Suuren saippuakokeilun tilinpäätös

Päätän saippuakokeiluni täältä tähän.

En ehkä tullut asiaa ikinä täällä puineeksi (jos tulin, voin vain luottaa siihen, että teidän muistinne on yhtä huono kuin minun), mutta joitakin toveja sitten keksin, että suihkusaippuasta palasaippuaan siirtyminen vähentää näppärästi yhden muoviroskan lähteen taloudestamme.

Hirveää näpertelyä, tiedän! Mutta ajattelin, että ehkä tässä toimii porttiteoria ja kohta elän pyhää, muovitonta elämää, kun vain otan tämän ensimmäisen askeleen. Sitten minusta tulee suuri muovittomuussensei, josta tehdään dokumentti Netflixiin.

Hyvä on, en ajatellut niin pitkälle, etenkin kun dokumentti Netflixissä on henkilökohtaisten painajaisteni top 10 -listalla, mutta varmasti jotain kuitenkin ajattelin, ja rynnistin ostamaan palasaippuaa.

Ongelma 1: Palasaippuaa on hankala löytää. Etenkin jos haluaa jotain hyväntuoksuista, mutta ei voi mennä Lushiin, koska haluaa jotain hyväntuoksuista.

Ongelma 2: Palasaippuassa on ... saippuaa, joka on ilmeisesti monista suihkusaippuoista eliminoitu kokonaan. Järkyttävää, tiedän!

Saippuaan siirtymisellä oli kuitenkin jännittäviä seurauksia henkilökohtaisen bakteerifloorani osalta.

Hyvinä päivinä tuoksuin mummoltani.

Huonoina päivinä en tuoksunut. Ihan rehellisesti haisin - pahalta. Tämä huolimatta siitä, etten harrasta deodoranteilla nypräämistä vaan käytän reippaasti antiperspiranttia.

Lopulta kyllästyin odottamaan sitä, että bakteerifloorani löytää tasapainon uusien pesuvälineiden kanssa ja marssin ostamaan suihkusaippuaa. Kävi ilmi, että sitä mikrobistonikin oli odottanut. En tuoksu enää mummoltani ja mikä olennaisempaa, en myöskään niin kauheasti haise, ainakaan omaan nenääni.

Maapallon muoviroskaongelma saa nyt hetken siis vielä odottaa ratkaisuaan. Sori siitä.

Elämä on valintoja

Ahdistuin viime viikolla ihan hirveästi aiheesta "välikausi". Kaikki puhuivat siitä, kaikki, KAIKKI, ja päiväkotipäivän jälkeen toppahaalarista kuoriutui usein hikinen lapsi, joten jotain kai piti tehdä.

Lapsen vaatteiden ostaminen on hankalaa ja rasittavaa, koska sitä pitää olla tekemässä koko ajan. En lisäksi myöskään ole ihan varma, haluanko optimoida hintaa vai ostoksiin käytettyä aikaa.

Tein havainnollistavan kuvan.

Kuvan akseleista on sanottava sen verran, että menetetty elinaika ei tarkoita vain ostostapahtumaan kulutettua aikaa vaan myös sitä, kuinka paljon ostostapahtuman rasittavuus on syönyt kuukausia sieltä loppupäästä. Kierros Hulluilla päivillä ruuhka-aikaan voi viedä kymmenenkin vuotta.

Havaintoja:

• Lahjoitussäkin kohteena oleminen on edullisinta sekä taloudellisesti että menetetyissä vuosissa. Lainasäkkiä ei näy kuvassa, se on ilmainen vain rahallisesti.
• Jos optimoi hintaa, voi ihan hyvin matkustaa kolmella eri julkisella välineellä kahdesti viikossa kirpparille kyttäämään hyviä diilejä, tai roikkua iltaisin Huutonetissä sen sijaan että tekisi jotain fiksua, kuten roikkuisi Facebookissa.
• Jos optimoi aikaa, marssii ostamaan uudet ulkokledjut jostain lastenvaateliikkeestä viidessä minuutissa. 
• Kirpparilla hankintojen tekeminen tulee edulliseksi, jos kerralla ostaa vaikka puolen vuoden sisävaatteet. Elinaikakustannus per paita jää näin pieneksi.
• Itse tehty vaate voi myös pidentää elinaikaa tuottamalla suotuisan flow-elämyksen ja tavan meditoida. Langan keriminen voi kuitenkin lyhentää elämää vauhdilla vuosi / vyyhti.
• Kaikki PoPin alennusmyynneistä tekemäni oletukset perustuvat pelkkiin ennakkoluuloihin.
• "Jälleenmyyntiarvo" on mielikuvitusrahaa, kunnes vaate on oikeasti jälleenmyyty.

