Erään toverin FB-seinältä (kiitos sinä ihana inspiraationlähteeni!) huomasin väitteen, että ei hormoneitakaan voi aivan kaikesta syyttää.
Mutta miksi muka ei voisi? Minä ainakin syytän hormoneita iloisesti kaikesta. Ja luullakseni usein aivan syystä. Ne perkeleet. Paitsi urheilunjälkeinen endorfiini. Se enkeli.
(Tarkennan ennen kuin jatkan, että tiedostan kyllä lähes kaikkien elintoimintojeni olevan hormoneista riippuvia. Ilman hormoneita ei toimi suunnilleen mikään. Mutta kyllä te silti tiedätte, mitä tarkoitan.)
Noin keskimäärin raskaimmat (tai ainakin muistettavimmat) hormonimyrskykokemukset koin silloin, kun olin juuri saanut vauvan. Esimerkiksi se kolmen kuukauden kohdalla tullut hormonaalinen vauvakuume oli kamaluudessaan viittä vaille laiton. Toinen - en muista olenko tästä jo kertonutkin, mutta en anna sen estää itseäni - oli se, miten tuohon aikaan koin kaikenlaisen alkoholinkäytön hyvin uhkaavaksi. Siis että jos mies joi oluen, olin ihan että nyt se humaltuu ja lapsemme lapsuus menee pilalle ja voi kamala aikooko se nyt juoda kokonaisen oluen? Siinähän on kolme desiä!
Ei järjen hiventä, minkä itsekin tiesin. Mutta järki oli tiputettu peleistä jo liigavaiheessa.
Vuotta 2010 voi myös muistella rakkaudella. Mutta ehkä ei sittenkään viitsitä. Tulin silloin kolmesti paksuksi. Anteeksi vain kaikki, jotka tunsitte minut silloin.
Nyt olen tässä katsonut peiliin tutkivasti ja todennut, että voi olla, että hormonitoimintani on vielä hieman sekaisin, kiitos vain loka-joulukuu 2014. Never forget! Elämäni tuntuu välillä sellaiselta hormonaaliselta vuoristoradalta, jota mainostetaan saatesanoilla: "All fun and games till somebody loses an eye."
Eikä tässä nyt puhuta vain piikeistä. Ylipäänsä se tunne, joka imetyksen jälkeen tuli - siis tiedättehän, se, jossa oli ikään kuin joku muu vähän aikaa ja nyt yhtäkkiä jälleen oma itsensä - se oli tosi hurja. Vielä hurjempaa oli se, miten paksuillessaan ja noin muutenkin sen hyväksyi. Ja se jatkui tosi pitkään, ei se ollut mikään piikki.
Jos siis oikeasti haluaa pelätä, ei kannata katsoa kauhuleffoja, vaan pohtia sitä, missä määrin minuus on minuutta ja missä määrin sitä on vaan hormoniensa vietävissä.*
Tehdäänpä pieni kysely. Hormonit, voiko niitä syyttää kaikesta?
No? Koska voin odottaa vaihdevuosia?
P. S. En ole paksuna.
* Jos sekään ei pelota tarpeeksi, kannattaa lukea tämä opettavainen tarina siitä, miten nainen sai kuukautiset.
Mutta miksi muka ei voisi? Minä ainakin syytän hormoneita iloisesti kaikesta. Ja luullakseni usein aivan syystä. Ne perkeleet. Paitsi urheilunjälkeinen endorfiini. Se enkeli.
(Tarkennan ennen kuin jatkan, että tiedostan kyllä lähes kaikkien elintoimintojeni olevan hormoneista riippuvia. Ilman hormoneita ei toimi suunnilleen mikään. Mutta kyllä te silti tiedätte, mitä tarkoitan.)
