Sanastoharjoitus

Mikä on oikea nimi sille tunnetilalle, jossa

Tulee tohkeissaan ja ylivirittyneenä kotiin mistä lie bakkanaaleista tai muista kissaeläimen nimenantojuhlista, ja pikku hiljaa alkaa tajuta olleensa viimeiset 2-12 tuntia koko ajan suuna päänä ja ihan tähtiä sammuttavan rasittavaa seuraa?

Lupaisin tarjota sumppia / kaljat sille, joka keksii sopivan nimen, mutten tiedä tohdinko kun, ymmärrättehän, olisin vain suuna päänä jne.

Koen yllä esittelemääni tunnetilaa säännöllisin väliajoin. Näin riippumatta siitä, olenko viimeisen 2-12 tunnin aikana nauttinut alkoholipitoisia juomia vai en (myönnettäköön, että viini ei kyllä tilannetta paranna, mikä on surullista, jos kyseessä ovat olleet nimenomaan bakkanaalit) ja yleinen ratkaisuni asiaan on olla puhumatta enää ikinä.

Mutta sitten tietenkin luistan päätöksestäni heti, kun seuraavan kerran näen lapseni, ja siitä alkaa surullinen alamäki.

Viime aikoina olen yrittänyt olla myös, että puhun vain asiallisuuksia, mutta niin vain tänäänkin kerroin töissä esinaiselleni miehistä, joilla on glitter-parrat. (Eikä tähän vaadittu edes mitään sen kummempaa kuin tavallinen toimistopäivä.)

Lisäksi: mikä olisi hyvä liima huulten kiinniliimaamiseen?

Kolme melkein aloitettua postaussarjaa

Ehdin tässä jo innoissani (melkein) tarttua kolmeen postaussarjaan. Yhteen minut haastettiin, toiseen haastoin itseni ja kolmannen keksin itse.

Aloitetaan siitä kolmannesta: Mainonta, joka naurattaa 

(Sillä siitä huolimatta, että mainonta on minusta kovasti salakavalaa ja sitä pitäisi vältellä, kulutan sitä jossain määrin kuitenkin. Ja onhan se nyt oikeasti myös aika viihdyttävää.)

Esimerkiksi Stockmann lähestyi minua tarjouslipareella, jonka mukaan kaikki kauneuslaitteet ovat huomattavassa alennuksessa juuri sillä kupongilla.

Kauneuslaitteet? En ole vieläkään lakannut nauramasta.

Tämä kaatui siihen, etten sittemmin ole jaksanut aivojen ollessa online-tilassa seurata muita mitään medioita mainontaa nähdäkseni. (Olen kuitenkin aivan varma, että maailma on vääränä pöljyydessä kauneuslaitteiden veroisia konsepteja.)

Toinen, johon itseni haastoin, oli 100 onnellisuutta tuottavaa asiaa sadan päivän ajan. Teitä ajattelin päätymällä koostepostauksiin. Muutama ensimmäinen päivä meni näin:

#1 Diana Wynne Jones -sähköpostilista, jolta sain tiedon siitä, että Georgette Heyerin The Grand Sophy kannattaa lukea (luullakseni joskus vuonna 2006)
#2 Lapsi
#3 Ehkä voinkin juosta HCR:n
#4 Mies, lapsi
#5 Lapsi, mies, ja ykköskohdasta en olekaan enää aivan varma, enkä ehkä voikaan juosta lauantaina
#6 Ompeluseura, lapsi (no, hän on paras)
#7 Se, että voin ehkä sittenkin juosta, ajatus happamista nallekarkeista (jätetty epähuomiossa toteuttamatta)

Hmmm. No, ei kun siihen kolmanteen, joka oli arkikuvahaaste. Siihen minut haastoi maailman paras Siina.

Päivä 1. Tässä Jakke Jäyhä odottaa muuttuvansa näkymättömäksi (voidakseen hakea nojatuoliin joutuneen pallonsa):

Päivä 8. Tässä on lankaa:

Päivä 3. Tässä unohdin jälleen kaivaa kameran:



No niin. Siinäpä postaussarjojen kooste. Huomaatte, että teitä ehkä onnisti.

Ostoshaasteen 4. kvartaalin raportti

Huonomminkin on mennyt.

Lokakuussa ostin juoksutrikoot, joita en kyllä ihan ihan oikeasti tarvinnut, koska kaapissa oli jo kahdet, että sikäli oli ihan tyhmää.

Joulukuussa ostin housut. Käyttöä on ollut, vaikka oikeasti halusin hameen. (Ainoa kelpuuttamani hame paljastui sovituskopissa sopimattomaksi julkisilla paikoilla käyttöön.)

Jossain välissä kvartaalia ostin myös prätkäsaappaat.

Suunnataan katse hieman taaksepäin. Lähes (mutta valitettavasti ei aivan) kaikki vuoden aikana ostamani on tullut reippaaseen aktiivikäyttöön, mikä on tosi hyvä. Alkuvuodesta kuvittelin jostain syystä, että neonvärit olisivat vihdoin ok. Voivat ne ehkä joissain tapauksissa olla, mutta eivät siten, kun ajattelin. Lisäksi on jäänyt hieman epäselväksi se, miten ostamansa vaatteen laadusta voisi vakuuttua etukäteen. Yksi tänä vuonna hommattu paita on siirtymässä ns. kotipaidaksi, ja yksissä housuissa (3. kvartaalin hankintoja) irvistelee jo taskun sauma.

Kenkähankinnoista osa on hankittu suoraan ajasta ikuisuuteen siirtyneiden yksilöiden korvaamiseksi. Juoksukenkien ikääntyminen oli lähinnä laskennallista (ja kynsikin mustui), mutta jotkin kengät viestivät hyvin selkeästi, että ne olisi syytä päästää tuskistaan: 1) Edelliset prätkäsaappaani imaisivat sukat varpaisiin viiden minuutin kävelyn aikana. 2) Edelliset nahkaiset tennarini olivat rähjäisestä ulkoasustaan huolimatta tehokäytössä koiranulkoilutuskenkinä - eihän niistä tullut edes vesi sisään. Kunnes tuli.

Mitä jatkossa? No sitä jatkossa, että yritän vähentää edelleen. Ja vielä lisää.

Sillä: vilkaisin tässä päivänä muutamana jotain Ylen dokkaria, jossa työntekijöitä pidettiin (itselleni epäselväksi jääneessä maassa, mutta epäilen Bangladeshia, koska sikäläiseen tehdaspaloon viitattiin) vaatetehtaassa 19 h töissä mittaisia työpäiviä. Lepoaikaakin sentään jäi ennen seuraavan duunipäivän alkua hyvinkin viitisen tuntia. Kun vartija lähti tauolle, hän reippaana poikana lukitsi duunarit tehtaaseen. Länsimaisiksi ostajiksi tekeytyneille dokumentaristeille kerrottiin toista totuutta.

Homma rinnastui minusta niin tylysti orjatyöhön, ettei se oikein rohkaissut kuvittelemaan, että ostamalla tarjoan arvokasta duunia kehitysmaiden vähäosaisille. Riistokuluttajuuteni on ehkä systeemiin rakennettu, mutta voin yrittää parhaani mukaan olla noudattamatta minulle kirjoitettua osaa.

Kuinkas sitten kävikään eli ostoshaasteen 3. kvartaalin raportti

Tästä olisi ehkä pitänyt antaa tulosvaroitus.

Heinäkuu (tarinallistettu tulosraportti)

Heinäkuu meni ihan sievästi loman alkuun asti. Loman alkupuolella kävimme Tampereella, jonne lähdin shortseissa. Koska sää muistutti vähemmän morsianta ja enemmän bridezillaa, päädyin ostamaan kahdet pitkät housut, joista ensimmäiset vain saadakseni jotain lämmintä ylleni ja toiset, koska ne olivat vakosamettia, harmaat ja mega-alennuksessa.

Ensimmäisetkin housut olivat muuten harmaat, mutta onneksi tosi ruman harmaat ja erityisen huonosti tehdyt, että tavallaan osuivat aivan eri lokeroon. Järkiostos.

Ostin myös paidan, joka on osoittautunut pidetyksi ja käytetyksi yksilöksi. Se ei kompensoi kahta "näitä voin käyttää aluspaitoina" -teeppariostostani, joita en ole käyttänyt alus- tai päällyspaitatarkoituksessa kertaakaan.

Sitten poistuimme Tampereelta, että jäisi muillekin ostettavaa.

Elokuu

- Juoksutrikoot
- Juoksupaita
- Housut itselleni synttärilahjaksi

Vaadin pöytäkirjaan kirjattavaksi, että juoksuharrastuksen edullisuus on sikamainen valhe.

Syyskuu

- Tennarit
- Paita
- Juoksutrikoot

Kaikki Tukholmasta, jossa kävimme äiti-tytär -reissulla.

Syytä tyytymättömyyteen on. Se, että ostaa vaatteita, joita ei kuitenkaan tule käytettyä, ärsyttää, kiukuttaa ja surettaa. Valitettavasti tyhmien ostosten tekemistä ei aina voi välttää, mutta nyt sattui kyllä pari sellaista hutia, että turvallisin paikka taisi olla maalitaulun edessä.

