Pro bono -työ: Illuusioiden luoma mielihyvä

Jossain vaiheessa koukutuin vahvasti Instagramiin, mutta kävi kuten kaiken hyvän kanssa: mainokset pilasivat sen.

Koska olen minä, eli jossain määrin pakko-oireinen, klikkaan aika usein mainokset pois näkyvistä epäolennaisina. (Ei, ei kiinnosta teidän traktorimarkkinat eikä sun kauppaamat narsissintaimet, vaikka miten olisivat molemmat hienoja, kiitos.)

Mutta silti nyppii.

Osaksi nyppii se, että Instagram ei opi mitään. Vaikka kuinka piilotan kiinteistövälittäjien mainoksia, niitä tupsahtelee silti silmieni eteen.

Toisaalta nyppii se, että mikä tahansa tapahtuma on syy rahastaa. Käytännössä olen hyväksynyt realiteet jo pääsiäisen, vapun, runeberginpäivän, helluntain, juhannuksen, koulujen loppumisen, joulun, koulujen alkamisen, syysloman, hiihtoloman, isänpäivän, äitienpäivän, laskiaisen, uuden vuoden ja kalevalanpäivän kohdalla, mutta kansainväliseen naistenpäivään vedän rajan. Etenkin, jos Instagramissa tuolloin mainostetaan kulmien kestopigmentointia tahi Botox-hoitoja, koska juuri niistä naistenpäivässä nähdäkseni ei ole kyse.

Kolmanneksi vituttaa ihan hirveästi, jos silmiini sattuvat mainokset ovat rumia.

Pahinta on tietenkin kolmas ruma naistenpäiväkestopigmentointimainos. Se yhdistää kaikki nämä kohdat.

Mutta mitään tästä ei voi kertoa Instagramille tai - heidän kauttaan - mainostajille. Tai no jos ollaan realisteja, ei sitä palautetta kukaan luultavasti kuuntele, eikä mikään muutu ... mutta minä olen aika säälittävä. Minulle riittää illuusio siitä, että tulen kuulluksi.

Olenkin pro bono -hengessä parannellut hieman Instagramin mainostenpiilotuskäyttöliittymää. Olkaa hyvä vain, Insta! Saa käyttää. Uudet kohdat on selkeyden vuoksi korostettu vaaleanpunaisella värillä.

Päivän DIY

Kuten mainittua, lapsen huoneen seinistä yksi maalattiin liitutaulumaalilla.

Maalia jäi tilkka, ja koska se oli jotakuinkin painonsa arvoista kullassa, päätin koristella sillä vielä pari lasitölkkiä.

"Meen tekemään noille tölkeille sapluunat", sanoin miehelle, joka viimeisteli maalausta nurkassa, jossa en voinut auttaa.
"Älä nyt mitään sapluunoita, vapaalla kädellä vaan", sanoi mies.

Koska olen kotifrouva silleen viiskytluvun hengessä, tottelin toki. Ja sitten katselin tovi myöhemmin niitä purkkeja ajatellen, että kyllä oli viimeinen kerta kun miestä näissä diy-hommissa kuuntelen.

Mutta ehkä ne paranisivat, jos niihin kirjoittaisi jotain kivaa? VARMASTI. Ei kun liitutaulutussin hankintaan. Samalla ostin metrisen tonnin washiteippiä, koska mitäpä kaltaiseni ihminen ei washiteipillä tekisi. Tähänastiset ideani sisältävät mm. seuraavia:

• Washiteippirullien käyttö muovilaatikon sisällyksenä
• Washiteippirullien käyttö keittiön yleisilmeen epäjärjestyselementtinä.

NO. Liitutaulutussi tuli. Minä raapustin.

Huomasin muuten, että tuo maali ei aivan optimaalisesti pysy paikallaan pesussa. Efekti oli yllättävä: maali oli irtoamassa siistinä liuskana, vähän kuin ... no, kuin joku washiteipin pala. Esimerkiksi. Mutta kuivuessaan toki taas jämähtää kiinni kuin punkki koiraan.

Ammattijärjestäjien puuhia seuraamalla olen oppinut, että selkeä ja informatiivinen järjestys on avain onneen.

Ei tarvitse myöhemmin sitten ihmetellä.

Huomioita neulevaatteiden ja -asusteiden suurtuotannosta

Eräs ystäväni kerran ihmetteli, mihin käsityötartunnan saaneet oikein sijoittavat lopputuotoksensa. Että jos sukkaa pukkaa kauhealla vauhdilla, niin mitä niille kaikille tehdään? Yhteen jalkaanhan vain hyvin harvoin laitetaan kahta sukkaa enempää (ja kaksikin vain melkoisessa hätätilanteessa eli kun on erehdytty käymään ulkona.)

Ohessa muutamia käytännön huomioita siitä, mihin neuletöitä oikein menee.

Hukkaamisesta

Lapasten hukkaaminen ei vaadi kummoisiakaan taitoja. Siksi on vähän sääli, että lapasen kutominen on ärsyttävämpää kuin sukan. Todellisen hukkaajamestarin ei tarvitse kuitenkaan tyytyä unohtamaan lapasia julkisiin kulkuneuvoihin. Hän voi myös unohtaa villasukat per asuttu hotelli. Siinä vaiheessa, kun vielä viimeisen kerran tsekataan, että mitään ei jäänyt, kukaan ei ikinä muista katsoa sängyn jalkopäähän peiton alle.

Jos on tullut tehneeksi typerät ja käyttökelvottomat joogasukat, ne voi myös ottaa lomalle mukaan ja "hukata". Nythän jo tietää, minne sukkansa voi uskottavasti unohtaa.

Rikkimenosta

Sukilla on onnellinen taipumus mennä rikki. Jotta ei ole sellaisessa tilanteessa kuin minä taannoin (villasukka ei ollut niinkään sukka kuin villahuitula jalan ympärillä) on hyvä olla sukkia aika paljon varastossa.

Sukat on parasta parsia englanniksi. Silloin sanotaan "darn" samalla kun sukka tiputetaan roskakoriin. Suomeksi homma on työläämpää, tarvitaan lanka ja neula.

Ei tästä tullutkaan ihan täydellinen -tilanteesta

Villapaita, joka on jotenkin vähän venähtänyt tai jostain syystä ei näytä aivan samalta kuin mallikirjassa, lämmittää kuitenkin leikkipuistossa talvella seistessä. Usko pois vain.

Lapsille neulomisesta

Tämä se on kiitollista puuhaa. Kun vihdoin saa työn valmiiksi, se on yleensä jo pieni. Kannattaa suosiolla ostaa langat noin +1 vuoden päähän, ja miettiä tarkasti onko neuleen arvioidulla valmistumishetkellä luvassa kesähellettä vai talvipakkasta.

Pesusta

Villavaatteille kuulemma käy huonosti pesussa. Esitän, että tämä väite on puoliksi urbaania legendaa. Villavaatteille käy todennäköisesti huonosti pesussa vain, jos ne ovat korvaamattomia.