Noin keskimäärin raskaimmat (tai ainakin muistettavimmat) hormonimyrskykokemukset koin silloin, kun olin juuri saanut vauvan. Esimerkiksi se kolmen kuukauden kohdalla tullut hormonaalinen vauvakuume oli kamaluudessaan viittä vaille laiton. Toinen - en muista olenko tästä jo kertonutkin, mutta en anna sen estää itseäni - oli se, miten tuohon aikaan koin kaikenlaisen alkoholinkäytön hyvin uhkaavaksi. Siis että jos mies joi oluen, olin ihan että nyt se humaltuu ja lapsemme lapsuus menee pilalle ja voi kamala aikooko se nyt juoda kokonaisen oluen? Siinähän on kolme desiä!
Ei järjen hiventä, minkä itsekin tiesin. Mutta järki oli tiputettu peleistä jo liigavaiheessa.
Vuotta 2010 voi myös muistella rakkaudella. Mutta ehkä ei sittenkään viitsitä. Tulin silloin kolmesti paksuksi. Anteeksi vain kaikki, jotka tunsitte minut silloin.
Nyt olen tässä katsonut peiliin tutkivasti ja todennut, että voi olla, että hormonitoimintani on vielä hieman sekaisin, kiitos vain loka-joulukuu 2014. Never forget! Elämäni tuntuu välillä sellaiselta hormonaaliselta vuoristoradalta, jota mainostetaan saatesanoilla: "All fun and games till somebody loses an eye."
Eikä tässä nyt puhuta vain piikeistä. Ylipäänsä se tunne, joka imetyksen jälkeen tuli - siis tiedättehän, se, jossa oli ikään kuin joku muu vähän aikaa ja nyt yhtäkkiä jälleen oma itsensä - se oli tosi hurja. Vielä hurjempaa oli se, miten paksuillessaan ja noin muutenkin sen hyväksyi. Ja se jatkui tosi pitkään, ei se ollut mikään piikki.
Jos siis oikeasti haluaa pelätä, ei kannata katsoa kauhuleffoja, vaan pohtia sitä, missä määrin minuus on minuutta ja missä määrin sitä on vaan hormoniensa vietävissä.*
Tehdäänpä pieni kysely. Hormonit, voiko niitä syyttää kaikesta?
a. Kyllä voi.
b. Kylläeivoi.
c. Olen tyttö.
No? Koska voin odottaa vaihdevuosia?
P. S. En ole paksuna.
* Jos sekään ei pelota tarpeeksi, kannattaa lukea tämä opettavainen tarina siitä, miten nainen sai kuukautiset.
Jos jotain ei voisi syyttää hormoneista, niin syytä voi sitten etsiä miehestä, lapsesta, pomosta tai lapsuudesta. ;) Nyt suosittelen suklaata!
ReplyDeleteHormoneita on vaan silleen vielä kivempi syyttää, että kenenkään ei tarvii olla syyllinen, ja konflikteja väistelevä luonteeni on tyytyväinen :D
DeleteMutta suklaa, onko pakko jos tuntuu pahalta?
Ihan aluksi täytyy tietää, onko tämä alussa mainittu ystävä mies vai nais?
ReplyDeleteKoska useimmat naiset kyllä tietää, miten järjettömästi hormonit jyllää.
Voi kyllä olla, että toisilla hormonit on leppoisampia kuin vaikka jollain toisella, mutta silti. Eräällä esimerkiksi oli jonkin aikaa tosi seesteinen olo, sitten oli kuukautiset ja niiden jälkeen iski joku helkkarin post menstrual syndrooma! Ja heti niin paljon ärhäkämpänä kuin perus PMS mulla ikinä.
Oikeasti hämmästelen, miten miehet jaksaa seurata sivusta sitä joskus kovin arvaamatonta hormonien vuoristorataa ja siitä huolimatta aatella oman vaimonsa tai vastaavan kohdalla, että onpa mulla käyny tuuri jne.
Hormonit on kyllä sinänsä hauska juttu, että sitä voi olla kuukauden aikana melkein kuin monta eri ihmistä.
Nais. Mutta luulen, että hän yritti suoraselkäisesti ottaa välillä vastuuta omasta toiminnastaan ja omista fiiliksistään. Mitä kyllä ihailen.
