Moni on kysynyt, miten koira on suhtautunut vauvaan. Tämähän oli aihe, jota esimerkiksi kesäkuussa itkin* yhden kokonaisen viikonlopun: mitä, jos koira suhtautuu huonosti vauvaan ja koirasta pitää luopua?
No, ihan hyvin on mennyt. Koira tajusi aika nopeasti, että nuo ruokaa pihtaavat kaksijalkaiset suhtautuvat tähän kääröön hieman eri tavalla kuin aiemmin tavattuihin. Hieman se hyppi vauvaa päin alkuun, mutta on jo käytännössä lopettanut sen, ja yrittää nyt lähinnä päästä nuuskimaan ja nuolemaan toisen päätä - hätätilassa myös jalat käyvät.
Kerran lattialle tosin tipahti hieman rintamaitoa, joka koira korjasi parempiin suihin ja istui sitten kaksi päivää lattialla jalkojeni juuressa kun imetin ja
tärisi. Viesti oli selvä: "Koska on minun vuoroni?"
 |
| Tässä koira on jo antanut periksi imetysvuoron suhteen ja väijyy tuttia tai rintakumia, kumman nyt ensin tassuihinsa saakaan. |
Huomatkaa muuten koiran siisti trimmi. Olen tyytyväinen. Enää puuttuvat emännän tweed-vaatteet** - kettuterrieri on nähdäkseni englantilaisen maalaisaristokraatin koiran perikuva ja luullakseni vähintä, mitä voin tehdä, on pukeutua itsekin asianmukaisesti.
* Kirjaimellisesti. Ulvoin. Niagara olisi punastunut kateudesta.
** Yritys on kova. Ostin jumalaista tweed-lankaa tehdäkseni siitä lapaset, ja kotona päätin, että teenkin siitä miehelleni lapaset. No, ainakin toinen meistä näyttää kohta ketkuterrierin arvolle sopivalta.