Musiikista, vakavasti

Usein on käyty tämmöinen keskustelu:

"Mennääs muskariin."
"Eiiiiii!"
"No pitäiskö meidän lopettaa se syksyllä, jos se ei ole susta kivaa?"
"Hyvä on. Mennään muskariin."

Kerran käytiin sitten tämmöinen:

"Sun pitää nyt miettiä, haluatko sä jatkaa muskarissa."
"Haluan."
"Kun mä oon aatellut näiden harrastusjuttujen kanssa, että voidaan kokeilla kaikenlaista, ja niitä jatketaan mistä sinä tykkäät, ja jos et jostain välitä niin sitten lopetetaan se ja tehdään jotain muuta. Tai ollaan vain kotona."
"... No siinä tapauksessa haluaisin, että muskari lopetetaan. Mutta jumppaa ja jalkapalloilua jatketaan!"

(Silleen ihan hyvä, että jalkapalloilua ei ole vielä edes aloitettu. Usko on vahva.)

Epäilin vähän itsekseni, että into ja tunteen palo muskaria kohtaan on kummunnut ehkä kuvitelmasta, jonka mukaan talouden yli 30-vuotiaiden keskuudessa pidetään tärkeänä, että lapsi käy muskarissa.

Se, että ipanalla ei ole sisäistä tunteen paloa musiikkileikkikouluun, ei itseäni oikeastaan yllätä. Olenhan kuunnellut mestan menoa joka toinen viikko oven takaa. Touhu tuntuu kovin vakavalta.

En tiedä, mitä odotin. Tai tiedänpä. Odotin enemmän musiikista nauttimista ja lauleskelua, vähemmän sävelkorkeuksia ja semmosta teoreettista puolta, jota oven takaa aika paljon tuntuu kaikuvan. Ei sillä, ettenkö uskoisi sen teoreettisen puolen olevan tärkeä - mutta kun. Kun. Jos 45 minuuttiin mahtuu parhaassa tapauksessa kaksi tai kolme erilaista laulua, joku laajan oppimäärän mukaisen opetussuunnitelman painotuksissa tuntuu olevan vähän pielessä.

Siis mehän lauletaan skidin kanssa kotona kolmessa vartissa koko Soiva laulukirja läpi. Ei ehkä erityisen hyvin, mutta tosi iloisesti kuitenkin.

Ja sitä olen tässä miettinyt, että kun on laaja oppimäärä ja opetussuunnitelma ja kaikkea, unohtuuko siinä musiikista se puoli, joka saa sydämen lyömään nopeammin ja jalat nousemaan maasta sentin verran ja auringon paistamaan pilvisenäkin päivänä? Puhumattakaan siitä puolesta, joka sanoittaa kaikki tunteet ja antaa tilaa itkulle?

Vai pitäiskö mun nyt vaan pitää pääni kiinni kun selvästi en ymmärrä musiikkipedagogiikasta hölkäsen pöläystä?

Pulkijäinti

Nohevimmat ovat jo kiitollisuudella merkille panneet, etten ole tänä vuonna liveblogannut UMK:ta, mutta täysin maininnatta ette selviä.

Skaban voitti just Sandhja, mistä oon aika fiiliksissä, vaikka samalla olen vähän pahalla mielellä Saara Aallon vuoksi, johon olen leimautunut sekä saaraaaltoisuuden että frozenannaisuuden vuoksi.

Analysoimme nopeasti asiaan kuuluvia tapahtumia, aakkosjärjestyksessä, paitsi niitä, joista mulla ei ole mitään sanottavaa.

Barbe-Q-Barbies: Katoin siinä esityksen aikana, että jeskamandeera, toi laulajahan on paksuna, voi miten ihana maailma on, että noi tuolla vaan rokkaa ja yks on paksuna ja ei siinä. Itsehän tunsin paksuillessani olevani tosi muori kapinallinen jos menin kuuntelemaan rokkia. Levyltä. Eikä biisikään ollut huono.

Eini: Puolison suosikki.

Naiset: Pieksivät miehet tänä vuonna sekä taidolla että ilolla ihan satanolla.

Raatijärjestelmä: Twitterissä manguskeltiin, että miten tämmösillä höpöhöpöraadeilla voi päästä Tukholmaan, epää on. No kuule, manguskelija, minä selitän: siksi, että Euroviisut on höpöhöpöä. Huumorintajuttomien suomalaisten äänet tarvitsevat aivan välttämättä tasapainottavaa keveyttä rinnalleen. Kun mietit siellä, kehen viittaan puhuessani huumorintajuttomista suomalaisista, selvennän viestiäni helpottavasti: jos manguit, viittaan sinuun. Eduskuntavaalien pitää olla edustavat, Euroviisukarsintojen ei.

Saara Aalto: Biisi ei ollut muutoin ihan mun makua, mutta se lopun "here we're loving" -messu ja korkokenkään verhotun jalan paukauttaminen lattiaan oli niin hieno, että kyllä sillä olis Tukholmassakin saatu esiintymislava särki.

Sandhja: Ensin olin, että nyt on Janelle Monaet kuunneltu tarkalla korvalla, ja sitten olin, että no sehän on hieno asia se, ja sitten vain jotenkin ihastuin kaikkeen siihen energiaan, ja nyt olen, kuten sanottua, ihan että jeejee.

Stella Christine: Mimmi, jolla tuntuu olevan musiikillistakin annettavaa, toivon, että tämä poimii levytyssopparin tai jotakin. UMK:n ihanin sivujuonne on ehkä just se, että se voi toimia ponnahduslautana valokeilaan.

Twitter: Edelleen tosi pölö kanava, mutta mun twiitti pääsi ruutuun, että olen jotain valmis antamaan anteeksi. En paljon mutta jotain.

Se siitä. Ensi vuonna ei ehkä tätäkään, ellen taas jännitä finaalissa tosi paljon ja koe tarvetta purkaa adrenaliiniani johonkin. Sitä varten blogit on.

UMK14 grande finale liveblog

I aten't dead. Ja alkunumerosta päätellen myöskin UMK-jengin huumorintaju elää ja voi ainakin yhtä hyvin kuin omani.

1 Tarviin pääsyn Miaun mimmien leggarivarastolle. Tarvitsen samanlaisia leggareita. Myös Clarissa tarvitsee samanlaisia leggareita! Hän on unohtanut housut.

2 Alkunumerosta tekee myönteisen se, että siinä Dance-kilpailijoita. Minulla on täysin yksipuolinen rakkaussuhde kaikkiin Dance-kilpailijoihin.

3 Aija Puurtisen pää...asia on pöllitty jälkimmäisestä Hellboy-leffasta! Arvostan!

4 No ni, nyt Softengine. Shshhs.

5 Mua niin harmittaa, että Softengine ei ottanut vauhtia semifinaalista. Olisin mielelläni kuullut tämän useamminkin. Levyllinen tätä kiitos, tuli onnellinen olo.

6 Oon vieläkin ihan fiiliksissä Softenginestä. Tuli mieleen se, kun ostin ensimmäisen Arcade Firen levyni. Iih, ooh. Mutta nyt tuleva voittaja Hanna Sky. Samassa violetissa kauhtanassa kuin viimeksi. Mrrrr.

7 Mä voin elää sen kanssa, että tämä lähtee kuitenkin viisuihin MUTTA huomautan silti, että ei tämä sellaisesta perusviisumassasta poikkea. Hyvä laulaja, sikäli kun minä mitään ymmärrän. Mitä en tosin ymmärrä.