DeleteOlen myös silleen VarmaTieto-hengessä kuullut, että kaikilla hormonivaihtelut eivät ole ihan tätä luokkaa. Että kuulemma ei ole ihan tavallista, ettei osaa erottaa PMS-oireita ja aviokriisiä. Mikä vähän yllätti mut :D
Mulle kävis, että olisin joskus kuukauden ajan ihan yksi ja sama tyyppi. Valkkaisin sen tyypin, joka olen kun ovuloin. Toisaalta silloin olen luullakseni kaikkien muiden mielestä ihan sietämättömän pirteä. Ehkä siis valitsenkin sen tyypin, joka olen, kun syön hormoniehkäisyä :D
Ja joo, miehet, joskus ne ansaitsee kiitosta.
Mulle kyllä kans riittäis vähemmät persoonallisuudet :D
DeleteLasten jälkeen mulle ei ole löytyny sopivaa hormonaalista ehkäisyä, enkä kerta kaikkiaan suostu enää yhteenkään "no siinä kolmen kuukauden jälkeen voi varmuudella sanoa, sopiiko nää sulle vai ei" -kokeiluun. (Koska se kolme kuukautta on aivan liian pitkä aika kärsiä ties miestä sivuoireista...)
Kolme kuukautta on muuten ihan hurjan pitkä. Se puoli vuotta, mitä joskus vaaditaan, on vielä pidempi.
DeleteHormonit on deeppia shittiä. Nimimerkillä oon ollut käytännössä saman miehen kanssa 15 vuotta...paitsi että ne kaksi kertaa kun käytin hormoniehkäisyä johti ekalla kerralla eroon ja tokalla kerralla lähes eroon (silloin lopetin pillerit 2kk jälkeen kun tajusin tilanteen). Siis en mä sillä, että oisin omien hormoneideni kanssa ollut mitenkään stabiili (no hei, raskaus, imetys what not, siis aika huisii verrattuna normiin kk-kiertoon), mutta noi keinotekoiset hormonit on sit asia ihan erikseen.
ReplyDeleteNäistä on kyllä ihan hurjan erilaisia kokemuksia. Mä tykkäsin itsestäni koko lailla enemmän silloin kun söin hormoniehkäisyä, koska se vähän tasoitti näitä nousuja ja laskuja, jotka oikeasti koen jo aika väsyttäviksi.
DeleteMutta tästä sen taas näkee, että yksilöitä olemme. Ja onneksi tajusit lopettaa!
Molemmilla kerroilla, kun olin raskaana (ja sitten en enää ollutkaan), jouduin alleviivaamaan miehelle neuvolasta saadusta vauva-kirjasta kohdan, jossa sanotaan, että raskaana oleva nainen voi saada täysin järjenvastaisia itku/raivo/nauru/sekopäisyyskohtauksia, jotka johtuvat hormoneista, eivät naisesta. Riita (lue minä itken ja huudan, mies katsoo suu pyöreänä vierestä) loppui molemmilla kerroilla kuin seinään. Jännä, että ei oppinut ensimmäisestä kerrasta. Tuskin ymmärtäisi vieläkään. Vastaan siis a.
ReplyDeleteNo nyt kun mainitset, niin mäkin muistan jotain tollasta. Itse asiassa kolmannella kerralla kun olin paksuna, mies arvasi sen siitä, että olin niin vihainen koko ajan :D
Delete12 pistettä siitä, että olit eka, joka valitsi kyselystä jonkun vaihtoehdon!!
Ei luoja. :'D Mä nauran edelleen täällä tuota oluenjuontikriisiäsi. Ja luin sentään postauksen puoli vuorokautta sitten. Meni vähän niinkuin ohi tämä päivä. Mutta siis, niin, vakavasti puhuen, AAAAHAHAHA.
ReplyDeleteI aim to please! Ja kiitos itelles vaan, luin kommenttisi lähijunassa ja hankin saman tien sekopään maineen vuoroin huutonauramalla ja vuoroin hysteerisesti hihittämällä, koko matkan, kuin, no, sekopää :D
DeleteToi artikkeli. Jännä.
