Olin viikonloppuna ystäväni luona talvisessa (=vettä satoi) Lauttasaaressa. Paikalla oli myös ystäväni ystäviä, jotka siis tunnen välillisesti, ja joista kovasti pidän, vaikkemme muutoin juuri törmääkään. Saatoimme keskustella hieman lapsista, anteeksi paikalla olleet lapsettomat, ja eräs meistä heittäytyi kovin rohkeaksi ja esitti lastenhoidollisen mielipiteen. (Sehän on nykyään kovasti paheksuttua, etenkin päivähoidon ja imetyksen osalta, tulee helposti paha mieli.) Mielipide kuului seuraavasti: pienen lapsen on parasta olla kotona vanhemman kanssa.
Jäin sanattomaksi, mitä tapahtuu harvoin. Mutta nyt, huomio, en jäänyt sanattomaksi koska a) olisin täysin eri mieltä ja miettinyt hädissäni, miten sanoa asia kauniisti tai b) olisin mennyt niin shokkiin siitä, että joku uskaltaa esittää mielipiteen, joka voidaan tulkita omia (tulevia) valintojani arvostelevaksi.
Itse asiassa olin vähän niin kuin samoilla linjoilla. Uskon kyllä, että pienen lapsen olisi parasta olla kotona vanhemman kanssa. (Ainakin jos vanhemmalla on yhtään kodinhoidollisia tendenssejä ja/tai kyky olla kiipeilemättä seinille aikuisseuran puutteessa.) Tästä ei kuitenkaan seuraa - kuten julkisen ja nettikeskustelun perusteella niin helposti voisi kuvitella - se, että päiväkoti automaattisesti olisi
pahin vaihtoehto, valkoiseen orjakauppaan verrattavissa oleva julmuuden osoitus omalle lapselle. (Haluan muuten huomauttaa, että koska lauantaina paikalla oli vain fiksuja ja filmaattisia insinöörisnaisia, tällaista polarisaatiota ei päässyt keskustelussa tapahtumaan.)
Etenkin netissä vaikuttaa usein siltä, että jos mihin tahansa kysymykseen voidaan määritellä vaihtoehto, joka on Lapsen Kannalta Paras (A), niin tällöin mikä tahansa vaihtoehto (B) on helvetillinen. Näin:
Mutta eihän se niin voi olla. Ei ihme, jos keskustelu on tulehtunutta, jos jokaisen vanhemman on omat valintansa perustellakseen ehdottomasti uskottava, että oma tapa on ainoa oikea ja lapsen kannalta paras ja toisin valinneet ovat VÄÄRÄSSÄ.
Itse uskon, että päivähoito on ihan mainio vaihtoehto (ja tätä uskoa vielä vahvisti se viime viikon perhevalmennus), vaikkei se kaikilta osin paras olisikaan. Näin:
...ja siksipä meidän mukelo menee päiväkotiin noin vuoden* iässä tai kun paikka saadaan/muu ratkaisu löytyy, enkä todellakaan aio tuntea siitä syyllisyyttä. Nautin** töissäkäymisestä enkä usko, että jaksaisin järjissäni kotona leikki-ikäisen kanssa - ja järjissään olevat vanhemmat lienevät lapsellekin ihan hyvä juttu.
* Tästä olin alunperin ajatellut vielä tarvittaessa hieman joustaa, mutta sitten kävi ilmi, että päiväkotipaikka on ihan ehdottomasti helpointa saada syksyllä, joten joustohalukkuuteni hieman ... kärsi. Laitan mieluummin vuoden ikäisen mukelon lähellä olevaan päiväkotiin kuin puolitoistavuotiaan jonnekin Roihuvuoreen.
** Toisaalta, jos en nauttisi - jos, esimerkiksi, olisin yhä edellisessä työpaikassani - saattaisin kokea hyvinkin inspiroivaksi Duploilla leikkimisen. Eihän sitä koskaan tiedä. Sen tiedän, että itselleen kannattaa olla rehellinen.