Viime vuonna neulomani huivi alkoi näyttää tänä syksynä hieman nuhjaantuneelta. Ilmeinen ratkaisu on tietenkin tällaisessa tilanteessa ostaa uudet langat ja neuloa toinen kappale. Siinä lankakaupassa arpoessani valkoisen ja turkoosin langan välillä tulin kuitenkin ajatelleeksi, että voisin kokeilla huivin pesua (päädyin siis turkoosiin lankaan.)

Pesu toimi, huivi on kuin uusi. Tämän jälkeen olen paatuneesti pessyt kaikkia mahdollisia neuleasusteitani, yhdet sukat jopa yhdeksässäkympissä. Kokemukseni ovat seuraavat: mikään ei ole mennyt pilalle. Ja, kirosana tähän, mikään, minkä olen toivonut kutistuvan, ei ole kutistunut.

Seuraavaksi aion kokeilla, saanko erääseen hieman venähtäneeseen paitaani ryhtiä pesemällä sen. Sehän ei ole korvaamaton, sillä voin aina tehdä toisen.

Töistä

Töissä konttorissa on aina kylmä. Sinne kannattaa viedä pari villahuivia, ranteenlämmittimet, sukat tai kahdet, pipo, vielä yksi huivi ja ehkä villahousut, jos sellaiset on osannut tehdä.

Lahjaksi neulomisesta

Teoriassa mahdollista mutta käytännössä harjoitan tätä vain hyvin harvoin. Jos teen jotain tosi kivaa (ja miksipä minä nyt mitään rumaa tekisin) haluan tietenkin pitää sen itse. Joulupukki ei sitten lue tätä kappaletta.

Asustetehtailija arvioi: Kerällä

Ostan tosi harvoin käsityökirjoja. Minusta niissä on usein hinta-mallisuhde pielessä: jos Ravelrysta saa tosi kivan ohjeen neljällä eurolla, kolmenkympin hintaisessa kässäkirjassa pitäisi olla vähintään seitsemän tosi kivaa ohjetta, jotta hinta olisi mitenkään kohdillaan.

Emmin tovin jos toisenkin myös Kerällä-kirjan kanssa. Menin jopa niin pitkälle, että pakotin ihanan herkku-ja-koukkulaisen, Hetan, esittelemään omaa kappalettaan minulle. Tapaaminen toteutui eräänä aika kamalana syksyisenä iltana lähiseudun leikkipuistossa ja on nähdäkseni todiste siitä, että toinen meistä on tosi kiva ihminen.

Lopulta ostin Kerällä-opuksen. Olen ollut päätökseeni tyytyväinen. Jaa miksi? Kahdesta syystä:

1. Hienot pintaneuleet
2. Hyvät perusohjeet

Kirjassa on pari mahtavaa pintaneuletta, jotka halusin saada inspiraation lähteeksi kotiin. Kalanruotoneule esimerkiksi näyttää mahtavalta, vaikken luultavasti toteuta sitä aivan kirjan kuvaamaan huiviin. Toinen mahtava oli tiskirättiin tarkoitettu pinta. Tiskirättejä onkin ollut tarkoitus neuloa, mutta haha, niin on ollut tarkoitus neuloa yhtä sun toista muutakin.

Ja sitten ne perusohjeet. Kirjasta löytyy pari aivan älyttömän nättiä ja yksinkertaista pipomallia - ette ehkä usko, mutta sellaisia ei tule joka nurkalla vastaan. Lisäksi tarjolla on yksi todella kaunis paita ja toinen mahtava perusvillatakki.

En ole kirjasta vielä tehnyt yhtään mitään, joten ohjeiden toimivuudesta on vaikea sanoa. Innostava opus kuitenkin ja kässäkirjaksi parhaasta päästä siksi, että näistä ohjeista epäilen usean kestävän aikaa varsin hyvin.

Täällä on paukutettu menemään lähinnä perusasusteita, sukkia ja lapasia. Se ainoa monimutkaisempi projekti, huivi, edistyy suunnilleen kaksi kerrosta viikossa. Kaikista Winter is coming, knit faster -varoituksista huolimatta en sittenkään kutonut tarpeeksi nopeasti. Nyt paleltaa jalkoja.

Joulupukilta toivoisin neulomisaikaa. Jos en ole ollut kiltti, yritys on kuitenkin ollut kova siihen suuntaan.

UFO

Meinasin kirjoittaa puistojutuista, mutta en aivan rehellisesti sanottuna kyennyt muistamaan, olinko jo kirjoittanut anekdoottini huippukohdan tänne, ja asian tarkistaminen olisi vaatinut kiusallisesti sitä, että olisin lukenut omia hengentuotteitani. Mutta tarkistaa olisi pitänyt, sillä toiseen kertaan kertominen olisi varmasti ollut myös käsittämättömän hauskaa (ehkä hauskempaa kuin alkuperäinen juttu) mutta toisella tavalla. Sellaisella, jossa maailma nauraa minulle eikä kanssani.

Yksi juttu, joka kuitenkin on jäänyt tekemättä on Veeran nakkaama UFO-haaste. Tässä ei ole tarkoitus kertoilla monisanaisesti omista abduktiokokemuksista vaan esitellä kesken jääneet käsityöt.

Ajattelin rohkeasti aloittaa niistä typerimmän vaiheen keskenjääneistä ja keräsin kaikki päättelyä vaille valmiit yhteen pinoon.

"Mikä hirveä pino tuo on?" tivasi mies. "Missä syntisäkissä sä oot noita piilotellut?"

Lopuksi hän halusi vielä tietää, kauanko niiden päättelyssä menee (riippuu siitä, pitääkö käydä kurmoottamassa miestä välillä) ja onko siellä mitään hänelle (EI.)

Päätin, että tämä keskeneräisten kaivelu loppuu tältä erää tähän ja keskityn päättelyhommiin. Eihän siinä tietenkään mennyt kuin tunti.

Kuvassa vasemmalta:

1. Lapaset, joihin käytin äidiltä saatua sukkalankaa. Hyvästi tyylikäs musta asustus.
2. Kämmekkäät, joilla yritin lähentyä näitä noin vuosi sitten joka paikassa kuolattuja kappaleita. Omani eivät ole aivan vastaavat, mutta toisaalta omiani ei ole tehty tekokuidusta vaan villasta ja angorasta, joten ne saavat myös lämmittää. Jos joku kaipaa ohjetta tällaisiin, voin näpytellä sen nyt.
3. Kopiokissan kopiosukat.
4. Liisan lähettämästä langasta kesällä tehdyt sukat.
5. Ystävälleni Lauralle Eilen tein -blogin ohjeella tehty keltainen keittiöpyyhe, jonka olin kyllä jo päätellyt ja kerran pessytkin, mutta sitten ottanut takaisin virkatakseni siihen vielä ripustuslenkin. Viime vuonna. Laiskuus kostautui jälleen, sillä olin unohtanut, halusiko Laura lenkin pitkälle vai lyhyelle sivulle, ja päädyin virkkaamaan sellaisen molempiin. Ja päättelemään nämä virkkaukseni.

