Vaan kuinkas sitten kävikään?

Keskenmenokipuilujen ja haluunks-mä-sit-vauvan -pohdintojen jälkeen kävi niin, että ...

...hyvä on, en pitkitä dramaattista hetkeä, sillä luvassa on melkoinen antikliimaksi. Päätimme, että toista lasta ei (ainakaan nyt, ehkä ei ikinä) tule.

Keskenmeno tuntui - jälkikäteen analysoituna - vähän siltä kuin joku olisi pistänyt pesukoneeseen ja laittanut linkouksen täysille. Joskus helmikuun loppupuolella kävelin jo enimmäkseen suorassa.

Yllättävän vaikeaa oli silti. Tuntuu kuin se palikka, joka edustaa minua perheessämme, olisi mennyt ihan vinoon. Oma paikka ja suhteet piti määrittää likipitäen uusiksi. Se oli ihan järkyttävää: oli kuin olisin käynyt itsekseni läpi parisuhdekriisin. Eikä siihen kaikkeen liittynyt PMS. (Miesparkani.)

Nyt on jo joitakin viikkoja tuntunut siltä, että olen osa sitä perhettä, johon haluankin kuulua. Jokainen kulma ei hierrä.

Mutta toisaalta, jänistin. Ahdistuin. Yritin löytää omaa paikkaani, ja ajatus siitä, että myös perhe merkittävällä tavalla siinä kuviossa muuttuisi, pelotti. Vielä enemmän pelotti toinen kierros tätä linkousta. Löysin kaikenlaisia sekundäärisiä ongelmia, jotka välittömästi paisuivat Balaenoptera musculus -painoluokkaan. Siis ihan oikeasti, eihän se, että "sitten ehkä pitäisi joskus muuttaa" ole mikään aivan todellinen ongelma. Se, että potentiaalinen muuttopakko tuntui ongelmalta, kertoi vain siitä, etten ollut valmis.

Miesparkani on ollut koko ajan sitä mieltä, että yksi keskenmeno riitti kelle tahansa, eikä vastustellut, kun kaivoin pillerit lääkekaapista.

En ollut valmis kuukausi sitten, enkä ole nyt - en, vaikka huomaan toisten raskausuutisten silti kaihertavan mieltä. Vaan viisaammilta olen kuullut, että niin ne saattavat kaihertaa muitakin, jotka eivät halua vauvaa.

Kolmistaan eteenpäin, siis. Tai jos koira lasketaan, kolme-ja-puolistaan.

Ja nyt on hyvä.

Vuoroin vieraissa

Lapseni, elämäni ilo ja päivieni valo, heräsi eräänä yönä kovaan yskänpuuskaan.

Yskähän on siitä hauska, että sille ei voi tehdä paljon mitään. Tein silti minkä pystyin ja silittelin yskästä turhautunutta ipanaa, kunnes hän rauhoittui.

Kun lapsi alkoi vaikuttaa siltä, että haluaisi taas kokeilla nukkumista, kerroin meneväni sänkyyn.

"Mene vain", sanoi tytär. "Minä pärjään."

Pärjää! Hän pärjää! Sydän käpristyi, ja olisi käpristynyt vaikkei viimeinen sana olisikaan tullut itkunpurskahduksen saattelemana. Tein siis sen, mitä epäilemättä jokainen äiti olisi tässä tilanteessa tehnyt ja yritin jatkaa silittelyä, kunnes kärttyisä kolmevuotias komensi ulos. Sitten menin omaan sänkyyni itkemään kaikkea, mutta etenkin hirveyttäni äitinä.

Lapseni pitää pärjätä!

Aamulla muistelin, kuinka toverini, ihana Venni kuvaili tuttivieroitusta sanoilla "särjen lapseni sydämen ja tallaan päälle".

Että jos minä silloin tutin viemällä tallasin lapseni sydämen, en tullut ajatelleeksi, että hän aivan tahattomasti - ja näin pian - tekisi saman minulle. Ja silti mieluummin näin päin, tietenkin.

Lahjonta ja miksi se ei kannata

Ipanalla oli silmätulehdus.

