Takaisin tärkeisiin aiheisiin.
HAHAHA!
Nyt on niin, ettei juoksu ole vieläkään oikein maistunut. Ei vain kulje. Ngnngng, pinnistän menemään (korkeintaan) kahdesti viikossa paikallisia lenkkimaastoja. Jälkeenpäin on ihan hyvä olo kyllä, mutta motivoivaksi voimaksi siitä ei ole ollut.
Itse asiassa olen saanut itseni lenkille vain ärsyyntymällä siitä, että mies juoksee ja minä en.
Sitten luin Internetistä, kuinka joku seikkailujuoksija sanoi, ettei tarvitsisi niin kauheita tavoitella. Vartin lenkkikin kuulemma riittää siihen, että mieliala paranee ja olo kohenee ja ryhti suoristuu.
Tämä herätti ajattelemaan.
Hoksasin yhtäkkiä, että toden totta. Nyt, kun pidän itseäni nohevana puolimaratoonarina, olen erehtynyt kuvittelemaan, että kaikkien juoksulenkkien (joita pitäisi olla neljä viikossa) olisi hyvä olla vähintään tunnin mittaisia. Mieluummin puolentoista. Mutta koska moinen ei huvita, alisuoriudun, ja tunnen siitä syyllisyyttä ja kiukkua.
Mutta miksi muka pitäisi? Vaikka rämmin HCR:n läpi, en talven jalkaepisodin jäljiltä ole yhtä hyvässä kunnossa kuin viime keväänä. Puolentoista tunnin lenkki neljästi viikossa on liikaa. Ja mikä on liikaa ei ole kivaa.
Päätin tunnustaa tosiasiat ja juosta kerralla 30-40 minuuttia, kunnes alkaa tuntua siltä, että pidempi lenkki on ilon aihe, ei tulevaisuudessa häämöttävä synkeä pilvi (siivouspäivän kaltainen uhkakuva.)
Ja kas, heti on parempi mieli ja juoksu kulkee. Madallettu rima, hyvä rima.
(Vielä jos tietäisin, miten voin jatkossa välttää tilanteet, joissa itseltäni salaa virittelen rimaa jonnekin stratosfääriin. Vinkkejä?)
HAHAHA!
Nyt on niin, ettei juoksu ole vieläkään oikein maistunut. Ei vain kulje. Ngnngng, pinnistän menemään (korkeintaan) kahdesti viikossa paikallisia lenkkimaastoja. Jälkeenpäin on ihan hyvä olo kyllä, mutta motivoivaksi voimaksi siitä ei ole ollut.
Itse asiassa olen saanut itseni lenkille vain ärsyyntymällä siitä, että mies juoksee ja minä en.
Sitten luin Internetistä, kuinka joku seikkailujuoksija sanoi, ettei tarvitsisi niin kauheita tavoitella. Vartin lenkkikin kuulemma riittää siihen, että mieliala paranee ja olo kohenee ja ryhti suoristuu.
Tämä herätti ajattelemaan.
Hoksasin yhtäkkiä, että toden totta. Nyt, kun pidän itseäni nohevana puolimaratoonarina, olen erehtynyt kuvittelemaan, että kaikkien juoksulenkkien (joita pitäisi olla neljä viikossa) olisi hyvä olla vähintään tunnin mittaisia. Mieluummin puolentoista. Mutta koska moinen ei huvita, alisuoriudun, ja tunnen siitä syyllisyyttä ja kiukkua.
Mutta miksi muka pitäisi? Vaikka rämmin HCR:n läpi, en talven jalkaepisodin jäljiltä ole yhtä hyvässä kunnossa kuin viime keväänä. Puolentoista tunnin lenkki neljästi viikossa on liikaa. Ja mikä on liikaa ei ole kivaa.
Päätin tunnustaa tosiasiat ja juosta kerralla 30-40 minuuttia, kunnes alkaa tuntua siltä, että pidempi lenkki on ilon aihe, ei tulevaisuudessa häämöttävä synkeä pilvi (siivouspäivän kaltainen uhkakuva.)