Havaintoja:

- Lapsen iltapala-aika on oivallista neulomis- tai päättelyaikaa. Ei siitä syöttötuolin ääreltä kuitenkaan jotenkin sovi luistaa, vaikka muksu hoitaisi ruokailun enimmäkseen itse.
- Päättely on edelleen ihan typerää.
- Siinäpä ne. Ei tässä koko aikaa ehdi havainnoimaan, kun pitää neuloakin.

Kirkko, Iisakin

Ihastuin joskus talvella Ravelrysta löytyvään Relax-paitaan ja tämän välittömänä seurauksena loin silmukat langasta, jota kaapista jo löytyi.

Lanka, kaksinkertainen Holst Garnin Coast, oli ihan superihanaa ja kivaa neulottavaa, mutta koska olin ostanut sen alunperin joku toinen projekti mielessäni, aloin epäillä puolivälissä takakappaletta, että se ei ollut tarpeeksi riittoisaa.

No, ei kait siinä. Tilataan lisää. Ja koska neulotaan kaksinkertaisella, pistetään projekti hetkeksi jäihin - kun lisälanka tulee, neulotaan seuraavat kappaleet kahdesta eri värierästä mahdollisten eroavaisuuksien tasoittamiseksi.

Paitsi, että langassa kestää. Ja kestää. Ja kestää. Alkusyy on valmistajan kehräämöllä, mutta minä meinaan repiä virkatut pelihousuni. Kun lanka lopulta rantautuu, neulon jo kiukulla jotain aivan muuta - suunnitelmani on palata Relaxin pariin seuraavaksi, mutta lopulta väliin mahtuvat ainakin oranssi paita, reikäpaita, pari täällä esittelemätöntä huivia, yhdet sukat ja rinnakkaistekemiseksi yhdet lapasetkin.

Koska kaksinkertainen Coast on myös inan verran liian paksua hommaan, ehdin kärsiä epätoivosta muutamaankin otteeseen: näyttää siltä, että puserosta on tulossa ylisuuri pusero joka tappaa koko ylisuurten puseroiden trendin heti alkuunsa, olemalla puseroutensa ohella myös käytännöllinen puolijoukkueteltta. (Olin toki reippaasti ottanut myös hieman ison koon, ettei sitten kinnaa, hehe.) Muutakin murhetta on: koska takakappale on neulottu 6 kk etukappaletta aiemmin, käsialalle on tapahtunut jotain ja se piru on neljä senttiä leveämpi, ainakin, en voi mitata liian tarkasti etten ala itkeä.

Kasaan olka- ja sivusaumat ja koen hetkellistä toivoa. Neulon hihat ja koen hetkellistä epätoivoa. Lopulta päättelen kaikki langanpäät, joita puserossa on (ja niitähän riittää: kaksinkertainen lanka, kaksinkertaiset päättelymahdollisuudet) ja koen taas orastavaa toivoa: ehkä tätä kärsisi käyttääkin?

Kärsin käyttää. Ja jos muut kärsivät nähdessään minut tässä, en välitä.

Reikiä, enemmän reikiä

Olen juuri nyt pienessä hiprakassa, enkä voi mennä juoksemaan. Hiprakka on suoraa seurausta siitä, että treffasin kanssamutseja (mutta tulin kuitenkin kiltisti ajoissa kotiin katsomaan yleisurheilua viettämään aikaa rakkaimpieni kanssa.)

No, jos en voi juosta, voin sentään kertoa paidasta, jonka taannoin tein.

Mies osaa kuvatakin sarkastisesti.

Langat* ostin ja ohjeen kerjäsin ihan itse Kerästä (nähtyäni mallin ensin täällä Eilen tein -blogissa) ja pistin tikut ristiin. Niin, mainonnan puolelle meni taas, mutta odottakaas kun saan puikoille viimeiset Keräostokseni, sitten ette muusta kuulekaan. Toivon, ettei kukaan huomauta siitä, ettei edellisessä lauseessa ole mitään järkeä.

Tästä tuli sikäli erikoinen paita, että mösjöö erikseen otti ja kehui sitä. Hän sanoi paitaa ihan kivaksi, mikä tarkoittaa tilanteesta riippuen jotain mahtavan ja hädin tuskin kelvollisen väliseltä akselilta, mutta koska hän nyt aivan kärttämättä esitti mielipiteensä, otaksun, että kallistumme sinne mahtavan puolelle.

Muutenkin on ollut oikein hyvä ja paljon käytössä oleva paita. Kaikin puolin mainio, siitäkin huolimatta, että väriä voi luonnehtia lähinnä ... niin ... ruskeaksi. Mutta se on harmahtava ruskea, vähän samaan tapaan kuin eräässä kirjassa taannoin henkilö pukeutui mustahtavaan kanarialinnunkeltaiseen (blackish canary) suruaikana. Kerrassaan hieno väri, itse asiassa, tämä harmahtava ruskeani.

On tässä paidassa eräs huonokin puoli: jos on minä, tai kaltaiseni, saattaa satunnaisesti eli noin kerran päivässä jäädä vaatteistaan kiinni erilaisiin asioihin, mutta erityisesti lastenrattaisiin. Tällainen reikäpaita ei ole varsinaisesti armollinen moisille tartunnoille; ellei pidä varaansa, paita muistuttaa pian jotain, mistä U. Turhapuro olisi kateellinen. Mutta koska ohje oli ihan iisipiisi, ensi kesäksi voi vaikka tehdä uuden. (Toivoisin kuitenkin harmaata lankaa sinne Kerään, tai ehkä vaaleanpunaista, olen niin tyttömäinen.)

* Lang Yarnsin Lino

Pääasia päässä kohti uusia pettymyksiä

Aloitan negailulla. Lääkiksen pääsykoetulokset tulivat ja olivat odotetun mukaiset - tai no, koepisteiden potti oli realistisia odotuksiani suurempi. En silti voi täysin välttyä tunteelta siitä, että tuhrin hyvän tilaisuuden: alkupisteeni olivat nimittäin niin hyvät, että alimmalla hyväksytyllä koetuloksella olisin mennyt heittämällä sisään. Hieman itseinhon terän kirpaisua taittaa tieto siitä, että alin hyväksytty koetulos oli kuitenkin aika kaukana.

Mörhentelin miehelle, että olisi pitänyt lukea enemmän, monta tuntia joka yö. Mies näytti siltä, että sitten olisin luultavasti lataamossa, ja hän ehkä myös. Saattoipa olla oikeassa.

Piristin itseäni ennakkoon neulomalla päähepeneen. Suhteeni päähepeneisiin on noin keskimäärin sellainen, että pidän niistä kauheasti, enkä koskaan uskalla käyttää niitä. Tätä olen kuitenkin käyttänyt itsepintaisesti töissä jo monena päivänä. Tehostetun itsetietoisena olen näkevinäni, kuinka ihmiset katsovat päähepenettäni kieroon, mutten anna periksi. Naurakaa vain kaikki, minä rrrakstan päähepenettäni enkä mene kaappiin piiloon.