8 (En ehdi katsoa esityksiä tarpeeksi, sillä tänään ilmestyi myös Locuksen lista viime vuoden parhaista spekulatiivisen fiktion saralla ilmestyneistä kirjoista, ja minulla on kova kiire tehdä varauksia kirjastoon.)

9 Miau aloitti jotenkin mainiosti hyrisemällä. Tykkään näiden - no, ehkä sitä pitäisi sanoa fraseeraukseksi - siis siitä, miten napakasti "you make me sick" napsahtaa suusta. Ja show näyttää hyvältä myös.

10 Kyllä minä niin Miauta äänestäisin, jos puhelimessani ei olisi palvelunestonumerolla varustettua firman liittymää. (Softengineltä ostan levyn.)

11 Sitten Lauri Mikkola. Tämähän on tylsyysjärjestyksessä tämä finaali. Eikun hetki, Hukka ja Mama on vielä tulematta.

12 Vaikka tuomarit ovatkin löytäneeet sydämestään tai thaikuutiolounaastaan rakkauden KAIKKIA finaalin biisejä kohtaan, minä en ole. Lauri Mikkola on ihan kaunis mies, kyllä, mutta biisiä se ei pelasta.

13 Nyt Madcraft, johon suhtaudun kerta kerralla suopeammin paitsi että EI EI pojat, ei tuollaista punkia kuulu soittaa Barona Arenalla, ei se vaan sovi. (Ahem. Stylisti kyllä tekee parhaansa tappaakseen suopeuteni. Mistä hän on voinut löytää kaikki ne kankaat, joita käsityöluokkamme jämäpinossa oli -94?)

14 No ehkä tämän kerran Madcraft sopii areenalle. Mutta missäs välissä laulajasta on tuollainen flirtti tullut? Herttinen. Hyvä veto oli pojat.

15 Mikko Pohjola. Niisk. Minä niin pidän oululaisista.

16 Nyt mulle tuli jotenkin paha mieli siitä, että Mikko Pohjola ei voita, koska Hanna Sky voittaa, vaikka Miaun pitäisi voittaa. Jotain kauhean väärää tässä on.

17 Seuraava esitys nostaa sykkeen katsoon, sano. Varmaan ärtymyksestä, koska mikäli Clarissa feat Vanilla Ice Jr. eivät esitä ihan uutta biisiä, tämä tuskin on merkittävästi parantunut.

18 Kyllä se oli sama biisi. More's the pity.

19 Hukka ja Mama seuraavaksi. Ihanaa. Mutta kakkuhattu ei oo mun juttu. Vois olla sushihattu. Tai pizzahattu. Kotipizzahattu. Kotipizza mmmmm.

20 Hukan ja Maman biisi on ihana, mut toi Mama on ehkä vielä ihanampi.

21 Nyt esiintyy tuomari, mutta vähät minä siitä, sillä kirjastokorttini varaukset ovat täynnä ja seuraavaksi pitää siirtyä varailemaan kirjoja lapsen kortilla. Hiillyttää. Miten VOI olla, ettei voi varata yli kolmeakymmentä kirjaa yhdellä kortilla? (Pidän Redramasta kyllä jotenkin ihan kauheasti.)

22 Miau sai KYMMENEN PISTETTÄ Wirtaselta! Voi jessus mä sanon. Tuo Wirtanenhan on ihan mahtava!

23 Niin tavallaan kyllä toivoisin, että tuomarit eivät marisisi siitä, kuinka vaikeaa heillä on.

24 Siis mitä, Miau tekee itse leggareitaan? Naiset! MYYKÄÄ NIITÄ MULLE!

25 Viime vuoden voittajan esityksessä on lapsosia. Alhaista manipulointia, joka tehosi minuun. Alhaista.

26 Sen jälkeen siellä oli tytöiksi puettuja poikia. Alhaista manipulointia, joka tehosi minuun. Alhaista.

27 Ja nyt voittaja, shshshs.

28 Top kolmessa Mikko Pohjola, Miau ja .... Softengine! SAATANA! LÄHETTÄKÄÄ NE KAIKKI SINNE! KAIKKI!

29 vOITTO ME... hups... Voitto meni Softenginelle. Voi helkkari. Ilmassa leijailee kultapölyä. En tiedä, onko näillä mitään mahdollisuutta voittaa mitään, mutta sydämeni laulaa silti ilosta, koska biisi on hieno.

30 En toivu tästä ikinä. Tätä menoa mun on pakko liveblogata Euroviisujenkin semifinaali, vaikka tiedän jo nyt, että siinä vaiheessa livebloggaisin mieluiten uniani. Olen ihan shokissa siitä, että joku, josta mä pidän, voitti jotain, ja että se oli noin hieno, ja ja niisk.

Hyvin kävi. Ehkä tästä jotenkin eteenpäin.

UMK liveblog osa 3

JES. Lisää uuämkoota. Ei voi olla huono ilta, kun juontaja on puettu goottimerenneidoksi. Pysykää kanavalla, jos tiedätte, mikä teille ei ole hyväksi.

1 VAIN kuusi pääsee jatkoon! Tällä varmistetaan megarundi ensi viikoksikin. En voi uskoa, että lupasin ottaa koiran iltalenkkivuoron sitten joskus 23:50.

2 Ensinnä Madcraft. Näillä on weppisivutkin kaatuneet, koska meitä kaappidiggareita on useampia. Tai sitten kyseessä oli palvelunestohyökkäys. Kohta ne ehkä soittaa muutakin kuin suutaan (joskus tulee mieleen, että mahtaa liveyleisöllä olla tylsää kun joka biisin välissä vartin tauko.)

3 Jotenkin tämä Madcraft on vähän pehmoista. Sympaattista, mutta kyllä saisivat laittaa enemmän punkkia punkkiinsa. SILTI, mä oon tänään pehmoisella tuulella ja pidän näistä jollain kierolla tavalla, ehkä vähän kaapin puolelta vielä, mutta kaapin ovi auki. Sitten kun laittavat vähän lisää vääntöä, tulen kaapista pois.

4 Hugga ja Mama. Onko Mama ottanut onkeensa ja laittanut sukkapuikot päähänsä? Kohta se nähdään!

5 Pidän näistä enemmän kuin viimeksi. En kyllä tarkalleen muista, kuinka paljon viimeksi pidin, mutta pidin kuitenkin. Näitä voisin kuunnella vaikka levyllisen. Ja mennä sitten kuuntelemaan vielä johonkin klubille, mutta kuitenkin sellaiselle, että on tuoli, millä istua, en millään jaksa seistä koko keikkaa.

6 Hra Punainen puku nyt. Aion kutimoida. Hereillä pitää pysyä.

7 Anteeksi, arvon semifinalisti. En koe olevani kykenevä arvioimaan biisiäsi, sillä se ei yhtään millään tasolla ole musiikkia, josta saisin jonkinlaisen otteen. Varmaan kiva, jos tykkää. (No nyt kilpailija sanoi, että on kovasti pyrkinyt siihen, ettei esitys olisi liian laskelmoiva. Tuntuu oksymoronilta.)

8 Nyt tiedän miksi diggaan tästä Jasmin Michaelasta. Hän muistuttaa joistakin kuvakulmista kevyesti tummahiuksista Buffy Summersia. Jos et tiedä, kuka on Buffy Summers, häpeä.