Toisaalta syytä tyytyväisyyteenkin on, sillä kaikki muu on päätynyt aktiiviseen jokapäiväiseen tai -viikkoiseen käyttöön. Suoraan sanottuna en muista, milloin olisi ollut näin helppoa pukea vaatteet päälleen aamulla: lähes kaikki (harmaat ja mustat) yläosani sopivat lähes kaikkien (harmaiden ja mustien) alaosieni kanssa yhteen.

Erityishuomio re: juoksuvaatteet. Kävin tänään paikallisessa urheiluvaatekaupassa testaamassa paria juoksutakkia. Onneksi oli ystävä mukana, sillä muuten olisi voinut käytännöllisyys jäädä kakkoseksi. On jäänyt ennenkin - eri päheät tukholmalais-monikansalliset trikooni uupuvat yhtä narua, jolla kiristää housut vyötärön tienoilta.

Trikoot, jotka sopivat etenkin aktiivisesti itseään ihailevalle.

Jos siis näette Herttoniemessä lyhyehkön juoksijan, joka kiskoo tosi hienoja trikoitaan kuuden metrin välein nilkoista ylös, se olen minä.

Jatkossa juoksuvarusteet hommataan tarvepohjaisesti ja käytännöllisyys ykköstekijänä.

Minusta tulee isona

(Olen ilmeisesti lanseerannut jonkin ainekirjoitushaasteen. Ja nyt siihen pitäisi kirjoittaa jotain. Ennen sitä yksi käytännön huomio: teen erikseen koontipostauksen kaikista tähän mennessä mukaan ilmoittautuneista illemmalla. Linkkejä saa tarjoilla kommenttilaatikkoon, jos ei vielä ole ilmaissut aikomuksiaan osallistua, mutta uudestaan ei ole pakko ilmoittaa itsestään.)

Minusta tulee isona

Silloin, kun on kovaa vauhtia tulossa joksikin (äidiksi, diplomi-insinööriksi, ylioppilaaksi, mitä näitä nyt on) ei välttämättä tule ajatelleeksi sitä, miksi rupeaa isona, koska se rupeaminen on aika intensiivistä hommaa. Sitten, kun jo on ylioppilas, diplomi-insinööri, äiti, saattaa ajankulukseen ruveta pohtimaan, että mitäs tässä ennen eläkeikää vielä ehtisi.

Vastaus riippuu päivästä.

1. Ihan tosissaan

Ihan tosissaan en ole ihan varma, onko tämä ala oma alani. Ehkä se voisi sitä olla, sillä kävin mainion kehityskeskustelun esimieheni kanssa. 26 minuutin aikana hän huomautti, osuvasti, että jos haluan tosissani kehittyä ja hankkiutua esimerkiksi senior-positioon, minun tulisi olla työhommissa proaktiivisempi reaktiivisuuden sijaan. Reaktiivisuudella hommat kyllä tulevat tehdyksi, mutta aktiivisemmalla otteella voisi ihan tosissaan vaikuttaa.

Tämä oli minusta tarkkanäköinen ja hieno huomio, jota olen sittemmin pohdiskellut.

Ei sillä, että varsinaisesti olisin tarttunut toimeen, koska edelleen ähpyröin lääkikseen pänttäämisen kanssa. "Ähpyröinti" on juuri keksimäni mutta mielestäni ilmaisuvoimainen sana, joka kuvaa sitä, että olen sitten viime pääsykokeiden lukenut yhdestä (1) biologian kirjasta puolet. No kun on ollut kaikenlaista. Väsymystä ja sen sellaista. Pitänyt välillä istua sohvallakin ja katsoa Revolutionia (josta haluan vetää takaisin kaikki kehuiksi mahdollisesti tulkittavat sanani.)

En silti haluaisi luopua lääkisunelmasta, vaikka lukeminen nyt niin raskaalta tuntuukin. Niinhän kaikki muukin tuntuu. Uskon yhä, ehkä naiivisti, että lääkärin hommissa olisi se kliseinen työ, jolla on tarkoitus. Sellainen, joka pitää kiireisenä.

Älkää ymmärtäkö väärin, en ihannoi kiireisyyttä, mutta kaipaan duuniltani tarkoituksen lisäksi myös sitä, että se oikeasti täyttää päiväni ja ajatukseni. Jos käytän sanaa "mielekkyys", riittäisikö se kattamaan nuo työn molemmat puolet?

Niinpä aivan uudella tavalla unelmoin jotain tulevaisuudesta: että isona minusta tulisi lääkäri.

2. Helvetin väsyneenä

On päiviä, jolloin kokee olevansa hyrrän keskiö, se tikku, jonka työnä on pitää hommat pyörimässä. Valitettavasti maan vetovoima on kova ja kitka tekee tehtävänsä. Pyöriminen hidastuu ja hyrrä alkaa horjua.

Niinä päivinä kaikki kiukuttaa ja kaikki kiukuttelevat. Luultavasti sataa, mutta jos ei sada, auringonpaiste tuntuu jotenkin loukkaavalta. Väsyttää. Tekemistä on niin paljon, että kuvittelee juuri työllistäneensä kaikki maan pitkäaikaistyöttömät, ja ne kuuluisat omat rajat, joista niin iso osa hyvinvoinnista riippuu, liukenevat johonkin. Vaikka tekisi mitä, jotta kaikilla olisi hyvä olla, kenelläkään ei kuitenkaan ole.

Niinä päivinä tiedän, että minusta tulee isona tyyppi, joka vuokraa lasipohjaisia veneitä turisteille Jamaikalla. Se, mitä perheeni ja ystäväni tuolloin tekevät on minulle yhdentekevää, kunhan eivät tee sitä lähelläkään Jamaikaa.

3. Höperösti haaveillessa

Minusta tulee isona planeettojenvälinen seikkailijatar. Se tyyppi, joka löytää uusia galakseja; se sama, joka hengaa galaksienvälisissä cocktailtilaisuuksissa kuin kala vedessä. Seurustelen yliälykkäiden energiaolentojen kanssa, piipahdan toisessa ulottuvuudessa, surffaan aurinkotuulella tai ... no, jotain sellaista, en ole ihan varma vielä. Tulee kuitenkin nähtyä maailmaa maailmankaikkeutta.

Ei tästä ikinä tietenkään tule totta, sillä lopultakaan en ole tyyppi, joka voisi kovin hyvin esimerkiksi joutuessaan asumaan pysyvästi kahden tunnin matkan päässä perheestään (parista valovuodesta puhumattakaan) eikä poimuajoakaan ole vielä keksitty. Mutta.

No, tuosta unelmasta on toinekin versio, sellainen, joka sopii luonteelleni paremmin. Kotikutoisempi ja toivoakseni aivan saavutettavissa oleva versio: minusta tulee isona vanha. Saan vuosikausien ajan käpertyä sängylle aamuauringossa ja seikkailla vierailla planeetoilla kirjojen kautta. Näissä toiveissa perhettä ei ole lähetetty vuorostaan Jamaikalle, ei. He voivat hyvin, ehkä ovat käpertyneenä samaan auringonläikkään vierelleni.

Ainekirjoitus: 1. aihe

Hoi.

Kuten taannoin oli puhetta, ennen kuin jäädyin aiheenkeksintätehtävän edessä tyystin, piti asetettaman ainekirjoitushaaste, johon halukkaat saavat ottaa osaa.

Logon taiteili Täti-ihminen! Kiitos!

Ensimmäinen aihe on klassikko, joka vaivaa omaa mieltäni viikottain:

Minusta tulee isona

Deadline on 1.9. klo 18, millä tahdon sanoa, että jos ajastaa, voisi ajastaa sille kellonlyömälle. Jos osallistut, käy hihkaisemassa vaikka tämän postauksen kommenteissa, niin voin tehdä innostuneille koostepostauksen!

Haasteen muoto on myös se, että arvon seuraavan aiheen keksijän, joka voi vuorostaan hyytyä.

Olkaa hyvät. Ja jos tästä jäi jotain epäselväksi, kysykää.

(Ai miten sain vihdoin aikaiseksi? Tämä on sijaistoimintaa. Miesparka odottaa alun seitsemättä tuntia vuoroaan Marian sairaalan päivystyksessä, jossa ilmeisesti mikään ei liikahda ennen kuin potilas uhkaa marssia ulos eikä välttämättä sittenkään. Kanavoin kiukkuani rästihommiin. Pohdin myös vakavasti yksityislääkäreiden pointtia, jos mikä tahansa flunssasta eteenpäin lingotaan kuitenkin julkisen terveydenhuollon rasitteeksi. Mrrr.)

EDIT. Lauantai-illan huumassa lisätty Täti-ihmisen tekemä huikean hieno haastelogo!

