Kävin juoksemassa! Vihdoin! Se on merkittävää kaikille, sillä viime viikolla juteltiin tällaista:
"Anteeksi kun olen niin kireä ja väsynyt. Miksiköhän olen niin kireä ja väsynyt?"
"Et ole päässyt urheilemaan."
"Ai niin. Se."
Juoksulenkki ei kyllä mennyt ihan niin kuin olin ajatellut. Olin nimittäin ajatellut, että jalkaan ei sattuisi yhtään ja juoksisin 15 km lyhyisen lenkin kuin vuorikauritsa. Tai mitä ne nyt ovat.
Oikeasti jalkaan sattui ihan kauheasti. Alkuun joka askeleella, sitten joka toisella, ja näin edeten sitten lenkin lopussa ei enää juurikaan. Eikä keskivaiheillakaan silloin, kun askelsin epäilemättä terveellisesti jalan ulkosyrjällä. Vahingossa vain kävi niin, ei tarkoituksella. Koska sattui.
No siinä kivun pikku hiljaa lievittyessä ajattelin, että ehkä jalka vain kaipasi kunnon lenkkiä parantuakseen kunnolla. Sitten tulin ajatelleeksi, että toisaalta, ehkä kehoni on vain päättänyt olla tuhlaamatta resursseja kipuviestintään, joka ei eräille puupäille kuitenkaan mene jakeluun.
Kaikkeen tähän ajatteluun nähden tuntuu vähän kummalliselta, että jalka on tuntunut loppupäivän ihan kunnolliselta raajalta.
Nyt en voi olla ajattelematta, että minulla kävi ehkä parempi tuuri kuin tarkalleen ottaen olisin ansainnut.
Ehkä tästä vielä HCR tulee. Tai ehkä tulee visiitti röntgeniin. Ken elää, hän näkee.
Edit. Tarkennan vielä, että 15 kilometrin sijaan juoksin 5,5 km, jotta en maksimoisi tuhoja, mitä voitaneen pitää päivän ainoa todellisena ajatustyönä.
"Anteeksi kun olen niin kireä ja väsynyt. Miksiköhän olen niin kireä ja väsynyt?"
"Et ole päässyt urheilemaan."
"Ai niin. Se."
Juoksulenkki ei kyllä mennyt ihan niin kuin olin ajatellut. Olin nimittäin ajatellut, että jalkaan ei sattuisi yhtään ja juoksisin 15 km lyhyisen lenkin kuin vuorikauritsa. Tai mitä ne nyt ovat.
Oikeasti jalkaan sattui ihan kauheasti. Alkuun joka askeleella, sitten joka toisella, ja näin edeten sitten lenkin lopussa ei enää juurikaan. Eikä keskivaiheillakaan silloin, kun askelsin epäilemättä terveellisesti jalan ulkosyrjällä. Vahingossa vain kävi niin, ei tarkoituksella. Koska sattui.
No siinä kivun pikku hiljaa lievittyessä ajattelin, että ehkä jalka vain kaipasi kunnon lenkkiä parantuakseen kunnolla. Sitten tulin ajatelleeksi, että toisaalta, ehkä kehoni on vain päättänyt olla tuhlaamatta resursseja kipuviestintään, joka ei eräille puupäille kuitenkaan mene jakeluun.
Kaikkeen tähän ajatteluun nähden tuntuu vähän kummalliselta, että jalka on tuntunut loppupäivän ihan kunnolliselta raajalta.
Nyt en voi olla ajattelematta, että minulla kävi ehkä parempi tuuri kuin tarkalleen ottaen olisin ansainnut.
Ehkä tästä vielä HCR tulee. Tai ehkä tulee visiitti röntgeniin. Ken elää, hän näkee.
Edit. Tarkennan vielä, että 15 kilometrin sijaan juoksin 5,5 km, jotta en maksimoisi tuhoja, mitä voitaneen pitää päivän ainoa todellisena ajatustyönä.