Viikon ajan tavalliset aamu- ja iltatoimet muuttuivat kamppailulajiksi, jossa tekniikoina olivat puolesta riippuen uhkailu (vanhemmat), paini (lapsi) ja krokotiilinkyyneleet (itsestäänselvästi lapsi). Lopulta annoimme periksi ja ristimme kätemme toiveikkaina: kyllä tässä varmaan on jo lääkitty kaksi päivää oireiden loppumisen jälkeen, eikö ole, onhan.

Sitten silmät alkoivat rähmiä uudestaan.

Lähestyin lastani silmätippaputkilon kanssa arvattavin seurauksin. Tytär oli jo vetämässä henkeä megalomaanista rääkäisyään varten kun sain älynväläyksen, jollaiseen vaaditaan aitoa epätoivoa:

"Saat tarroja! Aina kun laitetaan nää silmätipat kiltisti ja huutamatta, saat tarroja!"

Seuraavana päivänä kipitin kauppamaan ostamaan ns. paskalastillisen tarra-arkkeja, joista leikkelin sopivia kokonaisuuksia purkkiin. (Valmistauduin ilmeisesti henkisesti siihen, että silmätippoja käytetään noin toukokuulle. Vuoden 2018 toukokuulle.)

Kaksi päivää myöhemmin olin valmis julistamaan, että lahjonta on paras idea ikinä. Tarrat poistavat yllättäen kaiken silmätipoista johtuvan kivun! Miksen ole aiemmin tajunnut lahjoa? Silkkaa neroutta!

Sitten kävi ilmi, että koko kuviossa on joitakin huonojakin puolia:

1. Saavutetuista eduista ei luovuta pt. 1: Kun kaksi päivää lahjoo ipanaa tarroilla, jotta hän suostuu ottamaan lääkkeensä vastaan kiltisti ja huutamatta, kolmantena päivänä hän olettaa voivansa karjua pää punaisena nähdessään silmätippatuubin ja silti saada tarroja. Koska tarrat ja silmätipat, match made in Heaven, eiks?
2. Saavutetuista eduista ei luovuta pt. 2: Nyt lapsemme haluaa tarran palkinnoksi kaikesta muustakin. Reippaasta pukemisesta, reippaasta syömisestä, reippaasta hengittämisestä.
3. Taloudessa on tarroja: Tämä on ilmeisesti sama kuin se, että taloudessa on sipsejä. Jos on, ne pitää käyttää. Heti. Vastalauseita ei kuunnella. Niinpä lapsi ei siis vain halua tarroja palkinnoksi jostain, hän haluaa niitä koska niitä on.

Nyt ollaan sitten pisteessä, jossa ipana ei nuku vaan hiipii iltayöstä sängystään liimailemaan tarroja piirustuksiinsa.

Lahjonta. Se vaan ei toimi.

Iltatähti

Meillä ei varsinaisesti tule useinkaan kinaa siitä, kuka saa viedä koiran illalla ulos, mutta nyt, kun oli luvattu revontulia, melkein tuli.

Mutta vain melkein.

Niinpä lampsin koiran kanssa Herttoniemen kallioille katsomaan luvattua taivaallista näytöstä. Ei siellä tietenkään mitään revontulia näkynyt, mutta tähtiä näkyi kaupunkiolosuhteisiin nähden suhteellisen hyvin.

Meillä on ollut pitkään suunnitelmissa hommata mökille kaukoputki. Joku keskinkertainen systeemi, jolla voisi pimeinä syysöinä tiirata tähtiä. Emme saaneet ostosta viime syksyksikään tehtyä, ja nyt alkavat taas yöt vaaleta, joten kiire ei varsinaisesti ole - mutta ehkä jo ensi syksynä?

Mökillä tähtiintuijottelu kannattaa ihan erinomaisesti, siellä kun ei valosaasteesta ole tietoakaan, mutta yleisesti ottaen olen sillä kannalla, että tähtitaivaan ihailu on suositeltavaa aina, kun on sille otollinen olosuhde. Otollinen olosuhde on puolestaan aina, kun ei seiso pakkasessa alasti ja läpimärkänä. (En ole vielä keksinyt, miksi seisoisin, mutta joitakin suuntaviivoja on nähdäkseni hyvä miettiä jo etukäteen.)

