Smoulder

Nyt se raivoa ja kiukkua itäisessä Helsingissä aiheuttanut Smoulder on kuulkaas valmis. Olen tyytyväinen. Neule on nätin harmaa ja sointuu kivasti pirteän mustan garderobini kanssa. Sikstoisekseen nykymohair (ollen Dropsin Kid-Silkiä eikä Rowanin tuplasti kalliimpaa mohairia, jota ohje vaati*) on vallan mukavaa päällä, ei kutita tai ahdista, eikä ole liian kuumaakaan. Niin se kehitys kehittyy!

Tavoilleni uskollisena käytin enemmän aikaa neuleen viimeistelyyn kuin neulomiseen. ...Okei, liioittelin, kuten aina.

* Itse asiassa olisin varmaan ottanut ja maksanut siitä tuplasti kalliimmasta, jos siitä olisi ollut tarjolla tummanharmaata. Jälkikäteen ei harmita, että olin pakotettu säästämään.

Pakastemaissin paras loppusijoituspaikka

...on epävalokuvauksellinen keitto. Tämä on alunperin käsittääkseni Martha Stewartin soppaohje, paksu keitto, jolle englanninkielinen termi on ihana chowder. Ihastuin tähän kun äiti toi lastin erilaisia pakastekeittoja äitiysloman sitä ... äitinä olemisen vaihetta aloittelevalle tyttärelleen, ja sanottakoon, että iloa niistä keitoista olikin kun mies meni nauttimaan työpaikkalounaista.

Parsakaali-pekonikeitto summittaisilla ainesmäärillä

• Iso parsakaali (itselläni oli noin 750 g)
• Iso jauhoinen peruna (tai pari, koska itse ostan kaikkea aina kaksi)
• Sipuli
• 200 g pakastemaissia (jyviä, ei tähkiä)
• 4 siivua pekonia (tai koko pekonipaketti, kuten minulla, tietenkin)
• 2 dl kermaa, tai vähän enemmän maitoa
• Litran verran kana- tai kasvislientä
• ~0,5 dl jauhoja
• Kuivattua timjamia, suolaa ja mustapippuria

Alkuvalmistelut: kuori sipuli ja peruna(t), silppua kaikki silppuamista kaipaava.

Paista sitten pekoni isossa kattilassa. Kun pekoni on rapsakkaa, siirrä se sivuun ja kuullota sipuli pekonin rasvassa. Lisää sitten jauhot ja paista koko ajan sekoittaen noin 30 sekuntia. Lisää valitsemasi liemi ja peruna ja kiehauta. Vähennä sitten lämpöä. Kun peruna on pehmennyt, lisää parsakaali, maissi, timjami ja maitotuote. Keitä 8-10 minuuttia, tai pidempäänkin kuten minä taisin (mutta älä polta pohjaan kuten minä vähän taisin), mausta ja tarjoile pekonisilpun kanssa.

Koska tarjoilin ruoan itselleni, ja sitä oli syytäkin jäädä seuraaviin aterioihin, on pekonisilppu nyt siis keiton seassa. Maailmantuskaa kärsiville mainittakoon, että Stockan Herkusta saa luomupekonia - sieltä minäkin hain omani, ja tiedosta kiitän Kulinaarimurulan Jaanaa.

Kahvia, rakas Watson

Lempimukini on veljeltä peritty New York Rangers -muki, josta juon kaikkea (mutta vain yhtä asiaa tiskausten välillä. En myöskään saa kerrostaa kofeiinia mukin reunoille tiskaamalla sen vain kahdesti vuodessa, kuten nähdäkseni olisi asiallista, sillä suojelutoimista huolimatta muki päätyy tiskikoneeseen vähintään kerran viikossa.)

On muitakin hyviä mukeja, kuten "I am not a paper cup" -muki, josta juon näin kotioloissa (pika)kahvini*. Tähän mukiin mahtuu eniten kahvia, ja koska haluan sumppini kuumana, mustana ja laihana**, kofeiinimäärien ylläpitämiseksi sen tulee olla myös runsasta. En yleensä käytä sisätiloissa silikonikantta (enkä käyttäisi ulkonakaan, en ole oikein ikinä oppinut käyttämään niitä kansia polttamatta suutani).

Tänään piti kuitenkin kaivaa kaapista vähemmän kahvia vetävä Rangers-kuppi, sillä Not a paper cup oli kadoksissa. Pienen etsinnän jälkeen selvisi, että eilisten ristiäisten tuoksinnassa...

...joku laittoi siihen kukkia. Minun kahvimukiini.

* Tiedetään, olen mieleltäni sairas ja epäilyttävä henkilö. Pidän pikakahvista.
** Kyllä vain, shampanjani haluan kylmänä, kuivana ja ilmaisena, arvasitte oikein.

Lokakuun ensimmäinen

Olen tällä hetkellä varsin pettynyt Etelä-Suomen läänin pääkaupungin säähän, mutta viikonloppu oli jumalainen. Kuten lokakuun ensimmäinen viikonloppu yleensä on.

