Onpas haikea olo. Tuntuu vähän siltä, kuin kesä olisi mennyt osaltani hieman ohi odotellessa, hikoillessa ja hieman kiukutellessakin - olo alkoi olla aika tukala loppua kohden, eli jostain heinäkuun puolivälistä. Kiitos ja anteeksi tukiryhmälle, joka myös perheenä ja ystävinä tunnetaan.
Toisaalta rakastan alkusyksyä; syyskuu on hieno kuukausi, elokuun jälkeen yksi suosikkejani. Vaikka kuinka kaikki ennustavat, etten varmaan tule juuri kotoa poistumaan nyt kun vauva on pieni, olen kyllä toiveikkaasti suunnitellut hieman metsälenkkejä vaunu-koira -kombolla. Voi tietysti olla, että ne tulevat ylittämään suorituskykyni rajat, mutta tingin kyllä mieluummin jostain muusta - alkusyksyn luonto on huikaisevaa ja äidin mielenterveys lienee vauvankin hyvinvoinnin kannalta olennaisessa osassa. Tänä aamuna, kun käytin koiraa pissalla, ulkona oli ihana viileys ja jumalaisen kaunis usva. Aika huonosti nukutun yön jälkeen juuri mikään ei olisi voinut piristää niin. Okei, tukeva aamupala ja eteen kiikutettu kahvi auttoivat myös.
(Ja luvalla sanoen, mikä ihana asia on se, että lapsella on isä, jota ei lainkaan pelota jäädä yksin kotiin pienen nyytin kanssa: "Miks pelottais? Pahin mitä voi tapahtua on, että se alkaa huutamaan." Mitä tyttö oli toki alkanutkin, ja rauhoittunut sitten onnellisena isänsä rinnalle.)
Olen muuten tullut selanneeksi Sokoksen kuvaston tänä vuonna ennätystarkasti (en tajua miksi, yleisesti ottaen en voi sietää S-ryhmän kauppoja), ja löysin sieltä tuotteen joka on joko kuluvan kymmenvuotiskauden suurin turhake tai aivan käsittämätöntä neroutta, en osaa päättää:
Ta-DAAAA. Sipsiritiläsetti kotitekoisten sipsien valmistukseen. The mind boggles.
Toisaalta rakastan alkusyksyä; syyskuu on hieno kuukausi, elokuun jälkeen yksi suosikkejani. Vaikka kuinka kaikki ennustavat, etten varmaan tule juuri kotoa poistumaan nyt kun vauva on pieni, olen kyllä toiveikkaasti suunnitellut hieman metsälenkkejä vaunu-koira -kombolla. Voi tietysti olla, että ne tulevat ylittämään suorituskykyni rajat, mutta tingin kyllä mieluummin jostain muusta - alkusyksyn luonto on huikaisevaa ja äidin mielenterveys lienee vauvankin hyvinvoinnin kannalta olennaisessa osassa. Tänä aamuna, kun käytin koiraa pissalla, ulkona oli ihana viileys ja jumalaisen kaunis usva. Aika huonosti nukutun yön jälkeen juuri mikään ei olisi voinut piristää niin. Okei, tukeva aamupala ja eteen kiikutettu kahvi auttoivat myös.
(Ja luvalla sanoen, mikä ihana asia on se, että lapsella on isä, jota ei lainkaan pelota jäädä yksin kotiin pienen nyytin kanssa: "Miks pelottais? Pahin mitä voi tapahtua on, että se alkaa huutamaan." Mitä tyttö oli toki alkanutkin, ja rauhoittunut sitten onnellisena isänsä rinnalle.)
Olen muuten tullut selanneeksi Sokoksen kuvaston tänä vuonna ennätystarkasti (en tajua miksi, yleisesti ottaen en voi sietää S-ryhmän kauppoja), ja löysin sieltä tuotteen joka on joko kuluvan kymmenvuotiskauden suurin turhake tai aivan käsittämätöntä neroutta, en osaa päättää:
Ta-DAAAA. Sipsiritiläsetti kotitekoisten sipsien valmistukseen. The mind boggles.
Meillä ei ole koiraa mutta kyllä lenkit nappulan kanssa hoitavat äidin mielenterveyttä. Joskus olen tosin joutunut ruokkimaan tenavaa kesken matkan, mutta onneksi toistaiseksi on sen verran lämpimät kelit, että rintavarustuksen voi hätätilassa vetäistä esiin matkan varrella. Tammikuussa tuo jo toivottavasti pärjää ilman tankkausta...
ReplyDeleteSamat sanat isäasiaan. Sipsiritiläsetin edessä olen sanaton.
:D meillä syötiin eilen lähes tauotta puoli vuorokautta, joten on pakko tunnustaa, että aamun lenkki piti suunnitella silleen, että jossain on hätätilassa penkki jolle voi istahtaa imettämään. onneksi ei sitten kuitenkaan tarvinnut.
ReplyDeletesamaa toivon tammikuun osalta - sekä teille että meille :)