Kulttuuria kolmevuotiaan kanssa

Jostain syystä keksin viime vuonna, että olisi ehkä kiva lähteä skidin kanssa Kansallisoopperaan katsomaan Muumipeikko ja pyrstötähti -baletti. Ostaa pätkäytin liput.

Se, miten kolmevuotias mihin tahansa elämykseen reagoi, on aina vähän arvoitus.

Se, miten kolmevuotias, joka saa silmätulehduksen, mihin tahansa elämykseen reagoi, on puolestaan aina giganttinen arvoitus.

Kansallisoopperaretkemme laajeni siis ex tempore -hengessä lääkärikeskus-kahvila-apteekki-kansallisoopperaretkeksi. (Lääkäri antoi luvan mennä balettiin, vaikka skidin silmät vuosivat kuin murtunut pato - sillä ehdolla, että otamme ensimmäiset silmätipat jo apteekissa. Jos siis ihmettelitte, miksi tänään nainen ja kolmevuotias tappelivat keskustan apteekissa.)

No mutta entä Muumipeikko ja pyrstötähti? Balettina?

Oli ihan tosi hieno! Tykkäsin niin, että meinasin tikahtua! Tarina kääntyi mahtavasti baletiksi: siinä oli jännitettä, lämpöä ja huumoria. Puvustus oli älyttömän kaunista. Koreografiat olivat parhaimmillaan huikeita - itse tykkäsin eniten erilaisista ötökkänumeroista, etenkin heinäsirkoista.

Entäs kolmevuotias, mitä hän piti?

Hänkin piti. Piti niin paljon, että kategorisesti kieltäytyi lähtemästä pois väliajalla, vaikka tärisi nousevan kuumeensa parissa. Tarkennan vielä, jotta ymmärrätte: hän ei halunnut lakritsia, hän halusi nähdä "ohjelman loppuun".

Eräänlainen vanhemmuuden tähtihetki oli siis varmaan se, että annoin periksi. Jäimme. (Ja hyvä niin, heinäsirkat esiintyivät vasta ohjelman toisella puolikkaalla.)

Menkää tekin jos vain saatte liput. Kun tällaista lastenkulttuuria on tarjolla, pitää olla kärppänä paikalla.

Käsite, josta pitäisi pikimmiten luopua

Tällä viikolla olen tullut ajatelleeksi, että käsitteestä miesflunssa pitää päästä eroon. Heti.

Ihan perseidea koko homma. Anteeksi nyt vain.

Länsimaisessa elämäntavassa on kuin onkin joitakin hyviä puolia, joista voimme mainita esimerkiksi seuraavat:

• Vesivessat
• Antibiootit virtsatieinfektioon
• Mahdollisuus flunssan iskiessä vaikeroida sohvalla lähestyvän kuoleman a) väistämättömyyttä ja b) turhaa hidastelua.

Ajatuskin siitä, että flunssa pitäisi ottaa vastaan Superemäntä-hengessä ("ei tässä sohvalla jouda makoilemaan kun on 17 lasta, maatila, navetta ja intergalaktinen kriisi hoideltavana") on sietämätön.

Katsotaan totuutta silmiin: huomaatte, että totuuden nenänpielet ovat niistämisestä ruvella - huolimatta siitä, että totuus käyttää aivan liikaa nenäsumutetta siinä toivossa, että räkä viitsisi hellittää hetkeksi. Lisäksi totuus uikuttaa hiljaa, koska hänen lihaksiaan särkee eikä särkylääke vielä auta. Totuus kuiskaa meille käheästi sen, minkä kaikki tiedämme: flunssa on todella hanurista.

Nainen! Pidä kynsin hampain kiinni vaikerointioikeuksistasi flunssan iskiessä! Kärsi dramaattisen teatraalisesti! Ei se varsinaisesti auta, olethan kuoleva joutsen, mutta kaikki muu tekee tilanteesta vielä pahemman.

(Saatoin tosin selvitä tältä kierrokselta hengissä. Siitä en valita.)

Pahinta äitiydessä

Se, mikä on äitiydessä pahinta, on muuten pahinta myös esim. koiranomistajuudessa. Tai ehkä ylipäänsä siinä, että kiintyy toiseen elävään olentoon.

Eilen kävimme lääkärissä kun lapsen hengitys oli hieman raskasta, kiitos flunssan. Hieman, haha. Lääkärin kanssa käytiin dialogia, jossa eräs äiti kysyy, että "Ei mikään keuhkokuume kuitenkaan?" ja lääkäri vastaa rohkaisevasti "Ei välttämättä!"

Ei välttämättä. En purskahtanut heti itkuun. Huimasi. Ajattelin Lastenklinikkaa, jonne kuitenkin yötä vasten joutuisimme, tuskaisesti hengittäen koko sakki (kuka nyt mistäkin syystä). En ajatellut veljeäni, joka kuoli sairaalaan, kuumeeseen. No totta kai ajattelin veljeäni. Ajattelin, että on tämä äitiys perseestä kun ei voi rauhassa purskahtaa itkuun vaan pitää mennä naama peruslukemilla labraan verikokeeseen.

