Showing posts with label suurisuuntaisia suunnitelmia. Show all posts
Showing posts with label suurisuuntaisia suunnitelmia. Show all posts

10 November, 2015

Lievää suuruudenhulluutta

On mahdollista, että intoudun kirjoittamaan blogiini nykyisellään vain juoksulenkin jälkeisessä euforiassa (mistä voitte kätevästi päätellä, paljonko nykyään pistelen lenkkipoluilla), ja se vaivaa minua. Myönnän. Minulla on erikoislaatuinen suhde blogini kanssa: se on osa minua, monen vuoden ajalta, ja sellaisen hylkääminen tuntuu raastavalta.

No, sitä euforian tunnetta on kiittäminen siitä, että sain suihkussa ihan loistavan kuningasidean, jipii! Idea on se, että kopioin idean suoraan Valeäidiltä! Nerokasta! Valeäiti kirjoitti kesällä kuukauden ajan jotain joka päivä! Ja minä teen saman marraskuussa, koska se on just hyvä kuukausi vetää viiden tunnin yöunilla!

No, sen verran aion fuskata, että kohteeksi käy mikä tahansa niistä kolmesta blogista, joissa häärin. Tuurilla kumminkin Omppuihinkin tulee toinen postaus ehkä jo tässä kuussa, ja lisäksi - otaksumani mukaan - Sivukirjasto nousee haudastaan hoippuen ja puremajälkiä tarjoten. Ja jos käy ihan hillitön munkki, Senni kirjoittaa jotain Kutimointiin ja luulette kaikki, että se olin minä, enkä todellakaan aio korjata kuvitelmaanne. HAHAHAHAAA.

Marraskuu on silläkin tavalla hyvä, että olen haastanut itseni moneen muuhunkin asiaan:
  1. Luen 30 sivua kaunokirjallisuutta joka päivä (äänikirjaa ei lasketa, tästä haluaisin valittaa, vituttaa lukea paperikirjaa auton ratissa motarilla vaikka kuinka olisi vain satasen rajoitus)
  2. Harjoitan itsekuria kaupallisissa transaktioissa, myös lankakaupallisissa, tulevia kässämessuja ei lasketa
  3. Otan 10 000 askelta joka päivä (ilman neulomisen tuomaa virheellistä askellisää, vaikka se niin kovin kätevä olisikin)
  4. Olen huomaavaisempi sidosryhmieni tärkeimpiä kohtaan - tarkemmin, tulevaisuuden Liinaa. Tähän sisältyy esimerkiksi se, että vaikka kahvikupin tyhjennys ja huuhtaisu perjantai-iltapäivällä tuntuu maailman ankeimmalta hommalta, on otettava huomioon, että tulevaisuuden Liinasta se tuntuu maanantaiaamun kahvitärinöissä ainakin kolmen rinnakkaisuniversumin ankeimmalta tehtävältä.
Enemmän nukkuminen ei kuitenkaan kuulu haasteisiini, sen suhteen annoin jo periksi, vaikka työterveyshoitaja sanoisi mitä. Ja kyllähän hän sanoikin.

12 June, 2014

Kesän vaikutuksia

Olen koko kevään odottanut, että kohta helpottaa (kaikenlaisten kiireiden osalta, näetsen.) Yleensä ensi viikolla, viimeistään pääsykokeiden jälkeen, ja jos nyt ei heti pääsykokeiden jälkeen helpottanut niin sitten seuraavalla viikolla.

Vielä ei ole käynyt niin, että viikossa olisi > 1 kpl iltoja, jolloin voisi rauhassa istua sohvalla ja tutkailla painovoiman vaikutuksia. Mutta ehkä ensi viikolla.

Tänään oli se yksi ilta. Koiralle suoritetaan tässä lääkärintarkastusta.
Olen täten hyvin haluton tekemään lomasuunnitelmia. Toistaiseksi näkisin loman mieluiten sellaisena, että käyn lapsen kanssa leikkipuistossa ja kirjastossa. Treffaan kavereita - lapsen kavereita. Visioin itseni siihen viereen, kutimoimaan monalisamainen hymy huulillani, tai juomaan kahvia tovereiden äitien kanssa. Yöt aion katsoa potkupalloa.