Yleensä vatuloin jossain keskiössä. Niin nytkin. Tällä kertaa taistelin tieni läpi MLL:n päiväkirpparin, josta löysin kuin löysinkin välikausihaalarin. Paikalle mennessäni olin juuri paheksunut mielessäni ihmisiä, jotka maksavat käytetystä välikausihaalarista yli 20 euroa, mutta keskellä kirpputorikaaosta laskin nopeasti elinvuosieni hinnan ja siirryin niiden joukkoon, joita paheksun.

Auto - Une Voiture

Täällä on keskusteltu auton ostosta. Voi viherhippi.

Keskustelu kiihtyi tänään, kun matkustimme koko erhe kotiin Valtion rautateiden suosiollisella avustuksella. Mies istui koirakopissa koiran kanssa, minä viihdytin lasta toisessa vaunussa. Tämä on VR:n mielestä ainoa tapa, jolla voimme matkustaa junalla koko sakki.

Auton ostaminen tuntuu absurdilta. Emme tarvitse sitä mihinkään arjessa. Mutta sillä pääsisi sellaisiin paikkoihin, joihin haluamme mennä: mökille, mummolaan, isomummoja moikkaamaan ja ehkä joskus jopa tapaamaan niitä tovereita, jotka ovat muuttaneet johonkin kauas, kuten Lahden tienoolle tai Espooseen.

Olin pitkään VR:n vapaaehtoinen myyntiedustaja. Ja miksei: nuorna opiskelijana oli mukava mennä junalla. Sai lukea kirjaa, kuunnella musiikkia, syödä ja kärsiä krapulasta ihan rauhassa. Tykkään vieläkin, jos joskus yksin junailemaan pääsen.

Sitten otimme koiran, ja junamatkailusta katosi kaikki riemu. Junamatkailu oli yhtäkkiä vittumaista kynytystä ja jännitystä siitä, mahtaako tällä kertaa (unohdettuaan ostaa lipun viikkoa aiemmin) mahtua siihen hikiseen lemmikkivaunuksi kutsuttuun koppiin, johon säännönmukaisesti ahdetaan kaksitoista ihmistä, kymmenen koiraa ja kuusi kissaa. Tästä ilosta piti toki maksaa lisää. Lapsen kanssa hommaan saatiin uusi kierros haastavuutta. On yhä täysin epäselvää, olisiko jotenkin mahdollista matkustaa vauvan ja koiran kanssa junassa, jos aikoo ottaa mukaan myös lastenvaunut.

Tässä Jakke Jäyhää vituttaa edessä oleva junamatkailu. Tai päähän sidottu rusetti.

Alkoi tuntua siltä, että VR on yksityisautoilun paras mainos.

Ja nyt, nyt olemme siinä pisteessä, jossa antaisin mitä tahansa (eli käytännössä aika monta tuhatta euroa) siitä mahdollisuudesta, että mökiltä voidaan lähteä silloin kun huvittaa, eikä kolmelta että ehditään 16:49 junaan. Tässä pisteessä sijaitsee myös se piste, jossa ei olla enää valmiita säätämään vuokra-autojen kanssa yhtäkään sekuntia. Tämän pisteen löytymistä suuresti joudutti se, että saimme talvella maksaa pienestä vuokra-auton puskuriin tulleesta reiästä kokonaisedulliset 960 €.*

Yksi iso syy auton ostamiselle on kuitenkin tässä: käytännössä autottomuuttamme paikkaillaan usein vanhempieni kakkosautolla. Turhaa on elvistellä "pärjäävänsä hienosti ilman autoa", jos lähellä on ihminen, joka huolestuneena miettii, miten pärjäämme jos kakkosauto menee myyntiin.

Äiti, me ollaan jo niin isoja, että pärjäämme kyllä.

