Helvetin esikartano on odotettu - ja päivisin rakastettu - ison tytön sänky.
Se on se, johon päivisin mennään makoilemaan ja ilmoitetaan, että nyt nukutaan ihan rauhassa. Se on se, jota ennen joulua kovasti kaivattiin. Se, josta joulun jälkeen hieman enteellisesti puhelimessa ilmoitettiin, että "minä menen siitä pois."
Okei, ei se enää ole ihan helvetin esikartano. Nyt riittää jo noin vartin vieressä istuskelu, mutta voitte uskoa, että uuden vuoden tienoilla olivat illat kovasti huutoisia - ja, kun ison tytön sängyn ehdottomasti huonoin puoli on se, että sieltä voi kipaista pois, jos nukkuminen, tuo vanhempien mielivallan muodoista kauhein, ei nyt just huvita - myös ramppauksentäyteisiä.
Ne illat olivat tosi ikäviä kaikille. Lapsi rääkyi dramaattisesti, minä harkitsin sydän karrella vaatehuoneeseen piiloutumista ja mies istui aika pitkiä aikoja lapsen huoneessa saaden kuulla, että nyt kelpaisi kyllä vain äiti.
Tilanteen ainoa valoisa puoli oli se, että lapsi on perinyt isänsä unenlahjat, eikä mene heräämään keskellä yötä (ellei joku typerä sänkyyn välttämättä haluttu muovinen lelu kolise lattialle maanjäristyksen tapaan äännellen.)
Vaan tottumus on toinen luonto. Pikku hiljaa on sänky ollut enemmän ja enemmän ok. Sinne on jääty vähemmällä ja vähemmällä huudolla ja vieressä istuskelulla.
Mutta viimeinen niitti taisi tulla eilen: kävimme naapurissa synttäreillä, ja jossain siinä kiivaan kekkeröinnin keskellä lapsi kävi toteamassa, että juuri kaksi vuotta täyttäneellä sankarittarella on myös ison tytön sänky.
Ja avot, eiköhän vain illalla jääty petiin täysin ilman karjuntaa.
(Ja herättiin aamulla kello kuusi, täysin epätyypilliseen aikaan. Selostuksesta, jonka mukaan seinästä tulee mörköjä, päättelin, että painajaisunien aikakausi on korkattu.)
---
Juhlat itsessään olivat muutenkin tosi kivat ja rennot. Kotiin palatessani pohdin, olisiko minustakin pitämään niin hauskat kekkerit muksulle. Rentouteni kohdistuu nimittäin yleensä ihan muihin juttuihin, esimerkiksi siihen, onko meillä siistiä vai ei. Emäntänä olen sen sijaan jonkinlainen musta aukko: niin tiivis stressin keskittymä, että imen kaiken valon ympäristöstä.
Onneksi tässä on kahdeksan kuukautta aikaa stressata ja treenata.
Se on se, johon päivisin mennään makoilemaan ja ilmoitetaan, että nyt nukutaan ihan rauhassa. Se on se, jota ennen joulua kovasti kaivattiin. Se, josta joulun jälkeen hieman enteellisesti puhelimessa ilmoitettiin, että "minä menen siitä pois."
Okei, ei se enää ole ihan helvetin esikartano. Nyt riittää jo noin vartin vieressä istuskelu, mutta voitte uskoa, että uuden vuoden tienoilla olivat illat kovasti huutoisia - ja, kun ison tytön sängyn ehdottomasti huonoin puoli on se, että sieltä voi kipaista pois, jos nukkuminen, tuo vanhempien mielivallan muodoista kauhein, ei nyt just huvita - myös ramppauksentäyteisiä.
Ne illat olivat tosi ikäviä kaikille. Lapsi rääkyi dramaattisesti, minä harkitsin sydän karrella vaatehuoneeseen piiloutumista ja mies istui aika pitkiä aikoja lapsen huoneessa saaden kuulla, että nyt kelpaisi kyllä vain äiti.
Tilanteen ainoa valoisa puoli oli se, että lapsi on perinyt isänsä unenlahjat, eikä mene heräämään keskellä yötä (ellei joku typerä sänkyyn välttämättä haluttu muovinen lelu kolise lattialle maanjäristyksen tapaan äännellen.)
Vaan tottumus on toinen luonto. Pikku hiljaa on sänky ollut enemmän ja enemmän ok. Sinne on jääty vähemmällä ja vähemmällä huudolla ja vieressä istuskelulla.
Mutta viimeinen niitti taisi tulla eilen: kävimme naapurissa synttäreillä, ja jossain siinä kiivaan kekkeröinnin keskellä lapsi kävi toteamassa, että juuri kaksi vuotta täyttäneellä sankarittarella on myös ison tytön sänky.
Ja avot, eiköhän vain illalla jääty petiin täysin ilman karjuntaa.
(Ja herättiin aamulla kello kuusi, täysin epätyypilliseen aikaan. Selostuksesta, jonka mukaan seinästä tulee mörköjä, päättelin, että painajaisunien aikakausi on korkattu.)
---
Juhlat itsessään olivat muutenkin tosi kivat ja rennot. Kotiin palatessani pohdin, olisiko minustakin pitämään niin hauskat kekkerit muksulle. Rentouteni kohdistuu nimittäin yleensä ihan muihin juttuihin, esimerkiksi siihen, onko meillä siistiä vai ei. Emäntänä olen sen sijaan jonkinlainen musta aukko: niin tiivis stressin keskittymä, että imen kaiken valon ympäristöstä.
