Koira ja vauva

Moni on kysynyt, miten koira on suhtautunut vauvaan. Tämähän oli aihe, jota esimerkiksi kesäkuussa itkin* yhden kokonaisen viikonlopun: mitä, jos koira suhtautuu huonosti vauvaan ja koirasta pitää luopua?

No, ihan hyvin on mennyt. Koira tajusi aika nopeasti, että nuo ruokaa pihtaavat kaksijalkaiset suhtautuvat tähän kääröön hieman eri tavalla kuin aiemmin tavattuihin. Hieman se hyppi vauvaa päin alkuun, mutta on jo käytännössä lopettanut sen, ja yrittää nyt lähinnä päästä nuuskimaan ja nuolemaan toisen päätä - hätätilassa myös jalat käyvät.

Kerran lattialle tosin tipahti hieman rintamaitoa, joka koira korjasi parempiin suihin ja istui sitten kaksi päivää lattialla jalkojeni juuressa kun imetin ja tärisi. Viesti oli selvä: "Koska on minun vuoroni?"

Tässä koira on jo antanut periksi imetysvuoron suhteen ja väijyy tuttia tai rintakumia, kumman nyt ensin tassuihinsa saakaan.

Huomatkaa muuten koiran siisti trimmi. Olen tyytyväinen. Enää puuttuvat emännän tweed-vaatteet** - kettuterrieri on nähdäkseni englantilaisen maalaisaristokraatin koiran perikuva ja luullakseni vähintä, mitä voin tehdä, on pukeutua itsekin asianmukaisesti.

* Kirjaimellisesti. Ulvoin. Niagara olisi punastunut kateudesta.
** Yritys on kova. Ostin jumalaista tweed-lankaa tehdäkseni siitä lapaset, ja kotona päätin, että teenkin siitä miehelleni lapaset. No, ainakin toinen meistä näyttää kohta ketkuterrierin arvolle sopivalta.

Asia selvisi

Muistanette ehkä, että kamppailin taannoin erään neuleohjeen kanssa? Asia selvisi, kiitos äidin, joka luki ohjetta rauhallisella äänellä:

"...neulo, kunnes oikealla puikolla on 7 silmukkaa..."

Hetkinen. Oikealla? Siis tällä toisella oikealla puikolla, eikä sittenkään tällä, jonka muu maailma ilmeisesti tuntee "vasempana puikkona"?

Kas ... Ohjeessa alkoi yhtäkkiä olla paljon enemmän järkeä.

Aamun painajainen

Olen kehittänyt täysin irrationaalisen inhon Angry Birds -oheissälää kohtaan; ymmärrän, että silkasta rahantekonäkökulmasta on varmaan fiksua repiä fyrkkaa kaksin käsin irti kaikesta, mistä saa, mutta suurin osa kuulemistani Rovion suunnitelmista vaikuttaa a) peittelemättömän ahneilta ja b) pelinkehityksellisesti kunnianhimottomilta, enkä tiedä, kumpi on kiusallisempaa.

Nukahdin tuossa tovi sitten hetkeksi Ylen Aamu-tv:n ääreen, ja ylläolevasta perspektiivistä käsin voinette ymmärtää kauhuni kun herätessäni töllössä oli Rovion Peter Vesterbacka kertomassa Angry Birds -keittokirjasta.

Itsepuolustukseksi nukahdin välittömästi uudestaan, enkä enää tiedä, oliko kyse vain pahasta unesta. (En myöskään tiedä, toivoako, että kyse oli vain pahasta unesta - se toki pelastaisi maailman tältä oheistuotteista epätoivoisimmalta, mutta mitä se kertoisikaan alitajunnastani?)

Itkupotkuraivo

...ei ehkä tarvitse miettiä, mistä tyttö on perinyt kärsimättömän luonteensa ja ... tuota, ärtyisyytensä jos asiat eivät mene ihan suunnitelmien mukaan.

Tytön äiti, allekirjoittanut, on nimittäin täällä turhautumiskiukun partaalla, koska Kim Hargreavesin typerä, typerä, typerä Smoulder-ohje on täyttä hepreaa, mitä tulee selkäpuolen niskan muotoiluun. Miten vaikeasti voidaan asia ilmaista?

Suolaa haavoille heittävät seuraavat lainaukset:

"Suitable for the novice knitter"
-ohje

 Ei ole. "Suitable for the novice knitter looking for a way to quit knitting" olisi kuvaavampi.

"...I am rather pleased with it and it was so easy to knit!"
-satunnainen Ravelryn käyttäjä, joka on onnistunut

Ei tässä mitään. Ei tämä ole kilpailu. Ei minun tarvitse tuntea oloani typeräksi, vaikken ymmärrä yhtä ohjetta ja joku muu ymmärtää. Voin lopettaa hampaiden kirskuttelun vaikka nyt.