9 Viime kerran catsuit oli parempi kuin tämänviikkoinen punainen pitsimekko. Eimulmuuta. Tai ehkä sen verran, että tavallaan olis hauskaa, jos Viisuihin lähtis suomenkielinen lattari. Se olisi jotenkin järjettömän soveliasta.

10 Dennis Fagerström on lähtenyt Mikkolan linjoille ja ilmoittaa tuovansa enemmän aitoutta lavalle. Sitä varmaan kaupataan jossain Hakaniemen kauppahallin puodissa. Tai sitten se tarkoittaa näissä ympyröissä, että otetaan takki pois. Senkin tekivät sekä Mikkola että Fagerström. Jälkimmäinen kirvoitti miehessä kysymyksen siitä, miksi kukaan laittaisi henkselit noin. Minä ajattelen, että se on joku frakkihomma.

11 Itse biisiin pätee sama kuin Mikkolan viisuun. Ei mulle.

12 Miau kävelee trendikkäästi Suvilahdessa haastattelupätkässään. Vähän olisivat voineet rikkoa odotuksia ja hengata vaikka jossain koirapuistossa.

13 Matkiapina minä olin iloinen siitä, että Aija Puurtinenkin sanoi pitävänsä Miausta. Minäkin! Minäkin! Rehellisyyden nimissä on kyllä pakko sanoa, että epäilen, ettei tämä oikeesti voi olla kovin modernia, uugeeta tai erilaista, koska minä ymmärrän sen, mutta. Näissä on pirun paljon enemmän punkkia kuin vaikka siinä Madcraftissa.

14 Sitten Mikko Pohjola, joka tässä haastattelussa näyttää kovin kalpealta. Saakohan hän tarpeeksi rautaa?

15 En kuullut biisiä, oli äitihommia. Lapsella on nukahtamisvaikeuksia, hän on huolissaan möröstä. Lupasin, että äiti puree kaikkia paikalle yrittäviä mörköjä hännästä. Mutta Mikko Pohjolan biisin missasin. Miehen mukaan se oli samanlainen kuin ennenkin.

16 Pitää käydä jääkaapilla.

17 Takaisin. Ja EI HERRA JUMALA MITÄ TOLLA ON PÄÄLLÄ! Riemastuttavaa. Clarissa luuli tulleensa seksimessuille, mutta joutuikin vahingossa UMK:n lavalle. Vanilla Ice tuossa takana ei paranna biisin tasoa. Itse biisi on sitten sellaista "ai, naapurissa on bileet" -jumputusta. Siitä kuulee juuri tarpeeksi toivoakseen, ettei ikinä tarvitsisi kuulla enempää.

18 Kilpailukappaleet on nyt kuultu, mutta yllärikilpailija Wirtasella ei ole näissä kisoissa mitään jakoa. Tsori.

19 Finaalissa:

Mikko Pohjola (hyväksyttävää)
Miau (JES!)
Madcraft (hyväksyttävää sekin)
Hukka ja mama (JES!)
Lauri Mikkola (jaha)
Clarissa feat Vanilla Ice (no voi nyt saatana jne.)

20 Tässä tulee käymään sillä tavalla, että parhaan biisin teki Softengine, mutta skaboihin lähtee Hanna Sky. Minä puolestani uskottelen itselleni, että kiinnostuksella seuraan Softenginen, Miaun ja Hukan ja Maman uraa. Ensi vuonna huomaan, etten seurannut.

Ensi viikkoon!

UMK liveblog osa 2

Jotenkin tämä elämä tuntuu nyt raskaalta hetkellisesti, mutta josko tämä piristäisi. Minua. Teitä tuskin.

1 Kysyin "Onks TOI Redrama". Mies otti sormuksen pois.

2 Eka bändi on Makea. Ja nyt kun näen tämän laulajan, muistan, että ei ollut mun biisi. Mutta katsotaan esitys.

3 Biisi tuntuu jotenkin vanhanaikaiselta. Vähän kuin nostalgia. Ja laulajan hame. Minulla on ihan erityinen suhde tuontyyppisiin kolttuihin. Kielteinen, erityinen suhde.

En äänestä näitä. En kyllä äänestä ketään muutakaan, mutta näitä en äänestä eri tavalla.

4 Tuomareista sen verran, että kumpi on pahempi, Saarisen camopaita vai Redraman nahkainen? Minä en tiedä! Wirtaselle sen sijaan plussaa kirjoneuleesta. Aija Puurtinen <3 (Piti vain sanoa.)

5 Nyt kuulemma rintakarvoja.

6 Hautajaismeininkiä välttämään lähtenyt Lauri Mikkola lainasi joulupukin rippipukua ja onnistui tavoitteessaan. Ainakin visuaalisesti.

En vielä tiedä, mitä tykkään tällaisesta mies ja rintakarvat -laulannasta. Ehkä lainaan nuoruuteni lempikirjailijaa ja sanon, että "enimmäkseen harmiton".

7 Clarissa feat. Josh Standing saa mun sympatiat tuolla tanssihöpinällä. Valitettavasti laulajan mekko nollaa tilanteen saman tien.

Mutta. Koko biisi kuulostaa vähän hidastetulta - kuin muinaiset C-kasetit kun patterit olivat lopussa. Ei tää nyt ehkä muutenkaan lämmittäisi, tulee ikävästi mieleen ne ysärinostalgiaa tihkuvat radio-ohjelmat, joita tulee YleX:ltä KOKO AJAN. Ai niin, ja Euroviisut, tosiaan.

8 Oliko viime vuonna jotenkin kovempi taso, vai kuvittelenko vain?

9 No nyt joku Oulusta. Pakko olla hyvä. Olisipa ees tää hyvä.

10 Tämä Mikko Pohjola on oikein hyväksyttävä. Tähän asti paras. Mies esitti huomionsa siitä, mitä se kertoo lähetyksen yleisestä tasosta, mutta pyh. Minä diggaan tuosta pienimuotoisuudesta ja eleettömyydestä.

11 T. Saarinen, et ole radiossa. Vähemmän tarinaa.

12 Madcraft. Alkuun olin että jee, kun tykkään tällaisesta periaatteessa, mutta nyt kun katson tätä, tuli sellainen olo, että ehkä menen kaappiin istumaan ja häpeämään kunnes kasvan musiikkimaultani aikuiseksi.

Tää vaatis enemmän promilleja kuin on mahdollista tai suotavaa näin äiti-ihmisenä.

13 Euroviisuvintageasu. Hanna Skyn pitäis saada joku pistesakko tämän termin lanseerauksesta.

14 Tanssija hyvä, mekko paha. Tosi paha.

15 Mies lukee Internettiä vieressä ja käkättää. En voi keskittyä.

16 Tässä on jotain ihan kivaa, mutta ne väliosat on puuduttavan pitkät. Eikä toi sinänsä oikein hyvä tanssija istu esitykseen sen paremmin kuin tanssiva karhu istuisi.

17 Väliaika. Punaviiniä ja mitä nyt jääkaapista löytyy. Ja jos maailmassa on mitään oikeutta, tänään tiputetaan ainakin neljä.

18 Poikkeuksellisen piinaavaa antaa pisteitä, sanoi Saarinen. KOSKA KAIKILLE EI VOI ANTAA YHTÄ PISTETTÄ.

19 Ai mutta onhan Mikko Pohjola.

20 Artistivieraana Musta barbaari. Henkilökohtaisesti olisin ottanut Toisen kadunpojan, mutta ehkä häntä säästellään finaaliin.