Jäin siis tuijottamaan tähtiin muutaman muun kanssa. Hoksasin samalla vihdoin ottaa käyttöön parikin puhelinappista, jotka tekevät tähtitaivaasta entistä kiehtovamman: ainakin Androidille on saatavilla erilaisia tähtikarttasoftia. Niiden avulla selvitin esimerkiksi sen, että kaupungin kattojen yläpuolella kimaltava, punertava valo ei ole satelliitti tai kansainvälinen avaruusasema, vaan Venus.

Sky Mapin näkemys siitä, mitä edessäni oli.

(Senkin selvitin, että se kolmen tähden jono, jota olen aina luullut Orionin vyöksi, ei itse asiassa ole Orionin vyö. Noh. Kerrankos sitä ja oppia ikä eikä elää, sanoo mummoni aina, en oikein ymmärrä miksi. Ja että kylläpä on hyvä, että otin mokomat appikset käyttöön, niin en enää elä harhaluulojeni vallassa.)

Siinä sitten seisoin, katselin Venusta ja kuuntelin Leonard Cohenia. Leonard on ikään kuin mielikuvituskaverini, vaikka onkin ihan oikea ihminen, joten hän sopii hyvin seuraksi kun katselee iltatähteä. Vieressä koira vaihtoi jalkaa tympääntyneenä.

Tuntui ihan kummalliselta ajatella, että valtavan kaukana, ja kosmisessa mittakaavassa silti ihan vieressä, on toinen planeetta, jota siinä katselin.

Kaikki tuntui aivan merkityksettömältä ja juuri siksi niin erityislaatuisen mahtavalta.

Kulttuuria kolmevuotiaan kanssa

Jostain syystä keksin viime vuonna, että olisi ehkä kiva lähteä skidin kanssa Kansallisoopperaan katsomaan Muumipeikko ja pyrstötähti -baletti. Ostaa pätkäytin liput.

Se, miten kolmevuotias mihin tahansa elämykseen reagoi, on aina vähän arvoitus.

Se, miten kolmevuotias, joka saa silmätulehduksen, mihin tahansa elämykseen reagoi, on puolestaan aina giganttinen arvoitus.

Kansallisoopperaretkemme laajeni siis ex tempore -hengessä lääkärikeskus-kahvila-apteekki-kansallisoopperaretkeksi. (Lääkäri antoi luvan mennä balettiin, vaikka skidin silmät vuosivat kuin murtunut pato - sillä ehdolla, että otamme ensimmäiset silmätipat jo apteekissa. Jos siis ihmettelitte, miksi tänään nainen ja kolmevuotias tappelivat keskustan apteekissa.)

No mutta entä Muumipeikko ja pyrstötähti? Balettina?

Oli ihan tosi hieno! Tykkäsin niin, että meinasin tikahtua! Tarina kääntyi mahtavasti baletiksi: siinä oli jännitettä, lämpöä ja huumoria. Puvustus oli älyttömän kaunista. Koreografiat olivat parhaimmillaan huikeita - itse tykkäsin eniten erilaisista ötökkänumeroista, etenkin heinäsirkoista.

Entäs kolmevuotias, mitä hän piti?

Hänkin piti. Piti niin paljon, että kategorisesti kieltäytyi lähtemästä pois väliajalla, vaikka tärisi nousevan kuumeensa parissa. Tarkennan vielä, jotta ymmärrätte: hän ei halunnut lakritsia, hän halusi nähdä "ohjelman loppuun".

Eräänlainen vanhemmuuden tähtihetki oli siis varmaan se, että annoin periksi. Jäimme. (Ja hyvä niin, heinäsirkat esiintyivät vasta ohjelman toisella puolikkaalla.)

Menkää tekin jos vain saatte liput. Kun tällaista lastenkulttuuria on tarjolla, pitää olla kärppänä paikalla.

Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivä

Kollektiivisesti erilaisille markkinointitahoille haluaisin nyt tiedottaa, että se päivä, jota 8.3. vuosittain vietetään, ei ole "vaaleanpunaisten tuotteiden ja suklaan päivä", eikä myöskään "kylpytuotelahjapakkauksien päivä", eikä mikään muukaan "hemmottele rakasta naistasi" -päivä, vaan Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivä.