ReplyDeleteMutta joo, hormonit. Mullahan on ollut kilpirauhasen vajaatoiminta 12-vuotiaasta saakka, joten kaikki vastaukset sellaisiin "kuka ja millainen olen" -kysymyksiin on ihan villiä veikkausta vaan ja riippuu täysin hoitotasapainosta - jota taas on tietysti vähän vaikea arvailla, kun ei tiedä, mitkä on oireita ja mikä on noin niin kuin luonteenpiirre. Ja siihen päälle sitten nää naishormonit. Mäkin valitsisin sen ovulointiminän, kyllä olisi maailma järjestyksessä ja aurinkoinen.
Niin, eikö, tuli kyllä ihan sellainen olo taas hetkeksi, että ei mitään vavvoja tänne, valtaavat aivotkin.
DeleteMusta ois joskus kiva nähdä itseni ulkoapäin, koska mun on oikeasti tosi vaikea määritellä sitä, millainen mä oon. Luulen esim. olevani iloinen - enimmäkseen ja hormonivaihteluista riippumatta, myös siis ei-ovuloidessani - mutta olenko oikeasti?
Millä tavalla muuten vajaatoiminta sun mielestä vaikuttaa sun luonteeseen? (Ja onpa toisaalta hyvä, että se on diagnosoitu. Eikös se ole vähän vaikea diagnoosi saada?)
Samaistun suuresti oluenjuontikriisiin ja myönnän angstaavani hormoneita. Olen ollut miehen kanssa aika tasan kuusi vuotta seurustelusuhteessa. Meillä on kolme lasta, melkein 5-, 3- ja 1-vuotiaat. Mähän olen perkeles vieköön ollut tästä parisuhteesta ehdottoman enemmistöajan joku hormoniepätasapainon vallassa oleva otus. Varmaan erotaan, kun tämä viimeinen on vierotettu tissistä ja alan taas olla oma itseni! Kamala.
ReplyDeletePee äs, tuo kuukautisten synty! :D Mahtavaa!
Ooh! Aika hurja ajatus, että tavallaan ei edes tiedä millainen sitä sitten olisi sen ihmisen kanssa, kun lasten aiheuttama hormonivaihtelu on ohi. Vaikka toisaalta, kai se sama on edessä kaikilla - eipä sitä kukaan varmaan siihen suhteeseen palaa, jossa oli ennen lisääntymiseen liittyviä hormonimyrskyjä.
DeleteIhanaa, että joku samaistuu mun oluenjuontikriisiin eikä vain naura sille lattialla kierien :D
Totta kai hormoneita voi syyttää kaikesta. Kunhan löytyy joku muu syyllinen kuin minä itse!! Mulla ei itse asiassa oo luonnostaan pms-oireita. Ainoa asia on, että parina päivänä kuussa vatsani on pohjaton. Voin syödä miten paljon hyvänsä. Ja sitten on se päivä kun olen aivan supersikaansaava. Mutta nyt kun olen kärvistellyt hormonikierukan kanssa 1,5 vuotta niin uusi lisä on masennuspäivät. En diggaa. Sain toki myös aknen, mutta toi depressio on ihan syvältä. Syytän siis hormoneita ajoittaisesta murheeseen vajoamisesta. Vaihdevuosia odotellessa... Ehkä silloin olen oma positiivinen itseni?!
ReplyDeleteHa :D Mulle käy itse asiassa usein niin, että tajuan hormonien merkityksen jälkikäteen. Poikkeuksena ehkä ovulaatio, mutta, heh, siinä on selkeät oireet.
DeleteOnpas muuten pelottavaa kuulla, että hormonikierukasta voi tulla tuollaistakin. Masennuspäivät kuulostavat ihan helvetin paljon pahemmilta kuin joku akne (ainakin, jos ei ole enää teini-iässä.) Jos se systeemi ei sovi, eikö se kannattaisi vaihtaa johonkin paremmin toimivaan?