Ja kas, heti on parempi mieli ja juoksu kulkee. Madallettu rima, hyvä rima.
 |
| Eilenkin menin, vaikka luulin olevani kipeä. Oikeasti olin vähemmän kipeä ja enemmän ahdistunut. |
(Vielä jos tietäisin, miten voin jatkossa välttää tilanteet, joissa itseltäni salaa virittelen rimaa jonnekin stratosfääriin. Vinkkejä?)
Hei mä en ole ehtinyt mitään aikoihin kommentoimaan, mutta lukenut olen aina jossain raossa kyllä! Kaiken! Ja riman madaltamiseen mulla ei ole vinkkejä. Mä aina kuvittelen olevani varsin rento ja vetäväni löysin rantein, mut se nyt vaan on sellasta harhaa. Oikeesti mun rimat on aina liian korkeella ja oon semmonen iloinen alisuoriutuja sitten vähän kaikessa. Mutta hei, mä siis en ole aloittanut lenkkeilyä edelleenkään. Kauas siitä on aikaa, kun tästä puhuttiin? Että nyt mä vaan alotan sen juoksemisen? No en oo aloittanut. Asetan riman nyt siihen, että lenkille on mentävä. Vaikka kävellen.
ReplyDeleteMinä suuri maratoonarilupaus (buahahaa) ilmoittauduin syyskuun puolikkaalle. Harmi vaan että en ole jaksanut paljon juoksennella. Pyöräilen töihin huimat 6 km suuntaansa ja kuvittelen, että se ylläpitää juoksukuntoa. Toisaalta ajattelen, että etanavauhdilla pääsee varmaan taas maaliin ja ei kesällä jaksa stressata ja suorittaa.
ReplyDeleteSeikkailujuoksu on tästä eteenpäin myös mun tavoite ja mielikuva. :)
Mukavaa viikonloppua!
Anu, ei sillä niin kovasti ole väliä, ehtiikö kommentoida vai ei. On kiva tietää, että olet kuitenkin siellä, aika lähelläkin vielä!
ReplyDeleteRiman madaltamiseen pitäisi kyllä olla jotain kursseja. Tai sitten edes siihen, miten olla kaltaisesi iloinen alisuoriutuja, eikä minun kaltaiseni syyllistyvä ja kiukkuinen alisuoriutuja :D Koska aika harvat asiat nyt oikeasti ovat niin vakavia, että kannattaisi rimaa kovin ylös hiissata. Juoksu nyt ei etenkään ole.
Kävely on muuten täysin aliarvostettu laji. Suosittelen isolla lämmöllä - nykyään. Teininä kyllä hieman ärsytti kun äitini ratkaisu vaivaa kuin vaivaan oli, että mene kävelylle :D
Jenni, oijoi! Hienoa! Koska se on?
Minähän en siis edes pyöräile päivittäin, mutta heti kun madalsin tätä rimaa, juoksu tuntuu paljon hauskemmalta. Saatan saada tälle viikolle kolmekin juoksukertaa, jipii! (Enkä nyt oikeastaan näe, miksei pyöräily tekisi hyvää - se pitää yllä tai parantaa peruskuntoa ja vahvistaa jalkalihaksia.)
Ajattelin itsekin juosta puolikkaan syksymmällä, jos siltä tuntuu. Mutta vielä en tiedä, tuntuuko, joten annan asian hautua.
Seikkailujuoksu on itse asiassa, nyt kun asian noin esität, paljon parempi mielikuva kuin olin aiemmin edes ajatellut! Kiitos, sinä huippu! Ja parasta viikonloppua!