Lapsi ei ollut tietenkään yhtään huolissaan, tai edes kovin kipeän oloinen. Laboratoriossa hän varmoin ottein suoritti täsmäiskun tarralaatikolle ja kesti verikokeen kertaakaan edes inahtamatta. Kävimme hengittelemässä keuhkoja avaavaa lääkettä kuin olisimme olleet ennenkin asialla. ("Hänelle selvästi kannattaa selittää etukäteen, mitä tulee tapahtumaan", huomautti hoitaja.) Kävimme leikkitilassa syömässä näkymätöntä kahvia, vettä, pullaa, kukkakaalia, retiisejä ja tomaattia, joita lapsi puuhakkaasti tarjoili.

Kävimme kuuntelemassa keuhkoja, hengittämässä lisää astmalääkettä, ja kuuntelemassa vielä kerran. Sitten lähdimme kotiin. Lääkäri käski olla huolehtimatta. En kysellyt, olisko sellaista varten tarjolla otsalohkolobotomia. Lastenlääkäriasemallahan me olimme.

Yöllä ei tarvinnut lähteä sairaalaan, mutta työvuoron saaneena jaksoin huolehtia ja stressata konttorilta käsin reippaasti ihan koko päivän. Kotiin tullessa vastassa oli lapsi, joka ...

...halusi potkia palloa reppu selässään.

Minusta minäkin pärjäsin lopulta ihan kohtuullisesti, vaikken edes tarraa saanut.

Asioita, sairastellessa

Asioita, joita voi tehdä mieli vatsataudissa (kun vähän helpottaa):

• Vetistä basmatiriisiä pienellä lorauksella soijakastiketta

Asioita, joita todella kaipaa vatsataudissa:

• Että uskaltaisi ottaa särkylääkkeen miettimättä, mitä siitä seuraa
• Ettei vain tarvitsisi oksentaa
• Kunnon yöunia
• Että olisi pyytänyt jotakuta tuomaan kaupasta naistenlehden, koska kerrankin on sellaisessa tilassa, jossa olisi juuri tarpeeksi keskittymiskykyä naistenlehtiin
• Että jaksaisi neuloa

Asioita, jotka tuntuvat hyvältä vatsataudissa:

• Lapsen halaus
• Kun mies silittää jalkaa
• Koira, joka käpertyy nukkumaan polvitaipeisiin ja laittaa pään polvelle
• Kun lipuu uneen

Olkoon ystävänpäivänne vatsataudista vapaa ja muutenkin erinomainen.

Yskivää kaveria ei jätetä

Viime kuukausien yskäni ovat opettaneet minulle, että yskä on hirvittävin flunssasairastamisen muoto. Nuorempana vihasin nuhaa, mutta ei, nuhalla ei ole mitään jakoa näissä urheilujuhlissa. Yskä vie kaikki kultamitalit: se väsyttää, estää nukkumasta, sattuu, turhauttaa, eikä se ikinä meinaa loppua.

Yskä, ystävät, on luullakseni yksi maailmanlopun neljästä ratsumiehestä (voitte luulla, että se on rutto, mutta ei, kyllä se on yskä.)

Kun muksun nuha eilen siirtyi vaiheeseen yskä, jotenkin käpristyin sisältäpäin silkasta kauhusta ja myötätuntoisesta tuskasta. Yö on ollut aika vaikea (melkoinen kontrasti meillä yleensä hyvin nukuttuihin flunssaöihinkin): lapsi yskii ja itkee turhautuneena, kun ei saa nukuttua.

Meillä ei tietenkään ollut mitään taaperolle sopivaa yskänlääkettä. Ei edes hunajaa. Sitä paitsi (Duodecimin Terveyskirjaston innokkaana lukijana) olen tullut siihen ymmärrykseen, että suurin osa yskänlääkkeistä on lähinnä placeboja. Tämä saa minut epäileväiseksi myös hunajan suhteen: jos se tutkimuksissa toimii suunnilleen yhtä hyvin kuin muut lumelääkkeiksi otaksumani tuotteet ... no, kyllä minulle kelpaa se lumevaikutuskin, totta kai, mutten silti aio taistella epäluuloisesti uusiin makuihin suhtautuvan tenavan suusta hunajaa alas keskellä yötä.

Ainoa toimiva apu olikin se, että istuin lapsi sylissäni nojatuolissa. Pystyasento auttoi pientä nukkumaan rauhallisesti. Yritin jopa nukahtaa siihen tuoliin, mutta ei se sitten oikein onnistunut.

Aamuyö taisi jo mennä rauhallisesti. Tai ehkä en enää väsymykseltäni kuullut mitään.

Paketissa lukee nimeni, jotta mies ei sekoita minun allergialääkkeitäni koiran allergialääkkeisiin.

Oma yskäni on vihdoin paremmassa kuosissa, kiitos tehokkaampien allergia- ja astmalääkkeiden. Kannatti käydä lääkärissä (vaikka kuulemma pahimpina yskäöinä hautomani suunnitelma syödä koiran kortisonitabletteja olisi ollut ihan kohtuullisen hyvä suunnitelma sekin.)

Saavutettuani jonkinlaisen tasapainotilan päätin kuitenkin oma-aloitteisesti jättää yhden astman lisälääkkeen pois. Lääke nimittäin keräsi nestettä elimistöön. Kertynyt neste johti paitsi tiukentuneisiin vaatteisiin myös mysteerimustelmiin. Verenluovutuksen jäljiltä toisessa kädessä komeilee harvinaisen törkeä yksilö. Enkä edes luovuttanut siitä kädestä.

Kosmeettiset vaikutukset ennen terveydellisiä, siis.