Kysy, niin sinulle vastataan

Siina esitti kysymyksiä, minä vastaan niihin:

1. Jos et saisi olla sen niminen kuin olet, minkä niminen haluaisit olla ja miksi?

Tunnen kiusausta vastata "Galadriel Pippin Moonchild", mutta jätän vastaamatta. Nuorempana olisin halunnut olla jonkin muun niminen kuin Liina, sillä olin jotenkin saanut tarpeekseni jo neljävuotiaana erilaisista vitseistä, joihin liittyi nenä- tai pöytäliina. Nykyään en jaksa korviani lotkauttaa vitsiasioille, ja viihdyn tosi hyvin Liinana.

En voi vastata kysymykseen, anteeksi, suostun olemaan vain Liina.

2. Mikä lastenlaulu tulee ekana mieleen?

Polkupyörälaulu! Pidän siitä kaameasti, mutta lapseni tuntuu hieman kyllästyneen viisuun. Muistan muuten lapsuudestani sen, miten äitini aina halusi jostain syystä väen väkisin laulaa Polkupyörälaulua. Toivottavasti saan lapsenlapsia, olisi ikävää, jos hyvä ketju katkeaisi tähän.

3. Näetkö jotain toistuvaa unta ja millainen se on?

En varsinaisesti, mutta välillä koen yöhäröilykausia, jolloin tuppaan puolittain heräämään varmana siitä, että asunnossamme on joko kestit tai asuntonäyttö, ja minä vain makaan sängyssä alushoususillani ja pohdin, miten kiusalliselta juhlijoista / asunnonkatselijoista tilanne mahtaakaan tuntua. Toisinaan myös pohdin, kuka on vierelläni nukkuva mieshenkilö.

4. Missä yleensä bloggaat noin sijainnillisesti?

Tässä:

Huomatkaa, että alahyllyjen siisteyden osalta en enää edes viitsi yrittää.

Laajemmin tarkasteltuna Herttoniemessä, Helsingissä.

5. Oletko nähnyt punkin?

Kyllä. Viimeksi eilen, kun erityisen hyvinsyönyt yksilö tiputtautui riemunkiljahduksen kera koirastamme. Okei, riemunkiljahduksen keksin itse, mutta tapausta seurannut oma inhotanssini on ihan oikeasti totta.

6. Mitä ruokaa aiot tehdä seuraavaksi?

Mieluiten en mitään, enää ikinä, mutta jos jotain on pakko, aion vääntää kaalipataa tässä jossain välissä.

7. Minkälaista apokalypsia uumoilet saapuvaksi ja oletko varautunut siihen jotenkin?

Kuulin ennen kesälomia radiosta tiedeohjelman, jossa selitettiin, että mikäli kvantit ottavat ja tunneloituvat matalamman energian tasolle (jollainen ilmeisesti oikeasti on olemassa) on esimerkiksi ydinreaktio sellaisena kuin me sen tunnemme entinen ilmiö. Tällöin sammuu aurinko.

Olen varautunut tähän makaamalla lattialla ja uikuttamalla. Kvanttitunneloitumiseen verrattuna joku zombiapokalypsi on ihan maapähkinöitä.

8. Mitä tv-sarjoja seuraat ja miksi?

Mieluiten sellaisia, joissa on joku tieteiselementti. Fantasiakin käy, kun se ei enää näytä niin kököltä nykyisin. Tällä hetkellä tiiviissä seurannassa ovat Falling Skies, joka on kyllä ihan höperö, mutta siinä on alieneita; Revolution, joka vaikuttaa oikein lupaavalta, siinä on yhteiskuntarakenne romahtanut mainiosti; Borgias, siinä ei ole scifiä mutta juonittelua on, ja komeita mekkoja, ja erinomaisia näyttelijöitä; ja lopuksi American Horror Story, joka sekin on ihan höperö, mutta pidätän oikeuden tehdä höperövalintoja. 

Joskus näinä seuraavina vuosisatoina aion myös katsoa yksikseni Supernaturalin kuutoskauden.

9. Mitäpä oot tännään hommannu?

(Vastaan eilisen osalta, koska kirjoitin tämän eilen, ja koska tänään olen vienyt koiran ulos, juonut kahvia ja lukenut.)

Menin lapsen kanssa kirjastoon ja kauppaan; tarjosin lounasta, joka ei kelvannut; siivosin maitoa lattialta ja koirasta; olin aika helvetin kärttyinen; pyysin kovasti anteeksi sitä, että olin aika helvetin kärttyinen; luin, join kahvia ja neuloin sillä kuuluisalla oman ajan hetkellä, joka on käytettävä tehokkaasti hyväksi. Voisi olla sopivaa, että oppisin vielä tekemään jotain varpaillani maksimaalisen hyödyn saavuttamiseksi. 

Sitten lähdin erään viehättävän kirjailijattaren ja hänen jälkikasvunsa kanssa puistoon, omien kupeitteni hedelmä följyssä totta kai.

Kirjailijattaren kanssa tehtyä puistovisiittiä lukuunottamatta oli itse asiassa todella huono päivä. Toivon parempia viimeisen lomaviikon lopuksi.

10. Oletko sellainen ihminen, joka tajuaa lähteä ajoissa kotiin, ja jos olet, kerrotko miten se tapahtuu?

Olen. Se tapahtuu sillä tavalla, että mieleen hiipii ajatus siitä, miten paljon kotona on lukemattomia kirjoja. Loppu sujuu itsestään.

Kymmenen kysymyksen sijaan mietin, pitäisikö testata Siinan ideaa (ks. kommentit) jossa postauksen aihe on annettu? Jos vielä ainakin enin osa ainekirblogipostauksista julkaistaisiin suunnilleen samaan aikaan, niitä voisi olla hauska lueskella.

Olisiko kukaan messissä paitsi minä ja (kuten oletan) Siina?

Yhdistelmähaaste

Hoo, olen tullut haastetuksi. Leijailen täällä haastepilvellä, sillä mikäänhän ei ole niin hauskaa kuin lista, paitsi ehkä kaksi listaa.

Ensin kysyi Jenni 11 kysymystä. Ne ovat tässä:

1. Onko sinulla juhannussuunnitelmia? (Tai jos vastaaminen venyy juhannuksen jälkeen, mitä teit?)
Olin mökillä - katsoin, kun kaksi lasta puljasi altaassa, uin, lyhensin miesparkani savusaunastanauttimishetkiä kiekumalla, että nyt kyllä järveen, luin ja juoksin. Nautin pari lasillista viiniä. Valitettavasti nautin ne iltana ennen juoksulenkkiä.

2. Mikä on parasta kesässä?
Vastaus on tuolla alempana, kesälistauksessa. Ehkä.

3. Entä odotatko jotain tulevalta syksyltä?
Itse asiassa oletan jokaiselta syksyltäni, että kuljeskelen ympäriinsä kuin yliopisto-opiskelijat jossain Yhdysvaltain itärannikolla - visioon kuuluu joku törkeän hieno neule, jonka olen tehnyt itse, höyryävä mukillinen kahvia, kassillinen kirjoja (joita raahaan takaisin kirjastoon näemmä jopa haaveissani) ja romantillisesti kellastuneita lehtiä. Ei tämä yleensä ihan toteudu, mutta aina sitä vain jaksaa toivoa. (Ei saa nauraa.)

4. Mikä on seuraava reissusi ja minne se suuntautuu?
Ulkomaanreissuksi olemme suunnitelleet löhölomaa Egyptissä. Valitettavasti ovat näemmä ottaneet arabikevään agendalle tässä vaiheessa. Paheksun suuresti, minusta voisivat keskittyä hoitamaan oikeutensa kuntoon kunhan minä olen saanut ensin löhötä siellä.

5. Mikä on paras kesäreissukohde asuinmaassasi?
Vanhempieni mökki, mutten aio kertoa, missä se sijaitsee. Rakastan teitä kaikkia valtavasti, mutten halua seuraa.

6. Entä paras talvireissukohde?
Talvella on lähtökohtaisesti parasta pysyä sisällä kirjan ja neuletyön kanssa, jos minulta kysytään, ja kysytäänhän minulta.

7. Mikä on mieleenpanunein retki tai matka lapsuudestasi?
Saako kertoa huonon kokemuksen? Syystä tai toisesta äitini ja isäni ero on ollut hieman pinnalla viime päivinä. Eron jälkeisenä kesänä isäni vei minut ja veljeni Brittein saarille autoilureissulle. Muistan matkasta lähinnä kalvavan ahdistuksen, vaikka kai jossain Skotlannissa oli aika kaunista. Ei se varmaan isällenikään ollut hauskaa, mutta häntä en juuri nyt osaa sääliä.

8. Mikä on ensimmäinen lapsuusmuistosi?
En muista!

9. Mikä oli paras joulu- tai synttärilahja, ja kuinka vanha olit silloin?
Yksi erityisen mieleenpainuva hetki oli se, kun sillä yhdellä nettifoorumilla kaverini yhdistivät voimansa ja ostivat minulle lipun Nick Caven keikalle. Yllätys tuli täysin takavasemmalta. Vieläkin itkettää liikutuksesta, kun muistelen tilannetta.

10. Mikä oli lapsuutesi toiveammatti, ja miksi et päätynyt sille alalle (vai päädyitkö)?
Lääkäri. Päätymykseni esti silkka laiskuus, valitettavasti.

