Tässä vielä viikko takaperin vakuutin kaikille, että olen menossa kohta myymään Messukeskuksen kirpputorille.
Lähempi tarkastelu osoitti, että kyseessä oli Jäähalli.
Minulla on tavarasta luopumiseen vähän ristiriitainen suhde. Nythän se on trendikästä - aiheen tiimoilta putkahtelee erilaisia blogeja kuin hipstereitä kaupunkifestareiden liepeillä (jos kohta haluan tarkentaa, etten viittaa kenenkään henkilökohtaiseen projektiin sinänsä vaan trendiin yleensä … no nyt valehtelin, viittaan myös henkilökohtaiseen Liinansyyllistysprojektiini) - mutta minusta se on myös vähän liian helppoa. Olen jo jonkin aikaa mietiskellyt, etenkin viedessäni trikoovaatteita johonkin ihan mihin vaan pois mun kaapista, että oikeamielinen rangaistus liiallisesta kuluttamisesta olisi, että sen roinan kanssa pitäisi elää. Ei saisi luopua. Kyllä tulisi mietittyä heräteostoksia tarkemmin, jos vaatekaapin ovi ihan oikeasti ei menisi kiinni.
Mitä se kyllä ei aina menekään, koska jäljellejääneet vaatteet on aseteltu huolellisesti roikkumaan siten, että ne estävät liukuoven liu'un.
Tästä huolimatta aion myydä lastenvaatteita kirpputorilla. Lastenvaatteet ovat kaikilta osin erikoistapaus - niiden ostaminen on hirveää, niistä uloskasvaminen on suotavaa, ja ne on kuitenkin pakko hankkia.
Niin että. Tervetuloa vain kaikki ostamaan kassikaupalla lastenvaatteita huomenna Jäähallin kirppikselle! Olen siellä toverini Vennin kanssa. Hän on idean äiti ja primus motor.
Kiitos, ihana Venni! Jänskättää ja innostaa ihan pöhkönä. En ole koskaan ennen myynyt kirpparilla mitään. Eniten jännittää, että riittävätkö eväät ja toiseksi eniten se, ostaako kukaan mitään.
Tämä oli mainos. Maksan siitä kohta itselleni jollain.
-
Koska olen viime aikoina kärsinyt akuutista tekemisen puutteesta, se oli vitsi, päätin eriyttää kutimointihommat omaan blogiinsa. Se, onko siinä nyt sitten mitään järkeä, on kysymys johon emme tässä sukella. Kutimointi on 98% zeniä ja 2% verran hartiasärkyä, ja koska kaikki hauska on hyväksi vatsalle, pidän blogia, järkeä eli ei.
Kerron tämän teille, koska olen löytänyt täydellisten taaperolapasten reseptin, ja siitä siellä lisää.
Tämän myötä neulehommat jäävät tästä blogista kokonaan. Ensin ajattelin, että ehkä jää tämä blogikin, mutta eipäs jäänyt, koska olen ensteks hyvä puhumaan ja toisteks hyvä puhumaan itsestäni.
Lähempi tarkastelu osoitti, että kyseessä oli Jäähalli.
Minulla on tavarasta luopumiseen vähän ristiriitainen suhde. Nythän se on trendikästä - aiheen tiimoilta putkahtelee erilaisia blogeja kuin hipstereitä kaupunkifestareiden liepeillä (jos kohta haluan tarkentaa, etten viittaa kenenkään henkilökohtaiseen projektiin sinänsä vaan trendiin yleensä … no nyt valehtelin, viittaan myös henkilökohtaiseen Liinansyyllistysprojektiini) - mutta minusta se on myös vähän liian helppoa. Olen jo jonkin aikaa mietiskellyt, etenkin viedessäni trikoovaatteita johonkin ihan mihin vaan pois mun kaapista, että oikeamielinen rangaistus liiallisesta kuluttamisesta olisi, että sen roinan kanssa pitäisi elää. Ei saisi luopua. Kyllä tulisi mietittyä heräteostoksia tarkemmin, jos vaatekaapin ovi ihan oikeasti ei menisi kiinni.
Mitä se kyllä ei aina menekään, koska jäljellejääneet vaatteet on aseteltu huolellisesti roikkumaan siten, että ne estävät liukuoven liu'un.
Tästä huolimatta aion myydä lastenvaatteita kirpputorilla. Lastenvaatteet ovat kaikilta osin erikoistapaus - niiden ostaminen on hirveää, niistä uloskasvaminen on suotavaa, ja ne on kuitenkin pakko hankkia.