* Saimme kuitenkin koko summasta S-bonusta, joten hätä ei ole tämän näköinen.

Oli perustettu ompeluseura

Ahem. Otsake viittaa juomalauluun. Sellaista se: kerran teekkari, aina teekkari, vaikka menisikin perustamaan ompeluseuran eikä metsästysseuraa.

Niin tai näin, kun tarpeeksi kauan marisin elämän tyhjyyttä yleisesti ja ompeluseurakutsujen poissaoloa erityisesti, ehdotti ystävä, että perustetaan sellainen ompeluseura, joka kokoontuu kerran kuussa maanantaisin. Näin siis toimittiin, ja nyt on elämä rikasta (ei sarkasmia).

Olemme kokoontuneet nyt neljästi, joten "perinteikäs" alkaa olla jo hanskassa ja tammikuussa olemme luultavasti ansainneet tittelin "kunnianarvoisa". Seuran elinikäinen diktaattori* määrittää kustakin kuukaudesta jonkun maanantain ja lisäksi tapaamispaikan jostakin saavutettavissa olevasta kahvilasta, jossa arvioidaan olevan maanantaisin tilaa (note to self: Gaudeamus Kirja ja kahvi ei ole se kahvila, jossa on maanantaisin tilaa) ja sitten molempia muutetaan pikaisen demokraattisen prosessin** jälkeen.

Homma on toiminut yllättävän menestyksekkäästi ja paikalle on saatu lukuisia innokkaita jäseniä. Kukaan ei ole vielä varsinaisesti ommellut, mutta neulontaa ja virkkausta on harjoitettu. Eräs toveri ilmoitti lähinnä seuraavansa ompelua, mikä on sekin ompeluseuratoiminnalle hyvä ja jalo päämäärä. Ensi alkuun juuri kukaan ei tuntenut muita kuin seuran elinikäisen diktaattorin (joka puolestaan tunsi kaikki), mutta pikku hiljaa mukaan on tullut ihan uusiakin tyyppejä ja se on ihan mahtavaa. Okei, yksi uusi tyyppi toistaiseksi, mutta olen kuullut, että muillakin on hyviä aikeita.

Neljän kerran perusteella voin sanoa, että ompeluseuratoiminta on ihan parasta! Toivon ihan koko sydämestäni, että tästä tulee pitkäikäinen juttu (eihän se välttämättä toteudu, mutta pyrkimys on kova. Neulonta tekee sielulle hyvää ja ystävät myös.)

Perheemme lanka-asioiden asiainhoitajana haluaisin muuten muistuttaa siitä Kerän pop-up -kaupasta Kiseleffin talossa. Oikeesti ihmiset, älkää menkö Hulluille päiville, menkää Kerään. Tulette paremmalle tuulelle.

Lavastettu tilanne: tässä maailman täydellisimmässä lankakorissa ei voi säilyttää lankaa tai puikkoja, sillä perheen kymmenkiloiset haluavat syödä lankaa tai puikkoja.

Minä kävin Kerässä tänään ja löysin langat yhteen neuleeseen, jonka ohjetta olen odotellut jokusen tovin kirjastosta saapuvaksi. Nyt ohje on vihdoin täällä, ja lanka, jonka hommasin (Debbie Blissin uutuusvillalanka Bluefaced Leicester Aran***), on ihan täy-del-lis-tä.

Olen myös neulonut enkä vain ostellut lankaa, mutta tällä hetkellä tyttären puseroprojekti vie kaikki voimat. Olen onnistunut katkomaan kahdet bambupuikot sen kanssa. Huoh.

* Minä. Self-appointed.
** Ensimmäinen vastalause.
*** Lampailla on kuulemma sininen naama, mutta tulkintani mukaan ei hapenpuutteen vuoksi.

Kirjallisuutta lapselle ja lapsenmieliselle

Ostin äsken niin sievän pahvikirjan muksulle, että tempauduin valon nopeudella johonkin singulariteettiin. Minä haluan istua lattialla ja syödä tämän kirjan! Lapsi voi leikkiä niillä jo järsityillä.

