mihinkään mätäne. Mutta jos mätänee, mun työpaikalla tehdään uusia. Saan varmasti jotain henkilökunta-alennusta."

Soittelin päivystykseen ja pääsin syynättäväksi. Tilanne ei ollut kovin paha. Alaleukani ei ollut mädäntymässä. "Sun hampaat on ihan hyvässä kunnossa", lääkäri sanoi rauhoittavasti. (Missähän hänellä on yksityispraktiikka, miten sen saa selville?)

Lähdin pois päivystyksestä ja valuin bussin lattiaa pitkin kuin sulanut vaniljajäätelö. Siis kalpeana ja hyvin ryhdittömänä. Olin saanut ajan suuhygienistille ja mahdollisuuden esilääkityksen nauttimiseen. (Kuulostaa tosi hyvältä mutta vaatii saattajan kotimatkalle. Vapaaehtoisia?)

Hammaslääkäriä enemmän pelkään vain yhtä asiaa, eikä se ole, että taivas putoaisi niskaani. Se on se, että kuormitan terveydenhoitojärjestelmää turhaan. Kiitos tästäkin, säästöretoriikka.

Nyt esim. normaalitilassa häpeäisin hurjasti sitä, että menin hammaspäivystykseen, eikä leukani edes ollut mätänemässä, mutta käynnin jälkeen minulla ei ole enää sellaiseen resursseja. Käytin kaikki voimavarani pelkäämiseen.

En tiedä onko tässä mitään pointtia. Onko missään. Ei varmaankaan ole. Elämä on just tämmöstä, vähän päätöntä ja silti joutuu hammaslääkärille.

Palovamma-asioiden hoidosta

Lapsestani on kehkeytynyt innokas ruoanlaitossa auttelija. Minusta taas on kehkeytynyt näemmä turhan laiska varoittelija.

Niin, että äsken hän tietenkin poltti kätensä (molemmat, toisen pahemmin, toisen aika normaalilla tavalla) pannun reunaan.

Koska toinen meni pahemmin*, menimme Lastenklinikalle. Sitä ennen viilensimme kättä vedessä terveysneuvonnan ohjeiden mukaisesti.

Tässä tuli itselleni esiin sellainen lievästi kiintoisa seikka, jonka kirjaan tänne siltä varalta, että kaikki muutkaan eivät sitä tiedä: pitkä viileässä jäähdytys, kuten tunnettua, auttaa. Veden ei kuitenkaan tarvitse olla jäistä, vaan viileä tai jopa haalea jeesaa.

Käytännössä siis istutimme skidin tunniksi sohvalle kädet pesuvadissa, jossa oli viileää vettä. Lapsi pysyi paikallaan, kun hänelle televisiosta näytettiin hittishow:ta My Little Pony. (Pesuvati pysyi paikallaan, koska jompikumpi vanhemmista sitä koko ajan piteli.)

Kipua lääkittiin Buranalla ja suklaalla, suoraan suuhun annosteltuna, ja Lastenklinikkareissua varten ipanan kädet lärvittiin aloe vera -geelillä ja kiedottiin siteisiin.

Aloe verasta ei kiitellyt kukaan, mutta tunnin viilennys sai osakseen myönteistä hyminää.

Toivon, että teille ei käy näin, mutta jos käy, muistakaa: pesuvati, viileä vesi ja joku hittishow.


* Ei silti mitenkään tosi pahasti: toisen asteen palovamma mutta pienellä pinta-alalla.
 

Pelkopotilaiden hoidosta

Kävin viime vuoden lopuksi hammaslääkärillä.

Olen hankkinut aikuisiällä akuutin hammaslääkäripelon, johon johti kolme erityisen kipeää viisaudenhammaskokemusta (viimeinen viisuri pysyy paikallaan, synnytän mieluummin kuin osallistun sen repimisoperaatioon) - ja se tykyttävä syyllisyys, jonka kanssa hammaslääkäriltä aina lähtee. Sitä paitsi eräs entinen työtoverini esitti teorianaan, että jos hammaslääkärit eivät olleet sadisteja vielä koulutukseen astuessaan, koulussa heistä muovautuu sellaisia. (Sori vaan, tätä lukevat hammaslääkärit. Vaikka te varmaan nyt nauratte siellä makeasti.)

Niinpä olen vältellyt legotohtoreita tarmokkaasti.

Nyt sitten kuitenkin valkeni, että työnantajani harvinaisuutena tarjoama hammaslääkärietu on poistumassa piakkoin.

Valitsin siis hammaslääkäriketjun nettisivuilta tyypin, jonka erityisalueena olivat "pelkopotilaat" ja lähdin vavisten paikalle.

Syytä vapinaan olikin. Lääkäri käytti sanaa, jota kukaan ei halua hammaslääkäriltään kuulla - sana oli "järkyttävä". Hän ei viitannut leväperäiseen hammaslangankäyttööni, vaan öiseen harrastukseeni, narskutteluun, joka on vuosien kuluessa tehnyt tuhojaan hammaskalustossani. Tarvitsisin kuulemma purentakiskon, heti.

Inahdin jotain sen suuntaista kuin että miten tässä nyt sitten toimittais. Hyvin tiukat silmät tuijottivat minua suojalasien takaa - makasin tuolissa kuin kuka tahansa inkvisition vieras, kauhuissani ja voimattomana - ja napakka ääni ilmoitti: "Sä hankit sen kiskon. Ja sit sä käytät sitä. JOKA YÖ."

Olin ihan että roger, wilco, kettu kuittaa ja mitä näitä nyt on ja mistä mä sen kiskon saan.

(Sittemmin sain kiskon. Se on ollut tosi hyvä kyllä, narskuttelun sivutuotteena syntyvä tai sitä edistävä hartiajännitys on helpottanut. Tai ehkä syynä oli loma.)

Ymmärsin kuitenkin, että olin tähän asti ymmärtänyt pelkopotilaiden hoidon jotenkin väärin. Ajattelin, että pelokkaille ehkä annetaan rauhoittavaa lääkettä, heitä pidetään kädestä ja puhutellaan lempeästi. Siitähän ei ilmeisesti ole ollenkaan kyse: ideana on selvästi vain, että pelkopotilaiksi ilmoittautuneet on helppo SÄIKÄYTTÄÄ KUULIAISIKSI.

Olen sekä käyttänyt kiskoa (ihan joka yö) että langannut hampaitani kuin hullu, koska jumaliste mä pelkään, että se lääkäri tulee tekemään kotikäynnin ihan koska tahansa.