Joka ilta, kun lamppu ... ei sammu

Päiväkotiryhmämme hoitajilla on hiha täynnä erilaisia ässiä, joilla lapsen nukutus onnistuu käden käänteessä. Mikään niistä ei vain valitettavasti ole koskaan toiminut meillä.

Tässä tulee ihan mieleen ammatillinen lempihuutoni: konteksti! Konteksti on kaikki kaikessa. Päiväkodin henkilökunnan nukutuskikat toimivat, koska he ovat lapsen hoitajia ja ollaan päiväkodissa. Kotona on ihan turha silitellä tai pidellä paikallaan pieniä jalkoja siinä toivossa että muksu siitä innostuisi nukahtamaan. Hän innostuu vain potkimaan ja käkättämään, ja sitten hetken päästä ollaan kuitenkin tilassa, jossa huudetaan kahdella suulla, pyydetään anteeksi, halataan, sovitaan, ja sitten taas vähän potkitaan ja käkätetään.

Niin.

No joitakin aikoja sitten, kun lapsi edelleen säännönmukaisesti jäi sänkyynsä karjumaan, mikä tuntui hirveältä, keksin ottaa käyttöön miehen päiväuninukutuskonstin ja tarjosin lapselle kirjaa katseltavaksi ennen nukahtamista. Hän hyväksyi kirjan iloisena, jäi sänkyyn tyytyväisenä ja nukahti omia aikojaan vartissa.*

“Äitinsä tytär”, sanoin liikutuksen kyynel silmäkulmassani, ja ajattelin, miten minustakin on mukava lukea ennen nukkumaanmenoa.
“Niin on!” sanoi mies. Hän ajatteli, miten minäkin nukahdan kirja naamani päällä. Vaikka se on kyllä vain sellainen juttu, väärinkäsitystä kaikki tyyni, älkää uskoko.

Tällä menolla on nyt iltanukutukset hoidettu monta viikkoa. Kaikki ovat tyytyväisiä. Ellei erehdytä nukkumaan päiväunia.

On siis myös niin, että vaikka päiväkodissa lapsi vetäisee hieman sikeitä suotavaan kellonaikaan niin, ettei se kummemmin hänen iltauniinsa vaikuta, kotona olemme luopuneet moisesta tavasta, sillä:

1. Lapsi saattaa viikonloppuna herätä vasta yhdeksältä, emmekä ole vielä keksineet, miten hänet saisi nukkumaan ennen kello viittä iltapäivällä (jolloin on tietenkin jo aivan liian myöhäistä).
2. Jos lapsen päiväuninukutukseen** käytetty aika on pidempi kuin päiväuniin käytetty aika, koko homma on minusta turhaa.
3. Mikäli kotipäivänä erehdytään nukkumaan päiväunet, iltauni saapuu lapsen luokse rauhaisasti … klo 23. Ja se nyt vaan ei mitenkään sovi. Etenkään sunnuntaisin, sillä maanantaina on herätys klo 7:15. Mutta ei kyllä oikeastaan lauantaisinkaan, sillä haluaisin katsoa UMK:ni ilman taustahuutoa.

Aluksi olin tietenkin ihan että YHYY, ei päiväunia, missä välissä mä nyt tuijotan rauhassa kattoon luen ahkerasti pääsykokeisiin, mutta sitten tajusin, että on tässä jotain hyvääkin koko hommassa. Päivässä on ihan eri tavalla liikkumavaraa, kun ei tarvitse aikatauluttaa kolmen tunnin kotonaoloa siihen keskivaiheille. Että jos haluttais, voitais antaa lapselle lounaaksi vaikka nakki ja mennä koko sakki iltapäiväpitsalle.

(Eikä nyt pidä huolestua siitä, ettei lapsi saa tarvitsemiaan vitamiineja. Toki antaisimme nakin päälle ketsuppia.)