Tässä se on:

Lankana on puolikas jämänyttyrä Lang Yarnsin Linoa Kerästä (tämä mainos ei ole maksettu vaan muuten lahjottu; ruinasin langan ohessa itselleni paitaohjeen. Paitakin on valmis, mutta odottaa vielä muotikuvaajaa, joka ei kyllä selvästi aina ihan tajua, mihin pyrin, mutta ... No, siitä kuitenkin lisää myöhemmin.)

Ohje on ilmainen, mutta vaati rekisteröitymishässäkän, joka sai ihmisen toivomaan, että voisi vain maksaa ohjeesta koska se olisi helpompaa. Ja nyt sitten kun googlasin, ohje löytyi tuosta vain ilman rekisteröitymistä, olen masentunut.

Tovin harkitsin jo neulovani näitä useamman ja pistäväni pystyyn arvonnan, mutta sitten tuo yllämainittu tehostettu itsetietoinen nolostelu tuli kuvaan mukaan. Heh.

Tungen tänne loppuun vielä tiedotteen siitä, että jos nyt kenkään on kiinnostunut ihailemaan tieteiskirjallisuuden harrastajia, tulevana viikonloppuna siihen on Kaapelitehtaalla hieno mahdollisuus: tänään alkoi Finncon. Siellä voi myös bongata allekirjoittaneen kätevästi erään paneelikeskustelun lavalta (kun lupauduin keväällä avustamaan jollain tavalla, kuvittelin olevani esillä lähinnä narikassa. Niin se elämä kuljettaa.)

Pääsykoepaita

Keväällä kipaisin ihan nopeasti vain Hämeenlinnassa Wetterhoffilla. Siellä oli muutama vyyhti häkellyttävän oranssia pellavalankaa.

Viisi minuuttia myöhemmin kipitin kaupasta ulos muutama vyyhti kädessäni. Seuraavalla viikolla lähetin äidin ostamaan vähän lisää.

Pellavalangasta tuli simppeli paita, jossa esimerkiksi kaula-aukkoa ei ole muotoiltu mitenkään. Neulonnan apuna oli ohje, mutta koska se oli suunniteltu aivan erilaiselle langalle, päädyin sekä tekemään koetilkun että laskemaan vaadittuja silmukkamääriä.

Oranssin häkellyttävyys ei tule tässä aivan oikeuksiinsa. Livenä väri on vielä paljon hengästyttävämpi.

Ja sitten vain heiluttamaan puikkoja.

Paita oli elämää helpompi - taitoa enemmän oli kysyntää kärsivällisyydelle ja istumalihaksille. Siksi työ oli erinomaisen sopiva pääsykoelukemiston kumppaniksi. (Valitettavasti pääsykokeisiin piti myös laskea, ja laskeminen ja neulominen eivät oikein sovi yhteen, se on myönnettävä. Ettenkö olisi yrittänyt.)

Ainoa tylsyys oli, että neulos hieman kiertää. Tätä olisi ehkä saanut korjattua pingottamalla työ asianmukaisesti, mutten mitenkään jaksanut. Tätä mummo ehkä tarkoittaa lauseellaan "älä pilaa pienellä" - tuo ärsyttävä ja opettavainen lausahdus, josta tietää jo oikaistessaan, että mummo on taas oikeassa. Ja onneksi kierteiset saumat eivät tuossa väljyydessä juuri edes näy.

Paita valmistui pääsykokeiden jälkeen vasta, ja se on edelleen aivan häkellyttävän oranssi, mutta minä rrrrakstan sitä.

Huomatkaa, että 1) en todellakaan osaa poseerata ja 2) valitsin kuvan, jossa näytän idiootilta ihan vain, ettei kellekään tulisi liian paha mieli siitä, että vain minulla on häkellyttävän oranssi parhauspaita.

Sukkahommia

Alkuvuodesta oli sellainen ikävä tilanne akuutti katastrofi, että kaikki villasukkani olivat mystisesti kadonneet, paitsi yhdet, joissa oli carcharodon megalodonin mentävä aukko molemmissa kantapäissä. Lainasin miehen sukkia, jotka olivat liian isot, ja joiden laina-aika oli yksi (1) vuorokausi (vaikkei hän niitä itse käyttänytkään). Lisäaikaa piti kerjäämällä kerjätä.

Nohevana tyttönä neuloin uudet sukat Modan ohjeella. Tällaiset:

Sukkamalli oli minusta sinänsä ihan nätti, mutta jotain meni pieleen. Ehkäpä olisi sittenkin pitänyt valita langaksi Regia Angora Merino saman valmistajan täsmälleen samanvahvuisen ja omasta vaatehuoneesta löytyneen Regia Silkin sijaan, mutta sukista tuli oikein hyvät saapassukat. Jos saapassukalla tarkoitetaan sukkaa, joka laitetaan saappaan päälle.

(Eivät näytä isoilta, vai? Niinpä. Kuvaustilannetta varten kiristin sukkaa kiskomalla kantapään pohkeen puoliväliin.)

Närkästyneenä aloin paukuttaa uusia Baudelaireja* yliromantillisesti värjätystä Madelinetoshista. En muista tarkalleen, mikä lanka tuolta kulttimerkkien kulttimerkiltä** oli kyseessä, mutta mukava sitä oli neuloa siitäkin huolimatta, että mallin valinnassa alitin riman melkoisella limbolla.

Nämä valmistuivat kuukausi sitten ja tulivat päätellyiksi viikko sitten, sillä äiti pelasti tyttärensä lahjoittamalla käsittämättömän monimutkaiset Cookie A:n designilla neulotut sukat. Täydelliset, mutta valitettavan kuvattomat - olen käyttänyt näitä joka ilta ja yö viimeiset kolmisen viikkoa, eikä valokuva enää tee niille aivan oikeutta.

Olen vastahakoisesti valmis myöntämään, että äidit neulovat parhaat sukat.

...hetkinen! Minäkin olen äiti!

Seuraavat parhaat sukat aion neuloa Liisan lähettämästä langasta:

Liisa väitti laittavansa lankaa tulemaan sisarellisena hyvityksenä siitä, että olen hänen veljensä kanssa samassa projektissa. En tässä hötäkässä katsonut aiheelliseksi tarkentaa, että minusta hänen veljensä on erinomaisen hyvä tyyppi.

Nyt voimme yhdessä hetken huokailla sille, että Liisa on töissä lankavärjäämössä. Sweet Georgia Yarns kuulostaa sekin vähän romantilliselta, muttei selvästi ole ollenkaan sitä. Ihastuin ärjyyn pinkkiin graafiseen ilmeeseen ja mottoon "Unapologetic color".

* Ensimmäiset jäivät erään lontoolaishotellin sängyn jalkopäähän.
** Näin ainakin olen mennyt tilannetta tulkitsemaan.

Vaivaton neuletyö, vaivalloinen poseeraus

Päätin aamulla* napata teillekin kuvan vaatteesta, johon työkaverini tulevat tyystin kyllästymään maaliskuun loppuun mennessä, jolloin olen pitänyt sitä töissä vähintään neljänä päivänä joka viikko. Harmi heille.

Vaate on Hannah Fettigin mallin mukaan kudottu Effortless-villatakki, ja lämmin.