11. Mikä haave tai tavoite elämässäsi on tällä hetkellä lähimpänä toteutumista?
Tämä kertonee huonoa elämänhallinnastani, mutten osaa asettaa elämälleni sen kummempia haaveita tai tavoitteita (ellei sitä lääkikseen pääsyä oteta lukuun, mutta ei se kyllä kovin lähellä ole.) Olla onnellinen, ehkä - nyt on niin hyvin. Olla parempi ihminen, se on vähän kauempana, mutta nyt on virtaa pyristellä sitä kohti.

Valeäiti ja Saara komensivat listaamaan 11 ilahduttavaa asiaa, ja koska Siina puolestaan pyysi kertomaan 10 hyvää ja 10 huonoa asiaa kesästä, yhdistän nämä. (Oletteko vielä mukana? Takarivissä kuorsataan, minä näen kyllä!)

Kesässä huonoa:

1. Se, etten ehkä koskaan pääse käymään toisessa aurinkokunnassa. (Tämä vituttaa kyllä talvisinkin, eipä sillä.)
2. Paarmat. 
3. Juhannus - en niin kauheasti välitä juhlapyhistä, joihin ladataan jonkinlaisia hauskanpidollisia oletuksia, koska en halua pitää hauskaa, jos sitä odotetaan minulta, olen hemmetin ärsyttävä sillä tavalla. 
4. Ihmiset, jotka sanovat juhannuksen jälkeen, että nythän se kesä on sitten ohi ja syksyä kohti mennään. Etenkin, jos em. ihmiset ovat radiossa töissä. Rakkaat kanssaihmiset, eritoten radiojuontajat: kesä alkaa juhannuksesta.
5. Mahdollisuuksien runsaus.
6. Juokseminen hellepäivinä. Helle on muuten kyllä oikein ok, mutta voimmeko sopia, että kolmesti tai neljästi viikossa ilta viilenee siksi paljon, että minäkin voin juosta? Kiitos.
7. Se, että raahaa lomareissulle kymmenen kirjaa, joista ehtii hikisesti lukea kolme. Missä vaiheessa tässä näin kävi? Vielä kymmenen vuotta sitten kymmenen ei olisi riittänyt.
8. Syyllinen olo, joka seuraa siitä, ettei käytä hyväkseen aurinkoista säätä istumalla nurmikolla.
9. Syyllinen olo, joka seuraa siitä, että käyttää hyväkseen aurinkoisen sään istumalla nurmikolla ja lukemalla kirjaa, eikä heittelemällä frisbeetä, kuten joku seurueesta aina haluaisi, huolimatta siitä, että sattuu olemaan ihminen, jonka luontainen reaktio lähestyvään frisbee-kiekkoon on heittäytyä pois tieltä ja hiipiä lukemaan kirjaa.
10. Lääkiksen pääsykoetulokset, jotka pilaavat parhaimmankin kesäviikon lähitulevaisuudessa jonain päivämääränä, jonka yritän epätoivoisesti työntää mielestäni.

Hyvää on vaikeampi keksiä, sillä hyvää on niin paljon ja se on niin valtavaa. Tässä käy aina näin: "Helle on hyvä. Toisaalta kesä on aika kiva vaikka sataisi sammakoita. Hyvä, kesä on kiva. Mutta kyllä syksykin on kiva, ja joulu. Ja sitten on vähän kärvistelyä, mutta sitten tulee kevät. Okei, koko vuosi on kiva. Ja se on kivaa, että kertyy lisää vuosia. Eläminen on kivaa. Kohta 1: elämä. Mitähän laitan kakkoskohtaan?"

Yritetään nyt silti - yhdentoista kohdan verran.

1. Elämä (ks. yllä.)
2. Lapsi. Hän nyt vain on hauska, ja liittyy olennaisesti kesään, koska on syntynyt kesällä ja koska minä sanon niin.
3. Kesämieshenkilö, joka asuu kanssani samassa asunnossa, ja joka järjesti minulle viime viikolla yksinolohetken hupenemalla festareille (lapsen ollessa hoidossa) ja joka on luvannut pystyttää puolimaratonille huoltopisteitä: happamia karkkeja ja vino verdeä. Jälkimmäisen järkevyydestä en ole vielä aivan vakuuttunut.
4. Lämmön suomat mahdollisuudet keveään elämään: pukemisen sietämätön helppous.
5. Loman eri asteet: se, että olen yksin töissä ja se, että mies on lapsen kanssa kotona ja se, että kohta olemme kaikki yhdessä lomalla ensimmäisten lomaltapalaajien jo kääriessä hihojaan.
6. Edessä odottavat alusvaateostokset perheen nuorisolle, jonka mummo opetti neljässä päivässä potalle.
7. Mahdollisuuksien runsaus.
8. Ompeluseuran lähestyvä yksivuotispäivä (joko se on vuoden? Vastako se on vuoden?)
9. Se tunne, kun pitkän juoksulenkin jälkeen pääsee savusaunaan ja ryöstää mieheltä olutta, joka osoittautuu parhaaksi olueksi ikinä.
10. Se, että neuloin itselleni tällaisen pää...hepeneen, jonka uskalsin laittaa päähänkin, töihin aivan (mainitsinko jo olevani täällä lähes yksin?)
11. Veden tuijottelu: kaikki ne sinisen, vihreän, harmaan ja ruskean sävyt! Mikä onni on asua täällä järvien maassa, mutta meren rannalla!

Molemmat haasteet ovat kiertäneet jo siellä sun täällä, ja sitäpaitsi olen nyt aivan puhki, joten eteenpäinsiirrot eivät nyt toteudu. Uusin blogisuosikkini on sama kuin kaikkien muidenkin: Saaran Ehdoton ehkä, ihana mesta kaikin puolin - tyylikäs, asiapitoinen, pohtiva ja hauska. Etabloituneemmassa päässä on tunnustettava, että Valeäidin kelkkaan hyppäsin kunnolla vasta Mutsien kympin aikaan, ja diggaan siitäkin kelkasta kauheasti. Mutsilandian ulkopuolelta suurin blogirakkauteni juuri nyt lienee Lilyn Fitness Führer, haluaisikohan hän ruveta mulle joksikin senseiksi? Lupaan istua risti-istunnassa ja näyttää palvovalta.

Tarjoan kookospalloja, noita Ruotsin lahjoja maailmalle, tavattaessa kaikille, jotka vielä ovat hereillä.

Luovuta vähän lisää

Kävin kupattavana. Veripussi täyttyi ajassa 5 minuuttia 2 sekuntia - voitte pitää tätä haasteena.

Paitsi, että te tietenkin kaikki imetätte. Huoh.

Samalla laski verenpaine. Se olikin turhan korkealla, koska en ollut uskonut itseäni aiheesta netti ja keskustelu. Mitä luulette, milloin opin? Voitte kaikin mokomin pystyttää veikkausringin, jos haluatte.

Kohta on pseudoperjantain ilta. Aion tarjota lapselle iltapalan yhteydessä kananmunaa, koska päiväkodin äitienpäivän aamiaisella selvisi, että lapsi pitää kovasti keitetystä kananmunasta. Minä puolestani pidän kovasti lapsesta, siksi erityistarjoilut. (En silti aio syödä lasta, huoli pois.)

Sitten aion lukea kemiaa. Luultavasti yritän opetella hydroksyyliryhmiä ja aldehydeja ja sen sellaisia. Että miten ne nimettiinkään, ja mikä oli missäkin se funktionaalinen ryhmä. Näyttää nimittäin siltä, että ne todella ovat se pohja, jolle myöhempi tietämys rakentuu. Oma tietämyspohjani vuotaa kuin vanha seula.

Sitäpaitsi jossain omien lukiovuosieni ja nykyhetken välissä on siirrytty eteenpäin kemian opiskelussa. Niin vain voisi luulla, ettei atomirakenne muutu, mutta nyt käytetään kuitenkin jotain tarkempaa mallia. Haluaisin protestoida. Minulle kelpaisi epätarkempikin. (En aio edes vilkaista nykyisiä fysiikan kirjoja. Omissani on energian hintaan liittyvissä laskelmissa rahayksikkönä markka. Tästä riemastuneena yritin muistella, kuinka suuri opintotuki oli aikanaan markoissa. Olen nimittäin sellaista ihmettä nauttinut. En saa päähäni edes suuruusluokkaa. Oletan, että se oli viiden markan paikkeilla.)

Toisella korvalla aion kuunnella vähän jääkiekkoa. En välitä lajista juurikaan, mutta nautin urheilujuhlan tunnusta. Siihen passaa paremman puutteessa joku fringelajikin. Etenkin kun on Tami ja Tamin paitakuosit. (Voi tätä maailmaa, jossa Tamin paitakuosit päihittävät Tamin kravatit!)

Sellaista.

Mutta muistakaa moikata verenimijöitä, jos ohi kävelette! Helsingissä on kätevästi piste Sanomatalossa.