Voi. Kerro toki mikä olisi se paremmin toimiva! Raskaus? Housut jalassa? :D
DeleteEi se aknekaan kauhean kiva kyllä ole - hyvästi selästä avonaiset mekot. Noh, onneksi Suomen kesä on lyhyt ja viileä. ;) Olin kyllä jo ton aknenkin takia luopumassa tästä vaihtoehdosta, mutta lääkäriltä löytyi kyllä lopulta hyvät vinkit ihonhoitoon ja se pysyy riittävän hyvin aisoissa.
En MINÄ tiedä. En ole lääkäri. Mietin vain, oletko käynyt lääkärillä juttelemassa vaihtoehdoista - tai sopisko joku muu hormoni vaikka paremmin. Itse olen miettinyt, että munanjohtimet voi kuulemma katkaistakin. En kyllä tiedä, onko sillä hormonivaikutusta.
DeleteJa okei, ei ole aknekaan kiva, mutta toisaalta jos makaa masentuneena sängyssään, niin eipä niillä avonaisilla mekoilla sit mitään teekään.
Luin opettavaisen tarinan kuukautisten alkuperästä, ja vaikken aiemmin olisi herennyt syyttämään hormoneja juuri mistään, nyt syytän. Syytän evoluutiota kaikesta! Järjetön systeemi!
ReplyDeleteOlen kyllä itse paljon enemmän omani, kun elän vain omien hormonieni vaikutuksen alaisena, enkä napsi mitään keinotekoisia. Siitä en mene takuuseen, että olisin jotenkin rauhallisempi. Olen varmaan ihan yhtä sekaisin puolisoni mielestä, mutta yhteys kehoni ja mieleni välillä tuntuu kirkkaammalta.
Niin! Perkeleen hormonit! Perkeleen evoluutio! Intelligent design -ajattelu kärsii minusta juuri siitä, että nähdäkseni jos ihmisen olisi joku suunnitellut, siinä ei olisi järjen hiventä.
DeleteToi yhteys kehon ja mielen välillä on itse asiassa tosi hyvä pointti. Ja tärkeä asia. Yksi ystävä juuri kysyi, miksi haluaisin aloittaa hormoniehkäisyn uudestaan, jos ne kerran muuttavat mua - no, mä en koe, että ne muuttaisi mua massiivisesti per se, vaan että ne tasoittaa asioita. Mutta voi olla, että tää kehon ja mielen yhteysvaikutus on olennainen juttu kun pohdin ehkäisyasioita jatkossa.
Mä olin siis tää alkuperäinen feispuukissa huutelija, ja kommentillani tarkoitin just, ettei hormoniparkoja _kehtaa_ syyttää kaikesta.
ReplyDeleteMun pahimmat hormonisekoilut on aiheutuneet e-pillereistä. Huh huijaa, anteeksi vaan, silloinen poikaystäväni. Raskaana ollessani ja mielestäni nyt imettäessänikin oon ollut tavallista tasaisempi. Mitä nyt välillä hourinut sekavia vauvatehtaan perustamisesta, kun "tää on niin ihanaa!"
Mutta PMS on meilläkin sekoitettu aika usein aviokriisiin. Oikeesti - miten ei ihminen opi, että sama meno toistuu JOKA KUUKAUSI! Ei pitäis tulla yllätyksenä, mutta melkein aina tulee. Ja siis mun äidillekin edelleen, joten ei taida helpottaa ihan lähiaikoina.
Venni
Niin mä arvelinkin. Ja kuten sanoin, arvostan sellaista :)
DeleteMä alan tuntea itseni ihan luonnonoikuksi kun etenkin minipillerit sopi mulle ihan tosi tosi hyvin. Haa. Mutta ehkä pitäisi vain kokea olevansa onnekas.
IHANAA, että säkään et aina erota PMS-oireita ja aviokriisiä. Tai siis ei sun kannalta, mutta musta on kivaa, etten ole yksin. Mä en ymmärrä, miten sitä kuviota ei näe, vaikka se niin järkyttävän säännöllisesti toistuu. Tai no toistuu ja toistuu, en kai mä oo taas elänyt toviakaan normaalikiertoa sitten viime syksyn.
