Confessions of a lazeaholic

Suuri kotityösarja saa huipennuksensa. Valittaen minun on kerrottava heti alkuun, että mitään kovin dramaattista ei ole luvassa: viikon keskiarvominuutit laskivat hieman, mutta pysyivät yli kahden tunnin.

Käytin kotitöihin viikossa keskimäärin 124 minuuttia eli kaksi tuntia ja neljä minuuttia.

Huomasin, että

• aikaa tuhertuu kotihommiin paljon enemmän kuin kuvittelin - mutta jos laskee pois päiväkotilogistiikan, sitä tuhertuu useimmiten juuri sen verran kuin alunperin kuvittelin
• joka toisena päivänä raadan kuin rotta voidakseni joka toisena päivinä ottaa iisimmin
• viikko oli tyypillinen siinä mielessä, että siihen kuului kaikenlaista epätyypillistä.

Viime viikolle sattui lapsen vientiviikko. Olin siis aamuvuorossa, ja aamut ovat aamu-unisen kolmevuotiaan kanssa vähän tahmaisia hommia. Voi olla, että luvut olisivat olleet sievemmät, jos olisin ollut hakuvuorossa. Tai sitten eivät.

Erityisbonuksen järkkäsi tällä kerralla koira, joka oksenteli luovasti mm. sänkyymme lauantain vastaisena yönä niin, että pääsimme vaihtamaan lakanat keskellä yötä. Lempihommaani. Enkä todellakaan halua tässä välissä kuulla mitään siitä, että koiran ei pitäisi antaa nukkua sängyssä. Ei miehenikään mielestä.

Haluan tarkentaa, että lapsi sai lauantainakin lounaan: ehdimme ravintolaan juuri sopivasti katsomaan kuinka ipanalle nousi kuume.

Vaikka arkirutiinit sinänsä hoituvat jo jossain määrin omalla painollaan, kotihommissa on koko ajan kaikkea sellaista pientä toimitettavaa, joka on vain hoidettava. (Biojäteroskis pitää pestä, kun se pussi on taas vuotanut; käsisaippuaputeli pitää täyttää; lattiakaivosuodatin pitää vaihtaa etc. ad infinitum.) Näissä tietenkin mummoni ohje "vie mennessäs, tuo tullessas" on kauhean fiksu - vaan kun suurin kotityöpelkoni liittyy itse asiassa juurikin siihen, että koulutan itseni toimittamaan kaikenlaisia asioita kunnes klo 23 viimein istahdan sohvalle vain huomatakseni, että on nukkumaanmenoaika.

Mummoni ja enenevässä määrin myös äitini toimivat nimittäin usein juuri noin. Äidinkin saa mökillä pois ruoanlaittopuuhista vain tiukalla taklauksella siinä vaiheessa, kun hän lounaan jälkeen yrittää luikertelusiirtymää keittiön siivouksesta suoraan illallisen valmisteluun. Sukurasitetta moiseen puuhailuun siis on.

Luulen, että joka toisen päivän ottaminen rennommin on siis alitajuinen puolustuskeinoni jokapäiväiseltä puunaamiselta. Tästedes se on oleva myös ylitajuinen puolustukseni.

PS. Aino huomautti viime postauksen kommenteissa tutkineensa vähän tilastoja ja olleensa löytämättä minkäänlaista vahvistusta Hesarin väitteelle suomalaisnaisten 137 minuutista (saati sitten ruotsalaisnaisten yhdeksästäkymmenestäviidestä.) Tältä postaussarjalta saattoi siis kadota viimeinenkin järjen hiven (jos kohta asian tarkastelu on ollut aika hauskaa), vaikka olisi kyllä kiva tietää, mihin hittoon tuo 137 minuuttia sitten perustuu.
PPS. Tänään järjestelin lapsen huonetta, vaikkei ollut pakko. Tuokaa lääkkeitä.

No mikä sitten on kotityötä

Moni (=yli yksi) eiliseen postaukseen kommentoineista kysyi, miten määrittelen kotityöt.

Hyvä kysymys. Ja asia, johon oli tarkoitus palata sitten, kun esittelen lopulliset viikkominuutit. Mutta tie Helvettiin on tunnetusti kivetty hyvillä aikomuksilla, ja niin tästäkin narinasta kuoriutui juuri kolmiosainen postaussarja.

Ensinnäkin haluan tarkentaa, etten tiedä, miten a) Hesari ja b) Tilastokeskus (tai kuka nyt kotitöiden määrää laskeekaan sekuntikello kädessä) kotityön määrittävät.