Pintaa tai janaa vastaan kohtisuorassa oleva suora

...eli normaali. Tunnistitte minut varmaankin vaivatta otsikon kuvauksesta.

Leopardikuningatar ja Iina haastoivat* minut kertomaan viisi omituista tapaa itsestäni. Kuten otsikosta voitte päätellä, en ole lainkaan omituinen, mutta voin silti kertoa viisi tapaani.

1. Hienot lauseet, mahtavat sanat tai hieno teksti saa minut omituiseen jumitilaan, jossa voisin lukea mainittua tekstinpätkää yhä uudestaan ja uudestaan. Epäilen, etten osaa ymmärrettävästi selittää, miksi juuri joku tietty tekstinkappale laukaisee edellämainitun jumin, joten en edes yritä. Tämä on kuitenkin iso syy siihen, miksi universumin paras blogi on minusta Ihminen välissä (fanitukseni ei siis johdu vain siitä, että tunnen Siinan myös livenä) ja Hilary Mantel on aivan käsittämättömän mahtava kirjailija. Ja ehkä myös siihen, että haluan koko ajan lukea.
2. Olen muutoinkin toistoon kykenevä. Oikein hyvä biisi kestää minusta kuusisataa soittokertaa yhden päivän aikana, ja jos jossain keskustelussa joku esittää, että "kuka sitä muutenkaan jaksaisi samaa ruokaa koko viikkoa syödä" piirtelen nolona varpaalla hiekkaan ja mumisen, että kyllä minä jaksan jos on oikein hyvää ruokaa ja keskinkertaistakin jaksan, jos talosta löytyy Tabascoa, ja kyllähän se huonokin alas menee kunnes loppuu, etenkin jos on sitä Tabascoa.
3. Vihaan puhelimessa puhumista. Noin. Nyt ehkä kaikki ystäväni tietävät, miksen koskaan soita. Tai vastaa.
4. Uusi lempiharrastukseni on seurata niiden kanssaihmisten lukumäärää, jotka myös haluavat luopua kesäajasta. (Tällä hetkellä meitä on 9154. SEURAAN SAA YHÄ LIITTYÄ.)
5. Välttelen työmatkailua kaikin käytettävissä olevin keinoin. Joskus kymmenen vuotta sitten kuvittelin vielä, että olisi siistiä päästä työn puolesta johonkin Lontooseen, tai ehkä Bangaloreen, tai vaikka Singaporeen. No, Singaporessa en ole ollut lentokenttää pidemmällä, sehän voi olla hauskakin, mutta muutoin kantani työmatkailuun on selvä. Kyllä ei ole hauskaa. Menen vain äärimmäisen pakon edessä, eikä tähän kategoriaan todellakaan lasketa mitään "projektin kannalta olis kiva, jos..." -hengailua. Puolustaudun sillä, että työmatkailu on vain hyvin harvoin työn kannalta olennaista, ja säästäväinen asenteeni on kunniaksi minkä tahansa yrityksen liikevoitolle.

Haluaisin, että tähän vastaa Siina. Perustelut voitte lukea kohdasta #1.

Yllä vielä kuva koirasta. Olen hiljattain oppinut, että postauksissa olisi hyvä olla kuvia. Hurtta on hiljattain trimmattu. Sing Hallelujah.

* Minulla on sellainen ikävä olo, että joku muukin ehkä, mutta muistini ja Google eivät suostu kertomaan, kuka hän olisi saattanut olla. Anteeksi, jos näin on.

Sähköpostien otsikointi ja muita onnistumiskokemuksia

Hippiäinen haastoi kertomaan totuuksia itsestään, ja kun nyt muistin muutaman (minun nähdäkseni) hassun, tartuin haasteeseen. Kiitos Hippiäiselle minun puolestani, katsotaan kiittääkö näistä kukaan muu.

I Rule
Syystä tai toisesta törmäsin Spotifyssa Mark Ronsonin levyyn. Siihen, jolla on kaksi iloluonteista hippoihin sopivaa kappaletta (ja loppulevyn verran tauhkaa). Kerran lähetin levyyn liittyen sähköpostia toverilleni. Otsikoin sen asianmukaisesti biisin nimellä. Toverini sanoi, ettei nyt aio kuittailla mitään naisista, jotka otsikoivat sähköpostinsa sanoilla "I Suck".

Hei me heilutaan taas
Tuossa lähiruokalassa voi kätevästi bongailla julkkiksia, jos heitä tunnistaa. Minä en tunnista. Kerran siellä oli kuitenkin kuulemma ollut koko Tiktak. Tästä tuli mieleeni, että taannoin olin menossa Tiktakin keikalle. Tuolloin minulla oli jo hieman teerenpeliä vanhemman tieteenharjoittajan kanssa. Hän ei tietenkään olisi kuunnellut Tiktakia missään olosuhteissa, joten kummastuin hieman saadessani häneltä viestin, jonka sisältö oli suurinpiirtein "jos saat jostain vielä yhden lipun sinne Tiktakin keikalle, ota mulle".

Keikka peruuntui ja korvaava show järjestettiin puolen vuoden päästä. Kysyin poikaystäväksi ylenneeltä vanhemmalta tieteenharjoittajalta, halusiko hän vielä lipun. Ei kuulemma todellakaan halunnut. En tajua.

Perjantaina on kampaaja
Leikkautan tasaisin väliajoin itselleni otsatukan. Ensimmäisen yön nukun täysin väistämättä käsi otsalla niin, että aamulla otsis on pystyssä. Koska pysty otsis opettaa nopeammin kuin Siperia, en erehdy enää saman otsatukkakauden aikana.

Väijyskelyssä huomioon otettava
Kerran paksuna ollessani väijyin asuinkumppaniani nurkan takana. (Jos te ette ole ikinä väijyskelleet perheenjäseniänne, olette menettäneet monia riemukkaita hetkiä.) Vanhempi tieteenharjoittaja meinasi tukehtua kuplaveteensä riemusta - olin unohtanut, että viidennellä raskauskuulla ei enää riitä, ettei nenä näy nurkan taakse. Maha näkyy kuitenkin.

Pitkä ja huiskea
Tajusin pituusrajoitteisuuteni vasta lukiossa fysiikantunnilla. Siinä minä kirjoitin laskua taululle, kun luokkatoverit takanani alkoivat irvailla siitä, että edellinen lasku oli vissiin rustattu turhan korkealle. Sitä ennen en ollutkaan tajunnut, ettei useimpien tarvinnut enää varvistaa taululla käydessään.

Hyvä ensivaikutelma ennen kaikkea
Kun olimme siirtyneet pussailuvaiheelle vanhemman tieteenharjoittajan kanssa, olin kerran hänen luonaan katsomassa Battlestar Galacticaa. Tein ilmeisesti lähtemättömän vaikutelman nukahtamalla hänen kainaloonsa ja kuolaamalla hänen t-paidalleen. Tämä siis noin toisilla treffeillä.

Kesti kuutisen vuotta ymmärtää, etteivät kaikki toimi näin.

Käy parturissa ja mene töihin
Kuvittelin ihan tosissani aluksi, että olen perhevalmennusryhmän hipimmästä päästä, mitä äitiyshommiin tulee. Kun itse porhalsin tukka putkella duuniin ja muissa perheissä vielä imetettiin (no, kyllä meilläkin imetettiin, aika vähän vain) ja nukuttiin perhepedissä, myönsin tosiseikat. En ole yhtään hippi. Teki yllättävän kipeää.

Aikuiskengät
Entisessä työssäni kävin joskus asiakkaan luona. Kerran laitoin jalkaani uhkarohkeasti korkkarit. Työpäivän jälkeen satuin törmäämään mieheeni Kampin ruokakaupassa - hän kiinnitti huomiota melko tuskaiseen etenemiseeni. Klenkkasin silkalla sinnikkyydellä (hyvä, ehkä mukana oli hieman sekopäisyyttä ... ja paljon todellisuudestakieltäytymistä) metrolta kotiin pitkin Hämeentietä miehen perässä. Etanat ohittivat meidät ja lauloivat mennessään.

Kaikki tämä oli kuulemma autuaan ilmeeni arvoista sillä hetkellä, kun sain kengät pois jalasta. Nykyisin keskityn maihareihin ja tennareihin, ja siihen on SYY.


Haluan tietää outouksia Siinasta ja Täti-ihmisestä, jos vain jaksavat. Olisi pitänyt haastaa kahdeksan, mutta kyllä he molemmat varmasti käyvät neljästä vastauksineen.

Mission impossible

Listahommia, mutta paljon myöhässä. Ensin sain tunnustuksen Jennijeeltä, sitten Suvi Trokee-Daktyylilta ja vihdoin Siinalta, joten nyt - vihdoin - tartun toimeen ja kirjoitan nämä loppuun. Kiitos kun jaksatte teeskennellä, että listani kiinnostavat! Eikä sillä, etteikö tällainen tunnustus tulisi aina tarpeeseen. Etenkin tammikuussa.

Homman nimi on siis Liebster-tunnustus, jonka ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa, minkä kirkkaasti täytän.

Ohjeistus:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
Kiitos hurjasti, Jennijee, Suvi ja Siina!