21 Mikko Pohjola jatkoon, mutta näemmä semifinaalin kautta. Jes.

Suoraan finaaliin menee Hanna Sky ja kotiin Makea. Munsta kotimatkalippu olisi pitänyt ojentaa myös ainakin Clarissa & co:lle, mutta ei ole oikeutta tässä maailmassa.22 Ensi viikolla semifinaali. Ehkä sieltäkin joku lähtee kotiin.

Liveblogistudio kiittää ja kumartaa! Ensi viikkoon!

UMK liveblog osa 1

1 Näyttää kyllä superdorkalta, kun juontajat pälättävät, mutta ääntä ei kuulu.

2 Miau viehättää mua. Kuka tahansa, joka lavalla pukeutuu kirjoneuletrikoisiin ansaitsee rakkautta.

Biisin tosin unohdin sittemmin.

3 Ai kamala mitä ihanan Aija Puurtisen hiuksille on tehty. Miksi stylisti vihaa häntä?

4 No joo. Honey beet teki Eagles of Death Metal minua enemmän miellyttävästi.

5 Tuomarit pureutuvat myös musiikkiin. Toisin oli Miaun kanssa. Take it from me: jos kukaan ei sano biisistä mitään, pulassa ollaan.

6 Lili Lambertin ajan pysyin hereillä vain, koska kirjoitin tätä lausetta. Ei minulle. Jotain skeittipunkia seuraavaksi kiitos.

7 Lavalla hiiviskelevä soittajapoika saa kyllä sympatiani.

8 Jollain yleisössä oli kiva pitsipaita.

9 Tomi Saarinen on kyllä aika hyvä tuomari. Ei luikertele sieltä, mistä aita laahaa maata.

10 Klassinen kysymys "Onks TOI Redrama" on hanskattu jo aiemmin. Huoli pois.

11 Voi nää Aijan kommentit on parhaita. Etenkin jos menevät teknisiksi. Mitä eivät nyt menneet.

12 Nyt luen vähän, en jaksa näitä esittelyvideoita.

13 Hukka ja mama. Vaiko Hukka ja Mama? Ei tämäkään ole ihan mun musaa, mutta jotain tosi sympaattista tässä on.

Laulajan hiuslaite paranisi jos kynät korvaisi puikoilla. Viikon vinkki! Ja ihan ilmainen.

14 Levytyssoppari! Hieno homma. Päätin muuten, että se on Hukka ja Mama.

15 Softenginestä on pakko pitää. Koen myös rakkauden aallon UMK-konseptia kohtaan.

Mahtava biisi. Mutta mistä noi puvut?

16 Jasmin Michaela on kyllä TODELLA kaunis. Toivottavasti myös hyvä laulaja. Noi kynnet kyllä pelottaa.

17 Noni silmät kiinni telkkariin.

18 Öm. No nyt en sitten tiedä. Biisi ei puhuttele ainakaan mua. Voihan.

19 Tauko. Kahvia ja pullaa.

20 Taukokeskustelu. Telkkarissa mainittu Arion.

Mies: No eipä ole niistäkään paljon kuulunut.
Vaimo: Niin tai Great Wide Northista. Niisk.
Mies: Ai niin ne. Voittiko ne viimeksi?
Vaimo: Mitä?
Mies: Niin kuka voitti viimeksi?
Vaimo: No Krista Siegfrieds. Höh.
Mies: Mistä muka voi muistaa.

Että kyllä ollaan jännän äärellä ja pysyvän maineen kynnyksellä taas tänäkin vuonna.

21 Koira söi tänään lunta ja loiskii lempeästi vieressä. Halusitte varmasti tietää.

22 Mies marisee, että Softenginen pojat ovat nuoria. Mutta aika hoitaa!

23 Noni. Jos joku juontaja kysyy, mistä karisma on löydetty, kuuluu sanoa, että Krunikassa on yks kauppa.

24 Redrama, minustakin on kamalaa tuottaa pettymyksiä. I feel you.

25 Mun suosikit on Softengine jaaaa ehkä Hukka ja Mama. Mutta ei Softakonetta Viisuihin, ei ei.

26 No niin. Loputtomasti pitkitetty totuuden hetki.

27 Softakone suoraan finaaliin! Hirveällä hinkkauksella on nyt tiputettu Lili Lambert. Oikeesti. Ehkä voisi ihan kaksikin tiputtaa tässä vaiheessa.

Ensi viikkoon! Saan takuulla teidät kaikki kevään mittaan toivomaan, että lopetan bloggauksen pikimmiten!

28 Lopussa kävi ilmi, että alun juontajat oli vaiennettu tarkoituksella. Niin oli huonot jutut.

EDIT. Kiitos Bloggerin mobiilin, piti vähän muotoilla takautuvasti.

Fanitukseni koko kuva

Sen jälkeen kun tiemme NKOTB:n kanssa erosivat vuonna viiksi ja takatukka, olen ollut aika huono fanittamaan mitään. Minusta fanihommat ovat useimmiten vähän kiusallisia. Ihmisiähän tässä nyt kai noin yleisesti ollaan, mitä nyt sitten jotkut vain hieman parempia, kiinnostavampia ja lahjakkaampia ihmisiä, mistä heitä voi toki arvostaa, mutta rajansa kaikella.

Kerran melkein fanitin yhtä brittikirjailijaa, mutta sitten löysin hänen bloginsa ja totesin, että hänkin on tosiaan ihminen, ja kaikesta päätellen hieman ärsyttävä ihminen vieläpä, ja siihen loppui sekin yritelmä.

Lyhyesti asian voisi tiivistää siten, että paavin vuoksi ei pyörtyillä eikä muusikoita sanota jumalaksi.

No, näemmä itseltään salaakin voi fanittaa. Olen, ilmeisesti post-factum, tunnistanut itsestäni vahvoja fanitunteita Nick Cavea kohtaan. Ehkä olen ainoa, jolle tämä tulee yllätyksenä, mutta kuvittelin tosi pitkään suhtautuvani äijään viileän hyväksyvästi. No, hyvä on, teini-iässä oli hetkiä jolloin suunnittelin hänen kanssaan avioliittoa, mutta tarkoitan, aikuistuttuani.

Tunnistaminen tapahtui sillä tavalla, että olimme leffassa. Ennen leffaa tuli mainos. Mainoksessa soi Nick Caven musiikki.

Nick Caven musiikki! Nick Caven, joka on joskus muinoin sanonut, ettei missään olosuhteissa halua musiikkiaan käytettävän mainoksissa. Ja nyt hän sitten promoaa jotain tanskalaista miesten vaatehtimoa.

Tämä tapahtui hyvän aikaa ennen joulua. Olen yhä aivan poskettoman rikki tapahtuneesta. Maailmasta tuntuu kadonneen merkitys ja järki. Saatan pysähtyä milloin tahansa tuijottamaan seinää tyhjin katsein. Saatan googlata raivoisasti selvittääkseni, eikö kukaan muu oikeasti ole shokissa (ilmeisesti ei.)

