Hyvä on, sellaisia on ehkä useampia, mutta listan ehdottomassa kärjessä on Tarja Merivirran Talvi, taivas, tähdet.
Jos ette ole kuulleetkaan tästä joulunaikojen turhan vähälle huomiolle jääneestä klassikosta, teillä kävi kuitenkin tuuri, sillä a) nyt kuulette ja b) olen jo monta joulukuuta kuunnellut sitä tarpeeksi pelastaakseni teidänkin joulunne. Voitte ohimennen mainita kiitoksenne joulupukille.
Levy on briljantti, Tarjan ääni on ihana, ja biisivalikoima mahtava. Kaikki eivät viittaa jouluun suoraan, mutta kaikista tulee hyvä, rauhallinen ja talvinen fiilis. Erityinen hatunnosto sille, että levyltä löytyvät raikkaat käännökset Have Yourself a Merry Little Christmas ja The Christmas Song -biiseistä puhaltavat eloa näihin puhkikulutettuihin sokeripulliin - kumpikin biiseistä kuulostaa suoraan sanottuna paremmalta Tarjan laulamana kuin ikinä tätä ennen. Levyllä on vaikka mitä muutakin ihanaa, mutta suosittelen tutkimaan ihan itse.
Levyn ilkikurisena lopetuksena on myös jenkkibiisejä. Hieman tunnelmaa rikkovat - mutta niin sopivasti rikkovat - Dolly Parton -biisit Aikaa ystävälle (I'll Be Home with Bells on) ja Tunnelmaa jouluun (A Christmas without You) piristävät tanssimaan kuusen ympärillä jo ennen kuin glögiä on terästetty. Ööö. En puhu kokemuksesta. Meillä on kuusi ollut aina nurkassa. Ihan oikeasti.
...okei. I'll get me coat.

Voitko muistuttaa lähempänä joulua, että hankin tämän levyn?
ReplyDeleteMitä mitä. Olen unohtanut vastailla kommentteihin! Voin yrittää :) Muistuta mua!
ReplyDelete