Opus on siis Il Sung Nan Hrrrr - Talven tarina. Yritin ottaa siitä pari kuvaa, mutta eivät ne oikein tee kirjalle oikeutta. Väritys on ihan huikea, ja se etenkin kärsii tällaisessa epävalossa otetuista kännykkäkameran kuvista. Suosittelen, että pahvikirjaikäisiä tuntevat suorittavat siis kansainvaelluksen Akateemiseen huokailemaan kauniille kuville. Itse toivoisin nimittäin, että sarja saisi jatkoa - eiksnii Egmont?

...tai hetki, pidättäytykää sittenkin ostamasta, kunnes olen hankkinut varakappaleen.

Olisin itse asiassa halunnut ostaa kotimaisen kirjailijan tuotoksen, mutten vaan oikein osaa lämmetä niiden kuvituksille. Kun muksu jo kuitenkin pyrkii kuvista tunnistamaan esineitä ja asioita, äärimmilleen tyylitelty tyystin mustavalkoinen ska-ruutuinen lehmä, vaikka sinänsä kuinkakin siisti, ei vaan passaa.

Muutoin lapsesta kuuluu positiivisia reportaaseja päiväkodista: tytär jaksaa kuunnella silmät ymmyrkäisinä, kun isommille luetaan kirjaa. Tämä on minusta hämmentävää, sillä kovin usein kotona lukiessamme Viirua ja Pesosta huomaan lukevani seinille lapsen viipottaessa tiehensä (ilmeisen tyytyväisenä siitä, että on keksinyt äidilleen jotain puuhaa niin, että tämä kerrankin istuu hetken aloillaan.) Vaihtoehtoinen tapa on käännellä sivuja satunnaiseen paikkaan tarinassa ja seurata tästä aiheutuvaa hypertekstuaalisuutta kiinnostuneena. Okei, ehkä se ei ole hypertekstuaalisuutta. Lisäksi olen niin anaalinen, etten suinkaan aina vaihda lukukohdaksi uutta satunnaisesti valikoitunutta aukeamaa.

Iltasaduksi on luettu mitäsattuuta. Keväällä esimerkiksi Linnunradan käsikirja liftareille, mutta ei se vissiin kummastakaan vanhemmasta ollut enää niin hauska, että neljä jatko-osaa olisivat ansainneet sijaa lukulistalla. Tolkuttoman hauskoja ovat sitävastoin Jukka Parkkisen Karhumäki-kirjat, joiden suurin ongelma piilee siinä, ettei ehkä voi olettaa lapsen rauhoittuvan nukkumaan kun äiti kikattaa. Karhumäki-kirjoja on aika helppo suositella jotakuinkin kelle tahansa, mutta eritoten on vaikea keksiä, minkä ikäisille lapsille nämä eivät kävisi.

Kosmetiikkaerikoinen

Kävin joskus Suvi Trokee-Daktyylin tontilla kertomassa, etten juuri koskaan missään olosuhteissa vaivaudu huoltamaan naamaani, sillä en usko kosmetiikkatuotteisiin - ja kuin todistaakseni olevani valehtelija, ostin välittömästi syystä tahi toisesta (eli siksi, että kaikkien mielestä näytän koko ajan haudasta nousseelta) Lumenen ... ööö, venatkaa, lunttaan ... Radiant Touch 2 in 1 Detoxifying Mask & Micro Scrub-tuotteen. (Siinä vasta nimi.)

Sitten lähetin Lumenelle palautetta:

Ostin hiljattain Radiant Touch 2 in 1 Detoxifying Mask & Micro Scrub-tuotteenne. Nyt, toisella käyttökerralla, avasin korkin ja puristin tuubia saadakseni hieman kuorintamönjää. Mönjää tulikin vallan seinän täydeltä, kun purkki aukesi yläsaumastaan ja oksensi sisältönsä ympäri vessaa.
Myönnän, että vessan seinä on nyt vallan hehkuva, mutta olen silti tyytymätön. Ehdin käyttää tuotetta kahdesti, ja suurin osa siitä piti siis huuhtoa seiniltä lavuaariin. Purkkiin jäi hieman mönjää, mutta koska purkkia ei saa millään kiinni, se kuivunee sinne alta aikayksikön.
Toivon jonkinlaista hyvitystä. Kertokaa ihmeessä, jos toivotte, että postitan onnettoman tuubin tutkittavaksi (ja jos näin, haluatteko sen jäljelläolevine sisältöineen.)