Niin että. Tervetuloa vain kaikki ostamaan kassikaupalla lastenvaatteita huomenna Jäähallin kirppikselle! Olen siellä toverini Vennin kanssa. Hän on idean äiti ja primus motor.
Kiitos, ihana Venni! Jänskättää ja innostaa ihan pöhkönä. En ole koskaan ennen myynyt kirpparilla mitään. Eniten jännittää, että riittävätkö eväät ja toiseksi eniten se, ostaako kukaan mitään.
Tämä oli mainos. Maksan siitä kohta itselleni jollain.
-
Koska olen viime aikoina kärsinyt akuutista tekemisen puutteesta, se oli vitsi, päätin eriyttää kutimointihommat omaan blogiinsa. Se, onko siinä nyt sitten mitään järkeä, on kysymys johon emme tässä sukella. Kutimointi on 98% zeniä ja 2% verran hartiasärkyä, ja koska kaikki hauska on hyväksi vatsalle, pidän blogia, järkeä eli ei.
Kerron tämän teille, koska olen löytänyt täydellisten taaperolapasten reseptin, ja siitä siellä lisää.
Tämän myötä neulehommat jäävät tästä blogista kokonaan. Ensin ajattelin, että ehkä jää tämä blogikin, mutta eipäs jäänyt, koska olen ensteks hyvä puhumaan ja toisteks hyvä puhumaan itsestäni.
Et jätä tätä blogia, perkele!
ReplyDeleteMä oon joutunut kolmen kirppiskierroksen jälkeen toteamaan että tietyt vaatekappaleet ei kelpaa muillekaan kuin mulle. Olen harrastanut henkistä viherpesua viemällä hylkiöt H&M:n tekstiilikierrätykseen, ja koska olen ajatuksen tasolla hurahtanut virkkaukseen olen ajatellut että jostain räteistä saisi varmaan paksua lankaa? Ja jos joskus oppisi olemaan ostamatta.
No en kai mää nyt oikeesti. Mihin sitten jorisisin?
ReplyDeleteVoi hitto mä luulen, että mulla on noita vaatekappaleita kaksi Ikeasäkillistä. No ei ole. Yksi vain on. Muut on ihan hyviä. Raaskin luopua jopa tyttären ensimmäisestä juhlamekkoisesta. Että jos sitä ei kukaan osta, revin pelihousut!
Toi virkkaushomma ei ole huono idea lain. Pitääpä miettiä.
Hyvä, ettet lopeta tätä blogia, kun tämä on niin mainio! Myyntionnea! Huutomerkki!
ReplyDeleteHyvä, että vain uhkailit lopettamisella! Blogiasi on ilo seurata, vaikka olenkin laiska kommentoimaan. Ja taaperolapasten ohje kutimoinnin puolella kiinnostaa myös, sinne siis seuraavaksi!
ReplyDeleteMutta kuluttamiseen liittyen vielä kiitos ajatusteni pukemisesta! Olen omissa mietteissäni juuri jossain kärsimyksen suunnalla eli "sen mitä ostat, kulutat -kunnolla!" Rättiraatojen virkkaus (vaikka matoksi tai lelukoriksi?) onkin harkinnanarvoinen idea!
Joo, et lopeta, kun mä just löysin tänne!
ReplyDeleteNo niin, kiitos kaikki, en ole lopettamassa, jos olisin, en hakisi täältä sympatiaa - ei sillä, ettenkö arvostaisi kauniita sanojanne, mutta kuitenkin, ette te minusta pääse :D
ReplyDeleteIines, huippua, toivottavasti lapashommista on iloa! Ja ehkä tuosta virkkaushommastakin voisi olla. Tosin juuri äsken kokeilin yhtä virkkausjuttua ja se oli ihan kauheaa eikä ollenkaan sujunut. Että saas nyt nähdä, mitä siitäkin tulisi!
No huh, älä edes leikillä puhu lopettamisesta!
ReplyDeleteJa iloista kirpputoripäivää! Muistahan vain hinnoitella riittävän korkealle vaatteiden tunnearvo. Mikäpä olisi tarpeeksi suuri summa oman lapsen ensimmäisestä juhlamekkoisesta <3
Ai niin, mun marttahenkinen serkku keräsi hyvän aikaa vanhoja fakkuja ja teki varsin hienon räsymaton. Mutta hän onkin, kuten sanottua, toista maata kuin toiset.
ReplyDeleteNo se oli kyllä virhe!
ReplyDeleteKiitos, uskon, että päivästä tulee oikein kiva. Ellen ole kovasti aliarvioinut tarvittavan vaihtorahan määrää. Vieläkö ehtisi ryöstää lapsen säästöpossun?