Hah, sattumoisin erittäin ajankohtainen puheenaihe.
ReplyDeleteHormoneja voi syyttää _ihan_ kaikesta. Omiani ainakin syytän. Käyttäytyvät kuin mitkäkin visigootit ja riehuvat pitkin kroppaa aiheuttaen ylimitoitettua raivoamista ja vitutusta. Just tänään itseasiassa. Aktivoituvat myös herkästi jos yritän aloittaa jotain lääkettä tai vaikka ehkäisyä (no en minä tiedä onko hormoneilla sen kanssa niin tekemistä, mutta luulen että on). Järjestävät kaikenlaisia ylireaktioita ja tehostavat sivuvaikutuksia ja sen semmoista. Syytön kai minä itse semmoiseen olen? No olen.
JA apua. Luin tuon artikkelin ja olenpa tyytyväinen että raskaudet on jo takana. Pelottavaa. Voiko sitä enää koskaan katsoa vauvamahaa samalla tavalla?
Samantien alkoi kramppaamaan kun vähän annoin kritiikkiä, sattumaako? I don't think so.
DeleteSun hormonit heiluttaa ruoskaa! Jestas mitä sakkia.
DeleteVisigootti on kyllä erinomainen termi. Siltä välillä tuntuu itestäkin. Etenkin ne ylireaktiot on pahinta ja ja ja, juuri se, että itse on siihen syytön eikä moista ole todellakaan tilannut. Voi että. Onpas kurja kuulla, että siellä on vähän samanlaista.
Mä olen nyt miettinyt samaa tässä vauva-asiassa! Tiesin kyllä aiemminkin, että tietyllä tavalla ja etenkin immunologisessa mielessä sikiö on vähän kuin loinen, sillä kuin loinen, se käsittääkseni hieman laskee elimistön puolustuskykyä (mistä syystä useat autoimmuunisairaudet hellittävät raskausaikana), mutta tää oli kyllä taas niin jännää. Että aivoissakin on jälkiä synnytetyistä vauvoista. Jestas.
Toivottavasti tänään on jo parempi päivä. Visigootit aisoihin!
Meillä mies ryhtyy vimmatusti siivoamaan kaksi päivää ennen kuukautisia. En tiedä onko yleinen ilmiö? Kaksikymmentä vuotta sama juttu. Minä olen miettinyt liittyykö äreyteen vai hajuihin. Ärtyvyyden saan liikunnalla pois, kookos tasaa suklaan kanssa oloa. Sokereita välttämällä vuoristorataa ei ole.
ReplyDeleteMinulla oli keskenmenon jälkeen hormoonit sekaisin ja olin anovulatorinen pitkään. Silloin olo oli outo, pöhnäinen. Samoin hormonihoitojen aikana, jolla kuukautiskierto palautettiin ja yritettiin raskautta. Jotain ihme pesänrakennuspuuhaa, jolla ei oikeasti ollut väliä. Mutta minäkin syytän hormooneja monesta ja näin keväisin ne ovat minulla aktiivisimmillaan.
Mies ryhtyy siivoamaan? Ennen kuukautisia? Does not compute :D Ei meillä ainakaan tuollaista ole, mutta toisaalta meillä on viikkosiivous josta pidetään kiinni silleen. No. Vähän kuin koira jonkun säärestä, eli tosi tiukasti.
DeleteKevät tekee hormoneille kyllä jotain ihan kummallista. Muistan, että on ollut sekavaa menoa ennenkin.
Mutta siis, hetki, onko niin, että sokereita välttämällä sun olo pysyy tasaisempana? NYT KIINNOSTUIN.
Minulla toimii yllättävän hyvin. Liikunnan jälkeen sokerit eivät ole yhtä paha, mutta kevyellä vhh dieetillä voin paremmin. Jotain tutkimusnäyttöä on pcos ja premenstruaalivaivoihin.
DeletePitääpä testata. Etenkin kun sokeri ei ole koko elämäni; se voisi olla ihan mahdollistakin. Kiitos!
Delete