Arvatkaa, oliko viimeinen kohta ns. vitsi? Arvatkaa, oliko se Lumenen mielestä business as usual? Kyllä ja kyllä. Siellä ihan oikeasti vaadittiin, että lähetän putelin tuotetutkimuslabraan.

Mies siivosi äskettäin tuubin roskikseen, koska en tietenkään saanut aikaiseksi lähettää sitä mihinkään. Sarkastinen saatekirjekin jäi suunnitteluasteelle. Asiakaskokemus Lumenen kanssa sen sijaan oli niin kuppainen, että a) vaivaan sillä teitäkin ja b) ostan jatkossa jotain epäkotimaista kosmetiikkaa, joka ei vaadi ketään hyppäämään narua reklamointia varten.

Varustehienosäätöleka

Varustehienosäätöleka on se, jonka iskut tuntevat päässään ne vanhemmat, jotka yrittävät varustaa esikoistaan ensimmäiseen äitiyspakkauksen jälkeiseen syksyyn. Miten välttää satasia kustantavat harhaostokset? (I kid thee not, olen joutunut kahdesti sitomaan itseni pakkopaitaan Polarn O. Pyretin liikkeessä, etten ostaisi ei-kävelevälle lapselle 80 euron syystakkia, jolla se ei tee takuulla mitään. Tästä onkin ehkä ollut jo puhetta.)

Enkä muuten ole yksin ja ainoa, naapurustossa ollaan samojen syvien vesien äärellä. (Pidän metaforistani hyvin ravistettuna.)

Aika pitkään suhtauduin asiaan kuten kuka tahansa aikuinen ja välttelin kysymystä päättäväisyydellä, joka on kettuterrierin omistajallekin kunniaksi. Sitten kävimme tutustumassa päiväkotiin (hyvin meni, äiti kyynelöi, lapsi konttasi kaikki huoneet läpi taakseen katsomatta ja ilmoitti vuotta vanhemmille tuleville tovereilleen pontevasti "täi-täi-täi") ja solmu alkoi aueta. Tarhassa mukelo tarvitsee aivan oitis:

• Sadevaatteet ja kumpparit
• Sisähousut ja ulkohousut erikseen
• Sisätossut
• Ulkojalkineet (oletettavasti muut kuin kumpparit)
• Varmaan jotakin ulkovaatettakin, kun nyt asiaa ajattelen (ehkä sittenkin sen takin? Eikö niin, ihan hyvin voisi olla juuri se takki? Milloin lotto arvotaan?) (Ei pahus, mähän ostin sille keväällä takin kirpparilta.)

...Katsottiin, että tämän lohdullisen listan avulla selviämme ainakin syyskuun puoliväliin. Vietinkin siis syntymäpäiviäni kivalla kesäretkellä Prismaan. Se oli kaikkien, etenkin kanssaostajien, mielestä ikävää: lapsi protestoi kuravaatteiden sovittamista vastaan voimallisin äänenpainoin. Hiki virtasi. Veikkaan, että Muumimaailma kalpenisi kokemukselle, ellei Prismalla olisi puolellaan voimallista etua: kaikki perheenjäsenet haluavat sieltä ulos.

Olemme scoutanneet myös niitä kenkiä ja suorittaneet muutamia muita vaatehankintoja; satasia kustantavien harhaostojen välttäminen alkaa olla olennaista sikäli, että täysosumashoppailutkin kustantavat jokusen sentin. Ongelmista suurin ei silti ole finanssipoliittinen vaan se, että jokaisessa varustelutilanteessa seisomme miehen kanssa avuttomana keskellä kauppaa ja lausumme kuorossa "en mä tiedä". Valtakunta paperista, johon on listattu tarpeelliset hankinnat.

PS. Keväällä sanoin ystävälleni ostaneeni tyttärelle kirpparilta teknisen ulkoiluasun, kun sellainen pitää kuulemma olla. Tuntia myöhemmin, kahvilasta poistuttuamme, ystäväni soitti ja kysyi, että mikä se tekninen ulkoiluasu oikein on. Myönsin, etten itsekään tarkalleen ottaen tiedä - mutta nyt, nyt heidänkin lapsellaan on sellainen. Mikä se sitten onkin.