2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
Tällä kertaa jää linkittämättä. Ei sillä, että kaikki ne mahtavat blogit, joita seuraan, olisivat tämän jo saaneet (vaikka monet ovat) - jos moista väitän, viiden minuutin kuluttua muistan jonkin uuden mahtavan, joka ei ole saanut. Mutta nyt en jaksa muistella, keitä he ehkä ovat. On ollut vähän tällainen viikko.

3. Toivo, että ihmiset, joille jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.
No, niin, no.

Sitten piti listata asioita. Olen vääntänyt näitä listoja viikkotolkulla kuulkaa. Luette sitten kanssa.

Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä:

Lapsi

Mies

Kirjat

Käsityöt

Se, kun joku muu laittaa ruokaa
+ Koira

[Jätin tuohon nyt itsestäänselvyydet mukaan, mutta kun ne ihan aidosti tuovat hyvää mieltä. Anteeksi tylsyys. Tylsyyskin tuo joskus hyvää mieltä.]

Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:

Kirjoja

Vessatauon, mielellään kirjan kanssa

Halauksia, mielellään ylemmällä listalla mainituilta henkilöiltä, mutta muutkin tuovat aina iloa

Kahvia (olen ajoittain yrittänyt vaihtaa teehen, ja välillä siinä onnistunkin, mutta sitten palaan aina kahvikupilliseni luo)

Kehon liikuttamista jollakin tavalla (tarkalleen ottaen, kaikki muut perheeni jäsenet tarvitsevat sitä, että liikun jollakin tavalla)

Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:

Kevin Kelly: What Technology Wants (no, sitten tiedätte)

Risto Isomäki: Herääminen

Michael Foley: The Age of Absurdity

Anu Silfverberg: Luonto pakastimessa

von Schönburg, Alexander: Tyylikkään köyhäilyn taito

[Haluaisin tässä vaiheessa huomauttaa, että vaikka olenkin pitänyt kaikista ylläolevista kirjoista kovasti, ne eivät tarkalleen ottaen ole lempikirjojani ja, kuten huomaatte, ne ovat yhtä lukuunottamatta epäfiktiivisiä, mikä on minulle kovin epätyypillistä - yleensä luen pelkkää fiktiota. Siitä, mikä on lempikirja, voisi keskustella hyvinkin pitkään ja lopulta päätyä siihen, että lempiteokset on mahdollista koota noin sadan kirjan listaan jos kuitenkin hyväksytään se, että lista elää vuosien varrella.]

+ Nick Harkaway: The Gone-Away World. (Luin juuri uuden Harkawayn ja sekin oli oikein mainio.)

Viisi kaikkien aikojen suosikkilaulajaa/-yhtyettä:

Nick Cave & The Bad Seeds

Bruce Springsteen & The E-Street Band (jos tämä bändi pelottaa Born in the USA:n vuoksi, suosittelen tutustumaan vaikkapa levyyn Darkness on the Edge of Town)

Leonard Cohen (jonka seurassa olen joskus hengaillut kokonaisen vuoden juurikaan kyllästymättä)

Tarpeeksi yksinkertaista ja iloista punk-henkistä musiikkia soittavat pumput

...en keksi enää yhtäkään yksittäistä, unohdan kuitenkin jotain, apua

Viisi materialistista joululahjatoivetta:

Lottovoitto, jonka avulla ostamme naapurin kämpän kun he siitä pois muuttavat ja teemme remontin, jonka yhteydessä keittiö laajenee niin, että sinne mahtuu taas tavallinen kahvinkeitin (vaihtoehtoisesti jokin muu tapa mahduttaa keittiöön järkevästi tavallinen kahvinkeitin, jos lottovoitto tuntuu överiltä)
Tosi kivat ja hyvin istuvat farkut, jotka joku muu on hankkinut minua lainkaan asialla vaivaamatta
Sellainen vyö, johon koiran voi kytkeä juoksulenkin ajaksi
Niken Fuelband (olen virallisesti hurahtanut kaikenlaisiin kuntogadgetteihin)
Materiansiirrin

[Onpas helkkarin vaikea keksiä tavaroita, joita haluaisi. En halua tavaroita, haluan sisäkön.]

Viisi lempiruokaasi:

Risotto
Kaikki, missä on paljon chiliä
Erilaiset curryt
Sushi
Salaatti

[...joko siinä oli viisi?]

Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä:

Kreikan saaristo, yksin kirjojen kanssa, ei mitään nähtävyyksiä sitten vaan silkkaa lomailua. Meri on ok, kunhan saan enimmäkseen katsoa kirjoja
Lissabon (olen kerran käynyt, pidin kovasti. En ole kovin seikkailunhaluinen; jos paikka on kerran hyväksi havaittu, ihan hyvin voi mennä uudestaan)
Lontoo (siellä on Forbidden Planet ja ilmeisesti myös kiinnostavia lankakauppoja, joihin en ole vielä ikinä ehtinyt)
Uusi-Seelanti (mutten millään halua istua lentokoneessa, siksipä toivon materiansiirrintä)

[...hmmm. En halua erityisemmin mihinkään muualle. Asioista voidaan kuitenkin neuvotella.]

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:

Nälkäinen

[Tässä välillä oli tauko kun tein voikkarin. Nyt "nälkäinen" ei enää kuvaa minua, mutten keksi uuttakaan adjektiivia.]

Nopea (paitsi juoksulenkillä, haha)
Introvertti
Iloinen
Huolestuva

Viisi asiaa, joista unelmoit:

Että perhettäni laajan määritelmän mukaisesti kohtaisi pitkällinen hyvän terveyden jakso
Että lapseni elämä olisi onnellisempi ja pidempi kuin omani, oli omani sitten kuinka onnellinen ja pitkä tahansa
Että maagisesti pääsisin opiskelemaan lääkikseen (ja magiaa siihen tarvitaan, jos ei viitsi lukea pääsykokeisiin)
Että oransseista katuvaloista luovuttaisiin edes kaupunkikäytössä ja vähän vihaseen sittenkin
Että ihmiskunta suhtautuisi tuntemattomaan myönteisesti ja uteliaasti

Viisi elämänohjetta, jotka haluat jakaa kaikkien kanssa:

[Ei mulla ole elämänohjeita. Tai jos on, en muista niitä. Jos jollakulla on tosi hyvä, kertokaa kommenteissa! Jos haluatte, voin kyllä kertoa hieman monimutkaisen muistisäännön sille, mistä tietää kasvaako kuu vai pieneneekö. Ja sitten suosittelen sitä, että pyrkii olemaan kiltimpi muille. Etenkin heille, joilla menee huonommin kuin itsellä. Tätä yritän itsekin noudattaa. Yritän. Oikeasti.]

Liina Jumintappaja

Olen katsonut tänään kaksi jaksoa maailman parasta ja eeppisintä tv-sarjaa, Buffy Vampyyrintappajaa. Ykköskausi kohta hoideltu; voitte otaksua, että kaikki seuraavien kuukausien aikana näkemänne kryptiset viitteet liittyvät siihen.

Oli sitä, tätä ja tuota, josta haluaisin kirjoittaa, mutta olo vain latistuu vaikka flunssa lipuu kauemmas historiaan. Aloitin siis niistä haasteista. Ei tämäkään nyt aivan ylisäkenöivältä tunnu, mutta antanette anteeksi. Ensimmäiseksi pääsi käsittelyyn Bleuen haaste listata kymmenen arjen ilahduttajaa. Jätän tästä nyt pois seuraavat tekijät, jotka jossain määrin itsestäänselvyyksiksi voitaneen laskea: lapsi, mies, koira, kirjat ja kahvi. Kaikki ilahduttavat ihan jatkuvalla syötöllä (paitsi kun eivät kiukuta, mitä sitäkin välillä tapahtuu. No kahvi tosi harvoin kiukuttaa, ellen onnistu kaatamaan sitä päälleni. Ja sitä taas tapahtuu yllättävän usein. Unohtakaa äskeiset lauseet.)

1. Radio

Olen löytänyt radion jälleen, ja elämäni on autuasta. Tähän uudelleenkohtaamiseen on syypäänä Yle Puhe, joka on mitä mainioin radiokanava. Valtakunnan paras, väittäisin.

Maanantaiaamuna vatsataudista toipuessani otin tirsat Yle Puheen kanssa. Myöhemmin kuuntelin tuskaturismista ja synnytyspelkojen poistamisesta hypnoosin avulla (hypnoosihoitoja antavan terapeutin ääni oli sen kaltainen, että vaivuin oitis transsiin ja voin jatkossa synnyttää pelottomin mielin teidänkin vauvanne. Bring it on!)

2. Sähkökirjat

Olin ennen vastarannankiiski ja vannoin, että ikinä, ikinä en noihin sähkökirjoihin sorru. Luonnollisesti, kun koitti se hetki, että ensimmäinen Kindle oli Suomeen tilattavissa, olin sormi Osta-painikkeella vartin kuluttua. Nyttemmin olen asentanut kolme erilaista lukija-applikaatiota luuriin, ja tämän seurauksena olen mukavampi perheenjäsen ja kanssaihminen: on paljon helpompi olla zen, jos on jotain luettavaa aina käsillä.