Onneksi tässä on kahdeksan kuukautta aikaa stressata ja treenata.
Hahaa! Eli "mutta kun muillakin on" -mantraa voi käyttää myös hyvään! Ihanaa, että kävitte kemuttamassa. Oli vallan mukavaa - mutta ei todellakaan siistiä taaperotornadolauman jäljiltä :D
ReplyDeleteOnnea uuteen petiin!
ReplyDeleteMeillä pian 2 vee nukkuu vielä pinnasängyssä. Kerrossänky typyille on suunnitteilla, karkailumahdollisuuden vuoksi ei ole tarvetta kiirehtiä.
Rauhallisia unia!
Meillä vanhempi lapsi nukkui meidän huoneessa kolmevuotiaaksi, siirrettiin omaan huoneeseen nuoremman syntyessä. Nyt jokseenkin harmittaa, kun ei selvästikään ollut valmis silloin (3v), vaan olisi vain pitänyt hommata se yksi 80-senttinen runkopatja sänky meidän sänkyyn kiinni. Yhä edelleen aamuisin köppi meidän sänkyyn ja siinä meitä sitten on, 4 ihmistä tiiviissä kasassa :D Nyt ollaan kyllä puhuttu että jos kolmas tulee, hommataan se lisäsänky tähän perhepetiin.
ReplyDeleteIltaisin kyllä nukahtaa omaan sänkyyn iltasadun, juttelun ja silittelyn jälkeen. Nuorimmainenkin on nyt parisen viikkoa (kohta 1v) aloittanut unet omassa sängyssään (pinnasänky, joka on meidän sängyn vieressä). Osaa vain jo kiivetä sieltä (pääedellä) pois, jote siirretään varmaan just kohta (isosiskonsa tavoin) 1-v kinkereiden aikaan isompien lasten sänkyyn. Ja ehkä mahdollisesti sänky samalla sinne lasten huoneeseen, niin päästään nukuttamaan lapset yhtä aikaa - saa toinen vanhemmista vapaaillan joka toinen ilta :D (Luksusta! Siihen asti kunnes sitten saakin yön pomppia siellä lasten huoneessa.. tai ahtautua loppuyöstä koko perheen kanssa meidän petiin.)
Voi, ja meillä kun ei edelleenkään ole ison pojan sänkyä! Ostoslistalla kyllä on, mutta sitä ennen pitäisi keksiä mitä muuta pojan huoneesta heivataan ulos kuin vain se pinnasänky.
ReplyDeleteHuudosta sen sijaan on jo nyt kokemusta, kun loman jälkeen ei millään haluttaisi mennä nukkumaan omaan sänkyyn. Matkalla kun nukuttiin kaikki yhdessä isossa sängyssä... Tuon pistän kuitenkin korvan taakse eli että kannattaa käydä katsomassa jotain, joka jo nukkuu isojen lasten sängyssä.
Lähiömutsi, kyllä voi! Ja mikä parasta, joskus oivallus lähtee mukelosta itsestään!
ReplyDeleteMä näin sun kuvat ja ymmärrän siivoustuskasi. Mutta uskaltauduin nyt ujosti korjaamaan tuonne linkin - emmin moisen kanssa, kun ajattelin, että eihän se nyt minun asiani ole kertoa maailmalle, onko tyttärellänne ison tytön sänky vai pinnis :D
Oli eri kivat kekkerit, kiitos emännälle! Ja emännän äidille, haha :D
Jennijee, kiitos! Mun on pakko tunnustaa, että mietin kyllä tosi pitkään, josko lapsi voisi nukkua pinnasängyssä esim. 7- tai 16-vuotiaaksi asti. Sitten se olisi varmaan jo ehdollistunut siihen, ettei sängystä pääse pois.
Sitten tuli ympäristön paine.
Etna :D Kuulostaa tyttäremme parhaalta kaverilta, joka siirtyy kuulemma aamuöisin vanhempiensa ja uunituoreen vauvaveljensä kanssa samaan sänkyyn ja valittaa ahtautta. Sellaista se.
Mun on pakko tunnustaa, että mä oon ehkä vähän kade. Meillä nää nukkumajärjestelyt on toimineet aika hyvin, ja lapsi nukkuu yleensä kuin patonki - mutta musta olis eri suloista nukkua mukelon kanssa. Pakko myöntää. Siitä tulisi hyvä mieli, jos kohta myös tonneittain univelkaa. Mutta mies ei puolestaan pysty moiseen - 6 kk vanha vauva piti siirtää meidän sängystä pois juuri siksi - ja haluaisin kovasti, että perheemme kaikki jäsenet olisivat onnellisia.
Mikähän siinä on, etteivät lapset voi vain kohteliaasti nukkua yötä läpeensä?
LQ, no mutta. Tuskin sillä kiire on. Meille tuli ympäristön paine, kuten sanottua (itse asiassa hyvin konkreettisesti lähipostiin saapuneen sängyn muodossa.)
En mä nyt ihan osaa luvata, että se isojen sänky toimii - en tiedä, olisiko tytär kiinnittänyt moiseen mitään huomiota, ellei tilanne olisi ollut päällänsä. Mutta nyt kun oli, siitä oli apua.
Että ehkä se oli enemmänkin opetuksenkaltainen vihje siitä, että juhliin lähteminen kannattaa aina :D