Mun pitäis taas aloittaa juokseminen. Vielä ollaan tällä tasolla asian kanssa täällä. Mä oon lasten myötä (törkeä syytös, i know) saanut itseni niin rapakuntoon, että mulla kipeyty polvet, kun lähdin taas lenkkeilee syksyllä. Ja siihen se sit tyssäs. Kuinka huonokuntoiseksi ja vanhaksi voikaan ihminen itsensä tuntea, kun jonkun yhden hikisen lenkin jälkeen sattuu polviin viikon? Säälittävää.
ReplyDeleteYstävällisin terveisin entinen erittäin hyväkuntoinen
No mutta! Jostain luin, että entisen erittäin hyväkuntoisen on helpompi saada se hyvä kunto takaisin kuin rapakunnosta ponnistavan. Kaikkea toivoa ei ole siis menetetty, terveisin entinen erittäin huonokuntoinen :D
ReplyDeleteJa joo, kaikenlaiset säryt on kyllä kamalia. Etenkin sellaiset, joista ei oikein tiedä, mistä ne johtuvat. Että ovatko kengät väärät vai vanhuus tullut - niitä on vaikea eliminoidakaan.
Kannattaa kokeilla toisia lenkkareita ennen kuin ryntää lääkäriin. Tulee halvemmaksikin :)
ReplyDeleteMinulla oli ennen ensimmäistä maratonia aivan helvetillisiä jalkavaivoja, mutta ne loppuivat samantien kun vaihdoin pronaatiotuetut lenkkarit neutraaleihin. Lenkkareiden pohjissa on myös aineita jotka kuivuvat ja kovettuvat ajan myötä, eli ehjän näköisetkin lenkkarit voivat olla juoksukelvottomat.
Harjoitteluintoa ja keveitä kilometrejä!
Olet ihan oikeassa - etenkin, jos kyseessä on mysteerijalkakipu.
ReplyDeleteNyt vain valitettavasti/onneksi tiedän, mistä kipu johtuu. Se johtuu siitä, että tipahdin keittiöjakkaran päältä ja rysäytin molemmat jalkapöytäni em. jakkaran metallipinnojen päälle. Oikeasti pitäisi siis kokeilla rauhassa toipumista - mutta johan tässä on kaksi viikkoa kokeiltu, ja se oli ihan tyhmää :D Luonteeni ei ole kärsivällisin, väittää mies.
Keveitä kilometrejä sinnekin!
Vihaan liikuntaa yleisesti ja juoksemista erityisesti, mutta silti otsikko (ja sittemmin itse kirjoitus) herätti myönteisiä tunteita! Nimittäin vaikka ilmaisu jonkin tiimoilta lienee sakotusperuste ylioppilaskirjoituksissa ja karsastuksen kohde perinteitä rakastavien suomenkielinatsien keskuudessa, minä pidän siitä oikein annosteltuna tavattomasti.
ReplyDeleteItse asiassa tämän asian suhteen kävi vähän samalla tavalla kuin sulla fanitusasioissa: sen huomasi jälkeenpäin. Tosin tässä ilmaisua ei turmeltu vaan jälleennäkemisen riemu nostatti lämpimiä tunteita, mutta kuitenkin.
Tämän tulin kertomaan ja nyt poistun hiljaa takavasemmalle.
Tai niin hiljaa kuin minä nyt osaan. Ts. keskustelu jatkukoon vaikka för evigt.
Jaahas, kun kerran vaivoista on puhe, haistan tässä oivan tilaisuuden kerätä sympatiaa valittamalla omista vaivoistani! Nmittäin mulla on viimeiset noin viisi lenkkiä ruvennut sattumaan penikat. Ekana ajattelin, että tämä on varmaan sitä, että nykyään kevyen hölkän sijaan voin sanoa juoksevani, mutta sitten useamman tunnin Googlen kanssa vietettyäni itsediagnosoin itseni: näköjään juoksen väärin. Miten ihmeessä opetellaan kantapääjuoksusta päkiäjuoksuun? Luulin juoksun olevan suhteellisen helppoa, mutta näköjään tämäkin on joku saamarin tekniikkalaji.