Ainoa varovainen aikataulutettu suunnitelma on Finncon heinäkuussa. Reissun ääneenlausuttu tarkoitus on nähdä genrekirjailijoita ja tuntea itsensä hieman ulkopuoliseksi spefiyhteisön keskellä. (Ääneenlausumaton tarkoitus olisi päästä lankakauppa Titityyhyn. Älkää kertoko puolisolleni.)

Vaikka toki lomaan kuuluu mummolassa käyntiä ja mökillä käyntiä, ja se on hyvä. En vain haluaisi päättää, milloin kuuluu. Ehtiihän sitä sittenkin päättää, kun istuu autossa laukut pakattuna.

Siinä kesän vaikutus äitiin: yritän upota verkkaiseen kesärytmiin.

Lapsella sen sijaan polttelee elämä suonissa. Keskittymiskyky on hävinnyt sinne, minne talvikin meni. Saamme tästä lempeää palautetta päiväkodista: mukelo ei viitsisi istua paikallaan, haluaisi vain viipottaa paikasta toiseen, aloittaa asioita saamatta mitään valmiiksi. Kai se on taas joku vaihe.

Ymmärrän kyllä, että nyt pitäisi varmaan vähän treenata, yrittää rauhoittua lapsen kanssa, mutta samalla huomaan hieman ärtyväni palautteesta. Kyllä minäkin tiedän, miltä se tuntuu, kun kaikki on niin kiehtovaa, ettei voi rauhassa istua. Kun elämä kohisee korvissa ja pitää juosta ja tanssia - niitä vaiheita tulee aikuisenakin. Mietin, että eikö siitä voisi nauttiakin, antaa riemun kuplia ja jättää asiat huoletta vähän kesken joskus. Kyllä se keskittymiskyky toistaiseksi on aina palannut; haluaisin uskoa, ettei tämä ole viimeinen hetki napata sitä kiinni ja naulata paikoilleen.

07 April, 2014

Eri pää kesät talvet

Riimi kirjoitti ajatusten kevätsiivouksesta ja linkitti ohjelmaankin. Ajattelin, että onpa siinä hyvä idea, mutta unohdin homman kuitenkin heti, ohjelmaa kuuntelematta.

Yhtenä aamuna muistin. Kävelytin koiraa ulkona ja kävin läpi hurjalla kierrosnopeudella kaikkea sitä, mitä ikinä olen tehnyt tyhmästi, hölmösti tai nolosti. Yksi asia johti toiseen eikä häpeän puna ollenkaan ehtinyt laskeutua poskilta.

Ajattelin, että on se nyt perkele. Että vaikka häpeä on varmasti joissakin konteksteissa hyvä ja laumaeläimen elämää helpottava tunne, tästä maasta tai maailmasta ei varmaan löydy shrinkkiä, jonka mielestä on jotenkin terveellistä vatvoa, miten kamalan nolo oli 17 vuotta sitten. Takerruin hädissäni yhteen Riimin esille nostamaan keinoon, joka oli omaan ruumiinlämpöön keskittyminen, ja keskityin.

Kierre katkesi. Sillä kertaa. Siellä se toki on yhä, valmiina pulpahtamaan pintaan - mutta jos jotain olen eloni aikana oppinut, ainakin teoriassa, on se tämä: aivot ovat muovautuva elin. Myös aikuisiällä muovautuva. (Tätähän varmaan Saarakin tarkoitti muistellessaan entisen pomonsa sanoneen, että se, mihin keskityt, kasvaa.)

Voin ihan itse pyrkiä siihen, että ne ajatusteni polut, jotka tuovat turhaa pahaa mieltä, kasvavat hiljalleen umpeen koska niillä ei kuljeta. Voin yrittää leventää niitä toisia polkuja, niitä, jotka auttavat kulkemaan kevyemmin ja olemaan armollisempi.