Lankakauppavierailuja, osa 1: Snurre

Seuraa ei-maksettua mainontaa. Kävin tutustumassa itselleni uuteen, paikalliseen lankakauppaan, Snurreen (eikä nyt mennä siihen, että mesta on pyörinyt tietämättäni lähes vuoden). Tykkäsin; sisustus oli raikas ja joka puolella oli lankoja - se tuntui toki kovin kodikkaalta. Paitsi, että meillä kotona ei saa olla joka puolella lankoja, koska mies ei pidä sitä sisustuselementtinä ja lapsi ja koira yrittävät syödä tai sotkea kerät.

Snurresta saa paljon erilaisia kuteita, jollaiseen itsekin sorruin - tavoitteenani on virkata kori lapsen huoneeseen. Tavoitteeseen sopiva väri on tietenkin tumman harmaa. Alan säästää lapsen terapiakuluihin oitis. Ostin myös BC Garnin unelmanpehmeää (baby)alpakkaa; vakaa aikomukseni on neuloa siitä lapaset itselleni ja muksulle, kunhan nyt muilta projekteiltani ehdin.

Vaikka Snurren neulelankavalikoima ei ollut massiivinen, langat oli selvästi valikoitu hyvää makua käyttäen - minusta sellainen on mukavaa. Pieni, mutta juuri oikea valikoima on ehkä parempikin kuin metrikaupalla tavaraa, josta enin osa ei miellytä.

Menen välillä vähän sekaisin yksityiskohdista, jollaiseksi laskettakoon se, että omistaja piirsi kaupan logon varmaotteisesti pussiin, johon ostokseni pakkasi. Ajattelin, että tuosta paperipussista en luovu ikinä, mikä briljantti idea.

Nyt olen jo toipunut.

Olen myös neulonut; suurin osa aikaansaannoksista on kuitenkin vaatteita, enkä tiedä, miten ne parhaiten kuvaisi. Kysyin varovaisesti mieheltä, josko hän viitsisi joskus, ja hän toki rakastavana puolisona innostui: "Totta KAI mä voin susta kuvia ottaa, voidaan vaikka mennä jonnekin luonnon helmaan! Tai arkkitehtonisesti kiinnostavalle paikalle!" Ja, no, kyllähän se varmaan ne kuvat ottaisikin, mutten kestä kuunnella sitä käkätystä.

Phlunssa

Anteeksi typäre otsikointi, yritin vastustaa itseäni tässä asiassa, mutta hävisin.

Neidillä on elämänsä ensimmäinen räkäinen flunssa. En ole tästä kovinkaan rikki, koska kuumetta ei ilmeisesti ole, ja typy on iloinen kuin possu mudassa, mutta onhan se kieltämättä sydäntä- ja hermojaraastavaa kuunneltavaa kun toinen röhisten yrittää nauttia iltamaitonsa.

Niinpä tyhjäsin tyttären nenän ns. Nenä-Friidalla (anteeksi myös se, että linkki vie saitille nimeltä raskaaksi.com, jonka olemassaolon tosiseikka saattoi olla itselleni liikaa) ja sehän oli sekä helppokäyttöinen että auttoi! Ainakin kuusi minuuttia! Räkä kun tunnetusti on ainoa aidosti ehtymätön luonnonvara ja sen valjastaminen energiantuotantoon luultavasti ratkaisisi maailman energiapulmat.*

Vaikka helpotus ei ole pitkäkestoinen, suosittelen vehjettä kuitenkin perhevalmennustuttavuuksien kokemuksiin perustuen. (Miksi hankkia omia kokemuksia jos voi huoletta omia muiden?) Vauvathan hengittävät lähinnä vain nenän kautta, joten kyseisten tuttavuuksien tukkoinen poikanen oli viety sairaalaan rööri-imuriin jokseenkin kiireellä, kun happi ei tuntunut liikkuvan enää mistään raosta.

Sitäpaitsi systeemi on kerrankin edukas vauvatavara, putki ja paketti lisäfilttereitä maksoivat noin kympin.

* Yhdestä nenästä kertymä on ehkä pieni, mutta miettikää kuinka monia flunssaisia neniä maailmassa tälläkin hetkellä on!