Olen pitänyt lokakuun ensimmäisen viikonlopun sääolosuhteista katkeraa tilastoa jo vuosia. Olen nimittäin käyttänyt sen arviolta kahdeksana vuonna elämästäni lukien matematiikan ensimmäiseen välikokeeseen opinahjossani, joka ennen tunnettiin nimellä Teknillinen korkeakoulu. Näinä viikonloppuina on taivas ollut sininen ja satsumat yhtä keltaisia kuin koivujen lehdet, ja minä olen istunut sisällä opiskelemassa matriiseja. (Joinakin vuosina olen istunut sisällä lukemassa lohikäärmekirjoja ja tuntemassa syyllisyyttä siitä, etten opiskele matriiseja.) No, kertaus on opintojen äiti: kiitos vaihtuvien kurssisisältöjen olen suorittanut kaikki opintojeni pakolliset matikan kurssit matriisien voimalla. Oppimatta juuri muuta. En ole tästä erityisen ylpeä, mutta etäinen häpeän parahdus hukkuu tyystin puhtaan, syksyisen ilon alle.

Tänä vuonna oltiin mökillä. Syksyisen päivän kauneuden voitti vain öinen tähtitaivas; harvoin on niin pimeää, että Linnunrata erottuu, mutta nyt, kaukana kaupungin valoista, se näkyi. Seisoin ulkona pää kenossa ja sydän täynnä onnea. Olisin jäänyt ulos koko yöksi ellei ... no niin, eipäs liioitella. Tuskin olisin jäänyt missään olosuhteissa.

Ps. Rakkaat te, jotka tänään menette matematiikan välikokeeseen. Tsemppiä, haha. Viikonloppu oli ihana.
Ja jos matematiikan välikokeita - tai, toden totta, matematiikan kursseja - ei enää pidetä, voitte luottaa siihen, että valituskirjelmäni löytää Aalto-yliopiston johdon tuota pikaa. Ei ole mitään syytä sille, ettei teidän tulisi kärsiä kuten minä olen kärsinyt.

Koira ja vauva II

Koira, tuo vauvaperheen väsymätön työmyyrä. Täysin pyyteettömästi ja oma-aloitteisesti tämä pieni otus siivoaa lattialta tyttären puklaaman maidon.

Hieman vähemmällä innolla suhtaudun seuraaviin auttamisyrityksiin:

• Tuttivieroituksen aloittaminen 2 vkon iässä tutteja varastamalla. 
• Lapsen suojelu murtovarkailta, kolkkaajilta ja muilta epatoilta haukkumalla. Epäilemättä vaarallinen ja viekas postinkantajatar onkin saatu jo peloteltua henkihieveriin. (Naisparka suuresti masentui kuullessaan, että paketit voi tästedes luovuttaa suoraan sisälle, sillä hän - toden totta - pelkää ärjyämme.)

Luomusynnytys

Luin Leo Straniuksen Ekoisi-blogia, jossa synnytys ei ollut ihan luomua. No, ei ollut meilläkään. Ei haittaa.

Eniten hämmästytti se, että kommenteissa niin moni tuntuu kokevan synnytyksen lääketieteellisen intervention asiana, joka on pettymys, mutta jonka kanssa voi kuitenkin elää, jos nyt muistaa olla itselleen armollinen.

Totta helvetissä asian kanssa voi elää. Jos siis sattui jäämään henkiin. Tässä äitiyskuolleisuuden lintukodossa aika monelta näemmä tuppaa unohtumaan sellainen juttu, ettei synnytys ole mitenkään erityisen turvallista, vaikka kuinka olisi luomua. Siihen voi kuolla.

Itse en jaksa spekuloida sillä, olisinko saanut tytön hengissä maailmaan ilman lääketieteen apua, sillä olen melko varma, että ilman modernia lääketiedettä olisin ollut vainaa tai hedelmätön keskenmenojen vuoksi, eikä synnytykseen asti oltaisi ikinä edes päästy.

Hurraa lääketieteellinen interventio!

Mikä nyt helpointa on

Jäin miettimään perhepeti- ja imetysasioita. (Otaksun perhepedillä tarkoitettavan konseptia, jossa vauva nukkuu vanhempiensa kanssa samassa sängyssä.)

Meillä tyttö siis sekä on täysimetyksessä (tämän voi halutessaan tulkita kahdella tavalla: 1. ei saa muuta ruokaa tai 2. ei tee juuri muuta kuin syö, molemmat ovat yhtä totta) että nukkuu perhepedissä. Tällä saa ymmärtääkseni paljon hippiäitipisteitä, mutta perimmäinen syy on seuraava:

Olen laiska ja mukavuudenhaluinen.
(Lisäksi tykkään ihan aidosti siitä, kun sirkuttava ja potkiskeleva vauva nukkuu vieressä.)

Perhepeti ja imetys takaavat ainakin omat yöuneni. Epäilen nimittäin, että tyttö on hoitanut syömisensä muutamana yönä aivan oma-aloitteisesti, mitä suuresti arvostan. Tuskin olisi hoitanut pinnasängystä käsin tahi pulloruokinnassa ollessaan.