Naisten oikeuksien.

Ja kansainvälisen rauhan! Sekin on hyvä juttu.

Facebookissa jo uhosin, etten aio enää ostaa mitään miltään puljulta, joka käyttää naistenpäivää syynä kaupata minulle tavaraa, mutta sitten huomasin, että

1. Olen peruuttanut suuren osan kaikista sähköpostiuutiskirjeistäni, enkä täten tiedä, mitkä kaikki kaupalliset tahot syyllistyvät täydellisen yhteiskunnallisen selkärangan puutteeseen, mikä lässäyttää boikottini ikävällä tavalla (listalla on toistaiseksi Da Body Shop)
2. 50% vastaanottamastani sähköpostimarkkinoinnista on kuitenkin ollut hyväksyttävää - Audible kauppasi feminististä kirjallisuutta. En kyllä tilannut sitäkään.

Entisessä työpaikassani - kuten ilmeisesti jo kaksi vuotta sitten marisin - järjestettiin juhlat naisille. Naistenpäivän kunniaksi. Sinne tuli muistaakseni pinkkiä skumppaa, mutta etenkin (tämän muistan kirkkaasti) pari verkostomarkkinointiperiaatteella toimivaa tahoa kauppaamaan meikkejä ja koruja. Haluaisin väittää, että oli tosi lähellä, etten mennyt aulaan pitämään palopuheita saippualaatikon päältä, mutta ei se kyllä ole totta. Itsekseni jupisin vain.

Lisäksi työnantaja tarjosi ruusut kaikille naisille. Mietin pitkään, miksei ruusurahoja olisi voitu lahjoittaa vaikka naisten lukutaidon projektille, mutta toisaalta, meitä naisia oli niin vähän, että ehkä sillä ei olisi opetettu kuin puolet aakkosista jollekulle angolalaiselle neitoselle.

Minusta olisi kuitenkin hyvä sitten sunnuntaina muistaa, että naisten oikeuksiin eivät varsinaisesti kuulu korut, meikit ja ruusut - vaikka nekin silloin tällöin ja sopivasti annosteltuina voivat olla kivoja juttuja, juuri naistenpäivänä ne ovat minusta jotakuinkin haitallisia - vaan lukutaito, rokotukset ja puhdas vesi, puhumattakaan esimerkiksi väkivallattomasta ilmapiiristä.

Tänä vuonna ajattelinkin lahjoittaa kylpytuotelahjapakkaukset ostamatta jättämällä säästyneet rahat johonkin naisten auttamisprojektiin.

Enkä kaipaa hemmotteluakaan.

#UMK15 Grande Finale

Terkkuja mökiltä. Raahasin höyrykäyttöisen tablettini maalle voidakseni jakaa UMK-huomioita, ilokseni, en välttämättä teidän iloksenne, mutta tästä ei tule ehkä mitään. Kun sanoin höyrykäyttöinen, tarkoitin sitä.

Voi myös olla, että päivän paras viihdehetki tuli jo murheiluruudussa, jossa murheilttiin mäkihypyn nykytilaa. Voi jessus mä sanon.

Alkushow on mykistävä. Yhtäkkiä muistan, että harkitsin hetken aikaa lippuskabaan osallistumista, mutta sitten jätin väliin (koska aioin olla mökillä) ja tunnen suurta kiitollisuutta. Että jätin väliin.

--

Jos kohta ei ala musiikki, kiusaannun. Pakko silti tykätä euroviisuvirkamiehestä, joka kuvaa Suomen viisuhistorian sanomalla "Hard Rock Hallelujah" eikä esim. "Finland zero points", mikä tavallaan olisi kyllä osuvampaa.

--

Shava on edelleen tosi hauska, tanssijat ovat edelleen ihan mahtavat, mutta tota ei tässä nyt oikeastaan ollut mitään uutta. PAITSI ETTÄ KOLMANNELLA KUULEMALLA TÄÄ TANSSITTAA MUAKIN. Voi saatana. Joku kummallinen aivomato iski, varmaan ensi viikolla tanssin töissä. Anteeksi vain jo etukäteen.