Kevennytin vähän käytännössäkin kyllä, tuollaisella hehkeällä sivusiilillä, josta ette näe mitään, kiitos Samsungini ässän meitsiekameran laadun. Mutta on se vaan hehkeä! Uskokaa!
Niin että kyllä minäkin sen ohjelman sitten kuuntelin, ja suosittelen sitä, joskin lievällä varauksella. Show oli nimittäin sitä mallia, johon kuuntelijat saavat soittaa. Kiroan sen päivän, kun Yle keksi yleisöä osallistavan ohjelmanteon. Jos minulta kysytään, tunti Kansanradiota viikossa piisaa. Loppuajan toimittajat saavat itse tehdä työnsä.

05 February, 2014

Aktivoitumista

Aktivoin (niin, vasta hiljattain, tiedän) viime vuonna käynnissä olleen projektini.

"Ehditkö vielä?" kysyi mies.

Ei sitä voi tietää (vaikka voi arvella, että tuskin), mutta löysin itsestäni tyypin, joka mieluummin yrittää ja epäonnistuu kuin jättää yrittämättä. Visioin mahdollisia tilanteita:


Todennäköisesti löydän itseni oikeasta yläkulmasta. Oikea alakulma olisi paras. Vasenkin alakulma olisi ihan jees, mutta sitten eläisin loppuikäni sellaisessa uskossa, että joku jossain teki erehdyksen ja kohta mulla on hieno valelääkärintutkinto.

Vasempaan yläkulmaan sen sijaan en missään olosuhteissa halua joutua.

Elämä on nyt aika täyttä. Voi olla, että jos jostain pitää karsia, blogi on listan kärkipäässä, mutta vannomatta paras. Tyypillisestihän tällaisten ilmoitusten jälkeen iskee tekstintuottoripuli ja koen tarvetta kertoa maailmalle, millaisen sipulireklamaation juuri lähetin.

31 December, 2012

Innosta pinkeänä uuteen vuoteen

Toiset tykkää, toiset ei, Doctor Pepper juu es ei.

Blogin pitäjä on vuodenvaihteessa raikas ja riemukas kuin kuvan kukka.
Allekirjoittaneen inhokkivuodenaika on taas käsillä. Alkuvuoden kylmä valo ja ensimmäisen kvartaalin yleinen ankeus ovat kuin kolme kuukautta kestävä morkkiksella reilusti maustettu krapula. Vuodenvaihde on raivostuttava: koska välittömässä näköpiirissä ei ole mitään odotettavaa, retrospektiivit ja uudenvuodenlupaukset ahdistavat. Raketteja en halua ampua, mutta vuoden ensimmäisenä päivänä pääsen tahtomattanikin nauttimaan ympäristön uudesta, ankeasta ja roskantäyteisestä lookista.

Voisin avautua tästä enemmänkin, mutta negatiiviseen keskittyminen on harvoin helpottanut tuskaneljänneksen menoa, joten hampaat irvessä ilon kautta!

Edellämainitun valitusvirren vuoksi en tee lupauksia, mutta ensi vuonna ajattelin ryhdistäytyä kahdella saralla.

1) Silitän vaatteita ainakin kerran kuussa. On ihan tyhmää metsästää kissojen ja koirien kanssa sitä universumin ainoaa kauluspaitaa, jota voisi käyttää (siinä ei ole ärsyttäviä kauluksia), jos sitä ei ikinä silitä eikä täten tule kuitenkaan käyttäneeksi. Idean nappasin Things to make and do -blogista.