Alunperin ostin langat oikeastaan aivan toiseen villatakkiin, Rocky Coastiin, mutta se lakkasi puhuttelemasta minua noin kerroksella kuusi. Luulen, että alunperin ihastuinkin ehkä enemmän kuvaan, joka takista oli otettu. Purin siis tekeleeni, kerin langan (Debbie Blissin Bluefaced Leicester Aran, Kerän pop-up -shopista) takaisin kerälle ja surffasin Ravelrya kuin hullu.

Olenko tyytyväinen? Kyllä ja en. Lanka on kivaa eikä ollenkaan kutittavaista, mutta ehkä kuitenkin vähän väärä tällaiseen epäryhdikkääseen liehuketakkiin. (Siihen Rocky Coastiin se olisi sopinut, mutta tällaista on elämä.) Koska lanka on niin paksua, villatakkia ei voi laittaa kiinni (vaikka vähän olin sellaisesta reteästä hakaneulakiinnityksestä haaveillutkin), tai näyttää siltä, että ruoka-aikojen lisäksi on ollut himassa myös ovulaation aikaan.

Mutta kun villiksen jättää auki, homma toimii hyvin. Ja toisaalta, kuka sitä huomaa, jos työpöydän takana itsekseen villatakkiin kietoutuu? Ja kun tämä kuitenkin on niin lämmin. Jos eivät aina ihana malli ja ihana lanka kohtaakaan, siinähän sitä oppii. Ja samalla saa neuletakin, jossa ei palele työpaikalla. Ihan niin paljoa.

Tämän tekeminen oli muuten aika vaivatonta. Iso osa neuleesta tuli paukutettua automatkalla Helsingistä Kajaaniin. Onneksi neulominen onnistuu pimeässäkin, toisin kuin lukeminen.

* En juurikaan myöhästynyt töistä poseeraussession vuoksi. Silti: karmeeta puuhaa. Kyllä pitäisi kamerat kieltää. Haluan nähdä itsestäni idealisoidun version, päässäni.

Perintöyskä ja joululahja

Asioita, joita voi periä: yskä. Mummoni yskii komeasti ja pitkään, eikä äitini jää kakkoseksi. Ja minä tietysti vähintään samalla tavalla.

Olen päässyt tämänkertaisessa flunssayskässäni vaiheeseen, jossa olen itsediagnosoinut itselleni tuberkuloosin, keuhkokuumeen ja paiseruton. Ajattelen synkeänä huomenna päivystyksessä takuulla kuluvia tunteja ja pohdin jo etukäteen, miten kalvakan romanttiselta sitä sitten sairaalavuoteessa näyttääkään* (luin pienenä liikaa tyttökirjoja.) Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, olen huomenna jo melko terve enkä lainkaan kalvakan romanttinen (ja siinä meni sekin vähäinen yskästä aiheutuva ilo.)

(Äiti, jos luet tämän: en oikeasti usko, että minulla on tuberkuloosi, keuhkokuume tai paiserutto.)

Hämätäksemme itsesäälivaistoani palatkaamme aikaan ennen joulua, jolloin ranteet sauhuten tein mutsille joululahjaksi Brooklyn Tweedin Leaves of Grass -shaalia. Tällainen siitä tuli, ja nyt saatte luvan kehua vaikka kuva on (kiitos valaistusolosuhteiden ja olemattomien kuvaustaitojen) kaamea:

Aikomukseni oli tehdä shaali jo viime jouluksi. Lanka (Brooklyn Tweedin Loft), jonka tilasin Atlantin takaa, ei nyt vain saapunut ajoissa perille. Kuljetuksessa hujahti odottamaton puolitoista kuukautta.

Ei se mitään, tänä vuonna sylivauva oli jo sylitaapero ja lanka oli valmiina kaapissa. Yksi ylimääräinen vyyhtikin! Rennosti eteenpäin - senaatintorin kokoiset langankierrot ovat nopeita ja näyttäviä. 

Aikaakin on. Kunnes yhtäkkiä puikolla on 580 silmukkaa ja jokaisen kerroksen tekemiseen kuluu 15-20 minuuttia. Ei se mitään, koira selvinnee vähemmälläkin liikunnalla, kun emäntä neuloo.

Enää puuttui reunus, jonka 72 mallikerrasta olin tehnyt 38 kun aloin epäillä langan riittävyyttä. Lisälangan hankkiminen ei tietenkään ollut vaihtoehto, joten eräänä eeppisenä viikonloppuiltana kello 00:14 kahden punaviinilasillisen jälkeen laskin reunukselle uuden mallikertamäärän ja rupesin purkamaan. Voin lämpimästi suositella, siinäpä vasta hauska ja rentouttava iltapuhde.

Pari päivää ennen joulua selvisi, että lanka olisi ehkä sittenkin riittänyt alkuperäiseen mallikertamäärään, mutta syystä tai toisesta en ollut halukas ottamaan purku- ja neulomisrupeamaa enää uusiksi.

* Paitsi luultavasti paiseruttopotilaana, jolloin "kalvakka romanttisuus" lienee mielikuvista viimeisiä.

Perjantai jälleen

Pingotus ja päättely. Kaksi vaihetta, jotka uhkaavat kaataa vaikka kuinkakin lupaavasti alkaneen neuleprojektin.

Esimerkiksi tämä Friday Again -ohjeella neulottu paita odotti pingotusta ja päättelyä suunnilleen yhtä kauan kuin oli puikoilla, mutta nyt se on valmis:

Kuvan väri ei vastaa aivan paidan väriä, koska joulukuun valo leikin puhelimen valokuvaefektisoftalla.

Niin, tietenkin minunkin piti saada valkoinen paita, kun tyttärelläkin kerran oli. Tämä oli muutamaa kertaluokkaa yksinkertaisempi homma kuin lapsen paita: tuo edessä, sivuilla ja hihoissa oleva feikkisauma (joka ei näy kovin hyvin) oli helppo kuin mikä ja tosi kiva, voisi käyttää esim. lapasiinkin.* Ainoa haasteellinen osuus oli alussa: lyhennetyt rivit, joilla kaula-aukko muotoiltiin, olivat allekirjoittaneelle uutta, mutta sujuivat ihan mainiosti kun stressaamisen sijaan seurasi ohjetta.

Erityistä plussaa tietenkin siitä, että koko homma neulottiin yhtenä kappaleena ylhäältä alas, eikä koko paidassa tarvinnut ommella ainoatakaan ihan oikeaa saumaa.

Lanka oli BC Garnin Sarah Tweed, jonka pelkäsin aluksi olevan liian rustiikkista - reippaana tyttönä tilasin langan tietenkin netistä näkemättä sitä etukäteen. Tovin neulottuani päätin langan olevan pikemminkin sopivasti grunge kuin tippaakaan rustiikkinen, mikä oli hyvä päätös, sillä maalaisromanttinen on minun näkökulmastani jotain, mitä tapahtuu muille ihmisille.**

Koska paita on päätökseni mukaisesti sopivasti grunge, aion henkeni uhallakin yhdistää sen ensi viikolla maihareihin, noihin kengistä liukkaimpiin. (Säästän teidät tällä kertaa kuvalta, josta käy ilmi polvessani olevan mustelman laajuus ja väri, mutta ensi kerran osalta en lupaa mitään.