* Meillä ei siis varsinaisesti oikeasti nukuteta. Se ei vain jotenkin tunnu luontevalta perheyksikössämme. Mutta jos nukutettaisiin, kokeilisin Lydaksen kikkaa, joka vaikuttaa briljantilta.
** Tässä tammikuussa erehdyimme kokeilemaan tällaista päiväuninukutuskonseptia, joka oikeastaan tarkoitti sitä, että toinen vanhemmista yritti torkkua lapsen riekkuessa vieressä. Näistä jäi käteen lähinnä tieto siitä, että lapsi on hyvin kohtelias. Hän kysyy oikein kauniisti "Saisinko mennä pois?"

Nainen hermoromahduksen partaalla

Kun takana on sellainen päivä, että ensin ei saa unta ja sitten nukkuu tunnin verran pommiin, ja sitten töissä haluaisi itkeä kaikkien kaulassa hartiasärkyjään (tiedättehän, jokainen lihassolu tuntuu pieneltä sahalta, joka raastaa tovereitaan) ja sitten jatkaa sitä rataa kotiin asti kunnes kauppareissun jälkeen kruunaa vielä päivänsä sillä, että havaitsee apteekissa takaisin takkiin kiinnittämänsä heijastimen kiinnittyneen myös paitaan, mikä havainto hoidetaan kiskomalla takki yltä ja paita samalla rikki, voi löytää itsensä tilanteesta, jossa kuorii perunoita keittoa varten ja itkee tiskialtaaseen.

Melkoisen marttyyrimutsia!

Mutta sitten voi käydä niinkin, että keiton poristessa liedellä lapsi vaatii, että "mennään parvekkeelle syömään", ja sitten sitä istuu puoli tuntia työpöydän alla kera lapsen, joka lääkärilaukkunsa* lääkepurkista kaivaa mitä lie troppia, jotain näkymätöntä joka tapauksessa, ja syöttää sitä äidilleen. Ja siinä käy hiljalleen ilmi, että se oli stressinpoistolääkettä se.

Tämännäköinen purkki. Jos apteekista etsitte.

Niin että kyllä oli lapsen synnyttäminen paras ideani ikinä, vaikka sille nyt pitääkin tehdä keittoa.

* Ollen lelu, toim. huom.

UMK liveblog osa 3

JES. Lisää uuämkoota. Ei voi olla huono ilta, kun juontaja on puettu goottimerenneidoksi. Pysykää kanavalla, jos tiedätte, mikä teille ei ole hyväksi.

1 VAIN kuusi pääsee jatkoon! Tällä varmistetaan megarundi ensi viikoksikin. En voi uskoa, että lupasin ottaa koiran iltalenkkivuoron sitten joskus 23:50.

2 Ensinnä Madcraft. Näillä on weppisivutkin kaatuneet, koska meitä kaappidiggareita on useampia. Tai sitten kyseessä oli palvelunestohyökkäys. Kohta ne ehkä soittaa muutakin kuin suutaan (joskus tulee mieleen, että mahtaa liveyleisöllä olla tylsää kun joka biisin välissä vartin tauko.)

3 Jotenkin tämä Madcraft on vähän pehmoista. Sympaattista, mutta kyllä saisivat laittaa enemmän punkkia punkkiinsa. SILTI, mä oon tänään pehmoisella tuulella ja pidän näistä jollain kierolla tavalla, ehkä vähän kaapin puolelta vielä, mutta kaapin ovi auki. Sitten kun laittavat vähän lisää vääntöä, tulen kaapista pois.

4 Hugga ja Mama. Onko Mama ottanut onkeensa ja laittanut sukkapuikot päähänsä? Kohta se nähdään!

5 Pidän näistä enemmän kuin viimeksi. En kyllä tarkalleen muista, kuinka paljon viimeksi pidin, mutta pidin kuitenkin. Näitä voisin kuunnella vaikka levyllisen. Ja mennä sitten kuuntelemaan vielä johonkin klubille, mutta kuitenkin sellaiselle, että on tuoli, millä istua, en millään jaksa seistä koko keikkaa.