2) Muodostan liittouman: minä ja kroppa puhallamme jatkossa yhteen hiileen. Tähän sain kimmokken ystäväni Ylimuulin mainiosta tekstistä, jossa pohdiskellaan sitä, miten kehonsa kanssa voisi olla kaveri - eikä pitää sitä ikävänä, mukana raahautuvana entiteettinä, joka jatkuvin väliajoin vaatii pullaa kuin mikäkin luopio ja petturi kesäkuntokoplassa. Meri linkkaa myös osteopaatti Suomisen tekstiin, joka sekin on mainio - etenkin huomauttaessaan, että kävely on aliarvostettu liikkumisen muoto (seikka, johon vilpittömästi uskon.)

Voi toki olla, että kakkoskohta on hankala (ykkösestä puhumattakaan), mutta ajattelin kuitenkin yrittää.

Nyt suihkuun. Siinä on tietysti riskinä piristyminen, mutta riskejä on tässä elämässä otettava.

18 November, 2012

Urpå ja sen suunnitelmat

Rannetta särkee. Taas. Suututtaa. Suunnittelen neulontataukoa - jonnekin ensi vuodelle, esimerkiksi toukokuulle.

Okei, ei ajatella sitä nyt. Sen sijaan löysin itseni eilen pohtimasta ... *drumroll* ... munasolun luovutusta. Mitäs sanotte?

Periaatteessa olen asiaa vastaan, itseni kohdalla siis - homma kun etenee käytännössä IVF-hoitojen tyyppisesti siihen asti, että munasolut kerätään parempaan talteen. IVF-hoidoista olen ymmärtänyt, että ne ovat epähauskoja, enkä itse olisi sellaisiin turvautunut, vaikka lasta ei olisikaan alkanut kuulua. (Edellämainittu ei ole sitten mikään paheksunta: oma rajani nyt sattui menemään siinä, mutta IVF-hoitoihin turvautuville toivon vain onnea ja menestystä ja toivottua lapsilukua.)

Toisaalta taas: ehkä jollekulle tulisi luovutetusta munasolusta iloinen olo? Voisiko sitä olla valmis kestämään henkilökohtaista epämukavuutta saadakseen toiselle ihmiselle iloisen olon? (Ja tuleehan siitä sitten iloinen olo? Munasolun lahjoituksesta saa vähän rahaakin, mutta ei se summa kyllä itsessään oikein motivoi. Kyllä pitää jonkun ilahtua.)

Ja entäs sitten, jos tuntematon jälkikasvu tulee 20 vuoden päästä vaatimaan hyvitystä lyhytkasvuisuudesta ja kärsimättömästä luonteesta?

02 November, 2012

There's no business like knitting business

Olen pyöritellyt mielessäni bisnesideaa jo joitakin vuosia.

Kuten tiedätte, käsityöt ovat nykyisin kovin suosittuja, ja kudin kassissa onkin mitä mahtavin viesti siitä, että tässäpä on ihminen, joka on sisäistänyt kotoilun perimmäisen merkityksen; edessänne seisoo mitä puhdasverisin (eteerinen, ei emäntätyylinen) kodinhengetär, joka ymmärtää myös muiden tärkeiden kotiasioiden (korvapuustit, punaviini, sisustaminen kirjahyllyillä, se, ettei aamulla voi keskustella mistään ennen ensimmäistä kahvikupillista, jonkun muun suorittama siivous, punaviini*) merkityksen. Tuntuukin suorastaan rikolliselta vaatia, että tämän mielikuvan projisoimiseksi ihmisen tulisi osata neuloa.

Olen siis harkinnut kudinvuokrapalvelua.

Minä tarjoan keskeneräisen kutimen (puikoilla), sinä annat ... no, turha tätä on kierrellä: rahaa. Välillä voit palauttaa neuletyösi edistettäväksi muutaman kerroksen verran ja näin väistää ikävät kysymykset siitä, miksei se ikinä valmistu. Lisämaksusta saat valmiin työn itsellesi. Kätevä tapa hankkia lapaset ja respektiä!

Näin ikään. Paitsi ei juuri tämä kudin, koska siitä tulee käyttöön aiottu paita. Vaateliikkeen pussi bonuksena ... yhdelle nopeimmalle.