Kukaan vierestä tilannetta seuraava ei ymmärrä, miksi ongelma on niin paha. "Ehkä Nick tarvitsee juustoa leivän päälle", sanoi mies, aivan kuin olisi aivan luonnollista, että kaikkien on saatava juustoa leivän päälle, vaikka ei kyllä ole, jos nimi on Nick Cave eikä juustoa saa kuin myymällä musiikkiaan mainoksiin; "Aika jännä", sanoi rakas kummitätini, ja vaikka hän varmaan ymmärtää tuskani jollain tasolla, kävi selväksi, ettei hänen maailmansa järkkynyt.

Mutta minä kyllä tiedän, miksi tilanne on niin paha. Se on niin paha siksi, että minä fanitin Nick Cavea. Fanitin, saatana, ja koko sydämestäni ihailin tyypin periaatteita. Ja nyt hän on mennyt syömään sanansa, minä olen mennyt löytämään itsestäni fanin, ja taas pitää löytää jotain uutta, mihin luottaa.

Sillä näemmä minä tai Nick emme kumpikaan ole tyyppejä, joihin voisin luottaa.

PS. Häneen, joka tulee kertomaan, että em. mainos on kuitenkin tosi hieno, iskeköön salama.

PPS. Suljen kommentit, kiitos spämmääjät.

What's he got in his great big bag for me?

Nyt ehkä tiedättekin, mitä mulla on teille.

Takuuvarma joulun tunnelmapala löytyy jo lähes unholaan jääneeltä klassikkolevyltä, kliketi-klik.

Tässä svengatessa ei haittaa pieni joulunalushajamielisyys. Ei se, että penaali löytyi jääkaapista eikä se, että paita oli työpäivän ajan väärin päin yllä.

(Musiikkimaustani kertonee muuten varmaan kaiken tarpeellisen se, että tää taisi olla 12-vuotiaanakin minusta mitä parhain biisi.)

She always had that little drop of poison

Jatkamme haircut-osiolla.

Viikon musiikkiasia on se, että Spotify suositteli minulle Tom Waitsia ("koska olet kuunnellut Nick Cavea ja Leonard Cohenia", ja voi että olenkin.) Ajattelin, että no ehkäpä nyt on tosiaan se hetki ihmisen elämässä, jolloin pitää kuunnella Tom Waitsia, ja oikeassa olin. Ei siihen paljon muuta tarvita kuin Tom kähisemään, että I like my town with a little drop of poison ja toiset meistä ovat myytyjä.

Viikon kirja-asia ovat kirjamessut, joita varten olen ottanut lomapäivän. En kyllä aio kupata messuilla koko päivää, mutten voinut vastustaa omaa loistoajatustani päivästä, joka on omistettu itsekseen haahuilulle ja Siinan treffaamiselle messujen parissa. Ajattelin juoda lasin tai pari skumppaa ja ehkä myös mukillisen glögiä jos sellaiseen törmään.

Kyllä, olen jo avannut glögikauden.

Kuukauden, tai ehkä vuoden kirja-asia on se, että nyt minä olen vihdoin lukenut sen Siinan kirjan, jos ette huomanneet (vaikea kyllä uskoa, ettette odottaisi Sivukirjaston päivityksiä kuin joulua, suurella innolla siis*). Ja niin oli muuten Hesarikin.

Joulusta puheen ollen, siihen on tasan kaksi kuukautta! Aika hienoa. Nyt vain pitää ottaa kaikki irti tästä joulunalusajasta, että jaksaa sitten tammi- ja helmikuun tuskaisuuden läpi.

Viikon koira-asia on se, että parasta sairaslomapäivässä on se hetki, kun uskollinen eläin käpertyy tärisevän emäntänsä kylkeen. Silloin sitä kurottaa hieman peiton alta ottaakseen kuvan, että voitte tekin ihastella. (Ja siksikin, etten ikinä itse unohtaisi.)

Viimeisiä viedään -asia on se, että vähiin käy ennen kuin loppuu. Vaihdan pikapuoliin työnantajaa. Uusi työ on samoja hommia mutta eri alalle sovellettuna ja eri puolella kaupunkia. Vähän alle kuukauden päästä luen metron sijaan bussissa aamuisin. Ellei kaikki mene jotenkin kauhealla tavalla pieleen, mikä on aina muistettava sanoa.

Muistan, kuinka opiskeluaikana luin monestakin lehdestä, etteivät (tuolloiset) nykynuoret enää saa tai edes odota työltään eläkevirkaa, vaan työtä vaihdetaan joustavasti useita kertoja ennen eläkeikää. Ajatus kuulosti silloin kauhealta, minä kyllä halusin eläkeviran heti ensimmäisestä duunistani, kiitos vain. Vaan nytpä huomaan, että todella aika joustavasti tässä on tullut surffattua työnantajalta toiselle - eikä yleensä suinkaan siksi, että vanhassa olisi jotain erityistä vikaa. Uudet haasteet pitävät mielen virkeänä. Tarkoitan tällä, että uudet haasteet pitävät stressihormonit tarpeeksi koholla. Lienen addikti. Silti, ajatus eläkevirasta tässä vaiheessa elämää tuntuu oikeastaan aika pelottavalta. Katsellaan sitä sitten 65-vuotiaana.

Tämän työpaikanvaihtoasian varjolla olen lintsannut lääkiksen pääsykokeisiin luvussa. Tosin viime viikolla ryhdistäydyin kemian kirjan kanssa. Saatana. Anteeksi.

Epätoivon koko kuva. Se on se kemian kirja tuossa alla.

Ja viikon haircut-asia on se, että huomenna on kampaaja-aika. HAHAHA. I'll get me coat.


* En aio ottaa kuuleviin korviini ajatusta siitä, että joku teistä ei odottaisi joulua suurella innolla.

Lahja

Sain mieheltä erikoisen synttärilahjan. Ensin se ärsytti ja vähän itkettikin. Sitten se ilahdutti ja vapautti.

En nimittäin saanut lahjaa lainkaan.

Minä satun tulemaan perheestä, jossa lahjoja on annettu rakkaille aina, ja mielellään paljon. Siksi lahjaton syntymäpäivä tuntui kauhean valjulta ja ikävältä. Olen todella niin kakara, että tiristin pari kyyneltä. Sitten tajusin kaksi asiaa:

1. Jos lahjat ovat mulle oikeasti näin iso asia, sille pitää ehkä tehdä jotain. Olenhan omavarainen tyyppi, joka voi itse ostaa kaiken, mitä tarvitsee ja haluaa. Kaiken lisäksi tarvitsen ja haluan yhä vähemmän mitään - miksi siis laittaa miesparka hyppimään lahjanhankinnan esteradalla leimuavien renkaiden läpi, jos hänet on luultavasti kuitenkin tuomittu epäonnistumaan.
2. Minunkaan ei helmikuussa ehkä tarvitse! Saan hankkia lahjan jos siltä tuntuu, mutta jos tuntuu pahalta, ei ole pakko. Ei ole pakko ostaa turhaa roipetta. Kävelin tarkalleen ottaen 6,3 cm maanpinnan yläpuolella vapauteni huumassa. ("Mitä", sanoi mies. "Minä kyllä odotan lahjapaketteja, monia sellaisia.")

Vilpittömästi, ilman sarkasmia siis: kiitos, rakas, jos tätä luet. Teit oikein ja hyvin.

Sitten illalla oli sellainen toinen lahjankaltainen: Nick Cave soitti festivaaleilla Suvilahdessa. Ääni ja vimma. En paikaltani ihmismassan keskeltä nähnyt tietenkään viittä vaille mitään ja sen vähänkin vain, koska mies katsoo minun olevan niin höyhenenkevyt, että välillä nostaa muiden päiden yläpuolelle (uikuttamatta.)