PS. Ne, jotka haluavat tehdä samanlaisen eri ässän huivin kuin minä, voivat hakea pintaneuleen ohjeen Kerän blogista. Havaintoja: 1) "1 o kiertäen" tarkoittaa sitä, että silmukka neulotaan oikein takareunasta. 2) Olennaista on, että silmukkamäärä EI ole neljällä jaollinen: käytin itse ohuempaa lankaa kuin ohjeessa kehoitettiin ja silmukoita oli 58. 3) Tein myös huivista pidemmän, joten se ei ole ihan puhdas tuubi vaan pikemminkin sellainen kaksi kertaa kaulan ympärille kiepautettava kasihuivi, jonka vastedes tunnemme nimellä möbiushuivi, koska se kuulostaa epämääräisen matemaattiselta. Ehkä jopa topologiselta.

* Miksi muistan tämän vasta nyt, kun toinen lapanen on jo neulottu? Argh.
** Mahdollisesti heidän onnekseen. 

Hypokondrikon harhautusyritys

Lääkäri soitti eilen, ja sanoi, että välilevyni ovat sittenkin kunnossa - kaikki vaivat johtuvat maailmanlopun niskajumista.

Kiusallista. Opinpahan kirjoittelemaan blogiin ennen diagnoosin vahvistumista. Yritän harhauttaa itseni seuraavilla hyvillä puolilla:

1. Ongelma ei siis myöskään ole kasvain
2. En joudu mummojumppaamaan (lääkäri toisaalta kyllä kehoitti ottamaan työfysioterapeuttiin yhteyttä, mutta hän kuitenkin laittaisi minut mummojumppaamaan, joten katsellaan nyt sen kanssa) ja...
3. Wandaben lääkärin, tuon ylistetyn yksilön, määräys "kolme lasia punaviiniä päivässä" kuulostaa entistäkin perustellummalta.

Neulontaluvanhan myönsin itselleni jo viime viikolla, vaikka jos haluaisi katsoa totuutta silmiin, pitäisi ehkä myöntää, ettei neulonta ehkä ainakaan auta maailmanlopun niskajumiin. Mutta minä, minä olen kokenut totuuden katseen väistelijä.

Teidät yritän harhauttaa tällä kaulahuivilla, jonka sain neulontaluvan palautumisen jälkeen valmiiksi:

Yst. ette katso otsaryppyjä, suttuista meikkiä tai sitä, että tässä kampauksessa on nukuttu yö jos toinenkin.

Olen kyllä saanut muitakin neuletöitä valmiiksi, tai ainakin lähes (pingotus, päättely, aaargh), mutta tällä oli korkea prioriteetti: paleli. Tuubihuivi on minun kriteereilläni myös työ, jota voi tehdä lapsen ollessa hereillä - se ei vaadi liikaa keskittymistä ja virheiden korjailu on helppoa.

Huivista tuli valkoinen, koska äiti on sanonut, että Coco Chanel on sanonut, että naisella tulee olla valkoista lähellä kasvoja. Voi olla. Äiti kyllä tietää. Langan ostin Fiinaneuleesta, en muista merkkiä ja lapsi tuhosi kaikki vyötteet. Myyjä joka tapauksessa suositteli juuri tätä lankaa kaikkiin tarpeisiini. Epäilen, että he ovat vahingossa tilanneet sitä 1000% enemmän kuin aikoivat. Hyvä lanka oli kyllä, ei jupisemista.

Huivin pintaneuleen ohjeen nappasin ensimmäisestä Kotoliving-lehdestä, josta voisin turinoida enemmänkin, mutta en luultavasti kuitenkaan muista, joten pika-arvio seuraa. Lehti oli ihan hauska, joskin ensifiilis oli kevyehkö. Olen iloinen, että Kerän tyypit ovat olleet mukana tekemässä lehteä, koska Anu Harkin neuletyyli on jokseenkin kaukana* omasta monokromaattisesta tyylistäni ja jos koko lehti olisi ollut täynnä yllätyskeräsukkaohjeita, olisi eräs jossain määrin pedantti neuloja luultavasti purskahtanut itkuun. Muotikuvissa näkyi paljon maihareita (jalkine, ei takki), mistä kovasti pidin. Tarkoitus on ollut lukea lehti tarkemmin uudestaan, mutta luultavasti en kuitenkaan muista sitäkään. (Tästä syystä en myöskään tilaa mitään lehtiä: en muista lukea niitä edes vessassa.)

Pintaneule oli ihan mahtava, simppeli mutta ei tylsä. Ei enää ikinä helmineuletta! BUAHAHAHAA! SIITÄS SAAT, HELMINEULE! Ahem.

* Maa-Andromeda -luokkaa kaukana, osapuilleen. Harkki vaikuttaa kyllä tosi kivalta tyypiltä, en minä sillä. (Törmäsin häneen kerran Kerässä.)

Sopii puhjeta spontaaniin ylistykseen

Sain lapsen puseron viimein valmiiksi.

Aloitin sen kahdesti: ensin kokeilin jotain lankaa, jonka olin jo ostanut. Lankakaupan myyjätär oli ymmärtäväinen ja kannustavakin vielä: lapsen puserohan syntyy nopeasti, parissa viikossa, sitten voi heittäytyä itsekeskeisempien projektien kimppuun.

(Suuri idolini, Bianca Castafiore, laulaa tässä kohtaa Koruaarian kolme ensimmäistä sanaa.)

No, nyt kun olemme kaikki toipuneet spontaaneista ah ma nauran -puuskista, voimme edetä siihen, mitä tapahtui sillä jo ostetulla langalla: paidankutaleen helman leveys oli noin 150% viitearvoista. (Bianca odottaa encorea.) Marssin nöyrästi ostamaan ohjeenmukaista narua; tämä on se aiemman marmatukseni kohde, Rowan Wool Cotton 4 ply, joka sinänsä on kyllä oikein mukava lanka neuloa. Ei ollenkaan ällöttävä ja puuvillainen.

Ja nyt, sen suuremmitta puheitta, lapsen parin viikon projektipaita, aloitettu elokuussa:

Suoraan sanottuna olen aika ylpeä. Melkoista väkertämistähän tuo oli (palmikot ovat hi-tai-ta), mutta nyt se on käyttökelpoinen. Ei tosin aivan tällä sekunnilla käyttökelpoinen, sillä meilläkin on tämän viikon suurhitti, endurorokko*, eikä villapaita ole kuumevaate. Mutta jos esimerkiksi muistan etukäteen päiväkodin valokuvauksen, eivätkä eräät ole tuolloin sairaslomalla.

Ohje oli alkusyksyn Modasta, ja jos joku tuota innostuu vääntämään, haluan huomauttaa seuraavaa: huppu voi aloitettaessa vaikuttaa Senaatintorin kokoiselta, mutta lasten päät ovat aika isoja.

* Paljon parempi nimi olisi tämä endurorokko.

Lokakuun ensimmäinen, redux

Äsken keskusteltiin.

"Internet on rikki."