Tiedustelut osoitteeseen korianteria ät gmail piste com.

Kiireisimmät voivat valita kahden keskeneräisen villatakintekeleen välillä (niiden värit ovat tuotapikaa, viimeistään parissa vuodessa, taas trendikkäitä), enemmän maksavien rauhallisempien kanssa voidaan neuvotella vaatteen luonteesta ja väreistä tarkemmin.

Lisäpalveluna tarjoan myös pääteltäviä neuletöitä päättelyintoisille pientä korvausta vastaan. Ota rohkeasti yhteyttä jo tänään!

* Ne ovat tärkeitä asioita, koska minä sanon niin.

09 September, 2012

Jäähyväiset lempiharrastukselle

Olen suunnitellut pikku hiljaa lopettavani iäksi yhden lempiharrastuksistani: laihduttamisen. Tai ainakin siitä puhumisen.

Tähän väliin ei ole pakko sanoa kohteliaasti, totuudenmukaisesti tai valheellisesti, ettei sellaiselle varmasti toki ole tarvettakaan. Joskus on ollut, joskus ei, mutta tarpeella ei ole ollut mitään tekemistä sen kanssa, kuinka paljon asiasta olen jaksanut jauhaa, itselleni ja muille. (Olen aika varma, että tietyillä suunnilla, esimerkiksi Lahden lähettyvillä, laulaa enkelikuoro jos tämä sattuu osumaan näytölle. Köh. Heh.)

Kun lapsi on nyt noin vuoden, tilanne on se, että olen päässyt eroon raskauskiloistani ja juoksu on tuonut kroppaan tiettyä jäntevyyttä. Olo on ihan hyvä, ja mikä parasta, viihdyn kropassani nyt aika hyvin - vaikka se toki on erilainen. Jotkut jutut ovat paremmin ja jotkut huonommin ja vaikka aika ja entropia saanevat aikaan sen, että (jo alunperin melkoinen) delta (Δ) minun ja H&M:n bikinimallien välillä kasvaa entisestään tulevina vuosina, en jaksa järin välittää.

Laihduttamisen lopettaminen ei silti tarkoita, ettäkö ruokavalioon ja liikuntaan voisi suhtautua vastedes täydellä välinpitämättömyydellä. Ensinnäkään mua ei ole siunattu kropalla, joka lihomatta voi syödä mitä vain, enkä haluaisi uusia vaatekaappiani jatkuvalla syötöllä. Toisekseen olen varmaan tullut tietoiseksi omasta kuolevaisuudestani uudella tavalla; tulkoon nyt sanottua, etten välttämättä halua kerätä koko elintasosairauksien sarjaa vaikka se ei kropassa näkyisikään.

Haluaisin kovasti, että lapsi oppisi kasvaessaan jonkinlaiseen kohtuuteen sekä ruoan että liikunnan suhteen; valitettavasti en usko "älä tee niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon" -kasvatusmalliin (johon sinänsä on kyllä kiva sortua), joten ei auta kuin opetella itsekin. Se, mitä pitää opetella, on nimenomaan kohtuus. Minä kun olen ihan ehdottomasti sitä sakkia, joka, tuota, menee helposti hieman liiallisuuksiin.

No, on tässä viime vuosina tapahtunut jotain kasvuakin, luullakseni. Ensinnäkin olen aikuisiällä reippaasti hankkinut mieltymyksen kasviksiin melko lailla samaan tapaan kuin (myöhäisessä) teini-iässä opettelin sitkeästi juomaan kahvia ja alkoholipitoisia juomia hampaat irvessä (ja vielä hieman myöhemmin opettelin katsomaan jalkapalloa.) Toiseksi, olen oppinut tätä kohtuusasiaa hieman: jos jääkaapissa on kookospalloja, kykenen syömään vain yhden päivässä. Toisaalta voin ostaa jääkaappiin kookospalloja siitäkin huolimatta, että niissä on sokeria, sokeria ja sokeria. (Ja sipsihimostani olen päässyt täysin eroon, terveisin Sipsihai -79.)