--

Takaoikealta kysytiin, onko Satin Circuksen laulaja lyhentänyt partaa. Jos näin on, se on vakava miinus. Toisaalta, miksen muista? Kai minun nyt hieno parta pitäisi muistaa.

(Tässä vaiheessa voitte kaikki hurrata kollektiivisesti: olin selvittänyt, että kommentaari tuli nimenomaan oikealta jo ennen ekaa kertsiä. Oikea ja vasen eivät kuulu vahvuuksiini.)

In a word: ei jatkoon. Parta takas.

--

Seuraavaksi Solju. Onko tämä Solju a) bändin vai b) artistin nimi?

Jos nyt ihan rehelliseksi heittäydyn, biisi ei innosta. En osaa sanoa, johtuuko se enempi biisistä sinänsä vai siitä, että just tämän tyyppinen musa ei yleensä innosta muutenkaan. Aloin jo lievällä kauhulla ajatella itse Euroviisujen finaalia, jossa on tämäntyyppisiä biisejä arviolta 23ˆ5, mutta toisaalta, siellä on myös Australia, että pakko kai se on katsoa.

Jos en keksi jotain hyvää syytä, kuten viime vuonna jolloin juoksin HCR:n ja menin baariin nuokkumaan.

--

Seuraavaksi sitten Järjestyshäiriö, joiden fanit olivat hioneet klikkikunnon huippuunsa ennakkotikitystä ajatellen. Ilolla ajattelen, miten ensi talviolympialaisia varten Järjestyshäiriön fanit antavat kuntohuipun ajoitusvinkkejä Suomen maajoukkueelle.

Kesäolympialaisjoukkue on menetetty tapaus, sori vaan.

Tää myös kuuluu sarjaan "lapselta sensuroitavat", sillä tuolla naisjäsenellä on vaaleanpunaiset hiuksut, mikä on ilmeisesti ipanan mielestä korkein ihmisyyden aste. Jos se näkee tämän, mun on vaikea selittää, miksi se EI SAA pinkkiä fledaa.

Voi olla, että olen mielikuvineni yksin, mutta vähän tulee sellainen olo, että Dingot on kuunneltu ja päätetty tehdä uusiksi se, mikä silloin joskuskin toimi.

"Konstailematon", sanoi takaoikea, kysyttyään ensin, että pitääkö tästä olla jotain mieltä.

--

Norlan El Misionarion biisistä takaoikea iloisena ehdotti, että jos se pääsisi Euroviisuihin, saisimme tietää tekstitettynä, mistä biisissä on kyse.

Sitä odotellessa veikkaus. Kertooko biisi:

a) Siitä, miten kylmä suomalaisella puistonpenkillä yleensä tulee
b) Seksistä, kuten tämmöset biisit käsitykseni mukaan lähinnä tuppaavat kertomaan
c) Universaalista kotomaan kaipuusta, joka saa kaikki Karjalaa ikävöivät tarttumaan luureihinsa öbaut nyt
d) Haikeasta tunteesta, joka väistämättä seuraa kehotusta mennä hammaskiven poistoon?

Fun, had by all. Enempi tykkäisin kyllä vauhdikkaammista rytmeistä.

--

Itävällan viisumainoksesta tuli mieleen se, kun eräs kollegani kerran sanoi: "Youre not as funny as you think you are".

--

Opera Skaalan nokkanainen vetoaa kansakuntamme rohkeuteen, ennakkoluulottomuuteen ja persoonallisuuteen. Fail.

Mutta sitten esitys.

JOKA ON EDELLEEN MAHTAVA! En tiedä enkä halua tietääkään mitään muuta näin järkyttävän, riemastuttavan absurdia. Oli pakko liimata silmämunat telkkariin, etten missaa yhtään glitteriä, savukonetta, tanssiliikettä tai laulajan ilmettä!