ReplyDeleteTai sitten tällä säryllä on jotain tekemistä sen kanssa, että penikkatautiin sairastuu helpommin, jos on nainen ja jos on ylipronaatiota. Moi.
Sivuutan kaiken muun lukemani ja sanon, että hyvä hyvä! Kyllä se jalka siitä vetreytyy, lupaavalta kuulostaa!
ReplyDeleteJennille kommentoin, että eikös päkiöillä juosta kun juostaan lujaa? Mä olen kuullut saman, mutta ei siitä meikäläisen vauhdilla ainakaan tulisi mitään järkevää touhua... Tai ehkä voisin tyytyä sanomaan, että en minäkään osaa juosta päkiöillä (enkä lujaa yli kymmentä metriä).
Mun jännä kohta on polvet. Ne alkoivat ekoilla pitkillä lenkeillä sattua säännönmukaisesti yhdeksän kilsan kohdalla - joskus enemmän, joskus vähemmän. Nykyään vähemmän, mutta aina ne vingahtavat kuitenkin. Sitten sitä pohtii, että onko oikeasti ihmisen fiksua alkaa rikkoa itseään näillä vuosirenkailla. Että jos kävisi siellä bailatinossa vaan suosiolla...
Lenkkeily on vaarallista. Ajattelin ruveta taas lenkkeilemään ja ostin hienot (oikeasti tosi hienot) juoksutrikoot ja kipkap ylös ulos ja lenkille. Seuraavana yönä nousi kuume ja sitten kun kuume lähti niin tuli vatsatauti joka kesti ja kesti. Ja nyt kun melkein viikko meni normikunnossa niin eikös taas alkanut nokka vuotaa. Pakko olla kaiken lenkkeilyn vika!
ReplyDeleteSTD :D Pakko myöntää, etten ollenkaan muista tuollaista. Onneksi ei tarvitse enää kirjoittaa, saisin hädin tuskin varmaan b:n. Etenkin kun meinasin kirjoittaa "barmaan".
ReplyDeleteJenni, auts! Penikkasärky on sellainen, jota itse pelkään melkoisesti, kun tuntuu, ettei sille oikein mitään voi tehdä.
Ja niin, en tiedä, miten siihen opetellaan - itse varmaan vaan alkaisin harjoitella, mutta luultavasti se on huonoin mahdollinen tapa :D
Täti-ihminen, bailatinoit sitten sen HCR:n jälkeen. Olettaen, että jalkaNI tervehtyy ennen sitä ja minäkin pääsen juoksemaan enkä vain murjottamaan reitin varrelle. Jos minä en pääse, aion keksiä keinon, jolla KUKAAN ei mene!
Voitko mitata matkasi polvivinkunan perusteella? Muistelen, että se polvikipu merkitsi yhdeksää kilometriä. Ajatella, miten kätevää! Ai ei?
Zaia, lenkkeilyn syytä on! Ikinä ei ole kipeä ennen kuin päättää alkaa juosta. Sitten onkin koko ajan.
Mutta kansa vaatii kuvia niistä juoksutrikoista! Heti!
Ne oli vissiin noi tai aika lähellä noita, edestä http://www1.assets-gap.com/webcontent/0006/922/266/cn6922266.jpg ja takaa http://www3.assets-gap.com/webcontent/0006/922/302/cn6922302.jpg . Elämäni ensimmäiset juoksutrikoot muuten, toimivuuteen olin positiivisesti yllättynyt. Ja siihen että vaikkei kroppa ole kovin timmissä kunnossa niin jotenkin korostivat oikeita paikkoja ja kehtasin lähteä nuo jalassa ihmisten ilmoille. :)
ReplyDeleteHienot ne kyllä on! Ja totta hitossa kehtaat. Vaikka kyllä mäkin juuri tuon aiheen kanssa kipuilin, mutta sitten ajattelin, että hitotko mä siitä. Ja juoksutrikoissa on kyllä tosiaan ihan yllättävän mukava juosta. Kuvittelin siirtyväni takaisin juoksuhousuihin, mutta ei se tunnu enää mahdolliselta.
ReplyDelete