6 Hra Punainen puku nyt. Aion kutimoida. Hereillä pitää pysyä.

7 Anteeksi, arvon semifinalisti. En koe olevani kykenevä arvioimaan biisiäsi, sillä se ei yhtään millään tasolla ole musiikkia, josta saisin jonkinlaisen otteen. Varmaan kiva, jos tykkää. (No nyt kilpailija sanoi, että on kovasti pyrkinyt siihen, ettei esitys olisi liian laskelmoiva. Tuntuu oksymoronilta.)

8 Nyt tiedän miksi diggaan tästä Jasmin Michaelasta. Hän muistuttaa joistakin kuvakulmista kevyesti tummahiuksista Buffy Summersia. Jos et tiedä, kuka on Buffy Summers, häpeä.

9 Viime kerran catsuit oli parempi kuin tämänviikkoinen punainen pitsimekko. Eimulmuuta. Tai ehkä sen verran, että tavallaan olis hauskaa, jos Viisuihin lähtis suomenkielinen lattari. Se olisi jotenkin järjettömän soveliasta.

10 Dennis Fagerström on lähtenyt Mikkolan linjoille ja ilmoittaa tuovansa enemmän aitoutta lavalle. Sitä varmaan kaupataan jossain Hakaniemen kauppahallin puodissa. Tai sitten se tarkoittaa näissä ympyröissä, että otetaan takki pois. Senkin tekivät sekä Mikkola että Fagerström. Jälkimmäinen kirvoitti miehessä kysymyksen siitä, miksi kukaan laittaisi henkselit noin. Minä ajattelen, että se on joku frakkihomma.

11 Itse biisiin pätee sama kuin Mikkolan viisuun. Ei mulle.

12 Miau kävelee trendikkäästi Suvilahdessa haastattelupätkässään. Vähän olisivat voineet rikkoa odotuksia ja hengata vaikka jossain koirapuistossa.

13 Matkiapina minä olin iloinen siitä, että Aija Puurtinenkin sanoi pitävänsä Miausta. Minäkin! Minäkin! Rehellisyyden nimissä on kyllä pakko sanoa, että epäilen, ettei tämä oikeesti voi olla kovin modernia, uugeeta tai erilaista, koska minä ymmärrän sen, mutta. Näissä on pirun paljon enemmän punkkia kuin vaikka siinä Madcraftissa.

14 Sitten Mikko Pohjola, joka tässä haastattelussa näyttää kovin kalpealta. Saakohan hän tarpeeksi rautaa?

15 En kuullut biisiä, oli äitihommia. Lapsella on nukahtamisvaikeuksia, hän on huolissaan möröstä. Lupasin, että äiti puree kaikkia paikalle yrittäviä mörköjä hännästä. Mutta Mikko Pohjolan biisin missasin. Miehen mukaan se oli samanlainen kuin ennenkin.

16 Pitää käydä jääkaapilla.

17 Takaisin. Ja EI HERRA JUMALA MITÄ TOLLA ON PÄÄLLÄ! Riemastuttavaa. Clarissa luuli tulleensa seksimessuille, mutta joutuikin vahingossa UMK:n lavalle. Vanilla Ice tuossa takana ei paranna biisin tasoa. Itse biisi on sitten sellaista "ai, naapurissa on bileet" -jumputusta. Siitä kuulee juuri tarpeeksi toivoakseen, ettei ikinä tarvitsisi kuulla enempää.

18 Kilpailukappaleet on nyt kuultu, mutta yllärikilpailija Wirtasella ei ole näissä kisoissa mitään jakoa. Tsori.

19 Finaalissa:

Mikko Pohjola (hyväksyttävää)
Miau (JES!)
Madcraft (hyväksyttävää sekin)
Hukka ja mama (JES!)
Lauri Mikkola (jaha)
Clarissa feat Vanilla Ice (no voi nyt saatana jne.)

20 Tässä tulee käymään sillä tavalla, että parhaan biisin teki Softengine, mutta skaboihin lähtee Hanna Sky. Minä puolestani uskottelen itselleni, että kiinnostuksella seuraan Softenginen, Miaun ja Hukan ja Maman uraa. Ensi vuonna huomaan, etten seurannut.

Ensi viikkoon!