3. Kävely

Kävely on parasta! Noin, olen vihdoin muuttunut äidikseni, joka vuosia ajoi minut hulluuden partaalle ehdottamalla ratkaisuksi mihin tahansa teini-ikäisen ongelmaani kävelylle lähtemistä. Inhottavaa, että äiti on ollut oikeassa kaikki nämä vuodet (joskaan ei niin oikeassa kuin kuvitteli, sillä kävelystäkin saa sitä enemmän irti, mitä enemmän kävelee ja täten se ei olisi auttanut teini-ikäisen minun ongelmiin yhtään.)

4. Äänikirjat

Kaikki yllämainittu sikseen, hulluksihan siellä lenkillä tulisi vain omat ajatuksensa seuranaan.

5. Erhevalmennusryhmä

En olisi uskonut, että erhevalmennusryhmän kanssa haluaisi olla yhäkin tekemisissä, mutta niin vain kävi. Suosittelen kaikkia aiheeseen nihkeästi suhtautuvia edes kokeilemaan.

6. Pesukone

Pyykinpesu on jollain syvällisellä tavalla erittäin tyydyttävää. Ehkä sellaisella vaatehuollollisen filosofisella tavalla, että "tässä minä pidän huolta vaatteistamme ja kodistamme kuin kunnon frouva ainakin". Ehkä. Mutta todennäköisemmin silti sellaisella "tässä minä, ihminen, menen juomaan kahvia kun kone pesee pyykit" -tavalla.

7. Internets

Tykkään Internetsistä. Tykkään erityisesti kanssaihmisteni sinne kirjoittamasta laadukkaasta sisällöstä, joka ihan oikeasti ilahduttaa joka päivä. Etenkin tämän blogin kautta olen löytänyt hirveästi hauskoja, avarakatseisia ja pohdiskelevia kirjoittajia, ja on ihanaa, miten paljon valoisampi maailma voi silloin olla.

8. Kotitöiden jako

Meillä työt on jaettu sillä lailla, että mies enimmäkseen hoitaa konsolipelijutut ja minä kirjahommat. Välillä kuitenkin molemmat saavat osallistua toisenkin puuhiin, pysyy mieli virkeämpänä niin. Ollaan aika hyviä olemaan yhdessä mutta puuhaamaan omiamme. Se on aika ihanaa ihan joka päivä.

Siitä en kuitenkaan tykkää, että äiskärillä pelasin tosi hyvää peliä, jonka nimeä en nyt muista, ja pikkuhiljaa viiden, kuuden toiston jälkeen tajuntaani on iskeytynyt, että jatkoa ei tule. Koska pelistudio meni konkurssiin. Miten ne sillä lailla. 

9. Mummon tekemä tähtipallo

En saa siitä nyt kuvaa, mutta meidän mummo on tehnyt maailman hienoimman tähtipallon paperinarusta. Se on talvikoriste, ja välillä talvisaikaan, jos syystä tai toisesta nukun sohvalla, olen ihan iloinen väliaikaismajoituksesta. Tähtipallon hämyssä on mukava nukahtaa.

(Nukun paljon mieluummin yksin sohvalla kuin yksin sängyssä. Kaikkein mieluiten toki yhdessä sängyssä.)

10. Askelmittari puhelimessa

Olen ehkä maininnutkin olevani insinööri. Sellaisena minulle on luontaista haluta mitata kaikenlaisia asioita, ja ehkä piirtää niistä kuvaaja. Askelia on tosi kiva mitata, koska puhelimeeni asennetun askelmittarin mukaan taivaspaikka on näillä askelilla lähes varma. Lähes joka päivä tuntee suurta onnistumisen tunnetta. Jos ei tunne, voi katsoa kuukauden koostettua graafia (ohjelma piirtää sen itse, minun ei tarvitse) ja kas, taas on onnistunut olo.

Jos nyt kukaan haluaa tällaisen kirjoittaa, luen sen mielelläni. Mutta erityisen mielelläni luen, jos Siina tarttuu haasteeseen.

EDIT. Editoin ykköskohtaan aikamuotoja parempaan kondikseen, koska kirjoittelin osan listasta vatsatautitoipilaana ja julkaisin koko roskan lukutaidottomana ja yliväsyneenä keskiviikkona.

Jauchzet, frohlocket

Sain Leopardikuningattarelta tunnustuksen! Sitten sain tunnustuksen myös Suvi Trokee-Daktyylilta! Ilahduin kovasti - tunnustus kahdelta arvostetulta taholta on aina mukavaa. Hyrisen.

Tunnustus pyysi toimimaan seuraavasti:

• Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa. Helppo juttu. Iso kiitos, teidän täplikäs majesteettinne ja Suvi Runomitta!
• Jaa tunnustus kahdeksalle muulle bloggaajalle. Vaikea juttu. Niin moni kovin arvostamani bloggaaja on tämän jo saanut, että rikon hieman sääntöjä ja jaan tämän kahdelle mainiolle bloggaajalle, joiden sivuilla ei vielä tunnustusta näy: haluan kuulla kahdeksan satunnaista asiaa Siinasta ja Sikuriinasta.
• Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi. Helppo juttu. Paitsi kun miettii, monestiko on nämä jo kertonut. (Salaa toivoinkin pääseväni pian puhumaan itsestäni. Luulisi tosin, että tilaisuuksia riittää, jos pitää blogia.)

Sen pidemmittä puheitta: kahdeksan satunnaista juttua minusta.

1. Jos vielä joskus synnytän, vaadin, että ponnistusvaiheen kruunaa salissa raikaava J. S. Bachin Jouluoratorion avaus Jauchzet, frohlocket. Mielellään toki kuoron ja sinfoniaorkesterin esittämänä, mutta hätätilanteessa myös levyltä soitettu versio käy.
2. Yllämainittu on minusta niin hyvä ajatus, että toinen lapsi otetaan sittenkin viisivuotissuunnitteluneuvotteluihin (loppukaudelle) mukaan. KYLLÄ, SE ON IHAN HYVÄ SYY.
3. Olen viime aikoina pyrkinyt nauttimaan pääsääntöisesti kasvisruokaa arkisin. Tämä on kuitenkin johtanut silmittömään maksamakkaranhimoon - epäilen, että hemoglobiini on taas luikertelemassa alemmas. Sovin itseni kanssa, että maksamakkara on vihannes.
4. Haluaisin sanoa, etten kadu mitään, mutta kadunpas. Kadun katkerasti etenkin jokaista hetkeä, jolloin olen aiheuttanut jollekulle toiselle pahaa mieltä. Lisäksi kadun tunnekuohun vallassa käytyä viestintää, joka ei yleensä johda mihinkään hyvään. Yhtään elämänvalintaa en sen sijaan kadu. En edes sitä, etten hakenut lääkikseen.
5. Minulle tuli keväällä suurena yllätyksenä, että olenkin tummahiuksinen.
6. Sekin vähän yllätti, että tyttäreni ei ole kuin minä. Yhtä kärsimätön hän kyllä taitaa olla.
7. Pidän joulusta ihan sumeasti. Ehkä arvasittekin sen siitä, että olen jo marraskuussa tullut hyvin tutuksi Jouluoratorion kanssa.
8. Havaitsin hiljattain siirtyneeni lopullisesti kategoriaan, joka ei ymmärrä käsitettä shoppailu harrastuksena. Juuri mitään kauheampaa ajanviettotapaa en enää voi keksiä. (Kirjojen ja langan ostaminen ei ole harrastus vaan elinehto.)

Tässä vielä Jauchzet, frohlocket, jotta pääsette sinänsä hyvin epätodennäköisen toisen synnytykseni fiilikseen jo etukäteen:

Lässytykseksi meni

Piti jorista siitä ja tästä, mutta päätinkin nyt kertoa, että "korvatulehdusta voi varmasti hoitaa myös ilman antibiootteja" -hymistelyni lensivät ikkunasta ulos suunnilleen sillä kellonlyömällä kun terveysneuvontanumeron kehotuksesta yöllä avasin ikkunan, jotta erityisen kuumeinen vauva hieman chillaisi.

Okei, en tuolloin tiennyt, että sillä on korvatulehdus. Koin vain sellaisia järisyttäviä "olen paska äiti, miksen heti ottanut siltä yöpukua pois" -fiiliksiä, joihin sekoittui "voikohan se lähteä yöpuvussa päivystykseen" -pohdintoja ja täysin ravisuttavaa tietoisuutta siitä, miten hemmetin hauras olento vuoden ikäinen vauva vielä on.

Mietin myös unen ja valveen rajamailla, miksi kaikki pitää aina tehdä niin perinpohjaisesti. Kun aikuinen tulee kipeäksi, kuumetta on juuri sen verran, ettei tiedä voiko jäädä kotiin vai pitäisikö ev.lut. -työmoraalin merkeissä zombeilla työpaikalle näyttämään kurjalta ja olemaan tehoton*. Kun vauva tulee kipeäksi, kuumeasteita pitää heti kerätä koko sarja.