Onneksi äitini on tulossa illalla käymään. Saa luvan auttaa. Tosin soitin hänelle jo vartti sitten, koska en usko, että hänellä voi työssään olla mitään tärkeämpää tekemistä kuin auttaa englanninkielisen neuleohjeen selvittelyssä. Puhelimitse.

Äiti lukee ajatuksia eikä vastannut.

Öisin ei nukuta

Tästä tulee varmaan neuvolassa sanomista, mutta meillä ei nukuta öisin, vaikka käskivät. Kolmen-neljän maissa aamuyöllä sängyssä ruokailu muuttuu niin tahmaiseksi ja takkuiseksi, että nousen suosiolla imettämään sohvalle.

Toistaiseksi olen jaksanut tätä rytmiä päiväunien avulla ihan hyvin - yllättävänkin hyvin, luulin etukäteen muuttuvani raunioksi - mutta poden toki jo nyt syyllisyyttä siitä, ettei lapsemme vuokseni tule koskaan oppimaan ihmismäistä päivärytmiä.

Voihan.

Olen nyt ollut yhden (1) päivän kotona ilman aikuisseuraa. Päivän pääaktiviteetit ovat olleet:

• Aamulenkki neidin ja koiran kanssa. Toista piti työntää, toista vetää. Tämä oli hyvä juttu, käkätin äänikirjalle ja tunsin itseni ihmiseksi. Mitä nyt imetystä varten alaskiskottu toppi palautui muotoonsa yllättävän huonosti ja esittelin luullakseni imetysliivejä puolelle itäistä kaupunginosaamme. Sori tyypit. En tajunnut.
• Imetys yhdistettynä telkkarin tuijotukseen. Luullakseni näytin tältä: 0_0. Tämä oli huono juttu - fiksumpaa olisi lukea, mutta nyt kesken oleva kirja ei vaan inspiroi.

Olen ihan vähän huolissani siitä, miten sekaisin olen esim. perjantaina. Nyt jo tekisi mieli kiipeillä hieman seinille kuin uudestisyntynyt Prince of Persia ainakin. Vaatia tänään töihin palannutta aviomiestä keskustelemaan jostain, sen sijaan, että pelaa ja toimii nukkuma-alustana tyttärelleen. Otaksun kuitenkin hänenkin mielenterveytensä olevan perheen kannalta olennaisen, joten pidän suuni kiinni ja neulon hetken.

Onhan sentään itse Elizabeth Zimmerman (en tiedä ollenkaan, kuka hän on, mutta varmasti merkittävä nainen) sanonut seuraavat viisaat sanat:

Properly practiced, knitting soothes the troubled spirit, and it doesn't hurt the untroubled spirit, either.

Syyskuu

Onpas haikea olo. Tuntuu vähän siltä, kuin kesä olisi mennyt osaltani hieman ohi odotellessa, hikoillessa ja hieman kiukutellessakin - olo alkoi olla aika tukala loppua kohden, eli jostain heinäkuun puolivälistä. Kiitos ja anteeksi tukiryhmälle, joka myös perheenä ja ystävinä tunnetaan.

Toisaalta rakastan alkusyksyä; syyskuu on hieno kuukausi, elokuun jälkeen yksi suosikkejani. Vaikka kuinka kaikki ennustavat, etten varmaan tule juuri kotoa poistumaan nyt kun vauva on pieni, olen kyllä toiveikkaasti suunnitellut hieman metsälenkkejä vaunu-koira -kombolla. Voi tietysti olla, että ne tulevat ylittämään suorituskykyni rajat, mutta tingin kyllä mieluummin jostain muusta - alkusyksyn luonto on huikaisevaa ja äidin mielenterveys lienee vauvankin hyvinvoinnin kannalta olennaisessa osassa. Tänä aamuna, kun käytin koiraa pissalla, ulkona oli ihana viileys ja jumalaisen kaunis usva. Aika huonosti nukutun yön jälkeen juuri mikään ei olisi voinut piristää niin. Okei, tukeva aamupala ja eteen kiikutettu kahvi auttoivat myös.

(Ja luvalla sanoen, mikä ihana asia on se, että lapsella on isä, jota ei lainkaan pelota jäädä yksin kotiin pienen nyytin kanssa: "Miks pelottais? Pahin mitä voi tapahtua on, että se alkaa huutamaan." Mitä tyttö oli toki alkanutkin, ja rauhoittunut sitten onnellisena isänsä rinnalle.)

Olen muuten tullut selanneeksi Sokoksen kuvaston tänä vuonna ennätystarkasti (en tajua miksi, yleisesti ottaen en voi sietää S-ryhmän kauppoja), ja löysin sieltä tuotteen joka on joko kuluvan kymmenvuotiskauden suurin turhake tai aivan käsittämätöntä neroutta, en osaa päättää:

Ta-DAAAA. Sipsiritiläsetti kotitekoisten sipsien valmistukseen. The mind boggles.