Tämä oli kyllä hyvä (ja tätä voisi soveltaa omalla kohdallani myös siihen välillä vähän neuroottiseen siivoamiseen). Minulla on yhä se kuherruskuukausi juoksun kanssa meneillään, mutta huomaan kuinka lenkille on kivointa lähteä ilman suunnitelmia. Reitin tykkään suunnitella, mutta jos en lyö lukkoon aikoja tai tuijota liian tiiviisti ohjelmia, juoksen pidempään, paremmin ja vapautuneemmin. Ei sillä että aina tätä tapaa yhtä fiksusti toteuttaisin ;)
ReplyDeleteAda, varmasti käy siihenkin! Ehkä kaikkeen, mikä lisää ahdistusta eikä tuo iloa.
ReplyDeleteNyt kun mainitsit tuon kuherruskuukauden juoksun kanssa, tajusin, että minullahan oli sellainen koko viime kesän! Herranen aika, ja nyt se on ehkä ohi! Ei, ei voi olla, taisin tällä viikolla ja näiden oivallusten jälkeen rakastua uudelleen :D
Ainahan ei ole helppoa toimia kuten tietää, että ehkä kannattaisi, mutta toisaalta ... "vapautuneemmin" on niin hieno olotila, että siihen kyllä kannattaa pyrkiä! Hienosti laitettu. Tuohon tähtään itsekin!
Minä kun en edelleenkään pääse juoksemaan, voin jaella neuvoja muille! Juoksukoulussa sanottiin, että kolme lenkkiä per viikko on just hyvä, eikä niistä kuin yhden tarvitse olla pitkä (as in 1,5 tuntia). Eli sä oot madaltanut rimaa oikein sopivasti. (tai mistäs minä tiedän. Voi olla että juoksuope on huijari, mutta minä mieluusti uskon tuollaiset tarinat)
ReplyDeleteMä pyöräilin tänään 24 km. Se oli ihan jees. Ei yhtä kivaa kuin juoksu, mutta saatan mennä uudestaankin :)
Hienoa ja hatunnosto, että oot tajunnut. Mulla meni ihan oikeesti _vuosia_ ton tajuamiseen. pitkään olin se pitkänmatkanjuoksiaj, joka ennen juoksi, ja sitten kun taas juoksisin, niin asiat olisi niin näin ja noin.
ReplyDeleteSitten tuli se Mutsien kymppi -haaste, ja oli vähän pakko juosta. Mutta onneksi tiesin, että en tykkää kilpailuista ja korkeat rimat alkaa ahdistamaan. Niin tajusin olla tyytyväinen siitä, että olen saanut persukseni ainakin puolipysyvästi sohvalta ylös ;D ja siinä missä jotkut mutsit vetelee kymppiä ja puolimaratonia, mä vetelen kolmosta tai nelosta, jos on hyvä päivä (no ok, kesällä siskon kanssa hölkötellessä mentiin vahingossa vitosta tai kutosta välillä). Mutta että liikun, säännöllisesti, saan raitista ilmaa, säännöllisesti, nin ei paha, vaikken olekaan sellainen katu-uskottava lenkkeilijä. :)
Riman virittelystä etukäteen... Hmm, yleensä nämä tuppaa kyllä huomaavaan vasta jälkeenpäin. Yksi hyvä vinkki oli se, että miettii, miten joku toinen asian tekisi. Tajusin, etten esim. isältäni vaadi vanhempana sellaisia ominaisuuksia, mitä itseltäni äitinä. Eikä se liityi vainisyyteen/äitiyteen tai sukupuoleen, vaan enemmän sellaisiin ihme piilovaatimuksiin, mitä itselleen kehittää. Joskus tuo auttaa, kun miettii, että mites naapurin Pena tän asian nyt tekis, ja kattoisinko kieroon, jos ja kun se tekisi sen niin. Ja usein huomaa, että ei katsoisi yhtään kieroon, niin miksi sitä sitten omia toimiaan katsoo niin kieroon jo etukäteen?
Mulla tahtoo olla sama, kaikessa. Siis se ihme odotuksien nostaminen, mutta juoksussa en sitä noudata. Varmaan kun tiedän kokemuksesta, etten tykkää siitä oikein.