Onneksi kuulin senkin edestä. Keikalla kuultiin vanhaa ja uutta, pakko-kuulla -matskua ja uuden levyn matskua, jonka kuuntelemisen sijaan kuulin.

En ollut tiennyt, mitä odottaa, mutta yhtäkkiä ymmärsin, että silloin joskus teini-ikäisenä kun leimauduin Nick Caveen, valitsin ihan oikein. Löysin jotain, joka koskettaa, jotain, joka on kasvanut paikalleen jäämisen sijaan. Jotain, joka yhä kuulostaa raivokkaalta ja herkältä ja tuoreelta.

Musiikkikatsaus

En tiedä teistä, mutta minulle tulee hieman omituinen olo, kun löydän itseni telkkarin äärestä katsomasta Jari Sillanpäätä ja itkemästä.

En itkenyt Sillanpään valkoiselle puvulle vaan biisille. Alfonsina y el mar on musiikiksi puettua surua. Vaatimattoman mielipiteeni mukaan paras tulkinta (myönnettäköön, että myös suunnilleen ainoita, joita olen välittänyt tutkia) löytyy levyltä Los Pajaros Perdidos. Kelpo levy muutoinkin; sillä taitaa olla myös jokunen iloinen biisi.

Kesän ollessa kauneimmillaan olemme ehkä Flow-festivaalilla, jos laiskanpulskeina porvareina saamme ostettua liput. Siellä esiintyy laulu- ja soitinyhtye Nick Cave & The Bad Seeds, suuri rakkauteni teini-iästä alkaen.

Elän jatkuvassa harhassa, jonka mukaan Nick Caven uusin tuotanto on jäänyt minulle vieraaksi. "Uudeksi tuotannoksi" lasken näemmä kaiken sitten vuoden 1997 The Boatman's Call -levyn jälkeen ilmestyneen. Tarkempi tarkastelu, jota olen viime päivinä harjoittanut, osoittaa, että aivan näin ei ole. Vuoden 2001 No More Shall We Part  on kuitenkin ilmestynyt itselleni niin vaikeana aikana, että liekö tuo ihmekään, jos sekä pääni että sydämeni on sitä hylkinyt. Varsinaisesti itselleni vieras levy on kuitenkin ollut vain Dig, Lazarus, Dig!!! - kolme huutomerkkiä on varmaankin jonkinlainen vitsi, mutta nyt ei naurata, olen kuunnellut Alfonsina y el marin jo kolmesti.

Huomaan vihdoin saavuttaneeni sen kypsän iän, jossa kaikki kiinnostava musiikki on jo tehty, mutta kyllä se varmasti menee ohi.

Joka tapauksessa, siltä varalta, että palatte halusta tutustua palavan rakkauteni kohteeseen, Nick Caveen, tein soittolistan. Oikeastaan tein sen omaksi ilokseni, mutta ehkä se kiinnostaa teitäkin. Jos kiinnostaa, laittakaa shuffle päälle, sillä minulla on tapana muodostaa soittolistoja laittamalla biisejä joko kronologiseen tai aakkosjärjestykseen. Jos ei kiinnosta, kuunnelkaa ainakin Alfonsinan laulu (linkki löytyy tuosta ylempää.) (Nenäliinat!)

Melko pitkä perjantai

Meillä päätettiin aloittaa tämäkin kirkkovuoden suurtapaus sairastamalla. Onneksi olin ihan kärppänä ja varasin lääkäriajan välittömästi oireiden ilmaannuttua.

Pari tuntia myöhemmin, lääkärin vastaanotolla, esitin asiamme:

"Emme ole varmoja, onko lapsellamme korvatulehdus vai vatsatauti."

Lääkäri näytti oikein ymmärtäväiseltä. Epäilemättä hänkin sekoittaa korvatulehduksen ja vatsataudin alinomaa.

Veikkaus osui korvatulehdukseen, joten pikaisen apteekkipyrähdyksen jälkeen suuntasimme mökille. Lapsi jäi sinne hoitoon, kun vastuuttomat vanhemmat porhalsivat Hämeenlinnan yöhön. (Jälkikäteen on sanottava, että jos olisin arvannut antibioottien tehoavan niin huonosti, emme olisi porhaltaneet, mutta tiedätte varmasti, mitä jälkiviisaudesta sanotaan? Toivottavasti ainakin. Minä olen joskus kuullut siitä sanottavan jotain, mutten enää muista mitä, joten olisi hyvä, jos te edes tietäisitte.)

Hämeenlinnan yössä soitti Pää kii, jonka nokkamies muuten juuri esiintyi ykkösen kiusallisessa talk show:ssa onnistuen nostamaan kiusaantuneisuusasteen ihan uusiin sfääreihin.

Niin, että siellä minä sitten riekuin, yöelämässä, arviolta kuudenkymmenen muun ihmisen kanssa, ainakin kahdeksansataa tuntia normaalin nukkumaanmenoaikani jälkeen ja olin ihan hyvällä tuulella. Tämä on kohtuullisen harvinaista, yleensä olen kaikkea muuta kuin hyvällä tuulella, jos nukkumaanmenoajan jälkeen pitää lähteä talsimaan pakkasessa kohti jotain ravitsemusliikettä, mutta niin vain tapahtui ihme. Valitettavasti ihme tuntui pitkäperjantain henkeen tosi sopimattomalta, mutta onneksi (haha) Pää kii aloitti tukevasti lauantain puolella. Tai liekö tuo nyt lauantaihinkaan niin sopinut.

Tämä on joko Pää kii tekemässä sound checkia tai Hybrid Children (en minäkään tiennyt, että se on yhä olemassa).

Mies ei ollut aivan tyytyväinen konsertin antiin:

"Hirveä pettymys! Teemukin on ihan vesiselvä!"
"Meinaat, ettei ole kertaakaan tippunut lavalta?"
"NII! NII JUST!"

...mutta onneksi kirvelevää pettymystä lievitti se, että peräti kaksi ihmistä eli n. 3% asiakaskunnasta kävi kehumassa miehen eri ässää Kvelertak-paitaa, Kvelertak on joku norjalainen huutopunkpoppoo, älkää kysykö. Ilmeisen erinomainen rytmiryhmä.

Itse kyllä pidin. Yksinkertainen punk on mielenlaadulleni sopivaa, sikälikin, että keikka kesti 20 minuuttia (plus encore, joka ei kyllä näyttänyt kiinnostavan ketään. Ei edes bändiä.)

Aamulla tapahtui toinen ihme, kun nukuin puoli kymmeneen. MINÄ. Meillähän ei miehen mukaan ole ongelma se, että lapsi haluaa herätä kuudelta, vaan se, että vaimo haluaa.

Sirkushuveja

Nyt on niin, että Euroviisukarsinnat ovat vihdoin katu-uskottavaa kansanhuvia. (Ja minä se vasta olenkin katu-uskottava kun tuijotan niitä sukkaa neuloen.) Seuraa definitiivinen katsaus niihin finaalin artisteihin, joilla jotain merkitystä on.

Elina Orkoneva oli laulamassa allekirjoittaneen häissä, ja hänhän onkin silkkaa erinomaisuutta punaiseen mekkoon puettuna. Dissaus ehdottoman kielletty. Elina teki sitäpaitsi mainion biisinsä IHAN ITE eikä tyttömäisesti odotellut jonkun sedän tekevän hänelle biisejä.