Olen kokonaan unohtanut tunnearvohinnoittelun! Minä ajattelin pyytää paria euroa, mutta onneksi näin valon ja pyydän jotain, mikä on yli alkuperäishinnan! Joka oli varmaan kaksikymppiä, mutta sovitaan varmuuden vuoksi, että oli sittenkin viisi!
Ja aaargh, kutoiko hän sen kangaspuilla? Haluaisin niiiiiiin osata kutoa. Niisk.
Hauskaa oli, mutta voi pojat, miten väsytti sen jälkeen! Nukahdin sohvalle puoli-istuvaan asentoon ja aiheutin kälyparassa huolen tunteita. Ja kiitos vaan itsellesi seurasta ja hyvistä jutuista!
ReplyDeleteMun yksi tekstiilisuunnittelija- ja yleinen tuunaushenkilö -ystäväni joskus leikkeli miehensä t-paidat matonkuteiksi ja virkkasi niistä mattoja. Ei ehkä ihan mahdoton ajatus?
Venni
Kiitos itsellesi! Oli tosi kivaa! Kirpparineitsyys meni parhaassa seurassa! Mutta olin kyllä itsekin melko poikki, etenkin kun olin pyöriskellyt puoli yötä valveilla jännäämässä :D
ReplyDeleteMies ei kohta tiedäkään, mikä sen teeppareihin iski, kun tästä oikein innostun!
Toi on kyllä niin oikea ajatus, että ostostelusta pitäisi rankaista elämällä niiden tavaroiden kanssa. Tosin kun on saamaton luonne niin kuin minä, niin näin se meneekin.
ReplyDeleteLeluteekin arvoisa valtiatar :D Ei kyllä olisi kaukana mullakaan, ellen aina muuttaessa saisi tavararomahdusta ja hankkiutuisi romusta eroon. Nykyään muistan ne hermoromahdukset onneksi jo ennen kassaa.
ReplyDeleteHaa, olet oikeassa! Siis siinä, että oikea rangaistus tavaranhimoon olisi joutua elämään loppuelämä hankintojensa kanssa. Myönnän suoraan, että minusta ei ole siihen. Siis näiden nykyisten tavaroiden kanssa. Tulevia ostoksia (ja ilmaisena vastaanotettuja) ajattelin katsella jos en omaa loppuelämääni, niin niiden loppuelämän. Eli kosmetiikan käytän loppuun, jos sellaista kaappiini päästän (ei enää näyte-kasvovesiä!), vaatteet yritän käyttää puhki ja huonekalut, no, ne nyt saavatkin kestää minun loppuikäni. Katsotaan, onnistunko.
ReplyDelete(Ja se puhkikuluminenkin on vähän niin ja näin. On mulla nytkin käytössä yhdet farkut, joissa on polvessa reikä. Ihan hyvin ne vielä menevät.)
PS. oletko ihan varma, ettei piikki ollut suunnattu johonkin tiettyyn suuntaan? :D
Saara, viimeinen asia käsittelyyn ensin :D Joo, olen. Siis että sitä ei ole suunnattu kuin itseeni. Jos vain tietäisit, miten monta jätesäkillistä typerää trikoovaatetta olen roudannut elämäni aikana ... roskiin. Siis roskiin. Luit oikein. Suuren osan sentään energiajätteeseen. Toki tämä nykyinen trendi ja kanssabloggaajien (mm. sun) pohdiskelut ovat taas saaneet minua miettimään asiaa uudemman kerran, mutta oikeasti ajatus on pälkähtänyt päähäni roskiksilla miettiessäni, että tämä on liian helppoa.
ReplyDeletePäädyin siis samaan kuin sinä: käytän asiat loppuun. Niinpä H&M:n kulmaväri, 8 vuotta vanha, saa jäädä kunnes siitä jättää aika. Niinpä myös kirpparille kaavailemani paitakassi jäi kotiin - käytän sitten kotipaitoina jos en muka töissä.
Mä oon toivonut, että me joskus käydään ostamassa vielä yhdet huonekalut, sohva ja ruokapöytä + tuolit. Sellaiset, hahaha, loppuelämän huonekalut. Mutta toisaalta tällä innolla ja kodissa asuvien tuholaisten määrällä voi olla niinkin, että nämä nykyiset ovat ne loppuelämän :D Jossain välissä vaan pitää lopettaa vieraiden kutsuminen :D
Eiks polvireikäiset farkut ole aika trendikkäätkin ;)