Emme lähteneet päivystykseen. Riitti, että ikkuna oli auki ja Panadol käytössä. Aamulla roudasin muksun lääkäriin vaurauden vakuutuksen turvin ihan vain sulkeakseni pois korvatulehdukset sun muut. Terveysneuvontanumerossa, jonne soittelin puoli yötä, oltiin nimittäin ihan varmoja, että tyypillä on joku "vauvarokko", josta en ollut ikinä ennen kuullutkaan, ja jonka nyt alan epäillä olevan fiktiota, jolla vanhemmat pidetään himassa luulotauteineen.

Korvatulehdus sillä kuitenkin oli, mutta onneksi kaikki pyhät periaatteet oli jo haudattu, joten ei kun käsi ojossa reseptiä odottamaan. En nimittäin välttämättä ehdoin tahdoin halua kytätä enää toista yötä, että hengittääkö se. (Helppoa kyttäys tosin oli. Lapsi ei suostunut nukkumaan kuin joogasaleilta tutussa lapsiasanassa pää melko syvällä mun kainalokuopassa. Kylkiluiden liike oli lähietäisyydellä.)

Koska pikkumimmin olo on jo selvästi parempi, minäkin voin velloa piristymisaikeissa ja otan saman tien kovat keinot käyttöön. Sain tovi sitten huipun tunnustuksen sekä Suvilta että Täti-ihmiseltä, ja kuten viisasta onkin, säästin lappuset tosi tarpeeseen.

Sääntöjäkin oli, mutta oikaisen täällä kuten Sivukirjaston puolella, ja ilman minkäänlaisia eteenpäinlaitto-odotuksia ojennan tunnustuksen suoraan (ja suoraan takaisin) tyypeille, jotka tekevät bloggaamisesta kivaa.

Kiitos siis Siina, Annukka (postaa useammin! Kantoliinat ovat sitä varten), Täti-ihminen, Suvi ja Wandabe. Ja onhan teitä tietty muitakin. Ärh.

Genrepalkinto menee Siinalle, joka ei ikinä lässytä, mutta jonka vinkkelistä katsottuna kaikki on ihan yksinkertaisesti parempaa. Jos Siina joskus julkaisee kootut Facebook-statuksensa vuosilta 2009-2012, tai jotain, ostan opuksen itselleni ja kaikille muillekin joululahjaksi, sillä jaettu ilo on moninkertainen ilo ja kerrankin olisi helppo joululahjavuosi. Ihminen välissä -blogi käsittelee enemmän tosin leffa- ja kirja-asioita kuin äiti- ja kotiasioita, mutten anna sen häiritä.

Genrepalkinnon historiasta voi lukea täältä.

* Eli käyttäytymään aika lailla normaalisti. Ette uskoisi, miten usein kuulen "whoa, sä näytät todella väsyneeltä" -kommentteja nykyisin. Kuka muka näyttää kasteenraikkaalta jos ei viitsi nukkua, kysyn vaan.

Kun on tuota vaurautta

...sen voi käyttää välillä muuhunkin kuin oman opintolainansa lyhentelyyn, kirjoihin tai - jopa - kenkiin. Rahat voi lähettää sähköisesti esimerkiksi Blogiäidit ruokkii -keräyslippaaseen Nälkäpäivän tiimoilta. Bongasin kamppiksen Periaatteen naiselta ja osallistuin itsekin reippaasti (enkä "sitten joskus", kuten yleensä.)

Viime aikoina onkin ollut avuton, kädetön ja onneton olo. Lapsi saa rutistuksia luultavasti ihan kotitarpeiksi tai vähän ylikin, kun minä käsittelen esimerkiksi eilisen Hesarin aiheuttamaa ahdistusta halaamalla.

Mietin jo hetken sijaisperhehommaa. Esitin asian miehellekin, joka sanoi viisaasti, ettei siihen hommaan ihan kevyin tiedoin tai perustein ruveta. Ei, ei ruveta - mutta on hyvä muistaa, jos perheen lapsiluku tuntuu joskus liian pieneltä, ettei kaikkia lapsia ehkä tarvitse synnyttää itse. Voisi vaikka tarjota perheen jollekulle, joka ei omassaan voi olla.

Kun vain ei tarvitsisi pelätä sitä, että pieni palautetaan omaan perheeseensä liian aikaisin.

Täällä näkyy kai liikaa pöly

Arvatkaa, millainen on ihminen? Sellainen, että ensin mangutaan haasteita, ja sitten kun niitä saadaan, ei kiittämättömyyksissään muka "ehditä" vastata.

Sain siis Hyvän mielen haasteen Duussilasta, ja tulin hyvälle mielelle. Haasteessa pitikin listata 10 asiaa, joista tulee hyvä mieli. One down, nine to go. Valitettavasti sain haasteen kesken pahimman en-jaksa-ees-hengittää -hetken, joten ne yhdeksän muuta olikin tosi vaikeita. Aurinko? No varmana en tule iloiseksi mistään auringosta. Paistaa silmiin ja pöly näkyy. Pilvinen taivas? No varmana en tule iloiseksi mistään pilvisestä taivaasta. Ei paista aurinko, ja pöly näkyy silti. Ymmärtänette yskän. Mutta viime päivinä olen varovaisesti hymyillyt, joten kokeillaan.

Hyvän mielen haaste
No, tulin hyvälle mielelle.

Kookos
Pöllin Lydakselta, myönnän. Mutta kookos on niin hyvää! Siitä tulee aina hyvälle mielelle. Ja mikä parasta: mies vihaa kookosta.

Kirjakaupat
Hahaa! Tätä ette odottaneet. Kävin tänään Kampissa Lasten kirjakaupassa. Siellä tuli iloiseksi: oli lapsuuteni klassikoita (äitiparka vihasi Camilla Mickwitzia, mutta minäpä rakastin) ja uudempia klassikoita, joista tulee mainita meille ensi tilassa muuttava "Vesta-Linnea ja hirviö-äiti". Mikä ihana äiti olenkaan, kun jo nyt yritän hankkia lapselleni kirjallisuutta, jonka kanssa hän voi peilata tuntemuksiaan. Jotka väistämättä ovat edessä.

Kirjastot
Hahaa! Tätä ette varmasti odottaneet. Tai ehkä sittenkin odotitte. Meinasin kertoa jutun siitä, mitä olen joskus sanonut kirjastolaitoksesta, mutta olenkin se jo kerran kertonut. Taannoin menin kirjastoon vaan hengaamaan, tytär kantoliinassa, enkä oikein jaksanut keskittyä mihinkään muuhun kuin lastenosaston sarjakuvapuoleen. Luin Niilo Pielisiä ja hihitin kuin mielipuoli.

Itsesäälissä kieriskelyn lopettaminen
Olen mestariluokan itsesäälissäkieriskelijä. Jos itsesäälissä kieriskely olisi olympialaji, olisin maamme menestynein urheilija. Mutta välillä on erityisen kivaa pitää taukoa. Ohjeistin miestä, että jos minun huomaa kieriskelevän itsesäälissä, pitää nipistää pyllystä ja kertoa, että tykkää. Mies pyysi, että jollain signaalilla ilmaisisin kieriskeleväni itsesäälissä - esimerkiksi kieriskelemällä joka paikkaan, tai vaikka jollakin pipalla. Uhkasin kostotoimilla sanan "pipa" käytön vuoksi. Keskustelun lopputuloksena kostotoimet hylättiin, hyvä mieli jäi.

Tytär
Nämä eivät nyt sitten ole missään tärkeysjärjestyksessä! Jos luulitte. Tyttärestä tulee hyvä mieli monta kertaa päivässä, esimerkiksi silloin kun hän viuhtoo koko vartalollaan ihan vaan silkasta ilosta.

Numero seitsemän
Seitsemän on alkuluku, ja tämän listan seitsemäs kohta. Alkuluvuista tulee hyvä mieli, kuten muutenkin matematiikasta - mutta jos ja vain jos matematiikan kohtaa populaaritieteellisenä esityksenä Tiede-lehdessä (pidän kerran kuussa, Tiede-lehden luettuani, chatitse närkästyneitä populaaritieteellisiä monologeja miehelleni, viimeksi aiheena oli topologia) eikä silloin, kun matematiikan kohtaa tentissä. Sitäpaitsi mulla alkaa aiheet loppua. Näinkö epähyväntuulinen olen?

Mies
Miesparka. Kaikkea sekin joutuu kestämään. Mutta on se silti tosi mainio.

Okei, myönnetään: koira
Välillä ajattelen, että siitä tulee tosi kivat rukkaset ja hattu. Mutta sitten se allerginen pirulainen rapsuttaa itsensä verille ja näyttää kurjalta, tai mulle tulee sitä ikävä kun se on eri huoneessa, tai sydäntä särkee kun se makaa niin pöljästi lattialla. Tällöin pitää mennä kaappaamaan koira syliin. Koiraparka. Kaikkea sekin joutuu kestämään.

...tota, sovitaan että siinä oli kymmenen - Liina, neljä kirjainta joihin voi luottaa.