Liikkumisesta, liikuttumisesta

Liikkumisen sijaan harrastan nykyään vain liikuttumista.

(Liikkumispäivityksenkin haluan antaa, vaikka se menee narinakategoriaan. Kävin viikko sitten lenkillä, jalka kipeytyi, mieli synkkeni.)

Liikuttumista voi onneksi harrastaa kipeän jalankin kanssa. Onneksi ja onneksi. Alan kyllästyä olemaan tällainen nyyhky. Töissä pitää olla varovainen sen suhteen, minkä uutisartikkelin avaa (niin niin, mutta kyllä niitä voi availla, se on benchmarkkaamista näissä minun hommissani, hyvä syy on) ettei sitten tarvitse seuraavalle kysyjälle antaa vastauksia kyynelsilmin.

Kuvan tulppaanit eivät liity tapaukseen.

Radiotakin meillä avokonttorissa soitetaan. Liikuttavat kappaleet saavat sermini suojissa niiskutusääniä aikaan. Ajattelin toiveikkaasti, että ehkä kaikki luulevat niiden kuuluvan biiseihin. Tuskin luulevat. Onneksi Radio Novan (@%!#) biisilistaa voi paeta omien soittolistojen maailmaan, mutta sitten tietenkin itse valitut liikuttavat biisit aiheuttavat niiskutusta eikä kukaan sermin toisella puolella ymmärrä alkuunkaan, miksi.

Kotona ei olisi onneksi muuten niin väliä, paitsi että välillä mietin sitäkin, pitääkö lapsi vähän outona, kun äiti säännöllisesti alkaa itkeä Pikku Kakkosen mainion Musarullaa-ohjelman tosi haikealle loppubiisille "Jos sun lysti on".

En tiedä, mistä tämä tällainen. On jatkunut jo pidempään. Ennen joulua ajattelin, että josko olen ylläripaksuna, mutta en ollut, minkä tässä nyt mainitsen, ettei kukaan vain kuvittelisi. Ehkä syy on siinä, että jos ei liiku, liikuttuu. Tai ehkä liikutus johtuukin siitä, että olen siirtynyt nukkumaan joka toinen yö vain, joka toisena heräilen tiiviisti säpsähdellen.

Kaikki tämä on johtanut siihen, että tämä tammikuu, jolle olin jo melkein antanut anteeksi sen, että se on tammikuu, tympäisee minua kuitenkin. Samalla toivon, ettei aika yhtään kuluisi, koska jokainen mennyt päivä tarkoittaa, että olemme lähempänä HCR:ia, johon en voi treenata, ja toisaalta sitä, että lapsi kasvaa, mikä on kauhean haikeaa ja tunnelatautunutta ja anteeksi pitää käydä tuolla nyt vähän itkemässä.

UMK liveblog osa 2

Jotenkin tämä elämä tuntuu nyt raskaalta hetkellisesti, mutta josko tämä piristäisi. Minua. Teitä tuskin.

1 Kysyin "Onks TOI Redrama". Mies otti sormuksen pois.

2 Eka bändi on Makea. Ja nyt kun näen tämän laulajan, muistan, että ei ollut mun biisi. Mutta katsotaan esitys.

3 Biisi tuntuu jotenkin vanhanaikaiselta. Vähän kuin nostalgia. Ja laulajan hame. Minulla on ihan erityinen suhde tuontyyppisiin kolttuihin. Kielteinen, erityinen suhde.

En äänestä näitä. En kyllä äänestä ketään muutakaan, mutta näitä en äänestä eri tavalla.

4 Tuomareista sen verran, että kumpi on pahempi, Saarisen camopaita vai Redraman nahkainen? Minä en tiedä! Wirtaselle sen sijaan plussaa kirjoneuleesta. Aija Puurtinen <3 (Piti vain sanoa.)

5 Nyt kuulemma rintakarvoja.

6 Hautajaismeininkiä välttämään lähtenyt Lauri Mikkola lainasi joulupukin rippipukua ja onnistui tavoitteessaan. Ainakin visuaalisesti.