Epäilen, että eräs taloudessamme asuva tytär alkaa pikku hiljaa ymmärtää enemmän kuin me ehkä tajuammekaan, joten muutoksen aika lienee nyt. Ei enää anaalisia laihdutuskuureja vaan jonkinlainen kokonaisvaltainen ratkaisu - tylsää, hankalaa ja kiusallisen tarpeellista.

10 January, 2012

Uuden vuoden lupauksettomia

En yleensä tee uuden vuoden lupauksia, koska en suuremmin välitä vuoden vaihtumisesta ja kaiken muuttumisesta paremmaksi kahdentoista kellonlyönnin aikana, mutta on tiettyjä asioita*, joissa voisin luultavasti pyrkiä kasvamaan ihmisenä loppuelämäni vuosien ajan.

  1. En ehdoin tahdoin lue blogeja tahi saitteja, joiden tiedän jo etukäteen ärsyttävän. Jos kuitenkin vahingossa luen, en kommentoi nenäkkäästi tai muutoinkaan. Tiedättehän sen nettikeskusteluihinkin pätevän huomion: "Jos väittelet idiootin kanssa, pidä huoli ettei hän tee samoin"? Pelkään tarjonneeni turhan monta kertaa muille netin kansalaisille tilaisuuden harjoitella tätä.
  2. Vähennän lihan syöntiä entisestään. On varmaankin turha kuvitella, että ikinä siirtyisin täyteen kasvisravintoon (ikinä, poislukien lainsäädännölliset muutokset) mutta näen itseni kyllä osana sitä trendiä, jossa lihaa pidetään erityisherkkuna, ei jokapäiväisenä tuotteena. Tofua en luultavasti (monista hyvistä päätöksistä huolimatta) varmaankaan ikinä opi valmistamaan, mutta kikhernekuningattareksi on vielä mahdollisuuksia.
  3. Yritän tulla vähemmän, en enemmän, mustavalkoiseksi ajatusmaailmaltani.
Siinä, katsotaan, miten käy. Sen voin luvata, että tuskin vuoden päästä näette selvitystä siitä, miten olen onnistunut - missään näistä ei ole mitään järkeä vain vuoden projektina.


* Hyvä, nämä tosiaan ovat niitä asioita, jotka itse näen. En halua edes ajatella, mitä kauheuksia piilee luonteeni siinä osassa, joka ei ole minulle selvä, mutta kaikille muille on.

08 August, 2011

Cusp Liinan tavalla

Cuspitkin ovat vihdoin valmiit!* Jee! Pidän näistä jopa enemmän kuin Baudelaireista, jotka lankoineen näyttävät tällä hetkellä varsinaisilta maahissukilta (mikä ei nyt siis ole kehu.) Pakkaisin nämä sairaalakassiin, ellen pelkäisi silmittömästi, että joku käärii ne vahingossa omaan laukkuunsa.


Cuspien lanka oli muistaakseni Heritage Silkiä, ja sillä oli älyttömän kiva neuloa. Sävy on ihan karkki. Erityisen ylpeä olen siitä, että ylipäänsä osasin - ohje ei ollut aivan simppeli. Ekaa sukkaa piti purkaa muutamaankin otteeseen, toinen oli onneksi helppo paukuttaa valmiiksi kun kaikki virheet oli jo kertaalleen tehty.

Yksi virhe sukkiin kyllä jäi; koska sen purkaminen olisi vienyt kohtuuttomasti aikaa ja energiaa, päätin, ettei kyseessä ole bugi vaan feature. Jos siis mietitte, mitä "Liinan tavalla" tarkoittaa.

Koiran mielestä jalkoja ojennellaan meillä vain koiranrapsutustarkoituksessa.
Sitten pitäisi enää päättää, tehdäkö seuraavaksi a) lapaset b) pipon vai c) kolmannet sukat.

* Päättelyä vaille. Haha. "Valmiit". Haha.