"Mä buuttaan ton reitittimen ihan kohta."

"...sä kuitenkin vaan katkaisit sen, että mä alkaisin tehdä sun lapasiin peukaloita."

"Ens viikoksi on luvattu kylmää säätä."

Hetken hiljaisuus.

"Pitäis kyllä ostaa uus reititin."

"Hoidaksä sen?"

"Totta kai. En kai mä sitä nyt sulle jätä. Sä oot tyttö!"*

"Tyttö, joka tekee sun lapasiin peukaloita."

"Kiva tyttö!"

Isot ja pienet lapaset

Viikonloppu on ollut aika paras. Lokakuun ensimmäinen ei taaskaan pettänyt (eikä taaskaan tarvitse lukea matikkaa. Aion iloita tästä 80-vuotiaaksi.) Sää on ihanan kirpakka, aurinkoinen ja juuri sopivasti viileä, ja ainakin Herttoniemi on lähes parhaimmillaan.

Kävi myös ilmi seuraavia asioita**:

1. Lapsi pitää hummuksesta. Hyvä lapsi! Kunhan jätät äidillekin.
2. Suuhygienistillä käynti on paljon kivempaa, jos siellä käy kahden vuoden välein (eikä kymmenen, kuten joidenkin tiedetään tehneen.) Vertailut espanjalaiseen inkvisitioon voi lähestulkoon unohtaa.
3. Vuosaaren Piilokirppis ei huou Lanttilan ale -fiilistä lainkaan samalla tavalla kuin Kumpulan Vekarakirppis - pienempi, rauhallisempi, tykkäsin. Tosin talvihaalarit sun muut tappelisin edelleen Vekarakirppikseltä valikoimasyistä.
4. Ostin lankaa.
5. Minussa asuu ihminen, joka hamstraa lankakaupan alekorista kaikki kerät sitä järkyttävän hienoa harmaata merinovillaa. (Miten voi olla noin upea sävy? Miten se voi olla alessa? Miten monta kerää sitä on?)

Flunssan ja keuhkoputkentulehduksen aiheuttaman pakkotauon jälkeen (joku rotta*** on käyttänyt kaikki meidän inhalaattorit ja unohtanut ostaa uusia) kävin juoksemassa. Oli ihan hirveää. Tiistaina uusiksi.

Pitkällisten neuvotteluiden jälkeen on päästy sopuun myös syksyn menoista. Minä pääsen a) työpaikan ja b) erhevalmennuskerhon pikkujouluihin (olettaen, etteivät ole päällekkäin), c) kirjabloggaajia tapaamaan ja d) kirjamessuille. Mies pääsee e) poikien ruskaretkelle, f) työkaverin läksiäisiin, g) digimessuille ja h) digimessujen jälkeisille "yksille". Mun matriisilaskennan ymmärryksellä tuo vaikuttaa kohtuulliselta. Kiristin vielä itselleni yhden krapula-aamunkin lupaamalla selvitä junamatkailusta koiran ja tytön kanssa yksin, ettei koiraa tarvitse laskea yhdeksi ruokailijaksi ruskaretkellä.

Nyt tuntuu siltä, että joka viikonloppu voisi olla lokakuun ensimmäinen viikonloppu.

* Perheensisäinen tytöttely on meillä ihan a-ok.
** Kaikki paitsi kohta #4 tulivat yllätyksenä.
*** Minä.

Haikassi

Mies pyysi, vaati ja anoi, että korjaisin erään kangaskassin. Kassi oli kaikkien aikojen eniten lovemost-kangaskassi, koska (valitse suosikkisi):

1. Se on I Walk the Line -bändin keikalta ostettu
2. Siinä on hain kuva
3. Se on vaimolta pöllitty

...minulle se oli kaikkien aikojen lovemost-kangaskassi, koska siinä on hain kuva*. Kunnes menetin sen.

Nyt kelpaa mösjöön roudata vaimon lainaamia kirjoja takaisin lainastoon!

Kassin hantaakit olivat niin rispaantuneet, ettei sillä enää uskaltanut kuskata maitoa kaupasta tai punaviiniä Alkosta. Miehen näkemys oli, että sen korjaa aivan kädenkäänteessä.

Aivan. Eilen, keuhkoputkentulehdusdiagnoosin saatuani ja siis syyntakeettomassa tilassa, taivuin koiranpentukatseen alla ja aloin "kädenkäänteessä tapahtuviin" korjausoperaatioihin. Näin se käy:

1. Ratko vanhat kahvat irti
2. Etsi kassi, josta aiot uudelleenkäyttää hihnat haikassia varten ja leikkaa ne IRTI (sori vaan, Kirkkonummen kirjaston kassi) (PS. Tässä vaiheessa helpottaa kovasti jos uusiokäyttöhihnat ovat pidemmät kuin aiemmat. Lyhentäminen helppoa, pidentäminen vaikeaa.)
3. Mittaa, sovita ja asettele hihnoja paikalleen
4. Kiinnitä hihnat nuppineuloilla
5. Havaitse, että hantaakit yleensä laitetaan toisin päin
6. Kiinnitä hihnat uudestaan nuppineuloilla
7. Roudaa ompelukone keittiön pöydälle (puhalla hieman pölyjä pois)
8. Paikallista ja siirrä muut ompelutarvikkeet keittiön pöydälle
9. Puolaa alalanka (ohjeen avulla)
10. Pujota alalanka ja ylälanka (ks. edellinen kohta)
11. Ompele ensimmäisen hihnan ensimmäinen pää, hi-taas-ti, hi-taas-ti
12. Ompele ensimmäisen hihnan toinen pää, hi-taas-ti, hi-taas-ti
13. Havaitse ommelleesi juuri ensimmäisen hihnan keskiosan kassiin kiinni
14. Ratko
15. Ota ompelukoneen kaasupoljin pois lapselta
16. Ompele toisen hihnan ensimmäinen pää, hi-taas-ti
17. Ota nuppineulat pois lapselta (voiko kasvupyrähdyksen suorittaa vartissa? Ei se vielä äsken tuohon yltänyt)
18. Kyllästy hitaasti ompeluun ja surauta viimeisen hihnan viimeinen pää vauhdilla valmiiksi (ei ratkottavaa jee!)
19. Uhkaile aviomiestä: tätä kassia on syytä käyttää maailman tappiin tai kunnes siitä on jäljellä enää kaksi lankaa ristissä, vaikka millainen Queens of the Stone Age -kassi kävelisi vastaan, tai muuten
20. Toivo, ettei mies huomaa, että uhkaus on epäspesifi eikä sisällä mitään oikeasti uhkaavia elementtejä.

Mies kävi jossain tunnin kohdalla pahoittelemassa: ei ollut oikein tajunnut, miten kauan korjausoperaatio kestää.

* Hait on ylisiistejä. Sanottakoon, että Suomen Huippis -kisassa suosikkilistani häntäpäähän putosi se mimmi, joka inhosi haikaloja. Sitten se ponkaisi monta sijaa takaisin ylöspäin, koska inhonsa vuoksi ei halunnut haita syödä. 