ReplyDeleteJoskus musta on kiva, kun vaikka esikoinen polkee mun juoksun seurana. Käyn nykäisemässä vaikka kolme varttia ja kävelen välillä, jos v-tuttaa. Suurin parantamisen vara itselleni olisi hyvät pohjevenytykset, mutta varmaan kaikki muut tässä universumissa tajuaa venytellä paremmin kuin minä.
Kuopiossa 6.9. Varaanko takkahuoneen sulle alustavasti? Onnibussin polkuhinnoilla tänne ja takaisin.
ReplyDeleteKävely <3! Juoksu kuluttaa, jäykistää ja väsyttää. Kävely palauttaa, virkistää ja hoitaa. Tänään illalla ihana kävely, ehti nuuskia tervattuja veneitä ja bongata siilin. Mahtavaa.
Äh, mulla oli aamulla, kun tämän postauksesi luin, joku tosi hyvä (ehhehheh) pointti. Mutta tietenkään en sitä nyt enää muista, koska en sitä ylös kirjoittanut.
ReplyDelete...
Ehkä se oli jotain sellaista, että kun rimaa alentaa omista vaatimuksistaan, se asettuu sille hyvälle ja normaalille tasolle, jota olisikin hyvä tavoitella. Että päässä se on kait kaikki nämäkin asiat, rimat ja vaatimukset.
Mutta ihanaa lomaa!! Oi loma!!
Enni
Saara, oikeasti madalsin rimaa vielä tuostakin enkä ole kovin montaa pitkää lenkkiä juossut. Tunti taitaa olla noin niinku pisin toviin. Mutta parempi vähän kuin ei yhtään - ja mielelläni muutenkin otan vastaan tällaiset vinkit :D
ReplyDeleteOi sun pyöräily kuulostaa ihanalta. Olispa mullakin fillari!
VL, no niin juuri niin! Tärkeintä tosiaan on se, että liikkuu ylipäänsä - oli tavoitteita tai ei. Ja jos on tavoitteita, ei ole kuitenkaan niin vakavaa, jos ne nyt eivät aina toteudu. Se, että säännöllisesti saa itsensä sohvalta ylös ja lenkille on tosi hieno ja tärkeä asia.
Tiedätkö, toi sun vinkki siitä, miten kannattaa asioita katsoa ikään kuin toisen ihmisen näkövinkkelistä on TOSI TOSI HYVÄ. Kiitos. Se on mahtava ja konkreettinen ja aion tästedes alkaa soveltaa sitä aktiivisesti. Kiitos!!
Sillä noinhan se just on!
Ehtoisa, tuota venyttelyhommaa en usko. Just tällä viikolla päätin tästedes venytellä joka päivä ja nohevasti venyttelin heti yhtenä päivänä. Päätöstä ei kuitenkaan tehty eilen.
Se odotuksien nostaminen on hassua, koska ... tai eniten hassua on oikeasti se, miten sujuvasti valehtelen itselleni. Että ei tää oo mulle mikään tavoite, vaikka samalla tiedän, että oikeasti on. Ja että oikeasti se on urpo tavoite. Huoh.
Mä oon joskus miettinyt tuota lapsen kanssa juoksemista, mutta silloin olisi varmaan epäkohteliasta ja epä-äidillistä kuunnella äänikirjaa samalla? :D
Jennijee, älä nyt ihan vielä sentään :D En ole vielä päättänyt, olenko enää ikinä puolimaratonkunnossa.
Voi että muuten, kävely on niin parasta! Mulla oli lomalla tavoite raahata äiti monelle pitkälle kävelylle, mutta ei se oikein onnistunut - ehkä seuraavalla mökkipätkällä sitten.
Enni, mullekin käy aina noin. Sen vuoksi suollan yleensä ajatukseni blogiin ennen kuin ehdin miettiä niitä sen kummemmin. Mutta tuo sun ajatus kuulostaa itse asiassa aika hyvältä ja luontevalta. Omat vaatimukset ovat aina jossain kaukana kohtuudesta.
Kiitos! Tähän asti on ollut ihana loma - toivottavasti sielläkin!