Mikael Saari saa mun puolesta vääntää levyn pikimmiten, että voin ostaa sen. Tai ehkä kuunnella Spotifysta. Yleensä tällainen jeffbuckleymainen musiikki ei niin riemastuta, mutta tämähän on oikein hyvä.

Krista Siegfrids pitää lähettää Euroviisuihin heti, varsinaisten kisojen aikaan ja ehkä ensi vuonnakin. Ding dong. En kuuntelisi tätä normiolosuhteissa edes juostessa*, mutta jos katsotte vaikka Wikipediasta, mitä tarkoittaa "match made in Heaven", siellä on kökkö fotoshoppaus Kristasta ja Euroviisuista.

Great Wide North herätti jossain idin kellarissa uinuvan sisäisen fanityttöni. Ensi tilassa aion ostaa ruutubyysat, näiden levyn ja lipun Tavastian keikalle. Kiitän jo etukäteen levy-yhtiön ja Tavastian setiä ja tätejä, jotka tämän mahdollistavat nyt eikä heti.

Lievän harmistuksen aihe: kun muina naisina yrität ottaa telkkarista kuvaa ja puhelin yllättää sanomalla KLIK ja mies ei yllätä lainkaan sillä, että nauraa kippurassa. Mutta tärkein on tärkeintä: Great Wide North.

Diandran biisi on myös olennainen. Se kisaa tiukasti universumin turhimman musiikkikappaleen tittelistä.

Itse kisastakin on sanottavaa. MELKO REIPASTA, Yle, että saitte noin miljardissa alkukarsinnassa eliminoitua kahdestatoista biisistä kokonaiset ... neljä. Neljä.

Ja sitä mä sitten kanssa, että toi Aija Puurtinen on ihana. Nyt kun sisäinen fanityttöni on hereillä, hän liittyy myös Puurtisen rouvan fanclubiin.

EDIT #1: Kas, Suomen kansa oli kerrankin samaa mieltä kanssani. Nyt on kriisin paikka.
* EDIT #2: Tarkemmin ajatellen, en etenkään juostessa, jolloin on jo muutenkin kurjaa.

Olut punkrockilla, silvuplee

Pahimman tammiangstin keskelle ilmestyi Dropkick Murphysin uusi levy, Signed and Sealed in Blood.

Olen aina pitänyt kovasti leprekaunipunkista,* mutta nyt en olisi jaksanut korvaani lotkauttaa. Iloista musiikkia? Ei käy. Minä murjotan. Sitäpaitsi juuri kukaan arvostamani musanörtti ei suuremmin välitä Dropkick Murphysista, ja sekin ainoa, joka välittää, arvioi uuden levyn sanoilla "aika perus". Ja onkos se mitään punkkiakaan enää? Ei ole, rokkia on, enkä minäkään ole punk, en sitten yhtään vaikka joskus kovasti halusin olla. En, vaikka sellainen yksinkertainen kolmen soinnun punk on parasta mitä maailmassa on, jos on sillä tavalla yksinkertainen kuin minä olen.

Päätin olevani ihan liian vanha, ankea ja arvokas Dropkick Murphysille. Musiikkimaultani sofistikoitunut, millä tarkoitan, että kuuntelen lähinnä Leonard Cohenia ja pelkään kaikkea uutta, paitsi mahdollisesti uutta Leonard Cohenia.**

Kuuntelin kuitenkin levyn läpi kerran. Sitten kuuntelin sen läpi toisenkin kerran, sillä työskentelen avokonttorissa, eikä sofistikoitunuttakaan työn sankaria aina huvita kuunnella kanssaihmisten hiljaisuutta. Biiseistä joku jäi soimaan päähän, sillä hyvällä tavalla, eikä sillä kohta-kiskon-kalloni-irti -tavalla, joten kuuntelin levyn varmuuden vuoksi vielä kolmannenkin kerran.

Nyt olen mennyt sekaisin laskuista. Sen lisäksi, että piristyin levystä kovasti, löysin itsestäni jälleen sen naisihmisen, joka pitää oluesta, jääkiekosta ja rokkikeikoista, joilla lauletaan oluesta ja jääkiekosta ... ja sekin nainen löytyi, joka aikoo välittömästi ottaa ruusutatskan.*** Siinä saattaa lukea myös "leprekaunipunk".

Tässois vielä tällainen video, jos joku teistä muistakin haluaa kuvitella hoilottavansa baarissa oluttuoppi tatuoidussa kädessään. Biisin nimi on toki "Rose Tattoo".

Olen siis pystypäisesti epäkatu-uskottava mutta iloisempi yksilö. Päässäni soi lastenlaulujen sijaan aikuisempien lasten lauluja. Enkä piittaa yhtään siitä, etten ole sofistikoitunut. Hähää.


PS. Hesarikin on tykännyt. Jätämme huomiotta epäilyt siitä, että arvostelija on kuunnellut levyn kaljapäissään.

* Miehen termi. Hän on tietenkin yksi niistä musiikkifiilistelijöistä, jotka eivät suuremmin välitä voi sietää Dropkick Murphysia (aihe keskusteltiin läpi ehkä toisilla treffeillä).
** Rrrakstan Leonard Cohenia, tämä ei ollut sarkasmia.
*** Äiti, kyllä tämä olo menee varmasti ohi ennen kuin ehdin tehdä mitään peruuttamatonta. Tai edes ostaa olutta.

Tämä on yöjuna kasikuusviis

Nyt oli niin hyvä päivä, että jaan sen teidänkin kanssanne. En nimittäin kuluttanutkaan päivääni uuden ykkösharrastukseni (itkemisen) parissa vaan vedin syvään henkeä ja lähdin perhevalmennusryhmän vapaaehtoiseen tapaamiseen* - vain huomatakseni jälleen kerran, että aika lailla pidän niistä. Niissä tapaa ihmisiä, joita ei ehkä muuten tulisi tavanneeksi, eikä vain oman viiteryhmänsä (käyttöliittymäsankareiden tahi insinöörien) edustajia. Meidän ryhmässä on esimerkiksi eräs kirjastonhoitajatar, joka siis sen lisäksi, että on älyttömän kiva, edustaa myös ammattiryhmää jota ei-niin-salaisesti fanitan. Olla nyt kirjastossa töissä!

Valitettavasti tapaamisessa puhuttiin enimmäkseen vauvoista eikä kirjastotyöstä, mutta ehkä jo ensi kerralla keskitytään todella tärkeisiin asioihin.

Tapaamisen jälkeen menin Kluuvin kauppakeskuksen uuteen teekauppaan selvittämään, saako sieltä puer-teetä, jota ilman en yhtäkkiä voi elää. Oli siellä. Ostin kahta sorttia, maustamatonta ja (jossain mielenhäiriössä) toffeella maustettua. Epäilyttävä toffeen käry seurasi karavaaniamme koko kotimatkan. Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen: jos toffee-puer (siinäpä kaksi sanaa, joita en ollut koskaan ajatellut yhdistäväni) onkin tosi pahaa, juotan sen vieraille. Pahoitteluni, etten tämän kirjoitettuani luultavasti voi kutsua ketään blogia lukevista kylään.

Teekauppa oli kaiken lisäksi tosi symppis. Suosittelen. Sen nimi on Chaya, jos vaikka haluatte käydä siellä - otaksun tosin, että pulju löytyy ihan vain olemalla todennäköisesti Kluuvin ainoa teekauppa.