En vielä tiedä, mitä tykkään tällaisesta mies ja rintakarvat -laulannasta. Ehkä lainaan nuoruuteni lempikirjailijaa ja sanon, että "enimmäkseen harmiton".

7 Clarissa feat. Josh Standing saa mun sympatiat tuolla tanssihöpinällä. Valitettavasti laulajan mekko nollaa tilanteen saman tien.

Mutta. Koko biisi kuulostaa vähän hidastetulta - kuin muinaiset C-kasetit kun patterit olivat lopussa. Ei tää nyt ehkä muutenkaan lämmittäisi, tulee ikävästi mieleen ne ysärinostalgiaa tihkuvat radio-ohjelmat, joita tulee YleX:ltä KOKO AJAN. Ai niin, ja Euroviisut, tosiaan.

8 Oliko viime vuonna jotenkin kovempi taso, vai kuvittelenko vain?

9 No nyt joku Oulusta. Pakko olla hyvä. Olisipa ees tää hyvä.

10 Tämä Mikko Pohjola on oikein hyväksyttävä. Tähän asti paras. Mies esitti huomionsa siitä, mitä se kertoo lähetyksen yleisestä tasosta, mutta pyh. Minä diggaan tuosta pienimuotoisuudesta ja eleettömyydestä.

11 T. Saarinen, et ole radiossa. Vähemmän tarinaa.

12 Madcraft. Alkuun olin että jee, kun tykkään tällaisesta periaatteessa, mutta nyt kun katson tätä, tuli sellainen olo, että ehkä menen kaappiin istumaan ja häpeämään kunnes kasvan musiikkimaultani aikuiseksi.

Tää vaatis enemmän promilleja kuin on mahdollista tai suotavaa näin äiti-ihmisenä.

13 Euroviisuvintageasu. Hanna Skyn pitäis saada joku pistesakko tämän termin lanseerauksesta.

14 Tanssija hyvä, mekko paha. Tosi paha.

15 Mies lukee Internettiä vieressä ja käkättää. En voi keskittyä.

16 Tässä on jotain ihan kivaa, mutta ne väliosat on puuduttavan pitkät. Eikä toi sinänsä oikein hyvä tanssija istu esitykseen sen paremmin kuin tanssiva karhu istuisi.

17 Väliaika. Punaviiniä ja mitä nyt jääkaapista löytyy. Ja jos maailmassa on mitään oikeutta, tänään tiputetaan ainakin neljä.

18 Poikkeuksellisen piinaavaa antaa pisteitä, sanoi Saarinen. KOSKA KAIKILLE EI VOI ANTAA YHTÄ PISTETTÄ.

19 Ai mutta onhan Mikko Pohjola.

20 Artistivieraana Musta barbaari. Henkilökohtaisesti olisin ottanut Toisen kadunpojan, mutta ehkä häntä säästellään finaaliin.

21 Mikko Pohjola jatkoon, mutta näemmä semifinaalin kautta. Jes.

Suoraan finaaliin menee Hanna Sky ja kotiin Makea. Munsta kotimatkalippu olisi pitänyt ojentaa myös ainakin Clarissa & co:lle, mutta ei ole oikeutta tässä maailmassa.22 Ensi viikolla semifinaali. Ehkä sieltäkin joku lähtee kotiin.

Liveblogistudio kiittää ja kumartaa! Ensi viikkoon!

Parasta illassa

Siinä minä eilen olin, jo lähes unikoomassa sohvalla, kun heräsin epämukavasti siihen, että kuolaan kohta koiran päälle. Ja tulin vilkaisseeksi puhelinta.

Puhelimessa oli viesti Siinalta, joka kertoi hommanneensa kirjastosta Diana Wynne Jonesin Noidan veljen, koska olin pälättänyt jommastakummasta tai molemmista, en muista enää kummasta. Ja sekunnissa olin täysin hereillä, sillä oikeasti, onko mitään parempaa kuin yhtäkkiä päästä keskustelemaan lempikirjailijastaan yhden lempi-ihmisensä kanssa?

Ei ole, ja kysymys oli kaiken lisäksi retorinen.