--

Jouni Aslak on vähän vaikea pala. Mun on vaikea niellä tätä tyyliä, mikä on vähän kummallista, koska nimenoman tässä skabassa ei ole kyse siitä, että pitäisi jotenkin olla artistin kanssa samalla linjalla. Mutta nyt on kyllä linjat niin ristissä, että tarvitaan sakset.

En mä niin biisistäkään piittaa, mutta tässä oli muistaakseni ihan jees tanssishow. Mistä ois ehkä iloa, jos esitysten ohjaukset keskittyisivät enemmän tanssiin - ja kyllä, se ois oikeasti ihan todella ok.

--

Seuraa puoltoista minuuttia punkkia. Pertti Kurikan Nimipäivät on ainakin ihan hyvällä asenteella liikkeellä. Saas nähdä, riittääkö biisi jatkoon. Olin pitkään sitä mieltä, että tää on ihan läpihuutojuttu, mutta olen ollut ennenkin väärässä, joskus 80-luvulla se taisi olla.

En vieläkään tiedä, mitä ajatella. Biisin takana nyt en ainakaan seiso, mutta eipä tää edelleenkään ole musiikkikisa.

--

Angelo de Nile on ihan valmis musikaalinumero. Tosin tuon taustaköörin leveät hartiat näin toisella katsomalla ehkä hieman hihityttävätkin, sen verran pökkelöön esiintymiseen ne on yhdistetty.

Onneksi sentään artistin katse on melko tiukka ja voitontahtoinen. Toivon tyypille ihan kaikkea mahdollista hyvää, mutta en kuitenkaan sitä, että biisi päätyisi Spotifylistoilleni.

--

Finaalin jälkeen alan havaita tämän vuoden UMK-kisassa sellaisen linjan, että "musiikki" on ihan sekundäärisessä roolissa tänä vuonna.

--

Olin jo menossa viemään kettuterrierin näköisen kotiskunkkimme ulos, mutta sitten muistin, että väliajalla on kahvin ja pullan sijasta luvassa SOFTENGINE, jota fanitan kera muiden kaltaisteni 16-vuotiaiden.

--

Okei. Tämä on Emma Salokoski. Kiva. MISSÄ ON SOFTENGINE??++

--

Tulosraatien systeemi herättää mussa kiusaantuneisuutta. Lähinnä siksi, että olisin toivonut ihan mitä tahansa muuta kuin lisää pitkitystä, mutta menköön. KOSKA RAKEL LIEKIN ILME KUN SOLJU SAI MARTOILTA 12 PISTETTÄ OLI IHAN SAMA KUIN MUN!

No NIIN, partakadosta huolimatta Satin Circus taisi viedä kansalaisraatien pisteet. Voin varmaan jo nyt luottavaisesti sanoa, että ensi vuonna tähän aikaan en googlaa, pääsiskö Satin Circuksen keikalle.

Mutta silleen tää on ihan kiva viisusimulaattori, että voin taas tuntea ärtymystä kun kansalaiset äänestivät väärin. Ja olla tarttumatta luuriin.

--

NO NYT SITTE SOFTENGINE! Ne vois vetäistä parikin biisiä, kiitos, hyvä juttu.

Hmph. Valitsemanne draamantäyteinen esiintymistapa ei nyt pure, Softengine. Ääni ja vimma, pistäkääpä tulemaan.

--

Käsienhieroskelua: tulokset selviävät!

Tää äänten esitystapa on jotenkin harvinaisen antiklimaattinen. Todella pitkittynyt ääntenilmoitustapa yhdistettynä yleisön masentuneeseen reaktioon tekee illasta ihan pannukakun.

Toistaiseksi voidaan sanoa, että viisuihin eivät mene Shava, niisk, Järjestyshäiriö, jee, ja Jouni Aslak, ihansama.

Veikkaukseni on nyt, että Satin Circus vie, Nimpparit on toisena ja Opera Skaala yllärikolmosena. Viimeinen saman tien vahvistuikin.

Oikeasti, eikö nuo juontajat meinaa itse nukahtaa lavalle tuota tikitystä kuunnellessaan? JA HEI, OLIN VÄÄRÄSSÄ VEIKKAUKSESSANI! Voittoon rynnistivät Nimpparit.

Jopas.

Ensi vuoteen. Ehkä.