Kotona katsoimme tyttären kanssa edellämainitun kirjastonhoitajattaren vinkistä Ellan ja Aleksin uuden biisin videon, Yöjuna Rovaniemelle. Tytär pitää videosta kovasti. Äitinsä saattaa pitää siitä vielä vähän enemmän. Hyvästi katu-uskottavuus!

* Tästä voinee päätellä, että rautalisä alkaa pikkuhiljaa toimia! Sen voi päätellä myös siitä, että vatsani on kipeä. Hyvin kipeä.

Keikkahavainto

Otsikko ei viittaa kissavarkaiden erikoisnumeroon vaan livemusiikkiin.

Kävimme helmikuun viimeisenä sunnuntaina mösjöön kanssa The Circuksessa kuuntelemassa Mark Lanegania. Oli kivaa olla ulkona aivan kahdestaan vain (jos kohta seuraava yö olikin sitten rankin naismuistiin - puolille öin valvominen ei sovi allekirjoittaneelle enää) etenkin, kun erinomainen (ja erinomaisen kiltisti paikalle suostunut) kummitäti-lapsenvahti lähetti rohkaisevan viestin siitä, että lapsi oli kuin olikin nukahtanut: "...pierusinfonian jälkeen prinsessa kuukahti". Musiikkia siellä, musiikkia täällä.

Livemusiikki on suoraan sanottuna välillä vähän vaikeaa minulle, koska ajatus alkaa helposti harhailla, ellei keikka ole todella mukaansatempaava. Selkäni ei myöskään oikein kestä seisoskelua; lisäksi olen jokseenkin tympääntynyt siihen, että seison sitten (selkääni kiroten) missä tahansa, tietä kaljahanalle etsivät ihmiset näkevät minut ilmeisesti aukkona väkijoukossa ja yrittävät kävellä ylitseni (toisaalta ehkäpä kaikki muutkin kokevat asian samalla tavalla.) Vertikaalisesta haasteellisuudesta on etua lentokoneissa, ei rokkia kuuntelemassa. (Sitäpaitsi se on kuuntelua, ei katselua, huomauttaa nimimerkki "Katkera 157,5-senttinen", joka samaan hengenvetoon toivoo kaikille silmälappuja keikan ajaksi.)

Mieheni on huolissaan siitä, näenkö keikasta mitään. Näen toki. Lavan valaistuksen.

Mark Lanegan oli kuitenkin mainio - vaikka keikan aikana ehdin miettiä paljon sitä ja tätä, hyviä ja huonoja keikkamuistoja (lapset, älkää ikinä menkö Virgin Oiliin tai The Tigeriin kuuntelemaan rokkia) (oikeasti, älkää), musiikki vei mukanaan. Laneganin uusi albumi on muuten tutustumisen arvoinen valinta kaikille seismisiin miehenääniin tykästyneille.

Musiikillisia havaintoja

Musiikillinen havainto #1:

Varmaan tiesittekin jo, mutta Leonard Cohenin uutta levyä voi kuunnella ennakkoon perjantaihin asti Nytin sivuilla. Itse ajattelin odottaa, että saan levyn fyysisenä objektina tassuihini, mutten malttanutkaan. Meillä Leonardin kanssa on takanamme pitkä, syvällinen ja - kuten ehkä arvaattekin - yksipuolinen suhde. On mennyt joitakin vuosia niin, että olemme henganneet keskenämme - tai siis minä Leonardin kanssa, hän ei puolestaan tietäne olemassaolostani.

Vaikka muistelen, että Leonardia olisi kuunneltu meillä kotona kun olin lapsi (sillä biiseistä osa on kyllä koodattu johonkin selkäytimeni tienoille) oli suhteemme itse asiassa pitkään negatiivinen - eräs radiotoimittaja dissasi Cohenia kun olin herkässä iässä, ja koska radio oli jotakuinkin siisteintä ikinä, uskoin kyselemättä. Myöhemmin eräs opiskelutoveri yritti vakuuttaa minun olevan väärässä, mutta meni vuosia, ennen kuin tiesin todella olleeni väärässä. Väärässä oleminen on muuten jännää: heti kun huomaa olleensa väärässä, lakkaa olemasta väärässä ja on taas oikeassa.

Kun aloin olla taas oikeassa, menin katsomaan Cohenia pari kertaa livenä - yhdet hienoimmista livekeikoista ikinä. Missään. Taisin kyllä itkeä melko lailla. Toisella keikalla kuultiin myös uudella levylläkin vaikutuksen tekevä Darkness - pidin siitä niin, etten tainnut edes uskaltaa toivoa uutta levyä.

Ja hienolta kuulostaa. Ensi viikolla teen ekskursion levykauppa Stupidoon hakemaan levyn, ja tukin luultavasti koko paikan lastenvaunuilla.


Musiikillinen havainto #2:

Mies hommasi meille liput Brucen keikalle - aiemmin näkemäni ovat yhdet hienoimmista livekeikoista ikinä. Missään. Tänään tulivat myyntiin. Menemme kentälle, huolimatta siitä, että a) rakas mieheni yritti ehdotella katsomopaikkoja "kun alkaa tätä ikääkin jo olla" ja b) selkäni tuskin kestää kolmen tunnin livekeikkaa. Luotan endorfiinin puuduttavaan vaikutukseen. Springsteen on paras. Yhtä paras kuin Cohen. Vaikka vähän eri tavalla.

Ja voi onnea, sinne tulee muitakin ihania ja viisaita ihmisiä.

Levy, jota ilman ei tule joulu

Hyvä on, sellaisia on ehkä useampia, mutta listan ehdottomassa kärjessä on Tarja Merivirran Talvi, taivas, tähdet.

Jos ette ole kuulleetkaan tästä joulunaikojen turhan vähälle huomiolle jääneestä klassikosta, teillä kävi kuitenkin tuuri, sillä a) nyt kuulette ja b) olen jo monta joulukuuta kuunnellut sitä tarpeeksi pelastaakseni teidänkin joulunne. Voitte ohimennen mainita kiitoksenne joulupukille.

Levy on briljantti, Tarjan ääni on ihana, ja biisivalikoima mahtava. Kaikki eivät viittaa jouluun suoraan, mutta kaikista tulee hyvä, rauhallinen ja talvinen fiilis. Erityinen hatunnosto sille, että levyltä löytyvät raikkaat käännökset Have Yourself a Merry Little Christmas ja The Christmas Song -biiseistä puhaltavat eloa näihin puhkikulutettuihin sokeripulliin - kumpikin biiseistä kuulostaa suoraan sanottuna paremmalta Tarjan laulamana kuin ikinä tätä ennen. Levyllä on vaikka mitä muutakin ihanaa, mutta suosittelen tutkimaan ihan itse.

Levyn ilkikurisena lopetuksena on myös jenkkibiisejä. Hieman tunnelmaa rikkovat - mutta niin sopivasti rikkovat - Dolly Parton -biisit Aikaa ystävälle (I'll Be Home with Bells on) ja Tunnelmaa jouluun (A Christmas without You) piristävät tanssimaan kuusen ympärillä jo ennen kuin glögiä on terästetty. Ööö. En puhu kokemuksesta. Meillä on kuusi ollut aina nurkassa. Ihan oikeasti.

...okei. I'll get me coat.