Muun hyvän päälle Siina huomautti, että Jonesin suomennetut teokset saa nyt edukkaasti kirja-aleesta, ja koska minä muistin, että hyvä äitiys tarkoittaa ennen kaikkea mahdollisuuksien tarjoamista lapselle (tai ainakin muistin sen olevan hyvä tekosyy), ostin ne kaikki. Jotka sai. Tai toivottavasti en aivan kaikkia, että Siinallekin jäi.

Ajattelin, että pidän kirjoja vaatehuoneessa kunnes lapsi oppii lukemaan, ja sitten ripottelen niitä salamyhkäisesti pitkin asuntoa, ja lapsen kysyessä "mistä tämä ilmestyi?" näytän vakuuttavasti siltä, etten tiedä, mistä on kyse. Sitten ajattelin, että ei, kyllä minä luen ne iltasaduksi kaikki.

Sitten ajattelin, että luultavasti voin tehdä molemmat, sillä ensinnäkään hän tuskin muistaa mitään kovin konkreettista nyt kuulemistaan iltasaduista ja toisaalta jos muistaakin, se vain lisää fiilistä siihen mystiseen kaikki-on-nyt-niin-kovin-oikein -tunteeseen, joka Jonesin kirjoista muutenkin hehkuu.

Jipii!

Liinan olympialaiset!

Kohta alkavat taas penkkiurheilijan onnenpäivät, kun olympiakisat pärähtävät käyntiin Venäjän ainoalta subtrooppiselta alueelta.

Fiilikseni ensi kertaa ikinä on ristiriitainen. Yleensä diggaan hirveästi kaikenlaisista suurista urheilujuhlista, joiden tuntu leijuu ilmassa, mutta viime vuosina tajuntaani on pikku hiljaa lipunut ymmärrys siitä, että olympiaorganisaatio on vähän erikoinen setti vanhoja ukkoja ja poikkeuslakeja kilpailevien virvoitusjuomamerkkien kieltämiseksi ja mitä näitä nyt on. Toisella korvalla olen kuullut kaikenlaista hassua.

Tänä vuonna hommassa on lisäbonuksena mainittu Venäjän subtrooppinen alue ja yleisesti … Venäjä. Onko siellä ollenkaan lunta? Kestävätkö suolle rakennnetut kisapaikat (erityistarkkailussa mäkihyppymäki) kisat romahtamatta? Ovatko kaikki paikalliset silmäätekevät ahtaneet hattunsa täyteen lahjusrahaa ja paenneet setelivana perässään Aruballe? Yle esitti tovi sitten häkellyttävän dokkarin Putinin olympialaiset, jonka alussa itketti (se, kun perheitä oli siirretty pakkolunastetuista taloista yhden huoneen asuntoihin) ja lopussa nauratti (se, kuinka kisojen budjetti on vaatimattomasti 25 kertaa Vancouverin kisojen budjetti - lahjussyistä). Vielä nähtävissä Yle Areenassa!

Tämä kaikki on kauhean surullista jotain, sillä olympialaiset ovat kevyesti minkä tahansa vuoden viihdyttävin tapahtuma. Riemu saadaan kaiken lisäksi jaettua yleensä useammalle vuodelle, kun kaiken maailman murheiluruudut alkavat spekuloida kisatapahtumilla hyvissä ajoin. Muistan, kun taannoin Yle roudasi* Tuuli Petäjä-Sirénin Rioon katsastamaan kisapaikat. Brasilian leppeässä tuulessa oli sitten kuvattu puolentoista minuutin pätkä, jossa Petäjä-Sirén vaikutti tosi tyytyväiseltä. Ja oikeasti, kukapa ei olisi ollut, Rion rannoilla. Silloin muistan ensimmäistä kertaa ikinä ajatelleeni, että Ylellä on ehkä vähän liikaa rahaa, mutta silti! Olin tosi viihdyttynyt, koska kevyt moraalinen oikeamielisyys on tosi kiva tunne!**