Petrie eli kuinka neulomisen lisäksi on myös päätelty

Neuleinnostukseni on ollut viimeiset vuodet pysyväisluontoista (tosi kätevää, kun talossa majailee myös joku vauva): edes tyypillinen kesän hiljainen kvartaali (huhti-kesäkuu) ei ole turhaan keskeyttänyt puikkojen kilinää. Juuri mikään valmistunut tuotos ei kuitenkaan ole päätynyt blogiin asti, sillä:

1. Valokuvaaja-apuri elää sarkasmilla ja
2. Päättelemätön työ ei ole valmis

No, niin tai näin, kesän aikana olen tehnyt kaksi toppia, yhden villatakin, parit junasukat erinäisille lapsille ja yhdet lapaset myöskin erinäisille lapsille. Yhdet tyttären lapaset ja se jo keväällä kesken ollut ... juttu ... odottavat yhä päättely- ja ompelukierroksia, joihin ryhdyn heti kun viitsin eli epäilemättä viimeistään marraskuussa. Tällä vuosikymmenellä.

Eilen saatoin valmiiksi toisen kesätopeista, Knittyn ohjeella tehdyn Petrien. Olin ommellut ensimmäisen sivusauman kasaan luullakseni elokuussa ja ilmoittanut sitten tiukasti puolisolle, että "tämä neuletyö on nyt tässä meidän kirjahyllyssä koska ompelen sen toisen puolen huomenna."

Petrieen sain inspiraation Kerän blogista tai Facebook-sivuilta ja langat Kerän kaupan puolelta. Debbie Blissin Amalfia en kyllä suosittele kellekään, yhdessä kerässä oli kuusi tai seitsemän langan katkoskohtaa, mikä suomeksi tarkoittaa kahtatoista tai neljäätoista pääteltävää lankaa lisää. Lanka on myös ehkä himpun verran paksumpaa kuin oikeasti tykkäisin...

Tässä bloggaaja on lähdössä töihin syyssäihin soveltuvassa hihattomassa topissaan. Kun äiti keskittyi olennaisuuksiin, kiskoi lapsi kenkiä kaapista. Olennaista sekin.

...mutta topista tuli silti tosi tosi kiva - siitäkin huolimatta, että se on pinkki hetkenä, jona olen taas kohdannut sisäisen goottini. Ohje oli myös oikein hauska; tarpeeksi simppeli, jotta neulominen onnistui useamman viinilasillisenkin jälkeen kirjabloggaritapaamisella, mutta kiinnostava. Ja tuo lanka nyt vaan oli tuollaista, ei ole viinin syytä jos olette joitakin epätasaisuuksia näkevinänne. Tai neulojan. Niin.

Keräkin on muuten ihan tosi tosi kiva; siitä joskus lisää. Suunnitelmissa on suunnata nokka kohti Tamperetta pikimmiten (yritän olla ajattelematta suunnitelman järjettömyyttä junalippujen nykyhinnoilla laalaalaa.)

Mitkä noi on?

Talouden miespuolinen väestö halusi (virnistellen) tietää, että mitkä ne sellaset sukat on, joissa ei ole varvas- tai kantapääosioita. Joogasukat, ilmoitin tosi loukkaantuneena.

Okei. Joo. Joskus talvella ostin törkyhintaisen Suuri Käsityö -lehden kun siinä oli tällaiset joogasukat, jotka koin jotenkin inspiroiviksi. Langaksi valikoitui joku muistaakseni Regian sukkalanka, joka oli ohutta (hyvä) ja valkoista (hyvä) ja ikävää neuloa (ei hyvä). (FYI: Jos jälki ei ole tasaista, vika ei ole minussa vaan langassa.)

No, ne sukat sitten valmistuivat. Selvää on tietysti, etten käytä niitä kotona edes joogatessani* (siinähän tulee hiki), mutta muutenkin ne ovat ihan pöljät. Jos sukassa ei ole sitä kärkiosaa, saati kantapäätä, ne jalassa on turha kuvitella hiipivänsä pois juuri nukahtaneen vauvan luota. Eivät ne muutenkaan olleet niin käytännölliset kuin ajattelin: varpaita paleli. Lopullisesti kiusaantuminen iski kun yritin ottaa niistä kuvaa aikaansaannoksiani esitelläkseni - ura jalkamallina ei ole edessä edes raskausturvotuksen jo aikaa sitten hylkäämillä jaloilla.

Lopputulema projektista: minulla ei ole enää hajuakaan siitä, missä sukat ovat. Lapsi raateli Suuri Käsityö -lehden varmistaen, ettei investoinnille tule muutakaan käyttöä. Viimeisenä silauksena oli se hetki, kun naputtelin Ravelryyn hakusanan "yoga" ja eteen tuli sivukaupalla vastaavia sukkamalleja, ilmaiseksi tietysti, ja tunsin oloni erinomaisen älykkääksi.

* Olen tänä keväänä joogannut kotona. Kolme kertaa. Se on jo harrastus.

Grove

Häkellyin siksi paljon Project Maman haasteesta ja tunnustuksesta, että istun hetken ujona pöydän alla ja kerron sieltä lehtolapasista (haha, see what I did there?) - palaan siihen haasteeseen huomenna, jolloin ehkä taas ajatus kulkee.

Niin ne lapaiset. Tilasin taannoin lankaa Brooklyn Tweediltä. Toimituksessa kesti iän kaiken, ja lanka (vaikka sinänsä ihanaa) oli saapuessaan eri väriä kuin tilauslomakkeella oli spesifioitu, joten hermoromahduksen ainekset olivat kasassa. Älköön kukaan Brooklyn Tweediltä langan tilaamista harkitseva nyt kuitenkaan masentuko tai tämän vuoksi epäröikö, sillä asiakaspalvelu oli mahdollisesti parasta ja ystävällisintä missään verkkokaupassa, tai missään ikinä, kohtaamaani. Langan vaihto olisi toki onnistunut, mutta päädyin sitten pitämään virhelangankin, koska se oli eri kauniin väristä ja tiesin heti, mihin sitä voisi käyttää.

Olen kohtuullisen itsekäs neuloja; lupailen vaikka mitä sinne ja tänne ja sitten kuitenkin teen itselleni juttuja, koska ... teen juttuja, joista pidän tosi paljon. Ja hittojako niitä sitten muille antamaan. Laittavat kaappiin vielä, mahdollisesti viikattuna, ja se on ihan eri juttu kuin se, että ruttaa itse omat neuleensa kaapin pohjalle. Kun oikea lanka kuitenkin käytännössä käveli syliin, ja mallikin, Brooklyn Tweedin Grove, oli välittömästi selvillä, tein mutsille lapaset. (Sitten laitoin lapaset postiin, ja niiden ollessa matkalla pidin äidille puhelimessa luennon siitä, miten missään nimessä ei kannata neuloa muille kuin itselleen. Ilmeisesti vanttuut tulivat täytenä yllätyksenä.)

Tällaiset niistä tuli:

Niissä on virheitä, mutta en kerro missä. Se on minun ja neulonnan jumalien välinen asia. Sitäpaitsi ne ovat yhdenmukaisia virheitä - leipälajini.