12 July, 2011

Sukkia kohti

Tartuin keväällä pitkästä aikaa virkkuukoukkuun ja tein peiton*. Peitto alkaa uhkaavasti lähestyä valmistumista; siitä puuttuu vielä reunus, mutta väitän, että te ette reunuksen puutetta tästä kuvasta näe.


Myöhemmin löysin Android-luurini valokuvaefektit, mutta se on jo toinen tarina.

Nyt voin varmaan ihan laillisesti alkaa haaveilla niistä sukista, joita kohta neulon sitä vauhtia, että jämälankahuoleni ovat tiessään lankakauppiaat itkevät kiitollisuudesta?

* Muutamat neliöistä ovat äitini tekemiä. Mikäli en olisi kehittänyt äidille omaa virkkuuprojektia, voi olla, että muutamat (noin kaksi) peiton neliöistä olisivat minun tekemiäni ja loput olisi paukuttanut kasaan mutsi. Nyt se kuitenkin uhkaa tilata sukkansa minulta. Missä logiikka?

08 July, 2011

Lankaa, jos Luoja suo

(Ja postaus, jos en mene rikkomaan tätä Bloggerin mobiilisovelluksella.)

Maanantaiaamuna heräsin päivään, jossa

  1. Saffron Dyeworksin uudet langat olivat menneet yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin, elleivät nopeamminkin, ja minä jäin nuolemaan näppejäni koska puolilleöin valvominen oli muka sula mahdottomuus.
  2. Olin nähnyt unta langan ostamisesta ja lankakaupoista koko yön.
Kerran kyllä minuakin lykästi. Kädet täristen tilasin aamulla (töistä köh) vihreää sukkalankaa ja harmaata huivilankaa (yhden vyyhdin. Enempää ei ollut. Mahtaa tulla melkoinen huivi.) Palvelu toimi ja langat saapuivat nopeasti* - lisäksi kauppa lähetti vielä sähköpostia ja kysyi, haluanko viivästyttää paketin lähettämistä seuraavien uutuuslankojen saapumiseen asti. Jos vaikka haluaisin tilata jotain muutakin samoilla postikuluilla, nähkää. (En halunnut. En usko voittoputkiin lankakaupoissa tai kasinoissa.)


Mutta nyt sitten. Saffron Dyeworks myi eioota ja langan tarve oli sietämätön. (Huomatkaa kuitenkin, että sanaa "tarve" käytetään tässä yhteydessä lähinnä kulutusyhteiskuntalaisittain. Teknisesti ottaen olisin varmaan jäänyt henkiin ilmankin.)

Onneksi lankaa saa lähempääkin kotoa. Parin päivän vatvomisen jälkeen sorruin Titityyn** verkkokaupassa sukkalankoihin, joihin oli lisätty silkkiä. Silkkisukkia! Tässä nähdään taas tyttökirjojen liiallisen luennan turmiollinen vaikutus nuoren Liinan psyykeeseen. Myös Titityyn palvelu oli erinomaista. Paketti postitettiin ilmeisesti tasan 10 minuuttia tilauksen teon jälkeen, ja se tuli tänään. Tai oikeastaan se tuli eilen, mutta mies haki sen Postista vasta tänään (haluaisin myös tarkentaa, että noutava mies on omasta takaa eikä täten kuulu Titityyn sinänsä erinomaiseen palveluvalikoimaan.)


Sen lisäksi olen käyttänyt useita minuutteja selvittäen, mitä näillä kaikilla langoilla voisi tehdä. Vastaus: sukkia. Cookie A:n sukkia. Vihreät Baudelairet ja pinkit Cuspit. Aion viettää seuraavat 12 kuukautta kutoen sukkia. 

Voiko joku selittää, mikseivät lapaset herätä kenessäkään samanlaisia intohimoja kuin sukat?


* En tietenkään ole uskaltanut tehdä niistä vielä mitään.
** Syytän yksinomaan Maijaa siitä, että tähän puljuun olen törmännyt.