Ennen-kisoja-lempparini ovat erilaiset lajijohtajat, jotka säännöllisin väliajoin telkkarissa selittävät, että pitäisi saada lisää rahaa, lisää harjoitushalleja ja lisää lahjakkaita junioreita hittoon sieltä jääkiekkoharkoista. Näiden rutinoiden huono puoli on se, etteivät micropopparit ehdi valmistua, kun lajijohtajahaastattelut on leikattu niin tiiviiksi. Ei auta kuin popcornitta huudella telkkarille, että no shit Sherlock. Tällä maalla on väestöpohjaa menestyä vain lajeissa, joita kukaan muu ei tosissaan harrasta. Esim. jääkiekossa, mutta siinäkin ovat kyllä Ruotsi, Kanada ja Venäjä puolitosissaan mukana. Että jos nyt just sun lajille ei riitä lahjakkaita junnuja, niin sellaista se nyt vaan on! Seuraava lajijohtaja kiitos!

-

Kisojen aikana tykkään kaikista eniten dopingjutuista. Olen useita vuosia pohtinut, olisivatko urheilukisat paremmat, jos doping sallittaisiin avoimesti - mutta alan kallistua kuitenkin siihen, että tämä aikuisten joulupukkileikki, jossa kukaan muka ei käytä dopingia ja puhtaasti kaurapuuron*** voimin vain urheillaan on ehkä oikeasti kuitenkin hauskempi. Olennaista silti olisi, että välillä niitä huippujakin jäisi kiinni, koska joulupukkiasioissakin on parasta se, että parta vähän repsottaa ja näyttää pumpuliselta. Toivon, että tänä vuonna joku norjalainen vaikkapa.

Jos kuitenkaan kukaan ei jää kiinni, onneksi muitakin havaintoja kemiallisesti avustetusta harjoittelusta on. Tätä "pitää olla tyhmä jos jää kiinni" -uutista on muuten parissakin mediassa kommentoinut Kari-Pekka Kyrö, jonka julkisesta persoonasta pidän ihan valtavasti. Tämä ei ollut sarkasmia. Pidän tyypeistä, jotka eivät yritä pitää kulisseja pystyssä ja vakuuttaa että kaurapuuro, kaurapuuro. Kyrö on sitä paitsi todella hauska ja jostain syystä myös oikein uskottava. Toivon, että häntä haastatellaan joka paikassa kunhan olympialaiset alkavat.

Äh, unohtakaa se. Oikeastaan toivon, että Kyrö otettaisiin kommentaattoriksi selostamoon. Miten olisi, Yle? Nyt olisi hyvä tilaisuus tehdä jotain kiinnostavaa!

-

Toiseksi parasta antia kisoissa ovat otsa rypyssä käydyt analyysit siitä, miksi Suomi ei taaskaan saanut yhtään mitalia. Miksi kaikki taas romahtivat ja suoriutuivat alle oman tasonsa! MIKSI!! Ihan kuin se olisi jotenkin kauhean merkittävää miltään kantilta. Ei ole. Paitsi ehkä siltä kantilta, että emme osaa käyttää dopingia oikein.

Näissä marinoissa on sekin hyvä puoli, että ne ovat niin laajamittaiset, että ehtii syödä ja valmistaa toisenkin satsin popcorneja.

-

Ja joo, ovathan ne itse kisatapahtumatkin oikein hauskoja. Siitä selostuksen kiihtyneestä sävystä ja lehmänkellojen soinnista ladunvarrella tulee sellainen illuusio, että maailmassa on oikeasti kaikki tosi hyvin.

Enää 20 päivää!

* Oma päätelmäni. Voihan olla, että he olivat kaikki siellä sattumalta lomalla vain.
** Kevyt, koska Petäjä-Sirén vaikuttaa ihan sympaattiselta tyypiltä, joka on ihan iloinen muuallakin kuin Rion rannoilla, niin että jos nyt joku sinne piti viedä niin ihan hyvin juuri hänet.
*** Vaikka en mä sillä, etteikö varmasti kaurapuurokin toimisi. Kai sitä nyt kaurapuuron aiheuttamalla nälkäkiukulla hiihtää vähän kauempaakin maaliin. Tirsk.