Sitten ajattelin, että jos ihmisiä pyydetään esim. itse ilmoittamaan, kuinka paljon he tekevät kotitöitä, he varmaan määrittelevät sen myös itse. Kaikki. Erikseen.

Niinpä määritelmäni kotitöille oli jotakuinkin seuraava:

Perheen ja kodin eteen tekemäni asiat, jotka on lainsäädännön tai yleisen viihtyvyyden nimissä pakko tehdä nyt tai myöhemmin, mutta joita en halua tehdä ihan vain tekemisen ilosta.

Mietin myös, pitäisikö tähän sisällyttää joku määritelmä minimitasosta, mutta oikeasti se pätee vain koiran lenkitykseen: vähimmillään ulkoiluhommista selviää kymmenessä minuutissa, joten jos haluan lenkittää rakkia tunnin, se ei ole kotityö vaan harraste.

Karkeasti siis:

Ruoanlaitto ja kaupassakäynti

• Lapselle pitää valmistaa ja tarjota apetta. Edellytän itseltäni, että pulakaikkoja ei syödä kuin korkeintaan kerran viikossa. Toisaalta pulakaikotkin pitää lykätä uuniin ja niiden lisukkeeksi pitää tehdä jotain ja aikaa se vie sekin.
• Viikonloppuisin on hyvä tarjota apetta koko perheelle.

Siivous

• Viikkosiivous kuuluu miehen minimistandardeihin.
• Jonkinlainen ylläpitojärjestely ylittää periaatteessa minimitason mutta ei kuitenkaan ole missään nimessä laskettavissa harrastustoiminnaksi.

Pyykkäys

• Kotityö, josta tavallaan pidän, mutta joka ei silti ole harrastustoimintaa.

Lapsen huoltotoimenpiteet

• Suurin osa lapsen kanssa tekemistäni jutuista ei kuulu kotitöihin, mutta esim. päiväkotilogistiikka ja hampaiden pesu kyllä kuuluvat. Lapsen huomioiminenhan ei esimerkiksi ole pakollista, mutta ihmisyyteen kuuluvaa kyllä. Lisäksi tyttären huomioiminen on minusta erityisen hauskaa ja antoisaa puuhaa.
• Jostain syystä lasken kuitenkin iltasadun kotitöihin, koska se pitää lukea vuoropäivinä vaikka ei just silloin Barbapapa huvittaiskaan.

Koira

• Ruokinta
• Ulkoilutus
• Pesu ja muut huoltotoimenpiteet

Laskeskelemani minuutit koostuivat siis enimmäkseen tällaisista hommista. Miehen minuutteja en, kuten sanottua, ole laskenut. Hän osallistuu hommiin omalla panoksellaan: on asioita, joita hän ei tee ja asioita, joita minä en tee, ja asioita, joita teemme yhdessä tai vuorotellen. Ylläolevalta listalta oikeastaan vain ruoanlaitto on asia, johon mies ei osallistu kuin kerran kvartaalissa.

Koko hommasta seuraa joku yhteenveto seurantajakson päätyttyä ja kunhan jaksan. (Olennainen tavoitteeni bloggaamisessa on, että siitä ei tule kotityö.)

Tuohon en kyllä rupea

Hesarissa oli männäviikolla joku tasa-arvomaaottelu Suomen ja Ruotsin välillä. Tästä toveri linkkasi Facebookiin olennaisen kohdan. Se käsitteli kotitöiden jakoa Suomessa ja Ruotsissa. Kuten arvata saattaa, suomalaisnaiset puunaavaat huomattavasti enemmän kuin ukkonsa: keskimäärin 137 minuuttia joka päivä.

Koska olen olennaisuuksiin tarttuja, olin ihan, että SATAKOLKYTSEITSEMÄN MINUUTTIA! SE ON KAKSI TUNTIA JA 17 MINUUTTIA JOKA PÄIVÄ! KUKA HULLU! Minä olen moderni nainen enkä kyllä lähde tuommoiseen.

Tästä seurasi välittömästi ihan parhauskuningataridea. Mahdollisesti jopa keisarinnaideatasoa. Selvitän viikon ajan, paljonko oikeasti käytän aikaa kotitöihin per päivä, ja sitten loppuviikosta keulin, koska olen moderni nainen enkä todellakaan tuherra kotitöiden parissa yli kahta tuntia päivässä.

No, neljän päivän keskiarvo näyttää ... arvaatteko miltä? Jep.

136,5 minuuttia.


(Nasevasta lopetuksesta huolimatta varoitan, että aion palata asiaan.)